Lapsen ei pidä joutua piilottamaan sitä, kuka hän on
Ortodoksi.netista
Lapsen ei pidä joutua piilottamaan sitä, kuka hän on
Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus kuulua koulussa joukkoon omana itsenään. Uskonto, kieli tai perheen tausta eivät saa muuttua ulkopuolelle sulkemisen perusteiksi. Ortodoksisesta näkökulmasta koulukiusaamisen vastainen työ on lähimmäisenrakkauden koetinkivi: huomaammeko yksin jäävän ja puutummeko siihen, miten häntä kohdellaan?
Koulupäivän alkaessa lapsen pitäisi voida miettiä oppitunteja ja kavereita, ei sitä, saako hän tänään olla rauhassa. Silti Opetushallituksen vuoden 2025 Kouluterveyskyselystä julkaiseman yhteenvedon mukaan lähes joka kymmenes perusopetuksen oppilas kokee kiusaamista viikoittain. Vain noin puolet oppilaista ajattelee voivansa puhua opettajalle mieltään painavista asioista.
Kiusaaminen voi kohdistua kehen tahansa. Vähemmistöön kuuluvalle lapselle se voi kuitenkin välittää erityisen raskaan viestin: sinä et kuulu joukkoon sen vuoksi, kuka olet tai millaisesta perheestä tulet. Silloin pilkka koskettaa myös kotia, läheisiä ja lapsen käsitystä omasta arvostaan.
Kun oma tausta muuttuu pilkan aiheeksi
Uskonto, kieli, ihonväri, vammaisuus tai perheen tausta voivat joutua kiusaamisen välineiksi. THL vuoden 2025 Kouluterveyskyselyssä ulkomailla syntyneet ulkomaalaistaustaiset nuoret kertoivat syrjinnästä tai kiusaamisesta selvästi useammin kuin nuoret, joiden molemmat vanhemmat olivat suomalaistaustaisia. Tuloksista ei kuitenkaan voi päätellä uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvien oppilaiden tilannetta. Uskonto ja syntyperä ovat eri asioita.
Uskontoon liittyvän pilkan aiheeksi voivat joutua esimerkiksi kaularisti, juhlat tai oman uskonnon tunneille meneminen. Oma tausta voi herättää myös ystävällistä kiinnostusta ja hyviä keskusteluja. Ero on suhtautumisessa: vilpitön kysymys antaa tilaa kertoa, pilkallinen pakottaa puolustautumaan. Aikuisen tehtävä on huomata, kummasta on kysymys.
Ortodoksinen lapsi on osa suomalaista koulua
Ortodoksinen lapsi on suomalaisen kouluyhteisön täysivaltainen jäsen. Hänen uskonnollinen taustansa kuuluu koulun todellisuuteen yhtä luontevasti kuin muidenkin lasten taustat. Tämän pitäisi näkyä sekä aikuisten puheessa että koulupäivän käytännöissä.
Ortodoksinen oppilas voi olla luokkansa ainoa ortodoksi. Oma uskonnonopetus voi antaa hänelle tärkeän kokemuksen siitä, että myös hänen perinteellään on koulussa nimi, sisältö ja paikka. Siksi merkitystä on sillä, miten aikuiset puhuvat eri opetusryhmistä. Jos enemmistön opetus esitetään ”tavallisena uskontona” ja muiden opetus poikkeuksena, sanavalinta voi tahattomasti vahvistaa ulkopuolisuuden tunnetta.
Myös käytännön järjestelyjä pitäisi tarkastella lapsen näkökulmasta. Ovatko oman uskonnon oppitunnit luonteva osa koulupäivää? Puhutaanko niistä arvostavasti? Joutuuko oppilas jatkuvasti selittämään, miksi hän menee eri luokkaan? Järjestelyjen hankaluus ei itsessään ole kiusaamista, mutta aikuisten suhtautuminen kertoo, pidetäänkö kaikkien opetusta yhtä tärkeänä. Lapselle ei pitäisi syntyä tunnetta, että hänen taustansa on koululle ylimääräinen vaiva.
Omasta perinteestään saa kertoa, mutta siihen ei pidä joutua. Ortodoksisella, muslimilla, juutalaisella tai uskonnottomalla oppilaalla on yhtä lailla oikeus olla oppilas muiden joukossa ilman velvollisuutta edustaa ja selittää kokonaista katsomusta.
Yhteiskunnan keskustelut kantautuvat koulun pihalle
Koulu ei ole irrallaan yhteiskunnallisesta ilmapiiristä. Suomessa on viime vuosina tiukennettu muun muassa perheenyhdistämisen, pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuuden saamisen ehtoja. Muutokset koskettavat eri tavoin täällä asuvia perheitä, ja osalle ne voivat merkitä epävarmuutta yhteisestä tulevaisuudesta Suomessa.
Maahanmuuttopolitiikan tavoitteista ja keinoista voidaan perustellusti olla eri mieltä. Tiukennusten kannattaminen ei sellaisenaan tarkoita kielteistä suhtautumista maahanmuuttajiin. Lasten kannalta on kuitenkin tärkeää, millaisin sanoin keskustelua käydään. Jos ihmisryhmistä puhutaan toistuvasti vain ongelmina, uhkina tai kustannuksina, lapsi voi alkaa pohtia, koskeeko puhe myös häntä ja hänen perhettään.
Lainsäädännön muutoksista ei voi suoraan päätellä koulukiusaamisen lisääntyvän. Julkisen keskustelun ilmaukset voivat silti siirtyä lasten puheeseen ja saada koulun pihalla henkilökohtaisen kohteen. Yhdenkään oppilaan ei pitäisi joutua puolustamaan oikeuttaan kuulua joukkoon maahanmuuttopoliittisessa väittelyssä. Hänen ihmisarvonsa ja oikeutensa turvalliseen koulupäivään eivät riipu perheen kansalaisuudesta tai oleskelun perusteesta.
Sodan vastuuta ei saa siirtää lapsille
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa tuo tähän kokonaisuuteen oman kipeän ulottuvuutensa. Ukrainasta paenneelle lapselle sota voi merkitä menetettyä kotia, eroa läheisistä ja jatkuvaa huolta heidän turvallisuudestaan. Näitä kokemuksia pitää kuunnella vakavasti. Lapselta ei voi vaatia vaikeiden tunteiden sivuuttamista tai sovinnollisuutta, johon hän ei ole valmis.
Samalla venäjänkielinen lapsi voi kohdata epäluuloa tai syytöksiä sodasta, johon hänellä ei ole mitään osuutta. Mannerheimin Lastensuojeluliitto muistutti jo hyökkäyksen alettua, ettei yksikään lapsi ole vastuussa Venäjän toimista eikä kenenkään pidä joutua häpeämään taustaansa. Venäjän valtion toimien tuomitseminen ja venäjänkielisen lapsen suojeleminen syrjinnältä sopivat täysin yhteen.
Venäjän kieli ei kerro ihmisen kansalaisuutta, kansallista identiteettiä tai suhtautumista sotaan. Se voi olla myös ukrainalaisen perheen kotikieli. Ortodoksisuus puolestaan ei sido lasta minkään valtion politiikkaan. Uskonnosta, sukunimestä tai kotikielestä ei voi päätellä, mitä lapsi tai hänen perheensä ajattelee.
Ukrainalaisen lapsen kärsimyksen tunnustaminen ja venäjänkielisen lapsen turvallisuudesta huolehtiminen eivät kilpaile keskenään. Aikuisten tehtävä on varmistaa molemmat ja estää sodan muuttuminen lasten väliseksi syyllistämiseksi.
Vanhat nimitykset voivat kantaa pitkää varjoa
Suomalaisessa ortodoksisuudessa on historiallinen kokemus siitä, miten uskonto ja oletettu kansallisuus sekoitetaan toisiinsa. Halventava nimitys ”ryssän kirkko” kuuluu tähän historiaan. Esimerkiksi Solea-lehden vuonna 2005 julkaisemassa arkkipiispa Paavalia käsittelevässä kirjoituksessa muistellaan hänen työtään tällaisten sodanjälkeisten asenteiden muuttamiseksi. Nimitys leimasi ortodoksisuuden vieraaksi ja venäläiseksi riippumatta siitä, keitä kirkon jäsenet olivat.
Sana ”ryssä” on halventava nimitys, jonka painoa ei poista se, että joku on tottunut kuulemaan sitä tai pitää sitä vain vanhana puhetapana. Lapseen kohdistettuna se voi loukata yhtä aikaa hänen kieltään, perhettään, uskontoaan ja kokemustaan joukkoon kuulumisesta. Nimittelijän oletus lapsen taustasta voi lisäksi olla kokonaan väärä.
Historiallisia ilmauksia voidaan käsitellä opetuksessa, kun niiden merkitys ja käyttöyhteys selitetään. Historian tarkastelu on kuitenkin eri asia kuin nimitysten käyttäminen toisen halventamiseen. Vanhempien sukupolvien sota- ja menetyskokemukset auttavat ymmärtämään asenteiden taustaa, mutta ne eivät oikeuta siirtämään niiden painoa nykyisten lasten kannettavaksi.
Nimittelyyn pitää puuttua rauhallisesti ja selkeästi. Aikuisen tehtävä on pysäyttää loukkaava puhe ja auttaa lasta ymmärtämään sanojensa vaikutus. Nimittelyn kohteeksi joutuneen on puolestaan saatava kuulla, ettei hänen taustassaan ole mitään hävettävää. Lapsen ei tarvitse todistaa olevansa riittävän suomalainen saadakseen tulla kohdelluksi kunnioittavasti.
”Se oli vain vitsi” ei ratkaise asiaa
Kiusaaminen voi näkyä nimittelynä, uhkailuna ja fyysisinä tekoina, mutta myös järjestelmällisenä sivuuttamisena. Lasta ei oteta ryhmään, hänen puheelleen nauretaan tai hänen taustastaan tehdään toistuva vitsi. Viestiryhmissä sama kohtelu voi jatkua koulupäivän jälkeen.
Uskontoon tai alkuperään kohdistuvaa loukkaamista ei pidä käsitellä pelkästään kahden lapsen henkilökemioiden ongelmana. Opetushallitus muistuttaa, että esimerkiksi uskontoon tai ihonväriin liittyvä ihmisarvoa loukkaava käyttäytyminen voi olla yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettua häirintää, kun se luo halventavan, nöyryyttävän, uhkaavan, vihamielisen tai hyökkäävän ilmapiirin.
Ensimmäinenkin loukkaava teko ansaitsee selvittämisen. Lapsen kokemusta ei ratkaise se, että tekijä kertoo tarkoittaneensa vain vitsiä. Aikuisen vähättely voi antaa luvan jatkaa, kun taas selkeä puuttuminen kertoo koko ryhmälle hyväksyttävän käyttäytymisen rajat.
Uskonnoista saa silti kysyä, niiden opetuksia saa tarkastella kriittisesti ja asioista saa olla eri mieltä. Koulun tehtävä on opettaa, miten keskustellaan toisen ihmisarvoa kunnioittaen. Toisen vakaumuksen kunnioittaminen ei edellytä sen jakamista.
Vastuu kuuluu aikuisille
Lasta pitää rohkaista kertomaan, mutta kertomisen jälkeen vastuu ei saa jäädä hänelle. Opetushallituksen ohjeissa korostetaan aikuisten velvollisuutta puuttua kiusaamiseen yhdessä ja seurata tilannetta niin, että kiusaaminen myös päättyy. Yksi keskustelu tai anteeksipyyntö ei vielä osoita, että lapsen arki olisi muuttunut turvalliseksi.
Lapsen ja huoltajan kanssa olisi sovittava, kuka asiaa hoitaa, mitä tehdään ja milloin tilanteeseen palataan. Lapselta itseltään pitää kysyä, ovatko teot loppuneet ja uskaltaako hän osallistua koulupäivään ilman pelkoa. Perheen on voitava luottaa siihen, että joku ottaa vastuun asian etenemisestä.
Tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettaminen on tärkeää koko ryhmälle. Niitä ei kuitenkaan pidä käyttää niin, että kiusatun tehtäväksi tulee oppia sietämään kohteluaan paremmin. Hänen ei tarvitse muuttua huomaamattomammaksi tai vaieta kodistaan saadakseen olla rauhassa. Myös kiusaavasti toimiva lapsi tarvitsee kasvatusta ja tukea, mutta hänen auttamisensa on sovitettava yhteen kiusatun turvallisuuden kanssa.
Muille oppilaille voidaan opettaa konkreettisia tapoja auttaa: pilkkaamiseen ei tarvitse liittyä, yksin jätetyn voi ottaa mukaan ja tilanteesta voi kertoa aikuiselle. Lapsilta ei silti voi edellyttää puuttumista, joka vaarantaa heidän oman turvallisuutensa. Vastuu säilyy aikuisilla.
Lähimmäisenrakkaus näkyy siinä, kenen viereen asetumme
Ortodoksisessa ihmiskäsityksessä jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Ihmisarvo ei riipu siitä, kuuluuko toinen samaan kirkkoon, puhuuko hän samaa kieltä tai onko hän meille helposti ymmärrettävä. Siksi ortodoksisen yhteisön tehtävänä on puolustaa myös lasta, jonka uskontoa tai elämänkatsomusta se ei jaa.
Lähimmäisenrakkaus saa käytännöllisen muodon, kun lapsi ottaa yksin jääneen mukaan tai aikuinen kuuntelee kertomusta vähättelemättä. Se vaatii myös omien asenteiden tarkastelua. Jos kotona tai seurakunnassa puhutaan halveksivasti joistakin ihmisryhmistä, lapselle annettu kehotus kunnioittaa kaikkia jää ristiriitaiseksi. Lapset kuulevat myös aikuisten sivulauseet ja vitsit.
Kristillistä anteeksiantoa ei saa käyttää perusteena vaatia lasta vaikenemaan tai palaamaan turvattomaan tilanteeseen. Anteeksiantoa ei voi pakottaa, eikä se poista tarvetta pysäyttää vääryys. Kirkollisessa kasvatuksessa on sanottava selvästi, että avun hakeminen ja omien rajojen puolustaminen ovat sallittuja.
Seurakunnan kerhot, leirit ja nuorten toiminta voivat tarjota lapselle yhteisön, jossa oma uskonnollinen tausta on luonteva osa elämää. Niissäkin tarvitaan valppautta: kirkollinen ympäristö ei itsessään takaa, ettei ketään suljeta ulkopuolelle. Turvallisuuden ja kunnioituksen periaatteiden on koskettava myös seurakunnan omaa toimintaa. Jos uskonnonopettaja tai seurakunnan työntekijä on ensimmäinen aikuinen, jolle lapsi kertoo kiusaamisesta, kuuntelemista pitää seurata toiminta lapsen auttamiseksi.
Yhteinen tehtävä alkaa läheltä
Yksi ajankohtainen esimerkki kirkollisen koulutuksen osallistumisesta kiusaamisen vastaiseen työhön on Kyproksen kirkon teologisen koulun koordinoima MIND2ACT-hanke. Syyskuussa 2026 alkanut Erasmus+-hanke pyrkii ehkäisemään kiusaamista ja vahvistamaan 11–13-vuotiaiden osallisuutta yhdessä koulun aikuisten ja vanhempien kanssa. Elokuuhun 2028 jatkuvassa työssä kehitetään muun muassa tunne-, vuorovaikutus- ja eettisiä taitoja tukevaa opetusta.
Suomessa tärkein kysymys on lähellä: mitä tapahtuu omassa koulussa, seurakunnan ryhmässä ja oman lapsen viestiryhmässä? Vähemmistöihin kuuluvien lasten kokemuksia pitäisi kuulla ennen kuin he joutuvat vakavan kiusaamisen kohteeksi. Kysymys ”saatko olla täällä oma itsesi?” ansaitsee vastauksen, jota aikuinen malttaa kuunnella.
Koulun onnistumista mitataan silläkin, voiko lapsi kertoa kodistaan, kielestään tai uskonnostaan ilman pelkoa siitä, että tieto muuttuu seuraavana päivänä aseeksi häntä vastaan. Turvallisessa koulussa joukkoon kuulumisen hintana ei ole oman taustan häivyttäminen. Aikuisten tehtävä on huolehtia, ettei yksikään lapsi joudu maksamaan sitä hintaa.
Ortodoksi.net
24.9.2026
Lähteitä
- Opetushallitus (18.9.2025): Kouluterveyskysely 2025: Kouluissa ja oppilaitoksissa rakennettava yhteisöllisyys tukee hyvinvointia ja ehkäisee kiusaamista. Artikkelin tiedot viikoittaisesta kiusaamisesta ja oppilaiden mahdollisuuksista puhua opettajalle.
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (16.4.2026): Kouluterveyskysely: Ulkomaalaistaustaiset lapset ja nuoret voivat monilta osin huonommin kuin muut ikätoverinsa, mutta pitävät koulunkäynnistä. Taustatiedot syrjinnän ja kiusaamisen kokemusten eroista.
- Opetushallitus: Häirinnän ennaltaehkäisy ja puuttuminen. Uskontoon ja alkuperään liittyvän häirinnän määrittely.
https://www.oph.fi/fi/opettajat-ja-kasvattajat/hairinnan-ennaltaehkaisy-ja-puuttuminen
- Opetushallitus (24.8.2022): Tunnetko vastuusi – Kiusaamisen, häirinnän, syrjinnän ja väkivallan tunnistaminen ja niihin puuttuminen kuuluu jokaiselle aikuiselle. Aikuisten vastuu puuttumisesta ja tilanteen seurannasta.
- Sisäministeriö: Hallitusohjelman uudistukset maahanmuuttopolitiikkaan. Kooste muun muassa perheenyhdistämisen, pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuuden ehtojen tiukennuksista.
https://intermin.fi/maahanmuutto/ho-uudistukset-maahanmuuttopolitiikka
- Mannerheimin Lastensuojeluliitto (28.2.2022): Yhdenkään lapsen ei pidä joutua häpeämään tai pelkäämään taustansa vuoksi. Lasten suojeleminen taustaan kohdistuvalta syyllistämiseltä Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
https://www.mll.fi/blogi/yhdenkaan-lapsen-ei-pida-joutua-hapeamaan-tai-pelkaamaan-taustansa-vuoksi/
- Solea 3/2005, s. 3: Arkkipiispa Paavalia käsittelevä kirjoitus, jossa muistellaan hänen vaikutustaan sodanjälkeisten ”ryssän kirkko” -asenteiden muuttumiseen.
https://www.ortodoksi.net/images/3/30/Solea_3_2005.pdf
- Kyproksen kirkon teologinen koulu (17.9.2026): MIND2ACT – New European Erasmus+ Project Coordinated by the Theological School of the Church of Cyprus to Promote Inclusion in Schools. Hankkeen tavoitteet, kohderyhmä ja toteutusaika.
https://www.theo.ac.cy/press-release-from-the-theological-school/
Artikkelin ortodoksista kasvatusta ja koulun arkea koskevat pohdinnat ovat toimituksellista tarkastelua. Lähteiden perusteella ei esitetä erillistä arviota ortodoksisten oppilaiden kiusaamisen yleisyydestä.