Toiminnot

Ehtoopalvelus yhdistettynä ennenpyhitettyjen lahjain liturgiaan - typikon

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 12. helmikuuta 2009 kello 15.52 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)

21. Diakoni (jos on) Siunaa, isä, pappi Siunattu olkoon Isän ja Pojan ja esimies lukee alkupsalmin. Sitten 18. katisma Ahdistuksessani minä huudan Herraa (13. Avuksihuutostikiiroina päivän stikiira kahdesti, marttyyristikiira kerran, 3 vuorossa olevaa stikiiraa ja 4 seuraavan päivän pyhän stikiiraa (14, Kunnia, nyt, Jumalansynnyttäjän stikiira (tai tiistai ja torstai iltana kärsimysstikiira Jumalansynnyttäjälle), Saatto, Oi Jeesus Kristus, päivän parimiat (15. Sitten lauletaan Nouskoon minun rukoukseni, ektenia jne, ja Sinun Kristuksesi lahjan mukaan jälkeen kerubiveisun sijasta

Nyt taivasten voimat näkymättömästi kanssamme palvelevat. ¦ Sillä, katso, kunnian Kuningas tulee sisälle (16. ¦ Katso, salaista uhria, toimitettua juhlallisesti kannetaan. ¦ Uskolla ja rakkaudella lähestykäämme, ¦ että iankaikkisesta elämästä osallisiksi tulisimme. ¦ Halleluja!

Sitten ektenia, Isä meidän, diakoni Ottakaamme vaari, pappi Ennenpyhitetyt pyhät pyhille, ja lauletaan ehtoollislauselma Maistakaa ja katsokaa. Jumalan pelvossa ja lauletaan Minä kiitän Herraa joka aika... Taivaan leipää ja elämän kalkkia, sitten ambonintakainen rukous Kaikkivaltias Herra, Olkoon Herran nimi 3, pappi Herran siunaus, ja päätös (sitä lausuttaessa lauletaan Ton despotin ke arhierea, jos hän toimittaa), päätössiunauksen jälkeen Minä kiitän Herraa joka aika, Minä kunnioitan Sinua, ja viimeiseksi Pyhien isiemme.

22. Jos osuu juhlittavan pyhän muisto paastopäiväksi, niin jos on keskiviikko, ehtoopalveluksessa lauletaan päivän stikiira kahdesti, marttyyristikiira kerran triodionin 3 vuorossa olevaa stikiiraa ja 4 juhlittavan pyhän (eikä seuraavan päivän pyhän) stikiiraa, Kunnia, pyhän stikiira, Nyt, saman säv:n mukainen stikiira Jumalansynnyttäjälle. Nouskoon minun rukoukseni jälkeen juhlittavan pyhän epistola ja evankeliumi, ehtoollislauselma Hänen muistonsa pysyy iankaikkisesti. Jos on perjantai, lauletaan päivän stikiira kahdesta, vuorosävelmän mukaiset 4 marttyyristikiiraa ja 4 juhlittavan pyhän stikiiraa, Kunnia, pyhän stikiira, Nyt, vuorosävelmän mukainen 1. stikiira Jumalansynnyttäjälle jne, kuten yllä. Poikkeuksina ovat a) paaston 1:sen viikon perjantai, jolloin lauletaan päivän stikiira kahdesti, sitten 4 pyhän Theodoroksen stikiiraa ja 4 juhlittavan pyhän stikiiraa, b) 5:nnen viikon perjantai, jolloin lauletaan päivän stikiira kahdesti, 4 Jumalansynnyttäjän stikiiraa Oi Neitsyt, kun Gabriel ilmoitti ja 4 juhlittavan pyhän stikiiraa. Jos juhlittavan pyhän muisto osuu maanantaiksi, tiistaiksi tai torstaiksi, lauletaan virrelmä-stikiiroissa päivän stikiira kahdesti, marttyyristikiira kerran, 3 vuorossa olevaa stikiiraa ja 4 juhlittavan pyhän stikiiraa, Kunnia, pyhän stikiira, Nyt, Jumalansynnyttäjän stikiira, ja edelleen Ennenpyhitettyjen lahjain liturgia, kuten yllä.


13) Järjestys vaatii 18. katisman lukemista Suuren paaston kaikkina päivinä, mutta viimeaikoina on tullut tavaksi lukea se vain Ennenpyhitettyjen lahjain liturgian yhteydessä. Toiset papit lukevat sen kuitenkin Suuren paaston jokaisena maanantainakin. 14) Perjantaina ehtoopalveluksessa päivän stikiira kahdesti, sitten vuorosävelmän mukaiset 4 marttyyristikiiraa ja yhtä monta pyhän stikiiraa, Kunnia, vainajain stikiira, Nyt, viikon vuorosävelmän mukainen stikiira Jumalansynnyttäjälle. 15) Ensimmäisen parimian jälkeen lukija lausuu Käske, ja pappi pitäen oikeassa kädessään suitsutusastiaan ja vasemmassa palavaa kynttilää lausuu Se on viisautta. Olkaamme vakaat, ja kääntyen kansan puoleen Kristuksen valkeus säteilee kaikille. Toisen parimian jälkeen pappi lausuu lukijalle Rauha olkoon sinulle, diakoni Se on viisautta ja pappi, keveästi suitsuttaen, laulaa pyhän Pöydän edessä Nouskoon minun rukoukseni, jonka kuorot toistavat neljästi. Viimeiseksi pappi laulaa sanoihin Sinun kasvojesi eteen asti, suitsuttaa kansaa, ja kuoro laulaa loppuun. 16) Tässä laulaja katkaisee melodian ja vaikenee hetkeksi hartaana, pappi tulee ennenpyhitettyjen lahjojen kanssa kantaen niitä päänsä päällä ja diakoni suitsuttaa keveästi. Kansa lankeaa hartaana kumarrukseen ja pysyy maassa, kunnes pappi on mennyt ohi, sillä uhri on jo kannettu ja kannetaan itseään Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumista ja verta. Kun pappi on mennyt alttariin, laulaja jatkaa laulua sanoista Katso, salaista uhria.