AK1929: Sairaanvoitelun sakramentti
Ortodoksi.netista
Sairaan voitelemisen sakramentin toimittaminen terveille
Mitä enemmän syvennymme ortodoksisen kirkon oppiin ja elämään, sitä enemmän tulemme vakuutetuiksi sen hartaasta palvomisesta pyhiä, suuria ja salaisia armovoimia, joita pyhä kirkko ja sen ainoa pää Kristus p. sakramenteissaan jakaa. Koko sen järjestysmuoto, sakramentit, jumalanpalvelus ja tavat, tarjoavat ihmiselle täällä murheitten maailmassa totuuden, ilon, rauhan ja onnen ja valmistavat häntä taivaanvaltakunnan iankaikkiseen elämään ja sen loppumattomaan kirkkauteen ja riemuun.
Niin on myös öljyllävoitelemisen sakramentin laita.
Yleensä on juurtunut se ajatus, että öljyllävoitelemisen sakramenttia voidaan toimittaa ainoastaan sairaille, jotka ovat kuolemaisillaan. Näin opettaakin roomalaiskatolinen kirkko nimittäen sitä »extrema unetio» (viimeinen voitelu). Mutta ortodoksisella kirkolla on tästä sakramentista toinen käsitys ja käytäntö.
Suuri ortodoksisen kirkon valistuksen levittäjä Moskovan metropoliitta Filaret, joka on kirjoittanut katkismuksen, kirjoittaa vuosikertomuksessaan Pyhälle Synodille: »Apostolin sanoista: 'Jos joku sairastaa teistä – – – (Jaak. 5; 14, 15) voidaan nähdä, että öljyllävoitelemisen sakramentilla on kaksinainen vaikutus
1) synneistä vapauttava ja
2) sairaudesta parantava vaikutus.
Näinmuodoin ortodoksinen kirkko tarkoin perustuen p. kirjoitusten sanoihin opettaa, että öljyllävoitelemisen sakramentti voidaan toimittaa niin kuolemaan valmistuvalle syntien anteeksisaamiseksi kuin myös jokaiselle sairastavalle sekä syntien anteeksisaamiseksi että sairaudesta parantamiseksi.’»
Moskovan metropoliitta Makarij, joka on ansioitunut dogmaattisen teologian alalla, siteeraa mm. kahden V vuosisadan kristillisten opettajain lausuntoja, joista ensimäinen, Cesar, sanoo: »Aina, jolloin joudutte johonkin sairauteen (ei siis vain kuolettavaan, kirjoitt. huom.), ottakaa Kristuksen ruumista ja verta ja voidelkaa ihonne, jotta p. kirjoitusten sanat (Jaak. 5: 14, 15) kävisivät toteen». Innocentius, Rooman paavi, taas tehden kysymyksen: »Kuinka on ymmärrettävä apostoli Jaakobin sanat» (5; 14, 15), vastaa, että epäilemättä ovat kysymyksessä yleensä uskovaiset sairaat, jotka voivat tulla voidelluiksi p. öljyllä.
Pyhittäjä Dimitrij Rostovilainen kirjassaan »Lyhkäsiä kysymyksiä ja vastauksia uskosta» tekee mm. kysymyksen: »Milloin tätä sakramenttia (öljyvoitelua) toimitetaan» ja vastaa siihen: »On sanottu, että ainoastaan sairaille eikä kenellekään muille. Suurena torstaina ja lauantaina voivat kuitenkin tulla osallisiksi siitä myöskin terveet, koska silloin (suurena torstaina illalla) Kristus perusti ruumiinsa ja verensä sakramentin uuden liiton merkiksi. Tämän vuoksi ei ole soveliasta kieltää tämän sakramentin toimitusta myöskään terveeltä ihmiseltä, joka ei tiedä päivää ja hetkeä (so. kuoleman päivää ja hetkeä).»
Siteerattuaan nämä p. Dimitrijn sanat rovasti Nikolskij »Johdanto [kreikkalaiskatolisen] ortodoksisen jumalanpalveluksen tuntemiseen» -nimisessä teoksessaan selittää, että koska öljyvoitelemisen sakramenttia voidaan toimittaa suurena torstaina, niin apostoli Jaakobin sanat: »Jos joku teistä sairastaa» on ymmärrettävä laajemmassa merkityksessä, nim. siten, että siinä ei tarkoiteta ainoastaan ruumiillista sairautta, vaan myös sielun kärsimyksiä, suruja ym. Tähän oppiin perustuen p. oikeauskoinen kirkkomme onkin varhaisista ajoista asti toimittanut piinaviikon torstaina öljyvoitelemisen sakramenttia sallien tulla osalliseksi siitä kaikkien, niin ruumiillisesti kuin myös sielullisesti kärsivien.
Tämä käytäntö on ollut jo muinaisilla kreikkalaisilla ja mainitsevat siitä mm. vanhat länsimaiset kirjoittajat kuten Leo Allacius ja Pietari Arcadius sekä on tämä käytäntö säilynyt siellä yleisenä tapana meidän päiviimme asti.
Venäjän kirkossa sitä toimitettiin piinaviikon torstaina Troitsko-Sergijevskin luostarissa ja Sofian kirkossa Novgorodissa sekä piinaviikon lauantaina iltapalveluksen aikana Odessan ja Simferpolin katedraaleissa. Viimeisinä koettelemuksen raskaina vuosina, sitten kun Uspenskijn tuomiokirkko suljettiin Moskovassa, siirtyi öljyllävoitelemisen sakramentin käyttäminen uuden Venäjän pääkaupungin useampiin kirkkoihin ja usein sitä toimitti yksistään pappi. Kristityt, joita on kokoontunut tavallisesti kirkon täydeltä ja jotka seisovat siellä palavat kynttilät käsissään, lähestyvät öljyllävoitelemisen sakramenttia vakavasti uskoen, että se antaa vihollispainajaisen uuvuttamalle sielulle hengellistä valoa, nälän ja sairauden musertamalle ruumiille virkeyttä ja antaa myös synnit anteeksi. Sen jälkeen kun öljyvoitelemisen sakramentti on seurakuntalaisille toimitettu, käyvät he hengellisen ilon sisäisesti uudistamina suuren torstain salaiselle aterialle Herran pyhälle ehtoolliselle.
Kuinka olisikaan toivottavaa, että myös meidän ortodoksinen kirkkomme täällä Suomessa ottaisi käytäntöön kaupunkiseurakunnissaan ja mahdollisesti kaikkiallakin tämän pyhän sakramentin ja sen kautta kasvattaisi jäseniään »Jumalan asumukseksi Hengessä» (Efes. 2: 22).
(Teksti on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 18/1929, joka ilmestyi syyskuun 20. päivänä 1929, sivulla 188-189 [2-3].)