Köyryselkäisen naisen sunnuntaina (opetuspuhe)

Sunnuntai 10.12.2006 / 27. helluntainjälkeinen sunnuntai, Köyryselkäisen naisen sunnuntai (Luuk. 13:10-17)

Jeesus parantaa naisen sapattina

10 Jeesus oli sapattina eräässä synagogassa opettamassa. 11 Siellä oli nainen, jota kahdeksantoista vuotta oli vaivannut sairauden henki. Hänen selkänsä oli pahasti köyryssä, eikä hän kyennyt suoristamaan itseään. 12 Nähdessään hänet Jeesus kutsui hänet luokseen ja sanoi: "Nainen, olet päässyt vaivastasi." 13 Hän pani kätensä naisen päälle, ja heti tämä oikaisi selkänsä ja ylisti Jumalaa.

14 Kun synagogan esimies näki, että Jeesus paransi sairaan sapattina, hän suutuksissaan sanoi paikalla oleville: "Viikossa on kuusi päivää työtä varten, tulkaa silloin parannettaviksi älkääkä sapattina." 15 Herra vastasi: "Te tekopyhät! Jokainen teistä kyllä päästää sapattina härkänsä tai aasinsa kytkyestä ja vie sen juomaan. 16 Tätä Abrahamin tytärtä on Saatana pitänyt siteissään jo kahdeksantoista vuotta. Eikö häntä olisi saanut päästää vapaaksi sapatinpäivänä?" 17 Jeesuksen vastauksen kuullessaan kaikki hänen vastustajansa olivat häpeissään, mutta kansa iloitsi kaikista ihmeteltävistä teoista, joita hän teki.

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,

Päivän Evankeliumi kertoo meille eräästä Kristuksen parantamisihmeestä, jossa Hän parantaa pitkään sairaana olleen naisen synoogassa. Jälleen kerran Kristus parannusihmeen kautta osoitti voimansa ja Jumalan suuren laupeuden ihmisiä kohtaan.

Mutta tällä kertaa kaikki eivät olleetkaan iloisia siitä, että pitkään sairaana ollut oli saanut terveytensä takaisin. Synagoogan esimies oli vihoissaan siitä, että Kristus juuri sapattina paransi sairaan, vaikka tämän olisi voinut tehdä viikon kuutena muuna päivänä. Juutalaisuudessa sapatti otettiin hyvin vakavasti; ja sehän oli hyvin ymmärrettävääkin:

Jo Kymmeneen käskyyn oli kirjattu se, että jokaisen tuli pyhittää lepopäivä; Samoin kuin Jumala maailman luotuaan lepäsi seitsemäntenä päivänä, niin ihmisen tuli tehdä samoin.

Sapatti on päivä jolloin Jumala lepää ja tuolloin Hän ei puutu luomakunnan järjestykseen. Siksi myöskään ihmiset eivät saaneet millään tavoin tehdä mitään sellaista, mikä vaikuttaisi jollain tavalla luomakunnan järjestykseen.

Käytännössä kaikki ruumiillinen työ oli sapattina kiellettyä. Esimerkiksi ruoka ja muut elämälle tarpeelliset asiat tuli valmistaa etukäteen ennen sapatin alkamista.

Mutta pieniä poikkeuksia sapatissa kyllä oli. Työnteko oli sallittua esimerkiksi silloin, jos hengen pelastaminen tai ylläpitäminen sitä vaati. Myös härän tai aasin sai tuolloin päästää juomaan vettä, vaikka kysymyksessä olikin lepopäivä.

Ja tähän myös Kristus vetosi. Jos kerran välttämättömät hyvät teot oli sallittu sapattina, niin minkä vuoksi Hän ei pitkään sairasta ollutta olisi voinut parantaa! Kristus nimittikin tekopyhiksi niitä, jotka tässä tapauksessa vetosivat sapattikäskyyn.

Miten meidän sitten tulisi tänä päivänä suhtautua sapattiin ja lepopäivän pyhittämiseen?

Ensinnäkin on hyvä muistaa se, että sapatti on edelleenkin lauantaipäivänä ja sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä. Tämän mukaanhan nimenomaisesti lauantain tulisi olla meille se Jumalan pyhittämä lepopäivä.

Lauantai on monelle meistä lepopäivä, mutta samalla se on myös päivä, joka on omistettu kotitöille ja kaikelle muulle, mitä emme normaali arkipäivinä ennätä tehdä. Vaikuttaa siis siltä, ettemme voi olla täysin tekemättä mitään lauantaina, vaikka se onkin sapatti.

Voimme tietysti lohduttautua sillä, että Jumala ei suutu meille, vaikka jotain teemmekin lauantaina, sillä käskyt on tarkoitettu meille avuksi ja johdatukseksi, jotta osaisimme kulkea oikealla tavalla kohti Jumalaa. Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että jos kerran teemme työtä, niin meidän täytyy myös levätä. Jos emme lepää, niin silloin meidän voimamme heikkenevät. Eli Jumala on tässäkin ajatellut meidän ihmisten parasta.

Mutta jos sapatti on tarkoitettu lepopäiväksi, niin mikä merkitys meille on sitten sunnuntailla?

Sunnuntai ei nimenä valitettavasti suomen kielessä avaa meille sen suurta kristillistä merkitystä. Kreikaksi sunnuntai on "Kiriaki", eli Herran päivä ja venäjäksi "Voskresenie", eli Ylösnousemuksen päivä. Kummassakin tapauksessa viitataan siihen, että se päivä nimenomaisesti tulisi pyhittää. Jokainen sunnuntai on ikään kuin pieni Pääsiäinen, jolloin me juhlistamme kuolleista ylösnoussutta Kristusta.

Tärkein ja paras tapa tuon päivän pyhittämiselle on se, että me osallistumme Herran Pyhästä Ehtoollisesta. Jokaisessa liturgiassa me julistamme ja elämme todeksi ylösnousemuksen ihmeellisen tapahtuman ja osallistumme Kristuksesta. Me voisimme hyvin omintunnoin sanoa, että silloin me olemme jo ikään kuin "toinen jalka taivasten valtakunnassa".

Ajan pyhittäminen on sitä, että me osoitamme kiitosta, kunnioitusta ja ylistystä Jumalalle. Se tapahtuu Kirkon jumalanpalveluselämän, mutta myös osaltaan meidän oman henkilökohtaisen rukouselämän myötä. Me elämme tässä ajassa ja elämäämme liittyvät asiat tapahtuvat tietyn järjestyksen mukaan.

Jos elämämme on kuitenkin sidoksissa pelkästään kaikkeen maalliseen, niin miten me silloin voimme valmistautua tässä ajassa iankaikkiseen elämään. Kristitylle on siis välttämätöntä se, että hän osaa pyhittää ajan, eli hän osallistuu Kirkon elämään ja osallistuu Kristuksesta.

Pyhä Basileios Suuri on kirjoittanut rukouksen (papistolle ennen Pyhiä Lahjoja loppuun nautittaessa), joka kuuluu luettavaksi hänen nimeään kantavan liturgiajumalanpalveluksen lopussa. Tässä rukouksessa korostuu se, että mitä merkitsee osallistua liturgiaan ja siinä Herran Pyhään Ehtoolliseen:

"Nyt on päättynyt, on voimiemme mukaan loppuun toimitettu, oi Kristus Jumalamme, Sinun huoneenhallituksesi salaisuus. Olemme elvyttäneet kuolemasi muiston, olemme nähneet ylösnousemisesi kuvauksen, olemme täysin osallistuneet loppumattomaan elämääsi, olemme nauttineet kulumatonta ruokaasi, josta suo meidän kaikkien osallistua tulevassakin maailmassa aluttoman Isäsi ja pyhän, hyvän ja eläväksitekevän Henkesi armosta nyt ja aina ja iankaikkisesti. Amen."

isä Andrei Verikov