Kaipaamme oikeusturvaa (opetuspuhe)

(Luuk. 18: 2-8)

"Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei pelännyt Jumalaa eikä piitannut ihmisistä.

Samassa kaupungissa eli myös leskivaimo, joka tavan takaa tuli tuomarin luo pyytämään: 'Ratkaise jo asiani, tuomitse riitapuoleni.' Pitkään aikaan tuomari ei suostunut. Sitten hän kuitenkin ajatteli: 'Kaukana siitä, että pelkäisin Jumalaa tai piittaisin ihmisistä, mutta tästä leskestä on minulle vaivaa. Minä autan häntä saamaan oikeuden, muuten hän ennen pitkää repii minulta silmät päästä.'" Herra sanoi: "Huomatkaa: noin ajatteli väärämielinen tuomari. Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan?

Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?"

Kristus kuvattu vankina

Näyttää siltä, että oikeusturvaa koskeva ongelma on ollut ihmiskunnassa kautta aikojen eikä vain meidän päivinämme. Erikoisesti lesket, orvot ja yksinäiset vanhukset ja sairaat ovat vaikeassa asemassa. Kuitenkin Kristus äsken lukemamme evankeliumin vertauksessa tahtoo lohduttaa meitä, osoittaa, että jokaisessa ihmisessä on jotakin hyvää, väärässä tuomarissakin, että hellittämätön ja nöyrä rukous tulee aina kuulluksi ja että kaiken taustalla on todella puolueeton eli erehtymätön tuomari Jeesus Kristus.

On kolme asennemallia vaikeuksissamme:

• Yksi on yrittää välttää niitä. Se osoittautuu kuitenkin ennen pitkää mahdottomaksi.
• Toinen on taistella niitä vastaan. Se taas saattaa tehdä elämämme synkäksi ja toivottomaksi.
• Kolmas on rinnakkaiselo ja tuleminen toimeen niitten kanssa, niitten sietäminen, jopa niistä iloitseminenkin, se on niitten vastaanottaminen kuin Jumalan kädestä meille tarjottuna hengellisen elämän kasvattamisen ja vaalimisen keinona.

Vaikeuksia tulisi tämän mukaan käyttää hyväksemme ja muuttaa ne lopulta voitoksemme Jumalan avulla. On ihmisen yliarviointia, kun yksin hänen ansiokseen luetaan kaikki tieteen saavutukset ja keksinnöt, joita ihmiset käyttävät hyviin ja huonoihinkin tarkoituksiin, mutta myös ihmisen häpäiseminen ja lyöminen alle oman oikean arvonsa ja täydellinen mustamaalaaminen on sekin arveluttava äärimmäisyys. Päivän evankeliumitekstimme väärä tuomarikin saattoi ja auttoi onnettoman leskivaimon oikeuteen, joskin vastenmielisesti. Myös tämä vaimo, joka hellittämättä anoi itselleen oikeutta, sai turvallisen oikeudenkäynnin ja valoisamman elämän.

Meidän ihmisten kesken on niin runsaasti masentavia yksilöitä ja ilmiöitä, itsekin niihin mukaan luettuna, että pakostakin saa synkän elämänkatsomuksen, ellei katso kaiken taustalle ja näe »Häntä, joka toimittaa oikeuden pian», vaikka tietääkin, että uskoa Jumalaan löydetään yhä vähemmän maan päältä.

Sieltä taustalta, ylhäältä loistaa armon valo, jonka valistamina ihmiset saattavat katsella toisiansa valoisammin ajatuksin. Toisille ilmestyy, kuten Makarios Egyptiläinen sanoo, ristin merkki valonhohteisena ja painuu heidän sisimpäänsä (Makarios, Homilioita, VIII: 3). Sören Kierkegaard näkee kärsimyksessä evankeliumin sanoman. Näin hän sanoo: »Kun ihminen kärsii ja tahtoo oppia kärsimyksestään silloin hän saa aina tietää jotakin itsestään ja suhteesta Jumalaan Tämä on merkkinä siitä, että häntä kasvatetaan iankaikkisuutta varten» (Tämä oli hänen teoksestaan »Kärsimysten evankeliumi, s. 53).

Jokainen ihminen kaipaa turvallista elämää, niin oikeusturvaa kuin muutakin. Tämä on kuitenkin vajavaisessa inhimillisessä yhteiskunnassa puutteellista. Todellisen turvallisuuden antaa yksin Jumala. Siksi on päivän auettua hyvä muistaa psalminkirjoittajan sanat:

»Sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua. Sinä olet minun turvani»

(Ps.4:8; Ps.71:5).

Johannes Suhola
(Radion aamuhartaus 15.1.1972)

(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Opetuspuhe on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 3/1972, joka ilmestyi helmikuun 5.päivänä 1972, sivulla 22 [s.2])