Toiminnot

Historiikki Outokummun rukoushuoneen vaiheista (AK 1954)

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 19. marraskuuta 2024 kello 15.11 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Historiikki Outokummun rukoushuoneen vaiheista

(Kuuntele artikkelin ensimmäinen osa tästä linkistä luettuna äänitiedostona, avaa äänitiedosto uuteen välilehteen. Toinen osa on alempana tekstissä.)

Outokummun rukoushuone rakenteilla 1954
(Kuva: Taipaleen ort srk)
KIrkon piirustusten tekijä U.Korhonen ja kirkkoa rajentaneita työmiehiä 1954
(Kuva: Taipaleen ort srk)
Outokummun rukoushuoneen rakentajia 1954
(Kuva: Taipaleen ort srk)

Viimeisten sotiemme aiheuttamista menetyksistä, sekä henkisistä että aineellisista, on paljon puhuttu. On kuitenkin syytä tässä yhteydessä jälleen korostaa sitä asiaa, että ortodoksisen kirkkokuntamme menetykset olivat niin suuret, että on suurena ihmeenä pidettävä sitä tosiasiaa, että tämä kirkkokunta maassamme on jaksanut hengittää ja elää. Menettihän kirkkokuntamme melkein kaiken aineellisen pääomansa, ja lisäksi ennen yhtenäisen ortodoksisen Karjalan alueen väestö riepoiteltiin uusille asuinsijoilleen ympäri koko maan. Karjalan ortođoksinen väestö oli yleensä ahkeraa ja harrasta kirkkokansaa, joka pyhäisin ja omina kirkollisina juhlinaan mielellään kävi kirkossa. Kirkkokalmistoissa lepäävien vainajien muisteleminen toi heidät myöskin usein kirkkoon. Näin kirkko muodostui perin rakkaaksi paikaksi ortodokseille. Tämän vuoksi Karjalan ortodoksisissa seurakunnissa oli seurakunnan kirkkojen lisäksi rukoushuoneita melkein jokaisessa kylässä. Mm. Impilahden kunnan alueella oli neljä ortodoksista kirkkoa ja lisäksi neljä rukoushuonetta.

Jouduttuaan siirtolaisina hajalleen muun Suomen alueelle ei karjalaisilla ollut enää mahdollisuutta kokoontua omiin kirkkoihinsa, koska niitä oli perin harvassa. Varattomina ei heillä ollut tilaisuutta ryhtyä rakentamaan uusia kirkkoja ja rukoushuoneita, ja kun lisäksi jokaisen oli hankittava uusi koti menetetyn tilalle sekä raivattava uudet pellot, hankittava uutta, karjaa jne. valtiovallan taholta osoitettiin suurta ymmärtämystä kirkkokuntaamme kohtaan perustamalla erikoinen toimikunta suunnittelemaan ja toteuttamaan ortodoksisen kirkkokuntamme jälleenrakentamista. Tähän suunnitelmaan kuului mm. tänään vihityn Outokummun rukoushuoneen rakentaminen. Outokumpuun ja yleensä Kuusjärvelle sijoitettiin tai hakeutui runsaasti ortodoksista väkeä. Täällä oli melkoisesti myöskin ennestään paikallista ortodoksista väestöä, nousten ortodoksien luku nykyään kunnassamme yli 1500:n. Suunnitelman mukaan oli rukoushuoneemme rakentaminen määrä alkaa v. 1955. Vuotena 1951 tämä määräaika tuntui varsinkin siirto-ortodokseista perin kaukaiselta. Lisäksi oli mielessä oikeutettu epäilys siitä, tulisiko se rakennetuksi edes tällä vuosikymmenelläkään. Valtion suunnitelmat ja niiden toteuttaminen joutuvat yleensä verkkaan. Outokummussa pidettiin jumalanpalveluksia noin kerran kuussa kansakoululla, mutta koska luterilaisillakaan ei täällä ole ollut vielä omaa kirkkoa, olivat heidänkin palvelukset koululla. Ortodoksiset palvelukset jouduttiin pitämään silloin useimmiten jossain luokassa, joka osoittautui perin ahtaaksi ja vähemmän hartautta kohottavaksi kirkkosaliksi. Saattoipa joskus sattua niinkin, että kun luterilaiset koulun juhlasalissa veisasivat "Minä vaivainen oon mato, matkamies maan", niin ortodoksit alakerrasta vastasivat: "Herra, armahda".

Edellä luetellut syyt johtivat vihdoin siihen, että päätettiin vaikeuksista huolimatta ryhtyä ajamaan rukoushuoneen rakentamisasiaa ennen suunniteltua määräaikaa. Marraskuun 11. päivänä 1951 klo 11.45, heti Outokummun kansakoulun luokassa pidetyn jumalanpalveluksen jälkeen pidettiin seurakuntalaisten kokous, jonka avasi seurakunnan esimies, pastori M. Ritamo. Kokouksessa keskusteltiin rukoushuoneen tarpeellisuudesta Outokumpuun. Läsnä oli 27 seurakuntalaista, etupäässä miehiä. Kokouksen puheenjohtajana toimi maanviljelijä, Heikki Tenhamo ja sihteerinä opettaja Kosti Salpakari. Kokous päätti yksimielisesti, että rukoushuoneasiaa on ruvettava ajamaan pontevasti ja kiireellisesti. Valittiin rukoushuonetoimikunta, johon tulivat valituiksi kirkkoherra M. Ritamo, maanvilj. Heikki Tenhamo, Andrei Järvelä, Mikko Leskinen, Simo Judin, opettaja Kosti Salpakari, talonomistaja Heikki Sulku, neidit Niina Saarre ja Maria Partala, työnjohtaja Mikko Rokosa ja työmiehet Mikko Kannas ja Vilho Koskisuu. Kokouksessa keskusteltiin alustavasti myöskin rukoushuoneen rakennusaineesta ja -tyylistä.

Jo runsaan viikon kuluttua toimikunta kokoontui Andrei Järvelän taloon järjestäytymiskokoukseen. Läsnä olivat tällöin kaikki toimikunnan jäsenet. Valittu kokoonkutsuja H. Tenhamo avasi kokouksen ja hänet valittiin yksimielisesti myöskin toimikunnan puheenjohtajaksi. Sihteeriksi valittiin K. Salpakari ja rahastonhoitajaksi Aili Kiviranta. Toimikunnan työvaliokuntaan valittiin puheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan lisäksi pastori M. Ritamo, työmies Mikko Kannas ja mv. Andrei Järvelä. - Kokous valtuutti puheenjohtajan neuvottelemaan valtion asettaman jälleenrakennustoimikunnan kanssa rahoitusasioista. Rukoushuoneen piirustuksia päätettiin tiedustella rakennusmestari Uuno Korhoselta Joensuusta. Tässä kokouksessa tehtiin päätös, että rukoushuone rakennetaan noin 300:lle hengelle ja vanhaa karjalaista tyyliä. Kellarikerrokseen päätettiin rakentaa erikoinen kerhohuone. Rakennuspuut päätettiin anoa Taipaleen seurakunnan metsästä Kuusjärven Sukkulansalolla. Työvaliokunnan tehtäväksi annettiin myöskin ottaa selvää hautausmaan saantimahdollisuuksista Outokummun läheisyyteen.

(Kuuntele artikkelin toinen osa tästä linkistä luettuna äänitiedostona, avaa äänitiedosto uuteen välilehteen)

Kokouksen jälkeinen talvi kului työssä ja touhussa ja niinpä seuraavassa toimikunnan kokouksessa, 8.6.1952 voitiin merkitä monia tosiasioita tapahtuneina pöytäkirjaan. Rakennusmestari Uuno Korhonen oli laatinut rukoushuonetta varten piirustukset, joihin mm. KS Arkkipiispa Herman ja professori Pettersson olivat tutustuneet. Professori Pettersson oli lausunnossaan maininnut piirustusten edustavan lähinnä 1800-luvun loppupuolen tyyliä, mutta kehoitti pienentämään ikkunoita ja laatimaan ne 9-ruutuisiksi. Toimikunta hyväksyi piirustukset ja päätti hankkia niille asianomaiset hyväksymiset. Merkittiiin myöskin pöytäkirjaan, että Taipaleen seurakunnalta oli saatu 450 runkoa rakennuspuita, jotka oli jo hakattu ja ajettu rakennuspaikalle. Tontti rukoushuonetta varten oli jo aikaisemmin varattu asutustonteista Partalanmäestä ja sai se nimekseen Kirkkokumpu. Kun puiden hakkaukseen ja ajoon ei ollut rahaa, lahjoittivat useat seurakuntalaiset tarkoitukseen varoja yhteensä yli satatuhatta markkaa. Rakennustoimikunnan jäsenet yhteisvastuullisesti takasiyat 2,5 miljoonan markan lainan rakentamista varten ja tällä Kuusjärven Osuuskassalta otetulla lainalla päätettiin aloittaa rakentaminen. Puiden sahauksen suoritti Erkki Tanskanen rakennuspaikalla. Kirkon mitoiksi tulivat: suurin pituus 21 m, suurin leveys 7,6 m ja korkeus 20 m.

Rukoushuoneen piirustukset hyväksyttiin rakennushallituksessa vasta keväällä 1953. Tästä viivytyksestä johtui, ettei rakennustyö ollut voinut alkaa vielä keväällä 1952, kuten oli ollut tarkoitus. Perustusta varten kaivettiin monttu jo kuitenkin syksyllä 1952. Piirustusten tultua hyväksytyksi saapui myöskin tieto siitä, että jälleenrakennustoimikunta oli myöntänyt 3 miljoonan markan määrärahan rukoushuoneen rakentamiseen Outokumpuun. Muitakin iloisia uutisia saapui. Outokumpu Oy oli lahjoittanut tornin kattoa varten tarvittavan kuparipellin ja Osakeyhtiö Hallman Halltex-levyt sisustukseen. Tässä vaiheessa toimikunnan tehtävät siirtyivät kuitenkin seurakuntaan perustetulle jälleenrakennuslautakunnalle, johon kuitenkin tuli suurin piirtein sama kokoonpano. Toimikunnan viimeisessä kokouksessa 18.5.1953 päätettiin ilmoittaa rukoushuoneen rakentamisurakasta. Jälleenrakennuslautakunnan ensimmäisessä kokouksessa 17.6.1953 päätettiin rakennusurakka antaa kolmemiehiselle työryhmälle, johon kuuluivat Pentti Ronkainen, Tauno Sormunen ja Eino Lappalainen. Työt aloitettiin 3. 7. 1953 ja peruskiven laskeminen suoritettiin 17, 7. 1953 klo 16 lukuisan seurakuntalaisjoukon läsnäollessa.

Rakennustöiden valvonta annettiin rakennusmestari Uuno Korhoselle. Työn päästyä alkuun joutui se ripeästi. Ennen syksyä saatiin rakennus vesikattoon ja jo 4.4.1954 voitiin rukoushuoneessa toimittaa ensimmäinen jumalanpalvelus kirkon täyteisen seurakuntalaisjoukon läsnäollessa. Maalaus- ja muut viimeistelytyöt ovat vaatineet jatkuvasti työtä ja huolta, eivätkä ole täysin valmiina vieläkään, mutta olemme kuitenkin tyytyväisiä ja kiitollisia Korkeimmalle, joka on suonut työmme menestyä tähänkin vaiheeseen. Alakertahan on vielä kokonaan keskeneräinen ja paljon on vielä varsinaisen rukoushuoneenkin puolella tekemistä. Paljon on siis vielä tekemättä, mutta paljon on tehtykin. Emme voi kyllin suureksi arvioida sitä työtä, jota karjalaisen talkoohengen voimalla on rakennuksen hyväksi suoritettu. Miehissä ja naisissa on uutterasti kuin muurahaiset kekonsa ympärillä aherrettu. Ellei näin olisi tapahtunut, ei meillä olisi ollut 3 miljoonan markan määrärahoin mahdollisuus edes yrittää yli 6 milj:oonan kustannusarvion rakennusta. Mutta jokainen vaivojaan, aikaansa ja varojansa uhrannut onkin tehnyt työtä ilman aineellisen palkkion toivoa. Talkoolaiset ovat käsittäneet nähdäkseni Raamatun sanojen merlkityksen "Usko ilman tekoja on kuollut" tässäkin tapauksessa oikealla tavalla. Työ Jumalan seurakunnan rakentamiseksi ja lujittamiseksi on, jos mikä, laupeuden hyvä työ. Se on todellista pyhiinvaellusta Jumalan sanan lähteille, Kun kirkonkellot kutsuvat sunnuntaisin, niin rakentajat tietävät tulevansa rakkaaseen pyhäkköön, jonka syntyvaikeuksissa he ovat itse olleet mukana kilvoittelemassa. Jo nyt voi todeta, että rukoushuone on seurakuntalaisille rakas paikka, sillä hyvin monet ovat lahjoittaneet sille monia rakkaita ja arvokkaita muistoesineitä. Rukoushuoneen kuvaseinä kuninkaan ovineen on peräisin Viinijärven vanhasta kirkosta. Sen kuvat on maalattu Ruotsissa ja niiden entisöinnin on suorittanut kauppias A. Laitamo Viinijärveltä. Rukoushuoneen tekstiilit on hankkinut Outokummun tiistaiseura. Osa rukoushuoneen ikoneista ja esineistä on saatu Valamon luostarilta. Kattokruunut ja kyntteliköt on laadittu Uuno Korhosen piirustusten mukaan. Rukoushuoneen kultaustyön suoritti rouva Hirvonen Joensuusta.

Toivomme, että tämã rukoushuone muodostuisi polvesta polveen yhtä rakkaaksi paikaksi Kuusjärven ortodokseille, kuin se on sitä sen rakentajille ja mitä Karjalan kirkot ja rukoushuoneet ovat aina olleet karjalaisille!

Kosti Salpakari