AK1929: Synnintunnustuksen edellä
Ortodoksi.netista
Lyhyt puhe synnintunnustuksen edellä
(AK 4/1929 s. 37 [1])
Apostoli Johannes, lohduttaessaan synnin ja syyllisyystunnon ahdistamia ihmisiä, kirjoittaa heille: »Jos tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä».
Ulkonaisen puhtauden tarve ja tottumus siisteyteen on erilaisissa ihmisissä kehittynyt eri tavalla; toisia joka likainen tahra jo kauhistuttaa, toiset niin tottuvat likaan ja lokaan, että puhtauden tarve on heille kokonaan vieras ja tuntematon. Niin myös on asianlaita sisäiseen puhtauteen nähden. Toisissa sisäinen puhtauden kaipuu on niin voimakas, että ihminen pelkää kaikkea, mikä tahraa hänen sielunsa ja taistelee kaikkea pahaa vastaan. Ja jos sattuu sielun tahraaminen synnillä ja paheilla, niin se heti pyyhitään ja pestään rukouksen ja katumuksen kyynelillä.
Toisissa sisäisen, sielullisen puhtauden tarve on niin tylsistynyt, että he eivät välitä ollenkaan niistä rumista tahroista, jotka varjostavat ja peittävät heidän sielunsa. Mutta tosiasia pysyy tosiasiana. On olemassa ulkonaista, aineellista tomua, joka laskeutuu ja tarttuu silmiimme ja kasvoihimme. Ja jos silmiämme emme pese emmekä puhdista milloinkaan, ne sairastuvat ja lopuksi sokenevat, niin ettemme näe mitään.
On myös olemassa näkymätöntä synnin ja pahuuden tomua, joka laskeutuu sydämillemme, ja jos sitä ei puhdisteta, sairastuu sydän, tomuttuu niin, ettei se näe ollenkaan Jumalallisia uskon, asioita, niin kuin Raamattukin todistaa sanoen, että ainoastaan puhdassydämiset näkevät Jumalan.
Tai sydän tomuisena sairastuu niin, että se näkee uskon asian hämäränä ja epäselvänä.
Että sielumme ja sydämemme pysyisivät alati terveinä ja näkevinä, me tarvitsemme hengellistä puhdistusta, ja tuon puhdistuksen tarjoo meille Herra Jumala synninpäästön
sakramentissa.
Jos me tunnustamme syntimme, tunnustamme oikealla tavalla, niin saamme osaksemme suuren armon: syntimme annetaan anteeksi, ja sielu puhdistuu kaikesta siitä, mitä siihen on tarttunut ja me puhtaina, puhdistettuina ja armoitettuina pääsemme lähtemään täältä pois.
Lähestykäämme siis todellisella synnin katumuksella armon ja laupeuden Isää lujasti uskoen, että »hän on uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa syntimme anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä».
M. Michailov
(Teksti on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 4/1929, joka ilmestyi helmikuun 20. päivänä 1929, sivulla 37 [1].)