Johannes Teologi rohkaisee meitä myös pelottavan pakolaiskriisin keskellä (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Saarna 26. syyskuuta 2015 Toivalan tsasounassa
Johannes Teologin muistopäivä on meillä ortodokseilla erityisesti telogian opiskelijoiden juhla. Kuopion pappisseminaari oli - kuten myös sen perinteen nykyinen jatkaja Joensuun ortodoksinen seminaari on - pyhitetty hänelle. Uusi testamentti on jättänyt meille hänestä paljon tietoa. Hänet mainitaan erityisesti rakkauden apostolina, koska hän niin evankeliumissa kuin lähetyskirjeissäänkin korostaa niin paljon tätä teemaa. Hänelle Jumala on Rakkaus.
Johannes on jättänyt meille kirjallisena perintönään evankeliuminsa lisäksi kolme lähetyskirjettä ja Uuden testamentin ainoan profeetallisen kirjan, Ilmestyskirjan eli Apokalypsin. Näinä aikoina, kun pakolaisia on alkanut tulvia Lähi-Idästä ja myös apostoli Johanneksen toiminta-alueelta Eurooppaan ja tämä hyökyaalto on ulottunut meidänkin kaukaiseen pohjoiseen maahamme asti ennennäkemättömällä voimalla, on hyvä kuunnella apostoli Johannesta, joka kirjoitti ennakoidusti näistäkin asioista. Jo hänen aikanaan ja hänen toiminta-alueellaan kristittittyjä vainottiin ja he joutuivat suureen ahdinkoon.
Me emme ole tottuneet lukemaan ja tulkitsemaan Ilmestyskirjaa ja ehkä siksi suhtaudumme sen tulevaisuudesta piirtämiin kauhukuviin pelolla. Siksi on hyvä lähestyä tätä kirjaa apostolin muistutuksella siitä, että Jumala on rakkaus ja että rakkaudessa ei ole pelkoa (ks. päivän epistola (1.Joh. 4:12-19.). Jos me pelkäämme, emme ole päässeet rakkauden käskyn toteuttamisessa kovinkaan pitkälle. Emmekä voi vapautua pelosta omin voimin vaan ainoastaan pysymällä Jumalan yhteydessä ja antamalla Jumalan rakkauden täyttää oman elämämme. Kirkossa ja sen liturgiassa me pysymme sakramentaalisessa yhteydessä Jumalaan, rakkauden lähteeseen ja hän, joka on Pyhällä Hengellänsä sinetöinyt meidät Kristuksen yhteyteen, antaa meille myös rohkeuden ja karkottaa pelon.
Ilmestyskirjaan sisältyy paljon meille vieraaksi jäänyttä ja vaikeatajuista astrologista ja numerologista ja muuta esoteerista symboliikkaa, joka ei itse tekstistä meille riittävän selvästi aukene. Luultavasti ensimmäisten vuosisatojen kristityille nuo vertauskuvat olivat tutumpia, koska ne liittyivät sen ajan maailmankuvaan ja niitä todennäköisesti käytettiin opetuksessa enemmän. Mutta älkäämme antako tämän masentaa itseämme, sillä Johannes kirjoitti Ilmestyksensä omille kaittavilleen rohkaisuksi, ja rohkaisuksi se on tarkoitettu kaikkien aikojen kristityille, meillekin.
Johanneksen ilmestys on ennen kaikkea muuta paimenkirje seitsemälle Vähän-Aasian seurakunnalle, joiden esipaimen hän oli: Efeso, Smyrna, Pergamon, Tyatira, Sardes, Filadelfia ja Laodikea. Kristittyjä vainottiin ja heidän esipaimenensa oli karkotettu maanpakoon Patmoksen saarelle, josta hän paimenkirjeensä seurakunnilleen kirjoittaa. Ilmestyskirja on ensisijaisesti Kristuksessa elävän esipaimenen paimenkirje seurakunnille. Niitä paimen nuhtelee mutta myös kiittää ja rohkaisee.
Me emme ehkä tunne ilmestyskirjassa kuvattujen seurakuntien tilannetta omaksemme, sillä olemme saaneet elää pitkään rauhan aikaa eikä meidän ole tarvinnut tuntea elävämme minkäänlaisen painostuksen alla vainosta puhumattakaan.
Ilmestyskirja kuitenkin muistuttaa, että kristityn elämä on kilvoitusta, jatkuvaa näkymätöntä taistelua pahuuden voimia vastaan, jotka usein pukeutuvat valon enkeleiksi ja viettelevät meitä pahuuteen niin, että emme sitä huomaakaan. Tästä taistelusta apostoli Johanneksen paimenkirje puhuu ja varoittaa meitä vajoamasta huolettomuuteen.
Ilmestyskirjaa on yritetty tulkita paljon sovittamalla siinä kerrottuja tapahtumia kunakin aikana ajankohtaisiin maailman tapahtumiin, varsinkin sotiin ja suuriin mullistuksiin. Nytkin elämme tilannetta, jossa Lähi-idän kristityt elävät suuressa ahdingossa: heitä surmataan, heidän kotejaan ja kirkkojaan tuhotaan säälimättömästi. Ja näyttää siltä, etteivät vainon kohteena ole pelkästään kristityt vaan monet muutkin hyvässä uskossa elävät ja hyvään pyrkivät ihmiset. Näyttää kuin taas olisi noussut merestä peto, joka on saanut vallan ja voiman tuhota kristittyjä ja muitakin oikeamielisyyteen pyrkiviä ihmisiä, jotka taas joutuvat pakenemaan autiomaahan kuten Ilmestyskirjan vaimo, Kirkon symboli, jota Jumala kuitenkin tuki koko tuon koetuksen ajan (katso (Ilm. 12.).
Koettelemusten ajan pituudeksi mainitaan 42 kuukautta, joskus 1260 päivää, joskus käytetään mystisempiä ilmauksia kuten ”kaksi aikaa ja kaksi ja puoli aikaa…”. Kolme ja puoli vuotta on usein tuon viimeisen taistelun kesto. Se on siis pitkä ja kuluttava, sinä aikana tulee paljon tuhoa, monet menettävät kaiken omaisuutensa ja elämänsäkin, mutta tuhon aika on kuitenkin rajallinen. Ilmestyskirja aina muistaa mainita, että pahalle on annettu valta vain rajalliseksi aikaa. Tuo aika on kristityille koetuksen aikaa, monelle maallisen elämän tuhon aikaa, mutta maallinen elämä ei ole perimmäinen arvo vaan henkinen ja hengellinen. Marttyyrit elävät Jumalan kanssa ikuisesti ja ovat jatkuva rohkaisun lähde maan päällä elävälle kirkolle, taistelevalle seurakunnalle.
On kenties turhaa yrittääkään tulkita Ilmestyskirjaa historiallisesti. Joka tapauksessa tähän kirjaan on kirjoitettu monena eri variaationa se hengellinen näkymätön taistelu eli kilvoitus, johon meidät kristityt on aivan Kirkon historian ensimmäisistä päivistä lähtien kutsuttu. Ilmestyskirjan viimeinen sana ei ole Harmagedonin tuho ja maailman loppu vaan sen ylösnousemus, uusi Jerusalem eli taivaallinen valtakunta, johon meidät kaikki on kutsuttu. Sen valtakunnan esimakua me saamme tuntea omassa kristillisessä vaelluksessamme ja kilvoituksessamme, erityisesti pyhässä Liturgiassa ja siinä osallistumalla Karitsan hääaterialle eli ehtoolliselle, joka antaa meille joka kerta voimaa jatkaa tätä kilvoitustamme ja todistustamme Kristuksesta, rakastamalla niitäkin, jotka häntä ja ehkä myös hänen takiaan meitäkin ehkä vainoavat.
Johanneksen ilmestyskirja on meille siis rohkaisun ja toivon kirja, ei toivottomuuden ja tuhon ennustuksen sanoma. Kulta puhdistetaan tulessa, siksi kärsimys ja koettelemukset ja lopulta tämän ruumiimme kuolema ovat väistämättömiä asioita tässä maailmassa. Mutta Kristus, joka on myös Ilmestyskirjan sanoman päähenkilö, muistuttaa meitä siitä, että kärsimykset ja kuolema eivät ole elämän tarkoitusta määriteltäessä viimeinen sana vaan pelkästään viimeinen puhdistumisen ja kirkastumisen vaihe, jota seuraa ikuinen elämä Jumalan yhteydessä. Ja ne, jotka ovat tämän viimeisen taistelun kestäneet ja selviytyneet siitä voittajina, ovat jatkossa maanpäällisen, taistelevan seurakunnan valoja ja voimanlähteitä, marttyyreja, joiden joukko kasvaa koko ajan. Apostoli Johannes Teologi, jonka kautta Kristus on jättänyt meille myös Ilmestyskirjan, rohkaisee meitä tänäkin päivänä kulkemaan läpi niiden uusien ja pelottavien asioiden, jotka tämän päivän pakolaiskriisi on tuonut meidänkin elämäämme täällä rauhallisessa Pohjolassa. Hänen esirukouksensa seuratkoot vahvistakoot meitä ja koko kansaamme löytämään kristillisen rakkauden periaatteiden mukaiset ratkaisut niihin ongelmiin, joiden eteen Luoja on meidät nyt asettanut.
isä Matti Sidoroff