AK1929: Pappeudesta V
Ortodoksi.netista
Vuosien 1928 - 1929 Aamun Koitoissa julkaistiin sarjana ajatuksia isä Johannes Kronstadtilaisen päiväkirjasta otsikolla ”Pappeudesta”. Ortodoksi.net julkaisee nyt nämä artikkelin sivuillaan.
(AK: 1929/11-12 s. 122-134 [11-12])
Liturgian toimittamisen edellä ja sen aikana täytyy aina omata selvä ja täydellinen käsitys siitä ja ennen kaikkea puhdas sydän, täynnä puolueetonta ja kaikkikäsittävää rakkautta kaikkia kohtaan ja erittäinkin rakkautta Jumalaa, kaikkien Luojaa, Kaitsijaa ja maailman Lunastajaa kohtaan. Varsinkin tulee varoa ja karttaa maallisia kiintymyksiä, vihaa, suuttumusta, omanvoitonpyyntiä ja kunnianhimoa.
Katso, kuinka paljon on sinulla sukulaisia ja omaisia Kristuksessa: Jumalansynnyttäjä, pyhät enkelit, patriarkat, profeetat, apostolit, esipaimenet, pyhittäjät sekä marttyyrein, kilvoittelijain ja kaikkien muitten pyhien ihmisten joukot. Sen tähden toimita huolellisesti, järkevästi, sydämellisesti, hartaasti ja kiitollisuudella proskomidia sekä koko liturgia. Käsitä se täydellisesti ja liikutettuna vuodata Jumalan edessä katumuksen ja kiitollisuuden kyyneliä.
Kiinnitä huomiosi jumalallisten salaisuuksien, s. o. Kristuksen puhtaimman ruumiin ja veren, nauttimisen hetkeen. Ainako sinä vilpittömästi, täydellä uskolla ja rakkaudella niitä nautit? Eikö usein tähän aikaan sinun huolekas ja saastainen sydämesi jää kylmäksi, ja jos on niin, niin mistä tämä kaikki johtuu? Tämä johtuu vatsasi palvelemisesta, herkuttelemisestasi ja liiallisesta itsesi ravitsemisesta ehtoollisen nauttimisen aattona, ja yleensä liiallisesta ruumiisi palvelemisesta. Mutta tämä kaikki ei ole sopusoinnussa taivaallisen ruuan, jumalallisen ruumiin ja Herran veren kanssa. Jos sinä usein nautit Herran ehtoollista, niin pakoita itseäsi alituisesti paastoamaan, ja silloin sinä tulet tuntemaan tästä nauttimisesta erikoista iloa. Liiallisesta itsensä ravitsemisesta sydän alituisesti kangistuu eikä luovu entisistä himoista: itserakkaudesta, itsensä palvelemisesta, voitonhimosta, hermostumisesta, vihasta, turhamaisuudesta, kunnianhimosta, laiskuudesta, välinpitämättömyydestä Jumalaa ja köyhiä, sairaita, onnettomia ihmisiä kohtaan. Älköön olko jumalallisten, pyhien, peljättävien salaisuuksien usein nauttiminen sinulle hedelmätöntä.
Suuri tehtävä ja suuri siveellinen työ on papilla toimittaa liturgiaa, sillä se vaatii tarkkaa valmistautumista toimittamiseen ja alituista eikä vain tilapäistä. Sanalla sanoen hän tarvitsee enkelin himottomuutta, palavaa rakkautta Jumalaan ja ihmisiin, ylevää mieltä ja samanlaista sydäntä, aivan Jumalan tahdon mukaista tahtoa.
Sinä Jumalan pappi, kaikkivaltiaan Luojan palvelija, toimita liturgia pelvolla ja tarpeellisella valmistautumisella siihen. Erittäinkin, jos toimitat sitä joka päivä, niin katso, miksi sinä teet ruumiisi, joka näin ollen Kristuksen eläväksitekevien salaisuuksien nauttimisen kautta lakkaamatta tulee Jumalan huoneeksi: etkö tee sitä ylensyömisen ja nautintojen välikappaleeksi ja perkeleen aseeksi, joka ruumiin palvelemisen kautta johti ihmiskunnan helvettiin ja saattoi sen kirouksen alaiseksi. Pidä lujasti kiinni Vapahtajan säätämästä paastoamisesta, ota vaarin itsestäsi ja muista sekä pelasta itsesi ja kansa.
Otollinen, sydämellinen ja harras elävällä uskolla Herran palveleminen kirkossa on rauhan, rakkauden ja autuuden lähteenä sieluillemme. Niin, harras sielunpaimen toimittaen jumalanpalveluksia, sakramentteja ja rukoushetkiä, tämän toimintansa kautta todellakin saavuttaa itselleen sangen suuren nautinnon ja autuuden.
Minun Valtijattareni, kaikkein pyhin Jumalansynnyttäjä! Sinua minä rukoilen liturgian edellä, että Sinun esirukouksillasi minä saisin armon toimittaa tämän palveluksen suurella voimalla Jumalan kunniaksi, maailman ja minun itseni pelastukseksi. Ja Sinä kaikki teit hyväksemme. Kiitän Sinua, kaikkihyvä Auttajamme, pikainen esirukouksiemme täyttäjä ja pettämätön luottamuksemme.
Ylistän Jumalan ääretöntä laupeutta ja kärsivällisyyttä minua ja kaikkia ihmisiä kohtaan. Eläessäni seitsemänkymmentä vuotta minä tein syntiä joka päivä ja samalla kaduin, ja Jumala armahti minua, eikä tuominnut oman oikeudenmukaisen tuomionsa mukaan, odottaen joka päivä minun kääntymistäni. Huoruuteni päivät menivät ohi, ja korkeimmassa oppilaitoksessa, Akatemiassa, minä aloin huolellisemmin tarkata sisäistä maailmaani. Tultuani papiksi, minä en kyllä elänyt ilman syntiä, mutta siitä huolimatta minä yhä enemmän ja enemmän syvennyin ajatuksissani kutsumukseeni, ja Jumala alati armahti minua antaen katumuskyyneleitä ja sallien minun useasti nauttia Herran pyhää ehtoollista. Palvelukseni seurakunnalle, rukouksien ja sakramenttien toimittaminen eivät tapahtuneet ilman kompastuksia, näkymättömät viholliset voimakkaasti ahdistivat ja houkuttelivat minua puoleensa ja saattoivat minut hämilleni etenkin sakramenttien toimittamisen aikana, taistelu oli kuolemasta ja elämästä, hengellisestä kuolemasta. Minä kaduin, voitettuna itkin, ja sain anteeksiannon. Pappina oloni ensimmäisinä vuosina en minä usein, en joka päivä toimittanut liturgiaa ja sen takia usein heikkenin hengellisesti, mutta sitten, nähtyäni liturgian usein toimittamisen ja ehtoollisen nauttimisen hyödyn, minä aloin joka päivä toimittaa liturgiaa ja nauttia p. ehtoollista. Ja sillä armon runsaudella, jota minä Häneltä sain kaikkina pappeuteni ja Jumalan palvelemisen vuosina, ei ole mittaa. Minä kiitän Herraa ihanista ilta- ja aamurukouksista sekä rukouksista Herranehtoollisen edellä. Kuinka paljon Herra on antanutkaan minulle liikutus- ja puhdistuskyyneleitä, minkälaisia kyynelvirtoja Hän vuodattaakaan minusta, ja tämä joka päivä, aina tähän asti. Mitä minä annan Herralle kaikista näistä Hänen hyvyyksistään? Vääryyteni ovat tulleet lukuisammiksi meren hiekkajyviä, ja kuitenkin minä olen vielä elossa tähän asti ja vielä kadun, kuitenkin lakkaamatta teen syntiä töillä, sanoilla, ajatuksilla, laiskuudella, velttoudella, pidättymättömyydellä ja yleensä kaikenlaisilla synneillä, mitkä ovat ihmiselle luontaisia. Oi Jumala, ole minulle syntiselle vielä ja vielä armollinen! Kärsi minua synneissä vanhentunutta, ja puhdista minun ruumiini ja sieluni kaikesta saastaisuudesta. Amen.
(AK: 1929/15-16, s. 166 [8])
5. Pappi sielunpaimenena ja opettajana
Niin kuin aurinkoa ei voi ajatella ilman valoa ja lämpöä, niin myöskin papissa täytyy olla: pyhyys, opettavaisuus, rakkaus ja laupeus kaikkia kohtaan, sillä kenen virka-arvoa hän kantaa? Kristuksen. Kenestä hän tulee niin usein osalliseksi? Itse Kristuksesta Jumalasta, Hänen ruumiistaan ja verestään. Sen tähden papin täytyy olla hengellisessä maailmassa, kaittaviensa piirissä, samana kuin on aurinko luonnossa. Hänen täytyy olla kaikille valona, elävöittävänä lämpönä ja kaikkien sieluna.
Kirkko on kaikkein parhain jokaisen vilpittömän kristityn taivaallinen ystävä. Papin täytyy olla tämän kirkon hengen kantajana ja ilmoittajana kaikille maallikoille. Kirkko on parhain ja hellin meidän hengellinen äitimme; ja papin täytyy olla äidillisen rakkauden hengen kantajana ja ilmaisijana maallikoille, minkä johdosta häntä nimitetäänkin hengelliseksi isäksi ja kaikkia maallikkoja lapsiksi.
Hänen täytyy olla aina antautuneena yhteiselle työlle ja hyödylle, eikä ajatella itsestään eikä olla itselleen mieliksi. Ja sitä vähemmän hänen tulee olla mieliksi omille himoilleen. Itsensä nähden hänen toivomuksensa olkoot mitä rajoitetumpia. Hän on kaikki kaikille.
Murehditko sinä syntiä tekevien edestä, säälitkö sinä heitä, rukoiletko sinä vilpittömästi näiden hengellisesti sairaiden edestä? Jos sinä heitä vihaat, halveksit, häpäiset ja panettelet, niin sinä itse teet raskaan synnin, et omaa kristillistä rakkautta, vaan olet itserakkauden, ylpeyden ja omanvoitonpyynnön hallussa. Valita ja vaikeroi, itke syntiä tekevien edestä, niin kuin profeetta Hesekiel; rukoile palavasti heidän puolestaan, sillä he ovat meidän jäseniämme, itse Kristuksen jäseniä sairaita jäseniä, joita alituisesti tulee lääkitä, niin kuin lääkitään verenmyrkytystä sairastavia.
Vilpitön rukous kansan ja erikoisesti oman seurakunnan puolesta lähentää meitä lujasti kaikkia, niin sielunpaimenia kuin kaittaviakin, toisiinsa. Siis hyvä on rukoilla vilpittömästi kaikkien edestä: sillä rukous tekee meidät sukulaisiksi keskenämme, se meidät yhdistää.
Suloinen Vapahtajani! Sinä tultuasi ihmissukua palvelemaan, et julistanut ainoastaan temppeleissä taivaallista totuutta, vaan vaelsit kaupungeissa ja kylissä, ketään vieromatta, ja kävit kaikkien kodeissa, erikoisesti niiden luona, joiden sydämellisen katumuksen Sinä jumalallisella katseellasi näit. Näin Sinä et istunut kotonasi, vaan olit rakkausyhteydessä kaikkien kanssa. Anna meidänkin omistaa tämä yhteys ihmistesi kanssa, jotta me, sielunpaimenet, emme sulkeutuisi sinun lampailtasi omiin koteihimme, kuten joihinkin linnoihin tai vankiloihin, lähtien sieltä ainoastaan toimittamaan palveluksia kirkossa tai virallisia toimituksia kodeissa; ainoastaan velvollisuuksien pakottamina yksine opittuine rukouksinemme. Avautukoon meidän huulemme vapaalle uskon ja rakkauden hengessä keskustelulle seurakuntalaistemme kanssa. Kehittyköön ja vahvistukoon kristillinen rakkautemme meidän hengellisiin lapsiimme elävän, vapaan, isällisen keskustelun kautta heidän kanssaan. Oi, minkälaisen salaisuuden annoit sinä Kaikkivaltias meille. Vai minkälainen nautinto on meidän rakkautemme, joka ilmenee hengellisessä, rakkaudella lämmitetyssä hengellisen isän keskustelussa omien hengellisten lastensa kanssa. Ja kuinka minä en täällä maan päällä kaikkine voimilleni kilvoittelisi tuollaisen autuuden saamisen tähden. Ja tämä on vain heikot alkeet, vaan joku heikko muotokuva, varjo rakkauden tuottamasta taivaallisesta autuudesta. Erikoisesti rakasta hyväntekeväisyysyhteyttä kuin aineellista niin hengellistäkin.
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkelit ovat alkuaan julkaistut Aamun Koitossa nr. 11-12 ja 15-16/1929)
Artikkelin osat: