Ak1923: Paasto
Ortodoksi.netista
AK1923: Paasto
(Kreikkalaiskatolisen(* kirkon oppi paastosta)
Raamattu osoittaa meille, että paastolla on tärkeä merkitys meidän hengellisessä elämässämme. Paaston kautta ihminen voi puhdistaa sydämensä, hillitä himojaan, alistaa ruumiinsa hengelle, voittaa perkeleen ja lähestyä Jumalaa. Näissä tarkoituksissa paasto oli yleisesti käytännössä jo vanhan testamentin aikana. Niinpä esimerkiksi juutalaisista me tiedämme, että heillä joka vuosi olivat erikoiset paastonajat (Sak.8:19, uusi käännös). Sitä paitsi he puhdistivat itseänsä paastolla aina, kun Jumala profeettain kautta uhkasi heitä vihallaan heidän syntiensä tähden ja tahtoi rangaista heitä (Jer.36:9, uusi käännös). »Kääntykää minun puoleeni kaikesta sydämestänne» sanoi heille Herra, »paastolla, itkulla ja valituksella ja palatkaa Herran, teidän Jumalanne, tykö, sillä hän on armollinen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja katuu rangaistusta» (2:12-13 Joel 2:12-13, uusi käännös). Myöskin Niniven kaupungin asukkaista on kerrottu, että he kuultuaan profeetta Joonaan ennustuksen, että Ninive neljänkymmenen päivän perästä tulee hävitetyksi kaupungin asukkaiden syntisyyden tähden, uskoivat profeetan sanat ja julistivat yleisen paaston, jonka kautta Jumala todellakin armahti heitä (3:5-10 Joona 3:5-10, uusi käännös). Samoin Mooses paastosi neljäkymmentä päivää Sinain vuorella silloin, kun Jumala antoi hänelle omat käskynsä (2. Moos.34:28 , uusi käännös).
Uudessa testamentissa Vapahtaja siunasi paaston omalla esimerkillään. Heti kasteensa jälkeen hän meni erämaahan ja paastosi siellä neljäkymmentä päivää (Luuk. 4:1-2, uusi käännös). Kohta tämän jälkeen hän vuorisaarnassaan antoi opetuksen kristillisestä paastosta, sanoen: »kun sinä paastoat, niin voitele pääsi ja pese kasvosi, jottei paastoamisesi olisi ihmisten nähtävänä, vaan Isäsi, joka on salassa; ja Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle julkisesti» (Matt.6:17-18, uusi käännös). Kerran vielä myöhemmin hän viittasi paastoon parhaana keinona, jonka avulla, jos se on rukoukseen yhdistetty, ihminen voi voittaa pelastuksensa vihollisen. Perkele ei lähde ulos, sanoi Vapahtaja muulla keinoin kuin »rukouksella ja paastolla» (Matt.17:21, uusi käännös). Totta on, että Kristuksen opetuslapset hänen maallisen elämänsä aikana eivät muitten juutalaisten tavoin paastonneet ja tässä suhteessa hän itse puolusti heitä farisealaisten ja Johanneksen opetuslasten hyökkäyksiltä. Mutta toiselta puolen hän itse kerran lausui, että »tulee aika, jolloin ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin he paastoavat» (Matt.9:14-15, uusi käännös). Ja todellakin, heti Kristuksen taivaaseen nousemisen jälkeen apostolit ja muut kristityt alkoivat paastota (Apt.13:3, uusi käännös) ja apostoli Paavali puhuu omista paastoistaan (2.Kor.11:27, uusi käännös).
Mutta, mitä kirkkomme tarkoittaa paastolla ja minkälaisen täytyy tämän paaston olla, että se todellakin hyödyttäisi meitä hengellisessä elämässämme? Sanaa »paasto» käytetään kahdessa merkityksessä laajassa ja ahtaassa. Laajassa merkityksessä paastoksi voi sanoa ylimalkaan kaikenlaista kieltäytymistä tai pidättäytymistä ruuasta. Ahtaassa merkityksessä paastoksi sanotaan pidättäytymistä tarkasti luetelluista ruokalajeista, lihasta, voista, maidosta jne. ja niinä aikoina, jotka kirkkomme on määrännyt. Mutta aivan väärin on luulla, että tämä ruumiillinen paasto olisi itsestään mieluinen Jumalalle. Perkele ei syö eikä juo, ei milloinkaan nuku ja aina on naimatonna, mutta tuskinpa kukaan voi ajatella, että tämä hänen »paastonsa» on hänelle hyödyksi. Raamattu monasti meitä opettaa, että ruumiillisella paastolla ei itsessään ole mitään merkitystä ja arvoa Jumalan silmissä. »Ruoka ei lähennä meitä Jumalaan» (1.Kor.8:8, uusi käännös). »Kaikki on puhdasta puhtaille» (Tiit.1:15, uusi käännös). »Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään, vaan mikä suusta käy ulos» (Matt.15:11, uusi käännös) opettaa meitä Jumalan sana. Näitä raamatun lauseita ei kuitenkaan voi ymmärtää niin, että ruumiillinen paasto on aivan tarpeeton, että siitä ylimalkaan ei ole meille mitään hyötyä hengellisessä elämässämme. Tämä paasto on tarpeellinen, ja Vapahtaja, kuten edellä jo mainitsimme, siunasi sen omalla esimerkillään (Matt.4:1, uusi käännös), mutta se on hyödyllinen meille ainoastaan sikäli, mikäli se on yhteydessä hengellisen paastomme kanssa. Ruumiillinen paasto on tarpeellinen sitä varten, että se puolustaa sielua ja hengellistä elämää »ruumiin anastusta vastaan» ja että se antaa hengelle voiton ruumiin yli. Jos ruumis vahvistuu, niin se vahvistuu sielun kustannuksella ja jos henki kypsyy, niin se tapahtuu ruumiin »ohentumisen» kustannuksella (Feofan). Ruumiillisella paastolla ei ole siis merkitystä sinänsä, vaan on se keino, jonka avulla me voimme alistaa ruumiimme hengellemme. Niin kuin kirves tai vasara ovat meille hyödylliset ainoastaan sikäli, mikäli niiden avulla yoimme tehdä työtä, samoin ruumiillinen paastokin on arvokas ainoastaan sikäli, mikäli me voimme sen avulla tehdä ruumiimme nöyräksi sielumme palvelijaksi.
On tietenkin liian vähän alistaa ruumiimme hengellemme, vaan on välttämätöntä kehittää itse henkemme oikeaan suuntaan. Tästä syystä, kirkkomme opin mukaan, ruumiillisen paaston tulee välttämättömästi olla aina yhteydessä hengellisen paaston kanssa. Todellakin merkillisen, oikein »klassillisen» opetuksen tästä ruumiillisen paaston riittämättömyydestä ja välttämättömyydestä yhdistää se hengelliseen paastoon, me tapaamme profeetta Jesajan kirjan 58 luvussa, jossa m. m. sanotaan: »Miksi me paastoamme, etkä sinä sitä katso, kidutamme sielujamme, etkä sinä sitä huomaa?» Katso! paastonne päivänä te ajatte omaa asiaanne ja vaivaatte työmiehiänne. Katso, riitaan ja toraan te paaston käytätte ja lyödäksenne puristetulla nyrkillä; ette silloin paastoa niin, että saisitte äänenne korkeudessa kuulumaan. Sekö olisi paasto, johon minä mielistyisin, se päivä, jona ihminen itseänsä kiduttaa, kun joku kallistaa päänsä niinkuin kaisla ja makaa säkissä ja tuhassa? Senkö sinä paastoksi kutsut ja päiväksi, johon Herra mielistyy? Eikö paasto, johon minä mielistyn, ole se, että joku päästää vääryydellä sidotulta, katkoo ikeen kahleita, laskee vaivatulta vapauteen, ja että te särjette kaikkinaisia ikeitä? Eikö se, että taitat leipäsi nälkäiselle ja saatat kurjat kulkijat kotiisi, nähdessäsi alastoman peität sen, etkä kätkeydy omalta lihaltasi? Silloin sinun valkeutesi puhkeaa niinkuin aamurusko, ja sinun parantumisesi kasvaa nopeasti, ja sinun vanhurskautesi vaeltaa edessäsi, ja Herran kunnia on suojanasi» (Jes.58:3-8, uusi käännös).
»Erehtyy se», samaten opettaa meitä kirkkoisämme Efraim Syyrialainen »joka luulee, että paaston ydin
on ruumiillisen ruuan vähentäminen. Ruumiin uuvuttaminen on aivan hyödytöntä niille, joilla sydän on täynnä vihaa. Eikö ole aivan turhaa vaivata ruumista nälällä ja janolla silloin, kun sielu kuihtuu synneistä?» »Kuka rajoittaa paastonsa ainoastaan kieltäytymiseen ruuasta» sanoi Johannes Krysostomos »se kovasti häväisee sitä: paastotkoon ei ainoastaan suusi, vaan myös silmäsi, korvasi, kätesi ja jalkasi, kaikki ruumiisi osat.»
Kirkkomme opin mukaan täytyy kristillisen paaston olla mitä lähimmässä yhteydessä laupeuden ja hyväntekeväisyyden kanssa. »Paastoten ruumiillisesti» opettaa meitä kirkkomme suuren paaston ensimäisen viikon keskiviikkona »paastotkaamme myös hengellisestikin: antakaamme nälkäisille leipää ja kodittomat saattakaamme koteihin.» »Ruumiillinen paasto» sanoi Johannes Krysostomos »ei astu taivaaseen yksin, ilman sisällistä laupeutta, joka on sen matkatoveri ja liittolainen.»
N. Varfolomejeff
(Aamun Koitto 1923 numreo 4 / 20.2.1923 s. 1-2)
(Raamatun sitaateissa oleva linkki vie Raamatun uuteen käännökseen)
(*) kreikkalaiskatolinen termi oli tuolloin vielä virhellisesti käytössä, pitäisi olla: ortodoksinen)