Toiminnot

Ajan mysteeri (opetuspuhe)

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 14. tammikuuta 2020 kello 15.27 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Ajan mysteeri (Mark. 1:1-8)

Johannes Kastaja

1 Ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, lähti liikkeelle näin. 2 Profeetta Jesajan kirjassa sanotaan: -- Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien. 3 Ääni huutaa autiomaassa: "Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!" 4 Ja näin tapahtui. Johannes Kastaja julisti autiomaassa, että ihmisten tuli kääntyä ja ottaa kaste, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi. 5 Hänen luokseen tuli paljon väkeä Jerusalemista ja joka puolelta Juudeaa. He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa. 6 Johanneksella oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja. 7 Hän julisti: "Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes kumartumaan ja avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. 8 Minä olen kastanut teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä."

Jeesuksen Kristuksen evankeliumin alku .... (Mark. 1:1 / vanha käännös) Pelkästään sanan ’alku’ käyttäminen tuossa Markuksen evankeliumin vanhassa vuoden 1938 käännöksessä vie meidät ajatukseen uuden vuoden alusta, jonka juhlavaa resonanssia me vielä koemme, koska ylitimme vuoden ja jopa vuosikymmenen kynnyksen vasta aivan äskettäin.

Kristitty ajan käsitys

Ennen muinoin ihmiset olivat hieman kadoksissa edetessään oudossa arvoituksessa, mitä aika silloin oli. He yrittivät selittää sitä filosofialla ja tieteillä. Kun elämä soljuu ja aika kuluu, olemme kauhuissamme, kun ymmärrämme eilisen turhamaisuuden, tämän päivän väliaikaisuuden ja huomisen epävarmuuden. Tämä johtuu siitä, että menneisyys menetetään, nykyisyys haalistuu, koska jokainen hetki pakenee ja muuttuu menneisyydeksi, kun taas tukevaisuus on tuntematon. Tällainen ajankäsitys, jota ihmisen ymmärrys ei käsitä, muuttuu Basileios Suuren ihmeeksi siitä, että ’aika onkin iankaikkisuuden peili’.

Ja vaikka ajan ohimenevä kuluminen hieman myrkyttää elämäämme ahdistuksella, kristillisestä ilmoituksesta tuleva toiveikas valo tulee rauhoittamaan meitä. Se kertoo meille, että Jumala on ilmestynyt ajan kuluessa ja Kristuksen persoona on kuulunut historiaan. Se vastaa kysymyksiimme ja huoliimme. Kristitty opetus kertoo meille, että aika on Jumalan työtä ja Hänen lahjansa meille ihmisille ja sillä on suuri koulutusarvo. Aika alkaa luomisesta ja etenee yhdessä ihmiskunnan ja koko maailmankaikkeuden kanssa loppupisteeseensä aikakausien lopussa, toisin sanoen niiden loppuun saattamisessa ikuisuudessa. Me saatamme kutsua tätä kaiken muuttumista myös elämäksi ja olemassaoloksi toisenlaisessa ulottuvuudessa. Nykyisessä maailmassa ja ajassa kaikki asiat syntyvät ja kuolevat. Tämä on etenevää aikaa ja maailmaa, joka muuttuu jatkuvasti ja lopulta rapistuu.

Siksi on luonnollista, että haluamme jotain pysyvää, vakaata ja turmeltumatonta tunnetta sisimmissämme. Mutta se ei ole mitään muuta kuin Jumalan valtakuntaa, johon meidät ensisijaisesti tehtiin. Jokainen hetkemme on ainutlaatuinen ja peruuttamaton, ei niistä mikään palaa takaisin. Tämä totuus tekee elämämme ajasta taistelun, valppauden ja parannuksen ajan, kuten Kristius saarnaa tuossa Markuksen evankeliumin tekstissä. Parannus suhteessa aikaan tarkoittaa muun muassa sitä, että meitä kutsuttaan elämään maallisessa väliaikaisessa olotilassamme kiintymättä tai sulautumatta siihen, koska nykyinen aika on oikeasti ’ilta, ja se etenee kohti omaa loppuaa’.

Matkamme ajassa

Elämämme on vaunu historiallisessa luonnollisessa ajassa ja ”koko maailman” junassa, joka vie meidät iankaikkisuuteen. Jumala on se, joka määrää matkan pituuden, ja kun se on valmis, Hän kutsuu meidät tilaan, joka on verrannollinen siihen, minkä puolesta olemme työskennelleet ja minkä puolesta olemme taistelleet. Jotkut näkevät maallisen matkansa junamatkaksi. Syntyessämme nousemme junaan. Tapaamme ihmisiä, joiden uskomme olevan seurassamme koko matkan ajan - kutn vanhempiemme. Valitettavasti todellisuus on erilainen. He poistuvat junasta jollain asemalla ja jättävät meidät yksin ilman fyysistä läsnäoloaan, mutta muistoina heistä. Sitten muita ihmisiä astuu sisälle junaan ja he osoittautuvat meille erittäin tärkeiksi. He ovat ihmisiä, joita rakastamme – puolisomme, lapsemme ja ystävämme.

Toiset näkevät elämän taipaleena. Nämä ovat ihmisiä, joilla on kristitty näkemys elämästä, tietoisuus sen pysyvyydestä. Toiset löytävät taipaleelta vain suruja. He ovat uskon ja elämän ’vaivaisia ja huonosti kohdeltuja’. Toiset matkalla olevat ovat valmiita auttamaan niitä, jotka apua tarvitsevat. He ovat ihmisiä, jotka palvelevat ja uhrautuvat. Paljon on niitä, jotka luovuttavat ja lähtevät pois, emmekä edes tunne heitä. Nämä lukemattomat ihmiset ohitamme välinpitämättömästi jokapäiväisessä elämässämme.

Maallinen elämämme on matka, joka on täynnä toiveita ja pettymyksiä, kohtaamisia ja jäähyväisiä, mutta ei varmaa paluuta. Matka on mysteeri ja me emme tiedä, milloin kukakin kanssamatkustaja poistuu. Eroaminen on tuskallista, mutta ei toivotonta, koska meillä on varmuus, että tapaamme ”ikuisuuden terminaalissa”. Nauttikaamme siis elämästämme ja hyödynnettäköömme matkamme aika jättämällä hyviä muistoja, ja toivoa tulevasta Jumalan ja muiden ihmisten kohtaamisesta.

(Ortodoksi.netin referoiden kääntämä arkkimandriitta Nikanor Karajanniksen opetuspuhe)