13. Helluntainjälkeisen sunnuntain viikon epistola
Ortodoksi.netista
13. Helluntainjälkeisen sunnuntain viikon epistolatekstit.
13. Helluntain jälkeinen sunnuntai
Pyhän apostoli Paavalin ensimmäisestä lähetyskirjeestä korinttolaisille (1. Kor. 16: 13 – 24)
Veljet ja sisaret, valvokaa, pysykää uskossanne lujina, olkaa urheita, olkaa vahvoja. Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! Minulla on teille pyyntö, veljet. Niin kuin tiedätte, Stefanas ja hänen perheväkensä ovat ensi hedelmä työstämme Akhaiassa, ja he ovat antautuneet palvelemaan pyhiä. Olkaa te puolestanne kuuliaisia heille ja kaikille, jotka työskentelevät ja näkevät vaivaa yhdessä heidän kanssaan. Olen iloinen siitä, että Stefanas, Fortunatus ja Akaikos ovat tulleet tänne. He korvaavat minulle sen, että joudun olemaan erossa teistä. He ovat virkistäneet minua niin kuin teitäkin. Antakaa tunnustus tällaisille miehille! Aasian maakunnan seurakunnat lähettävät teille terveisensä. Myös Aquila ja Prisca ja heidän kodissaan kokoontuva seurakunta lähettävät teille paljon terveisiä Herran nimeen. Terveisiä kaikilta veljiltä. Tervehtikää toisianne pyhällä suudelmalla. Minä, Paavali, kirjoitan tähän tervehdyksen omakätisesti. Jos joku ei rakasta Herraa, hän olkoon kirottu. Maranata! Herramme, tule! Herran Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne. Rakkaat terveiseni teille kaikille, te Kristuksen Jeesuksen omat.
Maanantai
Pyhän apostoli Paavalin toisesta lähetyskirjeestä korinttolaisille (2. Kor. 12: 10 -19)
Veljet ja sisaret, iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas. Olen nyt ollut mieletön, mutta te olette pakottaneet minut siihen. Teidänhän olisi tullut pitää minun puoltani. Vaikka en mitään olekaan, en silti ole ollut millään tavoin noita mainioita apostoleja huonompi. Olenhan teidän keskuudessanne todistanut olevani oikea apostoli, kun olen tehnyt tunnustekoja, ihmeitä ja voimatöitä yhden toisensa jälkeen. Missä suhteessa te olette jääneet muita seurakuntia vähemmälle? Enintään siinä, että minä en ole ollut teille rasituksena. Suokaa tämä vääryys minulle anteeksi! Olen nyt valmis tulemaan luoksenne jo kolmannen kerran enkä nytkään aio rasittaa teitä. En kaipaa teidän varojanne vaan teitä itseänne. Eihän lasten velvollisuus ole kerätä omaisuutta vanhemmilleen, vaan vanhempien lapsilleen. Pelastaakseni teidät uhraan mielihyvin omat varani, uhraan vaikka itsenikin. Rakastatteko te minua vähemmän siksi, että minä rakastan teitä niin suuresti? Vaikka niinkin, mutta rasituksena en ole teille ollut. Mutta ehkäpä olen petkuttanut teitä, viekas kun olen? Kukaties olen hyötynyt teistä jonkun työtoverini avulla, jonka olen lähettänyt luoksenne? Kehotin Titusta lähtemään matkaan ja lähetin tuon toisen veljen hänen mukaansa. Onko Titus ehkä käyttänyt teitä hyväkseen? Emmekö me ole toimineet samassa hengessä ja kulkeneet samoja jälkiä? Olette varmaan jo ehtineet ajatella, että me esitämme teille puolusteluja. Ei, me puhumme Jumalan edessä Kristuksen palvelijoina. Rakkaat ystävät, tällä kaikella pyrimme lujittamaan teidän seurakuntaanne.
Yiistai
Pyhän apostoli Paavalin toisesta lähetyskirjeestä korinttolaisille (2. Kor. 12: 20 -13:2)
Veljet ja sisaret, pelkään, että tullessani en ehkä tapaa teitä sellaisina kuin toivon, ja silloin tekin saatte nähdä minut toisenlaisena kuin toivoisitte. Pelkään tapaavani riitaisuutta, suvaitsemattomuutta, kiukkua, juonittelua, panettelua, juoruilua, pöyhkeyttä ja kurittomuutta. Kunpa Jumalani ei nöyryyttäisi minua teidän takianne, kun taas tulen luoksenne! Kunpa minun ei tarvitsisi surra monien sellaisten vuoksi, jotka ovat tehneet syntiä eivätkä vieläkään ole katuneet sitä saastaisuutta, siveettömyyttä ja hillittömyyttä, jossa ovat eläneet! Olen nyt kolmannen kerran tulossa luoksenne, sillä "jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla". Varoitin jo toisella käynnilläni niitä, jotka olivat tehneet syntiä, ja nyt täältä käsin varoitan heitä ja kaikkia muitakin: kun taas tulen sinne, en aio säästää teitä.
Keskiviikko
Pyhän apostoli Paavalin toisesta lähetyskirjeestä korinttolaisille (2. Kor. 13: 3 – 13)
Veljet ja sisaret, tehän kaipaatte todistetta siitä, että minussa puhuu Kristus. Hän ei ole teidän edessänne heikko, vaan näyttää voimansa teidän keskuudessanne. Hän oli heikko, kun hänet ristiinnaulittiin, mutta Jumalan voimasta hän elää. Mekin olemme heikkoja, koska olemme häneen liitettyjä, mutta yhdessä hänen kanssaan me elämme Jumalan voimasta, ja te saatte sen tuntea. Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle. Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne? Ellei niin ole, ette selviydy koetuksesta. Toivon, että saatte huomata meidät koetuksen kestäviksi. Rukoilemme Jumalaa, ettette tekisi mitään pahaa, emme siksi, että meidät nähtäisiin koetuksen kestäviksi, vaan jotta te tekisitte hyvää, vaikka näyttäisikin siltä, että me emme selviydy koetuksesta. Totuutta vastaan emme voi mitään, vaan me taistelemme sen puolesta. Me iloitsemme, kun itse olemme heikkoja mutta te olette voimakkaita. Sitä juuri rukoilemmekin, että elämänne kohentuisi. Kirjoitan tästä jo täältä käsin, jottei minun sinne tultuani tarvitsisi turvautua ankaruuteen käyttäessäni sitä valtaa, jonka Herra on antanut minulle. Minunhan tulee sillä rakentaa, ei repiä. Lopuksi, veljet: iloitkaa, antakaa ojentaa itseänne, ottakaa kehotukseni vastaan, olkaa yksimielisiä ja eläkää rauhassa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne. Tervehtikää toisianne pyhällä suudelmalla. Kaikki pyhät lähettävät teille terveisiä. Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys!
Torstai
Pyhän apostoli Paavalin lähetyskirjeestä galatalaisille (Gal. 1: 1 – 10)
Minä Paavali, apostoli, joka en ole saanut virkaani ihmisiltä enkä kenenkään ihmisen välityksellä vaan jonka ovat apostoliksi asettaneet Jeesus Kristus ja Isä Jumala, joka herätti hänet kuolleista, tervehdin Galatian seurakuntia, minä ja kaikki kanssani olevat veljet. Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille – Kristuksen, joka uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmasta, niin kuin oli Jumalan, meidän Isämme, tahto. Hänen on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen. Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, joka on armossaan kutsunut teidät, ja olette siirtymässä toisenlaiseen evankeliumiin. Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia. Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme – vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli – hän olkoon kirottu. Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu. Yritänkö minä tässä vaikuttaa ihmisiin? Tai kukaties Jumalaan? Pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä pyrkisin miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija.
Perjantai
Pyhän apostoli Paavalin lähetyskirjeestä galatalaisille (Gal. 2: 6 – 10)
Veljet ja sisaret, ne, joita siellä pidettiin arvossa – mitä he itse asiassa olivat, on minusta yhdentekevää, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä – nämä arvohenkilöt eivät vaatineet minulta mitään enempää. He päinvastoin näkivät, että minun tehtäväkseni oli annettu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille niin kuin Pietarin tehtäväksi sen julistaminen ympärileikatuille. Sillä hän, joka on antanut Pietarille voiman toimia juutalaisten apostolina, on antanut minulle voiman toimia muiden kansojen keskuudessa. Kun Jaakob, Keefas ja Johannes, joita pidettiin seurakunnan pylväinä, käsittivät, minkä tehtävän Jumala oli minulle armossaan antanut, he ojensivat minulle ja Barnabakselle kätensä yhteistyön merkiksi: meidän oli määrä mennä vieraiden kansojen, heidän taas juutalaisten keskuuteen. Heidän köyhiään meidän vain tuli muistaa, ja niin minä olen ahkerasti tehnytkin.
Lauantai
Pyhän apostoli Paavalin ensimmäisestä lähetyskirjeestä korinttolaisille (1. Kor. 4: 1 – 5)
Veljet ja sisaret, meitä on siis pidettävä Kristuksen palvelijoina, joiden huostaan on uskottu Jumalan salaisuudet. Siltä, jolle on jotakin uskottu, vaaditaan, että hän osoittautuu luottamuksen arvoiseksi. Mutta minulle on yhdentekevää, ryhdyttekö te tai jokin ihmisten tuomioistuin minua tutkimaan. En itsekään ryhdy tutkimaan itseäni. Minulla ei ole mitään tunnollani, mutta ei minua vielä sen perusteella ole todettu syyttömäksi. Minun tuomarini on Herra. Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa kiitoksen Jumalalta.