Kärsimyksen arvoitus
Ortodoksi.netista
Ortodoksinen näkökulma viattomien kärsimykseen
Miksi?
Evankeliumin mukaan Jumala on kaikkivaltias, ja kaikki on alistettu hänelle. Silti maailma on täynnä traagisia tapahtumia, jotka herättävät kysymyksiä Jumalan oikeudenmukaisuudesta. Holokausti, sodat, luonnonkatastrofit, epidemiat, tappavat taudit, rikokset ja onnettomuudet vaativat miljoonia ihmishenkiä. Usein viattomat lapset ja jopa vauvat kärsivät ja kuolevat tuskallisesti, jättäen läheisensä syvään suruun. Miksi Jumala sallii tämän?
Tämä epäoikeudenmukaisen kärsimyksen ongelma ei ole uusi. Filosofit ovat pohtineet sitä vuosisatojen ajan, ja jokainen, joka on menettänyt läheisensä, kohtaa sen henkilökohtaisesti. Kun sielu on haavoittunut ja elämä menettää merkityksensä, loogiset argumentit eivät tuo lohtua.
Kärsimys koskettaa meitä syvimmin silloin, kun se aiheuttaa meille henkilökohtaista kipua. Läheisen kuolema voi tuhota tutun maailmamme ja järkyttää uskoamme tai eettisiä vakaumuksiamme. Vaikka maailman epäoikeudenmukaisuudet koskettavat meitä, ne eivät välttämättä aiheuta yhtä syvää reaktiota kuin henkilökohtainen menetys.
Kristityn on usein vaikeampi käsitellä tällaista henkilökohtaista maailmanloppua kuin ateistin. Kristitty tietää, että Jumala on kaikkivaltias ja rakastava, mutta tämä tieto ei aina tuo lohtua, kun suru on syvää.
Länsimainen teologi on kuvannut uskovan asemaa tässä tilanteessa vertaamalla uskoa köyteen, jonka varassa roikumme kuilun partaalla. Vasta tällaisessa tilanteessa ymmärrämme, kuinka vahva uskomme todella on.
Usein uskomme ei riitä ymmärtämään ja hyväksymään koettelemuksia, erityisesti kun kyse on viattoman ihmisen kuolemasta. Vaikka viha ja kostonhimo voivat tarjota hetkellistä tyydytystä, ne eivät vastaa perimmäiseen kysymykseen: "Miksi?"
Surun luonne ja Jumalan oikeudenmukaisuus
Ensimmäinen askel vastauksen etsimisessä on tunnustaa, että suremme usein enemmän itseämme kuin vainajaa. Menetys jättää meidät tyhjiksi ja elämämme värittömäksi. Vaikka olisimme huolissamme vainajan kohtalosta, päällimmäisenä on oma kipumme.
Tämä henkilökohtainen kipu tuntuu erityisen sietämättömältä, koska se koetaan ansaitsemattomaksi. Vanhan testamentin laki "silmä silmästä" on syvällä tietoisuudessamme, ja oikeudenmukaisuuden tuntu järkkyy, kun viaton ihminen kärsii.
Ateistin on helpompi selittää kärsimystä sattumalla, luonnonlaeilla tai yhteiskunnan epätäydellisyydellä. Uskovalta nämä selitykset puuttuvat, koska hän tietää, että Jumala on kaikkivaltias. Surun syvyys pakottaa kristityn tekemään tuskallisen valinnan: kapinoida Jumalaa vastaan vai luottaa häneen täysin.
Kapina ja luottamus: Ivan Karamazov, Abraham ja Job
Dostojevskin romaanin "Karamazovin veljekset" Ivan Karamazov on esimerkki tietoisesta kapinasta Jumalaa vastaan. Hän kasvoi ortodoksisessa ympäristössä, mutta lasten viaton kärsimys järkytti hänen uskoaan. Hän luopui Jumalasta ja palautti "lipun taivaaseen". Hänen kapinansa johti lopulta hulluuteen.
Vanhan testamentin patriarkka Abraham edustaa täydellistä luottamusta Jumalaan. Jumala käski Abrahamia uhraamaan poikansa Iisakin, lupauksen perillisen. Abrahamin luottamus Jumalaan oli niin vahva, että hän oli valmis tottelemaan, vaikka se tuntuikin järjenvastaiselta. Jumala ei kuitenkaan tarvinnut Iisakin kuolemaa, vaan Abrahamin vapaata valintaa luottaa häneen.
Jobin tarina auttaa ymmärtämään Abrahamin luottamuksen taustaa. Job, vanhurskas mies, menetti kaiken omaisuutensa ja lapsensa. Hän hyväksyi menetyksen nöyrästi, mutta myöhemmin hän kyseenalaisti Jumalan oikeudenmukaisuuden ja vaati tapaamista hänen kanssaan. Jumala ilmestyi Jobille, mutta ei vastannut hänen kysymyksiinsä. Jobin tapaaminen Jumalan kanssa muutti kuitenkin kaiken. Hän ei enää tarvinnut loogisia vastauksia, vaan tyytyi Jumalan läsnäoloon.
Kärsimyksen salaisuus ja Jumalan vapaus
Jobin tarina osoittaa, että kärsimyksen salaisuuteen ei ole loogista vastausta. Vain Jumala tietää, miten kärsimys liittyy ihmisen pelastukseen. Meidän on luotettava Jumalaan, kuten Abraham teki, mutta luottamus syntyy vain henkilökohtaisen Jumalan kohtaamisen kautta.
Jumala olisi voinut valita helpomman tavan parantaa meidät hengellisesti, mutta hän kunnioittaa ihmisen vapaata tahtoa. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja antoi hänelle vapauden valita hyvän ja pahan välillä. Pakottamalla ihmisen hyvyyteen Jumala riistäisi häneltä vapauden ja ihmisyyden.
Pahuus ei ole Jumalan luoma, vaan ihmisen vapaan tahdon seurausta. Aadamin lankeemuksen jälkeen ihmiskunta on joutunut pahan valtaan. Kaikki ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa, ja yhden ihmisen valinnat vaikuttavat muihin.
Kristus ja kärsimyksen merkitys
Kristus itse koki viattoman kärsimyksen ja hylkäämisen. Hänen kärsimyksensä ja kuolemansa muuttivat kärsimyksen merkityksen. Ennen Kristusta kärsimys oli kidutusta, joka johti ikuiseen kuolemaan. Nyt se on väline kohdata elävä Jumala.
Kristuksen sovitustyö ja ylösnousemus antavat meille toivon. Hän voitti kuoleman ja avasi tien ikuiseen elämään. Kärsimys ei ole enää merkityksetöntä, vaan se voi johtaa syvempään yhteyteen Jumalan kanssa.
Ortodoksinen näkökulma
Ortodoksinen kirkko korostaa kärsimyksen merkitystä hengellisessä kasvussa. Kärsimys voi puhdistaa sielun ja auttaa meitä ymmärtämään Jumalan rakkautta syvemmin. Ortodoksisessa perinteessä pyhät ovat usein kokeneet suurta kärsimystä, mutta he ovat myös löytäneet lohdutuksen Jumalasta.
Ortodoksinen kirkko ei tarjoa helppoja vastauksia kärsimyksen ongelmaan, mutta se tarjoaa lohdutuksen ja toivon. Kirkko opettaa, että Jumala on kanssamme kärsimyksissämme ja että hän voi muuttaa kärsimyksen siunaukseksi.
Siis
Viattoman kärsimyksen ongelma on syvä ja monimutkainen. Siihen ei ole yksiselitteistä vastausta, mutta ortodoksinen usko tarjoaa näkökulman, joka auttaa meitä löytämään lohdutuksen ja toivon. Jumala on rakastava ja oikeudenmukainen, vaikka emme aina ymmärrä hänen teitään. Meidän on luotettava häneen ja etsittävä häntä kärsimyksissämme.