FB-INFO: 250322
Ortodoksi.netista
Katie Kelaidis:
Paavi – Venäjä ja Ukraina eivät ole lähetyskenttääsi
Katie Kelaidis kirjoittaa 24.3.2022 paavin virhearviosta Ukrainan sodan tilanteessa.
Ortodoksi.net referoi hänen mielenkiintoista artikkeliaan ”Religion Dispatches” -sivulla,
25. maaliskuuta on ilmestyspäivä, päivä, jolloin enkeli Gabrielin sanotaan ilmestyneen Neitsyt Marialle ilmoittaakseen, että tämä synnyttäisi Kristuksen. Se on roomalaiskatolisille ja itäisille kristityille erittäin tärkeä päivämäärä, yksi suurimmista Neitsyt Marialle keskittyvistä juhlista.
Vatikaani on ilmoittanut, että tänä vuonna paavi pyhitää Venäjän ja Ukrainan Marian tahrattomalle sydämelle. Vaikka on hieman epäreilua olettaa asioita, tämä on jälleen yksi räikeä virhe paavin käsitellessä Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja jyrkkä ja äärimmäisen julkinen muistutus lännen täysin hyödyttömästä – ja historiallisesti kuurosta – lähestymistavasta ortodoksiseen kristinuskoon.
Paavin päätös juontaa juurensa useisiin tapahtuneisiin Neitsyt Marian ilmestyksiin, joista kolme paimenlasta ilmoitti pienessä Fatiman kylässä Portugalissa kevään 1916 ja syksyn 1917 välisenä aikana. Tuollon lapset saivat sarjan ennustuksia ja pyyntöjä, muun muassa että Venäjä (silloin keskellä bolshevikkien vallankumousta) pyhitettäisiin Marian tahrattomalle sydämelle, jotta Venäjä kääntyisi kristityksi.
Vaikka läntisten kristittyjen, erityisesti katolilaisten, on helppo nähdä tämä profetia ja myöhempi vihkiminen vastauksena ateistisen kommunismin uhkaan, joka uhkasi Venäjää ilmestyksen aikaan, ortodoksisten kristittyjen on vaikeaa olla huomaamatta profetiaa, jonka mukaan Venäjä "käännytetään" nyt lähes tuhat vuotta kestäneen jännityksen (ja joskus avoimen sodankäynnin) valossa läntisen ja itäisen kristikunnan välillä, historiassa, jossa katolisen kirkon on usein nähty toimivan hyökkääjän tai opportunistin roolissa.
Tämä historia alkaa suunnilleen vuonna 1054, muodollisesta yhteyden katkeamisesta latinalaisen läntisen kristillisen kirkon, jota johti Rooman paavinvalta, ja neljän itäisen kirkon historiallisen patriarkaatin (Konstantinopoli, Aleksandria, Antiokia, Jerusalem) välillä. Eroa edelsi sarja kiistoja sekä kirkon hallinnasta että teologiasta, joista tärkein oli kiista paavin vaatimuksesta universaaliin auktoriteettiin.
Useat tuon vuoden 1054 jälkeen kahdensadan vuoden aikana tapahtuneet väkivaltaiset tapahtumat kristinuskon molemmin puolin edesauttoivat vahvistamaan tuota eroa. Näitä olivat Konstantinopolissa asuneiden katolilaisten toteuttama bysanttilaisten verilöyly vuonna 1182, Thessalonikin ryöstäminen katolilaisten toimesta vuonna 1185 ja katolilaisten toteuttama Konstantinopolin ryöstö vuonna 1204. Loputa Rooman liittoutuneiden piispakuntien perustaminen ristiretkeläisten valtaamille perinteisille itäkisen kristinuskon alueilla vahvisti entisestään tuota jakoa.
Vaikka läntisen kristinuskon historia siitä lähtien on ollut suhteellisen voimakasta ja merkittävää historiaa, itäinen kristillinen maailma on kokenut kivisemmän matkan ottomaanien miehityksestä Neuvostoliiton sortotoimiin. Koko tämän ajan on ollut vaikea olla huomaamatta, että länsi - rikas, voimakas kaksonen - on harvoin missannut tilaisuutta hyödyntää itäkristillistä epäonnea omaksi edukseen. Ristiretket itsessään ovat erinomainen esimerkki, mutta katoliset vallankaappaukset paikoissa, kuten Ukrainassa 1500-luvulla Konstantinopolin kukistuessa, osoittavat myös tämän ongelman.
Mikä ajatus tuo meidät takaisin tuohon tahrattomalle sydämelle vihkimiseen, ”Immaculate Concept” -oppiin, jonka mukaan Neitsyt Maria oli vapaa perisynnistä, mikä ei ole katolisen ja ortodoksisen kirkon yhteinen oppi. Itse asiassa se on ollut virallinen osa katolista opetusta vasta vuodesta 1854. Vaikka itäiset kirkot ovat katolisten kanssa samaa mieltä siitä, että Maria oli vapaa henkilökohtaisesta synnistä , se tarkoittaa sitä tosiasiaa, että itäinen kirkko ei ole koskaan hyväksynyt Augustinuksen opetusta perisynnistä ja e tarkoittaa, että oppi on tarpeeton itäisen kirkon teologialle.
Oppi tahrattomasta sikiämisestä on myös yksi kiistellyimmistä teologisista kysymyksistä idän ja lännen välisessä ekumeenisessa vuoropuhelussa, aivan paavin ensisijaisuuden ja ”filiquen” (Nikean uskontunnustuksen "ja poika" -osa) kanssa – kaksi asiaa, jotka auttoivat alkuun ajamaan eroa.
Tämän historian valossa on parhaimmillaankin ongelmallista pyhittää kaksi maata, joissa on ylivoimainen ortodoksinen enemmistö, Marian tahrattomalle sydämelle, erityisesti vastauksena ennustukseen, että yksi näistä maista kääntyy. Täysin pragmaattisella tasolla tällaiset toimet ruokkivat ortodoksisen maailman taantumuksellisimpien elementtien pelkoa, ryhmien, joille pelko lännen tunkeutumisesta on hyvin todellista. Koska olemme kaikki yhdessä kiinnostuneita pitämään loitolla näitä voimia, polttoaineen lisääminen heidän tuleen näyttää harkitsemattomalta.
Ei todellakaan ole oikein tehdä sivullisista ihmisistä ”ei-sopimuksen mukaisia lähetystyöprojekteja”. Ja on järjetöntä yrittää käännyttää henkilöä – tai maata – joka on jo kääntynyt. Ellet usko, että he todella ovat kääntyneet; ja kuten olemme jo edellä keskustelleet, idän ja lännen kristillisten suhteiden historian valossa on helppo nähdä tämän rituaalin tarkoittavan juuri sitä.
Se jättää huomioimatta sen tosiasian, että Ukrainan ja Venäjän pyhittäminen samanaikaisesti Venäjää koskevan ennustuksen takia on luultavasti vähemmän kuin ihanteellinen keskellä sotaa, jossa Ukrainan itsenäisyydestä on kysymys.
Selvyyden vuoksi paavi Franciscuksen, Vatikaanin tai kaikkien hyvää tarkoittavien katolilaisten taholta ei ole varmastikaan mitään pahaa tarkoitusta kannustaa mihinkään. He kaikki luultavasti uskovat tekevänsä erittäin hyvää asiaa. Mutta on ongelma tehdä muiden ihmisten – erityisesti muiden ihmisten, joiden kanssa on jo valmiiksi jännittynyt historia – omaa projekta. Olisi myös todella hyvä idea keskustella ihmisten kanssa ennen kuin yrität auttaa, joko aineellisesti tai metafyysisesti. Joskus ihmiset eivät vain halua sinun apuasi.
Tarkoitan sitä, miksi Vatikaani ei ehdottanut erityisiä paavin johtamia rukouksia Neitsyt Marialle Venäjän ja Ukrainan puolesta, kenties yhdessä Roomassa asuvien itäisten kristillisten kirkkojen piispojen kanssa? Siitä olisi teoriassa selvitty. Marian omistautuminen jakautuu kristillisen maailman kahden muinaisen puolen kesken. Miksi sisällyttää niin selkeästi oppi, jota voidaan pitää symbolina katolisista yrityksistä muuttaa ortodoksista teologiaa? Silloin ollaan yksinkertaisesti kuuro ja tunteeton historian haavoille.
Joten (tuntuu uskomattomalta kirjoittaa tämä), paavi Franciscus: Venäjä ja Ukraina eivät ole sinn lähetyskenttääsi. Yritä löhtää joku muu tapa.
Katie Kelaidis on kirjailija ja historioitsija, jonka työ keskittyy varhaiskeskiaikaiseen kristinuskoon ja nykyajan ortodoksiseen identiteettiin ei-perinteisissä ortodoksisissa maissa.
https://religiondispatches.org/holy-father-youre-not-helping-the-problem-with-the-popes-plan-to-consecrate-russia-and-ukraine-to-the-immaculate-heart-of-mary/
Tämä teksti on siirretty sellaisenaan Ortodoksi.netin INFO-sivulta Facebooksita katseltavaksi niille, jotka eivät syystä tai toisesta ole liittyneet Facebookiin. Tätä tekstiä ei indeksoida tavanomaisesti Ortodoksi.net-sivuston luokkiin, vaan ainoastaan luokkaan: Fb-info
(Julkaistu Facebookissa sivulla: Ortodoksi.net INFO perjantaina 25.3.2022)