AK1902: Stefan, Permin piispa
Ortodoksi.netista
Permin piispan pyhän Stefanin elämäkerta on meille hyvinkin huvittava, sillä tämä mies oli kristinuskon ensimmäisenä levittäjänä Permin maassa, jossa asuu suomensukuinen kansa syrjäänit.
Permin maa käsittää pääasiallisesti nykyisen Vologdan läänin alueen, jossa pakanuus vallitsi neljännentoista vuosisadan loppupuoleen saakka. Mutta Jumalan armo koitti tämänkin maan asukkaille. Heidän keskuuteensa ilmaantui kristinuskon saarnaaja Stefan. Hän oli lukkarin poika, syntyisin Ustjugin kaupungista Suhonajoella, jonka olivat venäläiset siirtolaiset perustaneet, Vanhempiensa huolenpidosta Stefan jo pienenä poikana sai nauttia opetusta. Opittuaan vuoden ajan syntymäpaikallansa, hän edistyi jo niin paljon, että oli hyvänä apulaisena isällensä lukkarin toimessa. Luonteeltaan hän oli aivan toisenlainen, kuin kaikki muut hänen toverinsa. Hän oli aina hiljainen, itseensä sulkeutunut. Ikätovereinsa leikeistä ei hän välittänyt, vaan oli enemmän huvitettu kirjojen lukemisesta, joittenka sisällyksen hän hyvin käsitti. Pitemmäksi ajaksi hän ei kumminkaan jäänyt kotiinsa, vaan meni kohta Rostovin kaupunkiin ja teki siellä munkkilupaukset eräässä luostarissa, jossa hänelle oli tarjona suuri kirjavarasto luettavaksi. Täällä hän täydellisesti antautui lukemisen alalle ja kohta osasi muun muassa kreikan kielen. Kun hän tapasi viisaita miehiä, niin usein yöt läpi vietti hän heidän parissansa keskusteluissa. Hänen elämänsä puhtautta ihmetteli jokainen, joka tunsi hänet.
Jo nuorena Stefanin mieleen tuli se ajatus, että hänen piti ajan pitkään ruveta työskentelemään kristinuskon levittämisessä syrjäänein maassa, jonka läheisyydessä hän eli lapsuutensa ja siitä syystä hyvin tunsi syrjäänein elämän tavat. Tämä ajatus ei jättänyt Stefania nytkään; päinvastoin se yhä enemmän vahvistui hänen mielessään. Ja nyt hän rupesi tutkimaan syrjäänein kieltä. Tämä työ ei ollut niinkään helppoa, sillä kieltä piti oppia niiltä syrjääneiltä, jotka sattumalta, ohi kulkien, saapuivat luostariin. Mutta Jumalan avulla Stefan voitti kaikki vaikeudet ja 13 vuoden kuluttua, jotka hän vietti luostarissa, hän osasi syrjäänein kieltä niin paljon, että kykeni keksimään sille kielelle erityiset kirjaimet ja kääntämään suuren osan Raamattua sekä muita tärkeitä kirjoja. Kun Stefan oli tällä tavoin valmistautunut kutsumuksensa täyttämiseen, meni hän Moskovaan, pyytääksensä siellä metropoliitalta siunausta työllensä. ”Jompi kumpi kahdesta: minä joko käännän permaläiset kristinuskoon, tai kärsin kuoleman Kristuksen, minun Vapahtajani edestä– näin puhui Stefan Moskovassa. Metropoliitta, samoin kuin suuriruhtinas Dimitri Donskoi ihastuksella suostuivat Stefanin jaloon tarjoukseen. Stefan vihittiin papiksi, ja hän sai mukaansa kaikenmoista kirkonkalustoa ja ruhtinaalta sai sitä paitsi suojeluskirjan. Näin varustettuna meni hän kutsumuspaikalleen Permin maahan apostoliseen työhön. Se tapahtui vuonna 1379. Matka oli sangen vaikea. Ei siihen aikaan vielä tunnettu nykyisiä maanteitä, vaan täytyi astua läpi salojen, poikki soitten ja rämeitten, mutta Stefan oli niin innostunut aikomaansa työhön, että matkan vaarat ja hankaluudet eivät voineet olla hänelle esteenä. Lyhyessä ajassa hän olikin onnellisesti matkansa perillä. Nyt alkoi Stefan käydä Permin maata pitkin ja poikki, saarnaten Taivaan valtakunnan evankeliumia syrjäänein omalla kielellä. Syrjäänit uteliaisuudella kuuntelivat Stefania; ei kulunutkaan kauan, kuin pakanoita alkoi tulla kristinuskoon. Mutta jo ensi askeleilla kohtasi Stefan vainoa pakanain puolelta. Suuri osa heistä piti häntä alussa vaan vaarallisena petturina ja siksi he vastustivat häntä ja etsivätpä hänen kuolemaansakin. Kerran olivat jo puutkin varustettuna roviota varten, jossa Stefan aiottiin polttaa, mutta Herra pelasti palvelijansa vaarasta.
Kristittyjen luku sillä välin kasvoi kasvamistaan ja se kohta tuli niin suureksi, että piti perustaa Herran temppeli. Paikka temppeliä varten valittiin Vym- ja Vitshegda-jokien yhtymäpaikan läheisyydessä. Itse Stefan teki piirustukset temppelin rakennukseen ja oli työn johtajana.
Kristinuskoa saarnatessa Stefan usein kukisti maahan pakanain epäjumalat ja poltti niille kuuluvat esineet olivatpa ne kuinka kalliita hyvänsä, eikä omistanut niitä itsellensä. Tämä suuresti ihmetytti syrjäänejä, sillä he näkivät, että Stefan, oppia saarnatessaan, ei katsonut omaa hyötyänsä, niin kuin heidän tietäjänsä. Ja tämä kohotti Stefania heidän silmissään.
Niin yhä laajemmalle levisi kristinusko Permin maassa. Mutta tätä eivät voineet kylmäverisesti kärsiä pakanuuden johtajat. He usein yllyttivät kansaa Stefania vastaan, mutta heidän äänensä oli nyt jo liiaksi heikko saadakseen voittoa Stefanista. Erittäinkin vihainen oli Stefanille eräs kuuluisa tietäjä Pama. Tällä oli suuri vaikutus kansaan, mutta nyt eivät hänenkään yllytyssanansa voineet vahinkoa tuottaa Stefanille. Tämän nähtyään tuli Pama itse Stefanin puheille, toivoen voittaa puheellaan tuon muukalaisen opettajan. Mutta hänen sanansa ja väitteensä olivat liian mitättömiä saattaakseen hämilleen kristinuskon saarnaajaa. Pama esitti vihdoin että koeteltaisiin, jollakin ihmetyöllä, kenenkä usko on oikea. Määrättiin päivä, jona piti Stefanin ja Paman kulkea käsikädessä tulen läpi ja avannosta avantoon jään alatse! Se, joka näissä koetuksissa jäisi eloon, sen uskokin on oikea. Tätä esittäessä Pama ajatteli, että Stefan kieltäytyy tätä kaikkea täyttämästä. Mutta Stefan ei kieltäytynytkään. Silloin kieltäytyi itse Pama, kun tuli aika käydä tulen lävitse. Tämän takia kansa niin vihastui Pamaan, että oli repiä hänet kappaleiksi, mutta Stefan esti sen. Näin Stefan sai täydellisen voiton pakanuudesta.
Erittäinkin suurella kiitollisuudella tulee muistella Stefania siitä, että hän perusti muutamia kouluja. Näistä kouluista aikaa voittaen tuli suuri lukumäärä kristinuskon levittäjiä Permin maassa ja sen ulkopuolellakin. Täten syrjäänit saivat pian pappejakin oman kansansa keskuudesta.
Vuonna 1383 Stefan matkusti taas Moskovaan, anoakseen siellä piispaa Permin maahan. Tämä anomus Moskovassa hyväksyttiin ja ei muuta enemmän soveliasta miestä kuin Stefan löydetty tähän piispan paikkaan. Stefan vihittiin piispaksi ja tässä uudessa korkeassa virassa matkusti hän takaisin omaan työpaikkaansa. Nyt hän yhä suuremmalla varmuudella jatkoi apostolista tehtäväänsä, saaden apulaisia itselleen perustamistaan kouluista.
Stefan ei ollut ainoastaan kristinuskon levittäjä, vaan myöskin syrjäänein hyväntekijä ja auttaja. Hän perusti monta turvakotia syrjääneille, joissa köyhät löysivät suojan ja ravinnon. Kun maassa oli nälänhätä, niin tämä sielunpaimen hankki leipää muualta Venäjältä ja jakoi sitä ilmaiseksi nälkää kärsiville. Kun taas moskovalaiset tahtoivat purkaa vihaansa syrjäänejä vastaan siitä syystä, etteivät nämä jaksaneet täydellisesti verojansa suorittaa, niin esiintyi Stefan välittäjänä asiassa ja saikin aina suuriruhtinaan mielen taipumaan Syrjäänein eduksi. Tapahtui joskus niinkin, että novgorodilaiset kävivät hätyyttämässä permilaisia, kun nämä antautuivat Moskovan alamaisiksi, mutta Stefanin toimenpidosta nämäkin hätyytykset tulivat estetyiksi.
Näin työskenteli Stefan syrjäänein hyväksi 18 vuotta. Vuonna 1396 asiat vaativat häntä matkustamaan taas Moskovaan, jossa hän samana vuotena kuoli.
Tuskin voinee kuvatakaan sitä surua, joka valtasi nyt Permin maan asukkaat. He jäivät niin kuin lampaat paimenetta, mutta ei semmoista aikaa kestänyt kauvan. Permin maahan määrättiin uusi piispa ja kristinusko yhä levisi ja vahvistui siinä maassa. Myöhemmin muodostuneet epäedulliset olosuhteet tekivät kuitenkin tässä maassa, niin kuin monessa paikassa muuallakin, sen, että näin vankalle alulle perustettu kristillinen seurakunta jäi vähitellen kehityksessään niin takapajulle, että kristinuskon ohessa pysyi pitkin aikoja voimassa myös entinenkin pakanallinen pimeys, ja jätteitä siitä pimeydestä vielä nytkin paljon tapaa tässä maassa.
N.O.
(Teksti on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 9/1902, joka ilmestyi syyskuun 1.päivänä 1902, sivuilla 74-75 [6-7].)