Suuri paasto18
Ortodoksi.netista
Jaakobin siunaus: lupaus tulevasta ja paaston toivon näköala
Jaakobin siunaus ja messiaaninen lupaus
Suuren paaston ehtoopalveluksissa Ensimmäisen Mooseksen kirja päättyy Jaakobin viimeisiin päiviin. Patriarkka kutsuu poikansa luokseen ja lausuu heille siunauksen. Se ei ole vain isän jäähyväispuhe, vaan profeetallinen katse tulevaan.
Paaston viidennen viikon alussa kirkko antaa meille tämän hetken, koska paasto ei ole ainoastaan katumuksen ja kamppailun aikaa. Se on myös toivon aikaa.
Jaakob lausuu Juudasta sanat, jotka kirkko on aina kuullut messiaanisina:
”Valta ei siirry pois Juudalta, ei hallitsijan sauva hänen jalkojensa välistä, ennen kuin hän tulee, jonka se on.”
(1. Moos. 49:10, KR92)
Historia kulkee kohti täyttymystä
Näin paaston Vanhan testamentin lukeminen alkaa kirkastua kohti Kristusta. Luomisesta, lankeemuksesta, Aabrahamin kutsusta, Jaakobin kamppailusta ja Joosefin kärsimyksestä on kuljettu tähän hetkeen, jossa lupaus tiivistyy. Kaikki ei ole sattumaa. Historia ei ole hajanaista. Jumalan pelastussuunnitelma kulkee sukupolvien halki.
Paaston hengessä tämä merkitsee jotakin syvää. Kun ihminen paastoaa, hän ei vain palaa menneisiin synteihin, vaan suuntautuu kohti tulevaa täyttymystä. Katumus ilman toivoa muuttuu epätoivoksi. Mutta kirkko ei jätä meitä siihen.
Jaakobin siunaus avaa näköalan: Jumalan lupaus ei peruunnu.
Vanhurskaan toivo ja pääsiäisen valo
Sananlaskujen kirja, joka on paaston arkipäivinä kulkenut rinnallamme, muistuttaa:
”Vanhurskaan toivo koituu iloksi.”
(Sananl. 10:28, KR92)
Viidennen viikon alussa paaston tie alkaa jo aavistaa pääsiäisen valoa, vaikka Suuri viikko ei ole vielä alkanut. Jaakobin sanat kuolinvuoteella eivät ole surun sanoja, vaan lupauksen sanoja. Ne katsovat eteenpäin.
Paaston kannalta tämä on ratkaisevaa. Me emme paastoa vain siksi, että tuntisimme oman heikkoutemme. Me paastoamme, koska odotamme Häntä, joka tulee. Paasto on odottavan sydämen tila. Se on sisäinen valmistautuminen siihen, että Jumalan lupaus täyttyy.
Odotus paaston hengellisenä ilmapiirinä
Ensimmäisen Mooseksen kirjan päättyessä kirkko ei sulje Vanhaa testamenttia. Se jättää sen avoimeksi odotukseen. Lupaus jää soimaan. Ja juuri tämä odotus on paaston hengellinen ilmapiiri.
Viidennen paastoviikon alku muistuttaa meitä: Jumala, joka kutsui Aabrahamin, siunasi Jaakobin ja johdatti Joosefin Egyptiin, on sama Jumala, joka täyttää lupauksensa Kristuksessa. Paaston toivo ei ole epämääräinen tunne, vaan ankkuroitu Jumalan uskollisuuteen.
Näin Vanhan testamentin lukeminen on kuljettanut meidät luomisesta lupaukseen. Seuraavaksi kirkko johdattaa meidät yhä lähemmäksi kärsimyksen ja kirkastumisen mysteeriä, jossa lupaus saa lopullisen täyttymyksensä.
---
Aleksanteri
---
(Kuva: xxx [Public domain] xx [public domain])
---