Varvara, Lintulan nunna
Ortodoksi.netista
Lintulan luostarin nunna Varvara (siviiliniemltään Irja Mölkänen) syntyi 4.12.1924 Impilahden Ruokojärvejjä Feodor Mölkäsen ja Anastasia (os. Hukka) perheeseen.
Haave luostariin menosta iti pitkään Irjan mielessä, koska suku oli vahvasti ortodoksinen ja suvussa oli aiemminkin menty nunnaksi luostariin. Mutta vasta evakkovuosien jälkeen noin 24 vuoden iässä toive totetui, kun irja meni Heinäveden Palokissa sijaitsevaan Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostariin. Hän oli yksi niistä kolmesta suomalaisesta (suomenkielisestä) nunnasta, jotka aikanaan olivat ensimmäisiä Heinäveden Palokin luostarissa. Suurimmaksi osaksi sisaristo oli venäläisiä ja venäjänkielisiä, alkuaan 1894 nykyisen Venäjän Karjalan alueelle Kivennavalle perustetusta vanhasta Lintulan luostarista. Uusi luostari perustettiin suurin piirtein samaan aikaan 1946 sodan seurauksena kuin Valamon luostari Papinniemeen.
Vanhan ortodoksisen luostaritavan mukaisesti Irja täytettyään 40 vihittiin kesällä 1966 Lintulan luostarin nunnaksi Lintulan luostarin silloisen luostarin rippi-isän, pappismunkki Savvan, toimesta ja hän sai luostarinimekseen Varvara.
Pääasialliseksi luostaritehtäväkseen hän sai samat työt, joita oli jo tottunut kotonakin hoitamaan – karjanhoidon ukrainalaisen nunna Mihailan (myöhemmin igumenia 1961-74, siviilinimeltään Haritina Jakovlevna Bulgaitseva) ohjauksessa. Sen ohessa hän joutui käyttämään myös paljon aikaa tuohon aikaan vanhentuneen sisariston jäsenten hoitamiseen. Ohjeenaan hänellä oli nunna Mihailan opettama ajatus, että "aivan kuin ruumiimme tarvitsee kaksi kättä, tarvitsemme me ihmiset kaksi seikkaa päästäksemme Jumalan luo. Nämä ovat rukous ja työ."
Maatalous oli tuolloin luostarin pääelinkeino ja siihen liittyvät työt jäivät nuorempien sisariston jäsenten tehtäväksi, koska iäkkäät ja monelta osin sairaanloiset sisaret eivät siihen enää pystynee eivätkä jakasaneet tehdä raskasta työtä.
Sodan jälkeen Lintulassa oli hieman yli 30 nunnaa, joista vain harva puhui suomea. Luostarin johtajana toimi igumenia Arsenia (Anna Sysojevna Sysojeva/Jegorova, igumenina 1931-61), mutta nunna Varvaran tuloaikaan luostaria johti käytännössö igumenian ”oikea käsi”, kanslianhoitaja, nunna Johanna (Vera Agafonova) joka entisenä opettajan hallitsi hyvin suomen kielenkin.
Nunna Varvaran kertoman mukaan ”sodan jälkeen kaikesta oli pula ja elämä luostarissakin vaatimatonta. Kasvatin ja hoidin luostarin lehmät vasikasta lähtien. Lisäksi oli kaksi hevosta hoidettavana. Aluksi oli kielivaikeuksia ja väärinkäsityksiä tuli.”
Karjanhoito poistui myöhemmin Lintulan toimista ja tilalle elinkeinoksi tuli kirkkokynttelien eli tuohuksien tekeminen mehiläisvahasta suurin piirtein koko Suomen ortodoksiselle kirkolle ja melkoisen suurelle joukolle muillenkin kristillisille yhteisöille, mm. luterilaiselle kirkolle.
Nunna Varvarasta on sanottu, että hänellä oli suuri ”varasto” lähimmäisenrakkaurra ja kiinnostusta sekä myötätunto niin ihmisiä kuin myös eläimiä kohtaan. Moni muistaa Lintulasta erityisesti nunna Varvaran ja lampaat sekä sydämelliset, voimaa ja rohkaisua antavat keskustelutuokiot usein luostarin kaivon luona tai keittiön vieressä olevassa keinussa istuskelevan Varvaran kanssa.
Nunna Varvaran hyvästä muistista pulppuri kertomuksia rajan taakse jääneestä Karjalasta, edesmenneistä luostarin sisarista ja koko luostarin historiasta ja nykyisyydestä. Nunna Varvaralle navetan sulkemisen jälkeen jäänyt navettakissa Pörri tuli pian koko luostarin omaksi kotikissaksi.
Luonto ja alämä luonnossa merkitsivät Varvaralle paljon. Kerrottiin, että hänen tullessaan luostarin keittiöön, hän ennen oven avaamista kääntyi luontoon päin ja teki kolme ristinmerkkiä. Koko luotu luonto oli hänen mielestään Jumalan luomakunta, jota meidän ihmisten tulee aina kunnioittaa.
Varvara kuoli Heinävedellä 15.10.2011 elettyään Lintulan luostarissa noin 63 vuotta.
HAP, 22.9.2021