Kusti Repo
Ortodoksi.netista
Teologian kanditaatti Kusti Repo oli Suomen ortodokisen kirkon aktiivinen jäsen, jonka vaikiutus oli suurinta 1900-luvun ensivuosikymmeninä. Hän syntyi 11. lokakuuta 1875 Utrassa Joensuun lähistöllä ja kuoli 51-vuoden iässä sydänkohtaukseen Sortavalassa 17. syyskuuta 1927.
Hänen poikansa rovasti, isä Tapani Repo (1918-1981) toimi pappina Helsingissä ja myös pojan poika, isä Mitro Repo (s. 1958) on ortodoksisen kirkon pappi ja hän toimi europarlamentaarikkona Euroopan parlamentissa 2009–2014.
Vuoden 1927 Aamun koitossa oli oheinen kuva ja muistokirjoitus.
---
Jumaluusopin kandid. Kusti Repo
Lauantaina t.k. 17 päivänä klo 9.45 vaipui iäiseen uneen kirkollishallituksemme sihteeri, teol. kand. Kusti Repo. Koko päivän hän oli ollut virassaan, tosin valitellen vähän kipua sydämessä. Kotiin palattuaan jatkoi vielä toimintaa, lukien Aamun Koiton korehtuuria aina klo 8:aan asti, kun sitten tunsi itsensä pahoinvoivaksi ja paneutui vuoteeseen, toivoen kohtauksen pian menevän ohi, mutta Tuonen viikatemies korjasikin hänet äkkiä rakkaitten omaisten ja ystävien keskuudesta.
Kusti Repo oli syntynyt sahanhoitajan poikana Utrassa lokakuun 11 p:nä 1875. Saatuaan alkuopetuksen kotikylänsä kansakoulussa, hän siirtyi Joensuun lyseoon, jossa kävi 7 luokkaa. V. 1898 hän siirtyi Pietarin hengelliseen seminaariin, jonka kurssin suoritettuaan hän v. 1902 meni jatkamaan opintojaan Pietarin hengelliseen akatemiaan. Tämän kurssin hän v. 1906 suoritti teologian kandidaatin arvolla. Rehellisenä suomalaisena silloisten valtiollisten olosuhteitten vuoksi hän ei voinut antautua pappisuralle, vaan samana vuonna liittyi Helsingin Sanomain toimitukseen, ollen venäjänkielen taitoisena sen venäläisen osaston toimittajana. Tässä toimessa hän oli v:een 1918. Tämän vuoden lopulla entinen kreikk.-katolinen hengellinen konsistorio muutettiin kirkollishallitukseksi. Vainaja tuli sen notariksi sekä 1922 saman hallituksen sihteeriksi, jossa toimessa pysyi kuolemaansa asti.
Kusti Revossa kirkkokuntamme kadotti uutteran ja laajatietoisen työntekijän sekä vankan ja horjumattoman kirkkomme kansallistuttamisen esitaistelijan. Sangen suurta taitoa ja tarmoa osoitti vainaja v. 1922—25, kun valmistettiin eroamista Venäjän kirkkokunnan yhteydestä. Se työ oli suurelle yleisölle näkymätöntä, sillä se tapahtui kansliapöydän ääressä, mutta asian onnistuminen suuresti riippui siitä. Vainaja toimi myös jumalanpalveluskirjain suomennos ja toimituskomiteassa sekä oli kaikkien kirkolliskokouksien sihteerinä v:sta 1921 alkaen. Sortavalaan siirryttyään v. 1925 on hän ottanut osaa Aamun Koiton toimitukseen sekä toimi pappisseminaarin johtokunnan jäsenenä.
Vainaja jätti jälkeensä syvästi suremaan puolison, 4 alaikäistä lasta, 2 veljeä, 2 sisarta, kälyn ja lukuisat sukulaiset ja ystävät. Kirkkaana säilyy ystävissä muisto rehellisestä, suorasta, uutterasta ja uhrautuvasta toverista. Suokoon Korkein hänelle paikan siellä, mistä ovat poissa kipu, suru ja huokaukset.
(Aamun Koitto nr. 18 / 1927)