Suomen Kreikkalais-katolisen kirkon asialla Konstantinopolissa

Suomen Kreikkalais-katolisen kirkon asialla Konstantinopolissa

Aamun Koiton nr. 14-15/1923 kansilehti.

(Rovasti S. Solntsevin kirjeestä Konstantinopolissa 9 p. heinäk.)

---
Olen viettänyt täällä Konstantinopolissa ankaran levottomuuden, miltei täydellisen toivottomuuden päiviä. Lähetystömme saapui tänne maanantaina 2 p. heinäkuuta. Otimme asuntomme Tokatlianissa, joka on yksi parhaimpia seurahuoneita tässä kaupungissa; parin tunnin kuluttua läksimme ruotsalaiseen lähetystöön neuvotellaksemme patriarkan puheille pääsemisestä. Täällä saimme kohta puhelimitse epätoivoisen vastauksen. Turkin Angoran hallitus oli näet äskettäin rauhansopimusta hieroessaan Kreikan kanssa pannut rauhan ehdoksi patriarkka Meletios IV:n luopumisen patriarkan istuimelta. Lausannen konferenssissa kreikkalaiset, englantilaiset ja ranskalaiset olivat kyllä pitäneet patriarkan puolia, mutta heidän täytyi vihdoin antaa turkkilaisille tässä asiassa perää. Turkkilaiset pitävät näet Meletiosta Turkille vaarallisena kreikkalaisena natsionalistina. Lähetystössä meille sen vuoksi ilmoitettiin, että vaikeata on sanoa, voiko patriarkka ottaa lähetystön puheilleen, koska hänen jo ensi keskiviikkona täytynee matkustaa virkalomalle Atosvuorelle. Varma vastaus luvattiin antaa meille illempänä. Ei tarvinne pitemmältä selittää, minkälainen isku oli lähetystölle tämmöinen odottamaton este, juuri kun olimme tulleet matkamme perille. Jollemme pääse patriarkan puheille, niin meillä on esillä joko istua Konstantinopolissa noin parin tai kolmen kuukauden päivät odottamassa uuden patriarkan virkaan asettamista tai palata kotiin tyhjin toimin.

Odotusaikaamme käytimme kyllä kaupungin merkillisyyksien katselemiseen, olimme mm. kuuluisassa Sofian moskeassakin, mutta kaikki merkillisyydet, itse Sofiankin ihmeellinen arkkitehtuuri peräti vähän kiinnittivät huomiotani, siksi valtava oli levottomuuden tunne.

Iltasilla tuli vastaus, että patriarkka on luvannut ottaa meidät puheilleen seuraavana päivänä klo 11 aamua. Tämä sanoma tuotti meille lohdutuksen. Toivoimme, että Herra auttaa meitä ja johtaa asiat meidän parhaaksemme.

Tiistai-aamuna arkkipiispa, Aav ja minä pukeuduimme papillisiin vaatteisiin ja läksimme professori Setälän kanssa ruotsalaiseen lähetystöön, josta vt. lähettiläs läksi meidän kanssamme esitelläkseen meidät patriarkalle. Kahdella automobiilillä saavuimme kaupungin Fanar-nimiseen osaan, jossa patriarkaatti sijaitsee. Mentävä oli mm. kauppakadun kautta. Tämä oli kapea, haiseva, likainen katu. Se oli täyteen sullottu tavarakuormia ja jonakin pauhinana kuuluivat myyjäin sekä ostajain äänet. Kuuluisa Pietarin „tolkutshka“, jos kuka on sitä nähnyt, tarjoaa sadoin kerroin miellyttävämmän näyn. Patriarkaatin edellä katu oli leveämpää ja puhtaampaa. Patriarkaatin portilla meitä ottivat vastaan „suuri vikario" (patriarkkaa edustava arkkimandriitti), kaksitoista kavasia (maallikkopalvelijaa), vanhin dragomani (kielenkääntäjä ja ohjaaja) ja kaksi patriarkan kirkon pappia. Muodostui saattue, jossa edellä kulki kaksi pappia, sitten kuusi kavasia, sitten vikario ja dragomani, sitten Ruotsin lähettiläs, arkkipiispa Aleksanteri, professori Setälä, rovasti Aav, minä, suuri notario ja lopuksi kuusi kavasia. Näin juhlajoukossa kulimme yli pihan, sivuutimme patriarkan kirkon ja ulkorappuja kohosimme toiseen kerrokseen ja pysähdyimme ensimmäisessä salissa. Täällä merkittiin kirjoihin meidän nimemme ja arvomme ja katseltiin meidän tuomamme lahjoitukset meitä patriarkalle, jolloin kyseltiin jokaisen koristuksen merkitys. *) Jonkun hetkisen kuluttua protonotario (patriarkan persoonallinen sihteeri) ja synodin suuri sihteeri pyysivät meitä tulemaan vastaanottosaliin.

Tänne kohta saapui itse patriarkkakin. Hän oli kookas, miellyttävän näköinen mies. Meidät esitti hänelle Ruotsin lähettiläs. Patriarkka pyysi istumaan pöydän viereen ja itse istahti omalle tuolilleen. Ensimmäiseksi puhui meille patriarkka kreikan kielellä ja hänen puheensa tulkittiin meille venäjäksi. Hän tervehti meitä tervetulleiksi ja ilmaisi ilonsa sen johdosta, että näkee patriarkaatissaan edustajia kaukaisesta pohjolasta. Tiedusteltuaan, millä kielellä hän saisi keskustella kanssamme hän kehotti meitä selittämään asian, jolla me aiomme kääntyä patriarkan hallituksen puoleen. Professori Setälä selitti asian ranskaksi Suomen hallituksen puolesta. Minä puhuin suomeksi, lausuin nimittäin ennakolta valmistetun puheeni, jonka professori käänsi ranskaksi. Tämän jälkeen minä ojensin patriarkalle lahjaksi panagian, jonka hän otti vastaan ja suudeltuaan sitä asetti eteensä pöydälle. Hänellä itsellään ei ollut rinnassa panagiaa, vaan sen sijassa oli kultainen kaksipäisen kotkan kuva kultaketjussa. Se on vanhan Bysantin vaakuna, jota patriarkka pitää rinnassaan Kreikan kansan edustajana. Tämän jälkeen puhui Viron kielellä arkkipiispa Aleksanteri ja professori tulkitsi hänenkin puheensa ranskaksi. Arkkipiispa ojensi sitten patriarkalle lahjaksi ebenholtsisen norsunluisilla koristuksilla ja sisäänuurretulla kultaristillä varustetun rintaristin. Toisena lahjana arkkipiispa kantoi patriarkalle hienotekoisen omoforin, jonka olivat virolaiset naiset koruompeluksilla koristaneet. Meidän puheisiimme patriarkka vastasi jotensakin laajalla puheella, jossa hän lausui hyväksymisensä siihen, että me kirkkomme tukalassa tilanteessa olemme turvautuneet ekumeeniseen patriarkkaan ja lupasi kaikella rakkaudella kohdistua asiaamme sekä käsitellä sen kiireellisesti. Hän kehotti meitä jättämään kaikki asiapaperimme hänen kansliaansa. Kaikki puheet me olemme tarkkaan kirjoittaneet muistiin, niin että palattuani Suomeen voin antaa niistä tarkan selonteon.

Me sanoimme patriarkalle hyvästi, ja meidät johdettiin toiseen saliin, jossa meille kullekin tarjottiin lasillinen kylmää vettä kreikkalaisen hedelmähillon kanssa, turkkilaista kahvia ja sikaretteja, ja oltiin ihmeissään, kun ei kukaan meistä välittänyt sikareteista täällä näet kaikki polttavat, yksin metropoliitatkin.

Jätettyämme asiapaperimme protonotariolle me läksimme samassa järjestyksessä kuin tulimmekin paluumatkalle ja poikettuamme patriarkan kirkkoon tulimme patriarkaatin pääportin eteen. Tämä on kiinni aina vuodesta 1821. Sinä vuonna turkkilaiset hirttivät siihen ensimmäisenä pääsiäispäivänä patriarkka Gregorios V:n, jonka kuva on kiinnitetty nyt porttiin. Juhlallisesti saatettuina ulos patriarkan sivuportista me palasimme asuntoomme.

Klo 7 iltaa lupasi tulla luoksemme protonotario. Päätimme käyttää ajan siihen asti kaupungin katselemiseen. Menimme ensin antiikkiseen museoon. Se on iso, valoisa, runsaasti varustettu. Siinä on esineitä Aleksanteri Makedonialaisenkin ajoilta. Sen ovat mallikelpoisesti järjestäneet oppineet saksalaiset. Täältä menimme sotamuseoon, joka on sijoitettu entiseen kreikkalaisilta riistettyyn pyhän Irenen kirkkoon. Tämäkin on hyvin mieltäkiinnittävä, erittäinkin mikäli se esittää vanhaa aikaa. Muun muassa siinä on vahakuvia, jotka esittävät Turkin hovielämää muinaisaikoina. Eräässä kattokomerossa entisen alttarin yläpuolella on kattoon tehty iso mosaikkinen musta risti. Turkkilaiset ovat monesti koettaneet maalata sen näkymättömiin, mutta risti yhä vain tulee näkyviin maalin alta. He ovat. sen vuoksi panneet sen eteen jonkun esiripun, mutta sekin on nyt jollakin tavoin vetäytynyt syrjään, niin että risti on sittenkin näkyvissä.

Täältä menimme puistoon, joka on kasvatettu muinaisbysantilaisten keisarien palatsien raunioille ja sieltä ihailimme Kultaisen Sarven lahtea, Bosporia ja sen takaista Vähän Aasian rantaa.

Palattuamme asuntoomme saimme tietää, että meidän luonamme oli käynyt visiitillä patriarkaatin edustajia. Klo 7 tuli patriarkan protonotario ja kyseli meiltä selityksiä muutamiin hänelle epäselviin kohtiin meidän anomuksissamme. Hän otti sitten meiltä asiapaperit ja sanoi meille, että patriarkka päätti käsitellä meidän asiamme loppuun, ennen kun hän lähtee pakolliselle lomalle. Meillä oli siis nyt toivo asiamme menestymisestä, vaikka ei läheskään varma.

Aamupuolen keskiviikkona istuimme kotonamme kukin omissa tehtävissämme. Klo 4 meitä kutsuttiin taas patriarkan puheille. Hän otti meitä vastaan samassa salissa, jossa olimme ensi kerrallakin hänen luonaan. Nyt ei kuitenkaan ollut enää sitä entistä juhlallista vastaanottoa. Patriarkka ennen kaikkea kyseli minulta tarkoin kirkkomme hallinnosta, seurakunnista, väkiluvusta, seurakuntiemme maantieteellisistä suhteista, hallituksen suhtautumisesta kirkkoomme ym. Tämän jälkeen seurasi yhtä tarkka kysely arkkipiispa Aleksanterilta. Tämän jälkeen hän jotensakin laajassa puheessaan selitti meille, ettei hän voi myöntää aivan täydellistä autokefaliaa, ja esitti siihen vakavat perusteet. Sen sijaan hän kehoitti ottamaan vastaan autonomian mitä laajimmassa muodossa, jonka hän meille myöskin seikkaperäisesti selitti. Hän kehoitti meitä asunnossamme miettimään asiasta ja lupasi iltasilla lähettää luoksemme protonotarionsa tiedustelemaan, minkälaisiin tuloksiin me olemme tulleet, jotta torstaina klo 11 asiamme voitaisiin esittää Synodin käsiteltäväksi.

Tämän jälkeen palattuamme asuntoomme me huolellisesti punnitsimme meille esitetyn ehdotuksen, ja kun protonotario tuli, oli meillä valmiina seuraava lausunto: Me suostumme ottamaan autonomian siinä muodossa, että patriarkka siunaa virkaansa kirkkomme valitseman ja Suomessa Viron piispojen avulla vihityn arkkipiispan, jota vastoin muut piispat valitaan ja vihitään kysymättä siihen patriarkan siunausta; kaikessa muussa on kirkkokuntamme kokonaan riippumaton patriarkasta; piispojamme tulee asettamaan virkoihin sekä tuomitsemaan piispain kokous niistä naapurikirkkokuntain piispoista, joita kirkkokuntamme siihen tilaisuuteen pyytää, ollen Viron piispat itsestään siihen kuuluvia. Me, Suomen edustajat, asetimme tämmöisen autonomian vastaanottamisen välttämättömäksi ehdoksi sen, että rovasti Aav tulisi vihityksi piispaksi. Samaa ilmoitti myös arkkipiispa Aleksanteri.

Torstaina 5 p. heinäkuuta klo 11 meidät johdettiin Synodin saliin. Patriarkka istui virkaistuimellaan seinän vieressä, ja molemmin puolin häntä istui nojatuoleissa kaksitoista metropoliittaa. Meille oli asetettu istuimet keskellä salia patriarkan kohdalla ja meidän takanamme oli arkkigrammateys (pääsihteeri) arkkimandriitti Germanoksen ja tulkkien pöytä. Minun tuli ensin esiintyä. Aamusilla valmistetun suunnitteluni mukaan minä lyhyesti selitin asian ja tarkoin lausein esitin meidän ehtomme ja toivomuksemme, nimittäin, että Suomen kreikkalaiskatolisen kirkkokunnan virallisena nimenä on oleva „Suomen Ortodoksinen Arkkipiispakunta"; siinä on oleva kaksi itsenäistä hiippakuntaa, nimittäin Viipurin ja Karjalan. Se piispa, joka on välittömässä yhteydessä kirkkokunnan keskushallituksen kanssa, omistaa arkkipiispan arvonimen; kaikki piispat vahvistetaan virkoihinsa ja vihitään Suomessa; arkkipiispalle hänen ryhtyessään virkaansa toimittamaan antaa siunauksensa Ekumeninen Patriarkka; jumalanpalvelusta toimittaessa arkkipiispan tulee esirukouksissaan mainita Konstantinopolin patriarkan nimi; piispat tuomitaan Suomessa; jos piispa tuomitaan rikoksista kirkon oppia (dogmeja) ja kirkon sääntöjä (kanoneja) vastaan, niin on hänellä oikeus vedota patriarkan oikeuteen, muissa tapauksissa tuomio lopullisesti toteutuu Suomessa; tuomioissa rikoksista siviiliasioissa, valtiollisissa rikoksissa sekä rikoksissa kirkolliskansallisia asetuksia vastaan piispalla ei ole valitusoikeutta; voiteluöljy on kirkkokuntaamme varten vastaisuudessa tuotava Konstantinopolista; rovasti Aav vihitään nyt piispaksi.

Tämän jälkeen puhui professori Setälä, joka lyhyesti toisti minun esittämäni ehdot. Sitten puhui arkkipiispa Aleksanteri oman kirkkokuntansa puolesta. Hänenkin puheensa oli saman sisältöinen; pyysi vain, että Viron kirkon viralliseksi nimeksi tulisi „Viron Ortodoksinen Metropolia".

Patriarkka vastasi puheisiimme, että pyyntömme siinä muodossa, kuin se on nyt synodille esitetty, voinee hänen mielestään tulla hyväksytyksi, jonka vuoksi hän toivoo, että synodi hyväksyy sen joka suhteessa. Hän lupasi ottaa asian samana päivänä käsiteltäväksi ja seuraavana päivänä ilmoittaa siitä lopullisen päätöksen. Me nousimme, kiitimme ja läksimme pois synodin istunnosta.

Iltasilla tulivat luoksemme synodin lähettäminä arkkigrammateys ja protonotario ja ilmoittivat meille, että synodi on periaatteellisesti päättänyt myöntyä meidän pyyntöömme, jonka jälkeen he yhdessä meidän kanssamme sommittelivat päätöksen sanamuotoehdotuksen. Me pyysimme, että meille huomenna ilmoitettaisiin puhelimella synodin lopullinen päätös.

Perjantaina minä istuin koko päivän kotona. Tunsin itseni sekä henkisesti että ruumiillisesti väsyneeksi. Minua ei tähän aikaan mikään muu asia enää huvittanut. Sitä paitsi piti jonkun olla kotona odottamassa puhelinilmoitusta synodista. Kaupungissa oli jotakin mielenkiintoista nähtävää. Muhamettilaisilla oli nimittäin juhla, jona kalifin oli tapana toimittaa juhlallinen matka moskejaan. Meille oli annettu pääsylippu moskejaan. Toverini olivat klo kuuteen asti näillä juhlilla ja mm. saivat kuulla „ulvovia dervissheja“, so. yltiöpäisiä muhamettilaisia munkkeja.

Klo 2 päivällä minulle ilmoitettiin, että patriarkka ja synodi ovat tehneet lopullisen päätöksen asiassamme, ja klo 7 iltaa toi protonotario meille ilmoituksen, että Ekumeninen Patriarkka pyytää meitä tulemaan huomenna synodin istuntoon kuulemaan päätöstä ja sitten hänen luokseen aamiaiselle.

Lauantai-aamuna minä olin aamu- ja liturgiapalveluksessa lähimmässä kirkossa. Tätä kesti ainoastaan 1 tunnin. Sitten klo 11 menimme taas patriarkaattiin, jossa meidät ohjattiin synodin istuntoon. Täällä patriarkka itse ilmoitti virka-istuimeltaan päätöksen ensin meille, sitten arkkipiispa Aleksanterille. Tämän jälkeen hän kutsui synodin eteen rovasti Aavin ja ilmoitti, että hän ja Pyhä Synodi ovat tutkineet anomuksen hänen vihkimisestään piispaksi sekä kaikki asiakirjat, jotka Suomen kirkon edustajat ovat tuoneet ja kaikki patriarkalle ja synodin jäsenille lähetetyt kirjeet, joissa arkkipiispa Serafim on pyytänyt, ettei rovasti Herman Aavia vihittäisi piispaksi, ja ovat patriarkka ja Pyhin Synodi havainneet, ettei arkkipiispa Serafimin esiintuomilla perusteilla ole kanonista arvoa ja että hänen kieltäytymisensä esittämästä oikealla tavoin valittu rovasti Herman Aav piispaksi vihittäväksi on laiton, ja on katsottava arkkipiispan virkaan kuuluvien velvollisuuksiensa rikkomiseksi, jonka vuoksi Patriarkka ja Pyhin Synodi ovat päättäneet vihkiä „Jumalaa pelkääväisen rovastin Herman Aavin Karjalan piispaksi, Suomen Arkkipiispakunnan vikarioksi" (apulaispiispaksi). Rovasti Aav vastasi tähän puheella, jossa hän selitti, ettei hän ole tätä piispan virkaa etsinyt, vaan on suostunut vaaliin ja sitten viran vastaanottamiseen noudattaen esimiehistönsä tahtoa ja kansallisesta tunteesta veljeskansaa kohtaan. Lopuksi hän kiitti patriarkkaa ja Synodin jäseniä. Täältä meidät vietiin patriarkan kirkkoon, jossa toimitettiin tavanmukainen rovasti Aavin kanoninen „nimitys“ piispaksi ja ilmoitettiin, että vihkiminen on tapahtuva huomenna, sunnuntaina 8 päivänä heinäkuuta. Itse vihkimisestä kirjoitan tarkemmin seuraavassa kirjeessäni.

---
*) Suomen lähetystö vei patriarkalle arvokkaan, Suomen vaakunalla ja jalokivillä koristetun hopeaisen piispan panagian (rinnassa piispauden merkkinä pidettävän pyh. Neitseen kuvan).

(Teksti on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Kirje on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 14-15/1923, joka ilmestyi henäkuun 27. päivänä 1923, sivuilla 110-112 [6-8].)