AK1996: Konstantinopolin ja Moskovan näkemyksiä Viron kirkon autonomian palauttamisesta

Aamun Koiton nr. 6/1996 kuva silloin tehtävissään olevista patriarkoista Aleksi ja Bartholomeos.

Viron kirkon autonomian palauttamisen jälkeen sekä Konstantinopolin että Moskovan patriarkaatti on ottanut tapahtumaan kantaa. Ekumeeninen patriarkka Bartholomeos I on myös selostanut asiaa kirjeitse Moskovan ja koko Venäjän patriarkalle Aleksi II:lle. Julkaisemme ohessa

• (I) ekumeenisen patriarkaatin julkilausuman Viron kirkon tilanteesta,
• (II) patriarkka Bartholomeoksen kirjeen patriarkka Aleksille, ja
• (III) Moskovan patriarkaatin ulkomaanasiainosaston muistion kirkollisesta tilanteesta Virossa.

Aamun Koiton nr. 6/1996 kansilehti

Ekumeenisen patriarkaatin julkilausuma Viron kirkon tilanteesta

Helmikuun 20. päivänä 1996 ekumeenisen patriarkaatin Pyhä synodi kokoontui Hänen pyhyytensä ekumeenisen patriarkan Bartholomeoksen johdolla. Harkiten asiaa Pyhässä Hengessä synodi teki yksimielisen päätöksen julistaa patriarkaalisella ja synodaalisella asiakirjalla uudelleen voimaan vuoden 1923 Tomos-asiakirjan, joka oli annettu ekumeenisen patriarkan Meletios IV:n virkakaudella. Tällä Tomoksella perustettiin ekumeenisen patriarkaatin alaisuudessa Viron autonominen, ortodoksinen ja apostolinen kirkko, joka tunnetaan nimellä Viron ortodoksinen metropoliittakunta. Vuonna 1978 – tuon ajan poliittisen tilanteen sekä Moskovan patriarkaatin jatkuvien pyyntöjen vuoksi asiakirjan oli todettu lakanneen olemasta voimassa.

Ekumeeninen patriarkaatti on nimittänyt [Viron] naapurimaasta Karjalan ja koko Suomen arkkipiispan Johanneksen ennalleen palautetun Viron autonomisen ortodoksisen metropoliittakunnan väliaikaiseksi päämieheksi. Arkkipiispa Johannes tulee ekumeenisen patriarkaatin toivomuksesta valvomaan metropoliittakunnan uudelleen järjestäytymistä, jonka jälkeen metropoliittakunnalle valitaan ja asetetaan virkaansa kanonisesti lailliset hierarkit.

Ekumeeninen patriarkaatti teki päätöksensä Viron hallituksen ja virolaisten ortodoksisten seurakuntien suuren enemmistön hellittämättömien pyyntöjen nojalla; nämä tahtoivat palata jälleen ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen. Seurakunnat julistivat kategorisesti, että vaikka ekumeeninen patriarkaatti ei ottaisi heitä vastaan, he eivät millään ehdolla jää enää Moskovan patriarkaatin alaisuuteen.

Todettakoon, että vuonna 1945 Viron autonominen kirkko liitettiin yksipuolisesti ja voimatoimin Moskovan patriarkaattiin sen jälkeen, kun Viro oli asevoimin liitetty Neuvostoliittoon. Tuolloin Viron autonomisen ortodoksisen kirkon päämiehen sekä papiston ja maallikkojen oli asetuttava Ruotsiin maanpaossa olevana Viron autonomisena ortodoksisena kirkkona. Kun Virosta oli jälleen tullut itsenäinen valtio, virolaisten ortodoksien pyyntö palauttaa Viron autonominen kirkko – joka, kuten edellä todettiin, tuhottiin voimakeinoin – oli oikeutettu. Äiti-kirkko, ekumeeninen patriarkaatti – tuntien vastuunsa ja ollen kanonisesti ja historiallisesti oikeutettu toimimaan – piti velvollisuutenaan vastata myötätunnolla heidän [virolaisten ortodoksien] pyyntöönsä jä puolustaa heitä.

Viron hallituksen ja virolaisen papiston ja sekä maallikkojen pyyntö herätti vastustusta Hänen pyhyydessään Moskovan ja koko Venäjän patriarkassa Aleksissa, vaikka – kuten ortodoksisessa maailmassa on selvää – autokefaaliset ja autonomiset ortodoksiset kirkot ovat aina syntyneet niiden valtioiden sekä papiston ja maallikkojen pyynnöstä, joissa kirkot ovat toimineet.

Välttääkseen kaikenlaista vastakkainasettelua ortodoksissa kirkossa ekumeeninen patriarkka aloitti kahdenkeskiset neuvottelut Venäjän kaikkeinpyhimmän kirkon kanssa löytääkseen asiaan kaikkia tyydyttävän ratkaisun. Moskovan patriarkaatin taipumattoman asenteen vuoksi keskustelut, joita käytiin yli kaksi vuotta, eivät valitettavasti johtaneet mihinkään myönteiseen tulokseen.

Tässä tilanteessa ekumeeninen patriarkaatti katsoi, ettei se voi

• (a) pettää autonomisten ja autokefaalisten kirkkojen perustamistapaan ja -olosuhteisiin liittyvää perinnettä. Se ei
• (b) myöskään voi jättää huomiotta Viron ortodoksisen kirkon oikeutta, jota edustaa [seurakuntien] kahden kolmasosan enemmistö – yli 67 % – sekä Viron hallituksen järkkymättömiä pyyntöjä. Venäjän kirkko on painostanut [virolaista väestöä] sietämättömästi ja jatkuvasti rangaistuksin ja sanktion. Tämä (väestö] on järkkymättömästi vaatinut palauttamaan uudelleen voimaan aiemman kirkollisen autonomian, joka oli voimassa vuoteen 1945, jolloin neuvostoliittolaiset kumosivat sen.

Ekumeeninen patriarkaatti ei myöskään katso voivansa

• (c) tuhota ortodoksisuuden tulevaisuutta maailmassa, joka tarvitsee sitä, toimenpiteillä, jotka tekevät ortodoksisuudesta olennaisesti joko slaavilaisen tai kreikkalaisen [ilmiön], ikään kuin niiden, jotka haluavat omaksua ortodoksisuuden, tulisi olla ensisijaisesti kreikkalaisia tai venäläisiä. Tämä olisi mitä kohtalokkainta ortodoksisuudelle ja sen sanomalle.
  

Raskain sydämin ekumeeninen patriarkaatti on päättänyt olla seisomatta maan mahtavien rinnalla ja [sen sijaan] tehdä oikeutta ja toteuttaa vastuullisuutta. Patriarkaatti rukoilee vain yhtä asiaa, sitä, että Herramme Jeesuksen Kristuksen nimi ja ortodoksisuus kasvaisivat kunniassa.

Etsien rakkautta ja rauhaa kaikkien kanssa, sulkematta ketään ja erityisesti Moskovan patriarkaattia ja sen päämiestä, Hänen pyhyyttään patriarkka Aleksia ulkopuolelle Konstantinopolin kirkko julistaa iloitsevansa kaikista positiivisista ehdotuksista, joita Venäjän kirkko voi tehdä Viron ortodoksiselle autonomiselle kirkolle asiantilan korjaamisessa.

Patriarkaatissa 24. helmikuuta 1996.

Pyhän synodin sihteeri

---

Ekumeenisen patriarkan kirje Moskovan patriarkalle

[Taustaksi: Helmikuun 2. päivänä Moskovan ja Konstantinopolin Viroa koskeva neuvottelu peruuntui yllättäen.]

Tervehdimme riemulla Teidän pyhyyttänne Moskovan ja koko Venäjän patriarkkaa Aleksia, meidän vaatimattomuutemme rakasta ja kunnioitettua veljeä sekä kanssapalvelijaamme Jumalassamme Kristuksessa. Teidän rakastetun ja arvostetun pyhyytenne 6. helmikuuta 1996 päivätystä kirjeestä ilmenee, että ette ole toistaiseksi halunnut ymmärtää Konstantinopolin kaikkeinpyhimmän äitikirkon todellakin rauhaa rakentavia tarkoituksia Viron kirkon kysymyksessä. Sen sijaan Te syytätte toistamiseen ekumeenista patriarkaattia pyhien kanonien rikkomisesta ja esitätte sille ja meille henkilökohtaisesti epämääräisiä uhkauksia. Näin ei pitäisi tehdä.

Tähän asti Konstantinopolin kirkko on harkitusti välttänyt syyttämästä Venäjän kaikkeinpyhintä kirkkoa. Päinvastoin, alusta alkaen Konstantinopolin kirkko on yrittänyt silloittaa sitä neuvostomiehityksn aikana syntynyttä psykologista kuilua, joka vallitsee virolaisten ortodoksien ja venäläistä alkuperää olevien ortodoksien välillä. Muistamme, että neuvostohallitus raastoi myös Venäjän kirkkoa, vieläpä, pidemmän aikaa kuin Viron kirkkoa. Pidämme Teidän pyhyytenne, veljemme henkilökohtaista vastustusta tässä asiassa oikeutettuna sen emotionaalisen siteen nojalla, joka yhdistää Teidät kotimaahanne Viroon.[Ortodoksi.netin huomautus; patriarkka Aleksi oli ennen patriarkuuttaan Tallinnan piispa ja syntyperältään hän oli virolainen.]

Mutta Teidän pyhyytenne ja veljemme, ja Teidän kirkkonne on jättänyt vastaamatta pyrkimyksiimme ja [sen sijaan] syyttää virolaisia ortodokseja laittomasta kokoontumisesta ja meitä kanonien vastaisesta sekaantumisesta Venäjän ortodoksisen kirkon asioihin. Tämä tapahtuu samaan aikaan, kun neuvottelut ovat käynnissä, toisinaan julkaisemalla meitä arvostelevia kirjoituksia, toisinaan pidättämällä virantoimituksesta niitä Viron pappeja, jotka ovat vedonneet ekumeeniseen patriarkaattiin. Te olette toiminut tavalla, joka selvästi osoittaa, että Te käytätte neuvotteluja tekosyynä vahvistaaksenne epämääräisen asemanne [Virossa]. Näin tuotatte suurta vahinkoa ortodoksian pyhälle asialle Virossa.

Lisäksi haluamme tehdä selviksi seuraavat seikat:

• (1) Te ette ole millään tavalla oikeutettu pitämään virolaisia ortodokseja syyllisinä kanonien vastaiseen niskoitteluun heidän otaksuttua kanonista piispaansa, arkkipiispa Kornelia kohtaan, koska hänessä jatkuu se kanonisen järjestyksen kumoaminen, jonka Stalinin armeija toteutti vuonna 1944. Tuolloin, kuten tunnettua ja todettua, silloinen Tallinnan ja koko Viron piispa Aleksanteri oli pakotettu pakenemaan ulkomaille yhdessä 23 papiston jäsenen ja 7 000 maallikon kanssa, ja 45 muuta papiston jäsentä murhattiin tai lähetettiin maanpakoon [Neuvostoliiton sisällä]. Tämä tapahtui ajankohtana, jolloin Venäjän kirkon vainoaminen oli jo loppunut ja Teidän edeltäjänne, Sergei ja Aleksi I, saivat Stalinilta aiheellisesti tunnustusta sankarillisesta toiminnastaan isänmaansa puolustamiseksi saksalaisia maahantunkeutujia vastaan. Siksi on ilmeistä, että tällä tavoin kunnioitettu Venäjän kirkko oli tuolloin osallisena virolaisten ortodoksien maastakarkotuksessa. Arkkipiispa Kornelin arkkipiispakunnan perusta ei ole kanoninen eikä ole oikein vedota tässä tapauksessa pyhiin kanoneihin.
• (2) Arkkipiispa Kornelin lauman ei voida katsoa olevan vuotta 1940 edeltäneen Viron apostolisen ortodoksisen kirkon toiminnan jatkaja, koska suurin osa siitä koostuu venäläisistä siirtolaisista, jotka Stalin pakotti en masse muuttamaan Viroon muuttaakseen [maan] väestön etnisen koostumuksen. Miten venäläisistä siirtolaisista koostuvaa kirkkoa voitaisiin kutsua virolaiseksi?
• (3) Teidän pyhyytenne ei ole mitenkään oikeutettu tuomitsemaan virolaisia ortodokseja fyletismistä [kansallisuuden ja uskonnon sekoittamisesta]. Heillä on itsenäisenä kansana oikeus Pyhien apostolien sääntöjen 34. säännön nojalla muodostaa oma kirkkonsa, valita kirkkoonsa piispat – ensisijaisesti oman kansansa edustajista, erityisesti koska he muodostavat suvereenin ja itsenäisen valtion.
• (4) Venäjän kaikkeinpyhimmällä kirkolla ei olet oikeutta syyttää ekumeenista patriarkkaa puuttumisesta pyhiä kanoneja rikkoen Venäjän kirkon sisäisiin asioihin. Päinvastoin, Venäjän patriarkaatti on noina [neuvostovallan] vuosina tunkeutunut luvatta, ja aina neuvostoarmeijan avulla maihin, kuten Viroon ja Unkariin, jotka ovat ekumeenisen patriarkaatin hengellisen hallinnon alaisia. Venäjän kirkko ei tuolloin kysynyt ekumeenisen patriarkaatin mielipidettä eikä osoittanut kunnioitusta sitä kohtaan. Viron ortodoksisen kirkon liittäminen Venäjän kaikkeinpyhimpään kirkkoon tapahtui mielivaltaisesti ja kanonien vastaisesti. On varmaa, että [ekumeeninen patriarkaatti] ei ole milloinkaan antanut siunaustaan näille tietyn ajan epäkanonisille tapahtumille, ei ole milloinkaan pitänyt niitä voimaan saatettuina tai arvostanut niitä.
• (5) Vaikka kyse ei olisikaan alueesta, joka tarkoin kanoneja tulkiten kuuluu ekumeenisen patriarkaatin jurisdiktioon, patriarkaatilla oli silti velvollisuus puuttua asiaan, ei luonnollisestikaan omasta tahdostaan vaan niiden kutsusta, joille on tehty vääryyttä. Pyhät jumalankantajaisät antoivat neljännessä pyhässä ekumeenisessa konsiilissa Khalkedonissa [vuonna 451], sen 9. ja 17. säännössä Konstantinopolin kirkolle mitä vastuullisimman tehtävän ratkaista pyydettäessä muiden paikalliskirkkojen asioita. Nyt käsiteltävänä oleva kysymys osoittaa, miten suuresta vastuusta on kyse, onhan ekumeenisen patriarkaatin – puuolustaakseen sitä pientä joukkoa, jonka virolaiset ortodoksit muodostavat – pahoitettava kaikkeinpyhimmän rakkaan tyttärensä Venäjän kirkon mieli. Ekumeeninen patriarkaatti tekee tämän nimenomaan puolustaakseen pientä laumaa, ei tavoitellen omaa etuaan, koska ekumeeninen patriarkaatti ei hyödy tilanteesta muuta kuin sen moraalisen kunnioituksen, jota sille osoittavat kiitolliset virolaiset ortodoksit. Ekumeeninen patriarkaatti ryhtyi tähän toimenpiteeseen täyttääkseen perinteen ja vakiintuneen tavan sille asettamat velvoitteet sekä kantaakseen vastuunsa erityistilanteissa olevien kirkkojen ja ortodoksien tarpeista kaikkialla [maailmassa].
• (6) Kirkkomme oli hyvin hämmästynyt Teidän pyhyytenne levottomuudesta niiden toimenpiteiden johdosta, joihin ekumeeninen patriarkaatti saattaisi ryhtyä Viron venäläissyntyisiä ortodokseja kohtaan. Uskooko kunnioitettu veljemme, että on mahdollista samalla kertaa sekä puolustaa virolaisten ortodoksien poljettuja oikeuksia että polkea jalkoihin Viron venäläisten oikeuksia? Ekumeeninen istuin ei koskaan unohda, että se antoi Venäjän suurelle kansalle Kristuksen valon ja pelastavan kasteen. Vuosisatoja esi-isänne olivat ekumeenisen istuimen lapsia ja te, nykypäivän venäläiset, olette noiden lasten lapsia. Äiti ei koskaan lakkaa rakastamasta lapsiaan, ei silloinkaan, kun lapset kieltävät äitinsä. Vaikka Te, korkeasti pyhitetty veljemme, järjestelmällisesti kiellätte Konstantinopolin kirkon perustavaa laatua olevan merkityksen kirkkonne synty- ja kehitysvaiheissa, ja puhuttelette sitä vain "vanhemmaksi sisareksi", Te itse synnyitte Virossa Konstantinopolin kirkon omoforin alla, Teidät kastettiin sen lapsena ja Te vietitte lapsuutenne Virossa. Siksi julistamme Jumalan ja ihmisten edessä, että venäläissyntyiset ortodoksit ovat kirkkomme rakkaita lapsia aivan kuten virolaisetkin ortodoksit, ja me olemme valmiita suojelemaan heitäkin [venäläisiä], mikäli tarpeellista. Siksi toivomme kaikkien veljellistä yhteistyötä ja torjumme kaikenlaiset epäveljelliset toimenpiteet, ryhtyipä niihin mikä osapuoli hyvänsä.
  

Epävarmuuden ilmapiirin ja sen synnyttämän molemminpuolisen epäluottamuksen jatkuminen tulee aiheuttamaan vain vahinkoa ja syventämään kahden ortodoksiveljen välistä kuilua. Erityisesti virolaisten ortodoksien pitkäaikainen joutuminen vaille välttämätöntä kirkollista tukea vain lisää vaaraa, että he liittyvät muihin kristillisiin kirkkoihin. Tästä syystä pidämme tarpeellisena, itse asiassa – koska kaikki yrityksemme saada aikaan rauhanomainen ratkaisu kahden kirkon välillä ovat epäonnistuneet, mihin Te olette syyllinen – välttämättömänä jatkaa sen vuoden 1923 patriarkaalisen ja syinodaalisen Tomos- asiakirjan uudelleen voimaan saattamista, joka vuoden 1978 patriarkaalisella ja synodaalisella asiakirjalla [Praksis] asetettiin lepotilaan, mutta jota ei kumottu. Vuoden 1978 asiakirja laadittiin hyvien suhteiden säilyttämiseksi Moskovan patriarkaatin kanssa aikana, jolloin Viro vielä kuului Neuvostoliittoon. Uusi asiakirja on laadittu virolaisten ortodoksien – joita asia koskee suoranaisesti – ja heidän valtionsa pyynnöstä sen jälkeen, kun Viron itsenäiseksi julistaminen 1991 muutti radikaalisti poliittista tilannetta. Samanlainen tapaus ovat Länsi-Euroopassa olevat venäläiset ortodoksiset seurakunnat, jotka ovat kunnianarvoisen ekumeenisen istuimen alaisia. Osoituksena syvästä kunnioituksestaan Moskovan patriarkaattia kohtaan ekumeeninen patriarkaatti irrotti vuonna 1965 nämä seurakunnat jurisdiktiostaan, vaikka sen myöhemmin, seurakuntalaisten toistuvien pyyntöjen jälkeen, täytyi ottaa ne takaisin yhteyteensä.

Toivomme, että Teidän pyhyytenne, veIjemme, samoin kuin Venäjän kaikkeinpyhin kirkko ymmärtää, että kanoninen asiakirja, jonka olemme laatineet, ei ole millään tavoin suunnattu Viron venäläissyntyisiä ortodokseja vastaan vaan päinvastoin pyrkii helpottamaan heidänkin tilannettaan. Patriarkaalisessa ja synodaalisessa asiakirjassa, jonka jäljennös on saatettu Teille tiedoksi [ks. asiakirja 1 tämän lehden sivuilla 0-0], on erityinen maininta venäläisperäisten ortodoksien asemasta, kuten voitte itse todeta.

Päätökseksi, syleillen vielä kerran Teidän rakastettua pyhyyttänne veljenämme Kristuksessa, jättäydymme Hänen loppumattoman rakkautensa varaan.

Helmikuun 24. päivänä 1996.

Kunnioittaen

Teidän pyhyytnne rakastava veli Kristuksessa

Konstantinopolin Bartholomeos

---

Moskovan patriarkaatin ulkoasiainosaston muistio

Ortodoksiseen kirkkoon Virossa liittyvät traagiset tapahtumat ovat isku ortodoksisen maailman ikivanhalle ykseydelle. Konstantinopolin patriarkaatin äskeiset toimenpiteet ovat pakottaneet Venäjän ortodoksisen kirkon katkaisemaan kirkolliset ja kanoniset yhteytensä Konstantinopolin patriarkaattiin ja Suomen autonomiseen arkkipiispakuntaan.

Venäläiset lähetystyöntekijät toivat ortodoksian Viroon jo 1100- luvulla. Venäjän ortodoksisen kirkon hiippakuntia on ollut Virossa 1500-luvulta lähtien. Vuonna 1920, sen jälkeen kun Viro oli julistautunut itsenäiseksi valtioksi, pyhä kilvoittelija, Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Tihon myönsi Viron ortodoksiselle kirkolle autonomian (sisäisiä asioita koskevan itsenäisyyden). Vuonna 1923 Konstantinopolin patriarkka Meletios IV – käyttäen hyväkseen voimakkaan vainon alla olleen Venäjän kirkon johdon kyvyttömyyttä vaikuttaa tilanteeseen – alisti pakkotoimenpidettä muistuttavalla tavalla Viron ortodoksisen kirkon jurisdiktioonsa metropoliittakuntana (ts. tavallisena hiippakuntana).

Seitsemäntoista vuotta myöhemmin Viron apostolisen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous palautti Viron kirkon kanonisen yhteyden Moskovan patriarkaattiin. Vuonna 1947 kuitenkin eräät virolaiset emigrantit perustivat Tukholmassa ns. Maanpaossa olevan Viron apostolisen ortodoksisen kirkon synodin. Ulkomailla toimivalla "synodilla" ei ollut mitään yhteyksiä ortodoksisuuteen Virossa. Vuonna 1978 Konstantinopolin patriarkka Demetrios vahvisti virallisesti, ettei Viron kirkko enää kuulu hänen jurisdiktioonsa; siihen jäivät vain Viron ulkopuolella olevat virolaiset seurakunnat.

Kun Viron valtiosta tuli jälleen itsenäinen vuonna 1990 Moskovan patriarkaatti palautti Viron apostoliselle ortodoksiselle kirkolle sen konsiilin pyynnöstä [patriarkka Tiihonin kirkolle myöntämän] autonomisen aseman. Sopusoinnussa Viron lainsäädännön kanssa Tallinnan ja Viron arkkipiispan Kornelin johtama Viron apostolinen ortodoksinen kirkko oli tarkoitus rekisteröidä [tunnustaa juridiseksi persoonaksi] tällä historiallisella nimellä. [Viron valtio] kuitenkin kieltäytyi rekisteröimästä sitä tällä nimellä, koska sitä nimitystä käytti jo yllä mainittu "Maanpaossa olevan Viron apostolisen ortodoksisen kirkon synodi". Viron valtion uskontoasiain osasto rekisteröi tämän organisaation rikkoen siten kirkkoja ja [uskonnollisia] yhteisöjä koskevaa lakia, jonka mukaan kirkolla tulee olla piispallinen hallinto, joka toimii Viron valtion maaperällä. "Maanpakolaissynodilla" ei rekisteröintihetkellä ollut piispaa ja sen hallinto toimi Tukholmassa.

Kieltäytymällä rekisteröimästä arkkipiispa Kornelin johtamaa Viron ortodoksista kirkkoa Viron valtio on syyllistynyt pääasiassa venäjänkieliseen väestöön kuuluvien ortodoksien syrjintään. Olemassa oleva kanoninen kirkko on julistettu laittomaksi ja siltä uhataan viedä kirkkorakennukset ja kirkollinen omaisuus. Viron hallitus [eikä ortdoksiväestö] pyysi Konstantinopolin patriarkaattia ottamaan Tukholmassa toimivan "synodin" jurisdiktioonsa.

Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksi pyysi toistuvasti Konstantinopolin patriarkaattia olemaan rikkomatta kanonista periaatetta, jonka mukaan samalla alueella ei tule olla useita jurisdiktioita [kirkollisia hallintojärjestelmiä]. Kuten tunnettua, Venäjän ortodoksisen kirkon kanoniseen alueeseen kuuluvat Georgiaa lukuun ottamatta kaikki ITY-maat ja Baltian maat.

Tammikuun 3. päivänä 1996 Konstantinopolin ja Moskovan patriarkaatin edustajat kävivät kahdenkeskisiä neuvotteluja Istanbulissa. Siitä huolimatta, että neuvotteluja päätettiin jatkaa, Konstantinopolin patriarkaatti lähetti – jälleen kanonien vastaisesti – sanoman "Viron ortodoksisille yhteisöille". Siinä todettiin, että Konstantinopolin patriarkaatin päätavoite oli "palauttaa" Viron autonomiselle ortodoksiselle kirkolle" [autonomia] Konstantinopolin patriarkaatin yhteydessä.

Huolimatta Venäjän ortodoksisen kirkon lukuisista vetoomuksista Konstantinopolin patriarkaatti – toimien "Viron hallituksen hartaasta pyynnöstä" (mikä on ristiriidassa Viron perustuslain 40. artiklan kanssa ) – julisti yksipuolisesti 22. helmikuuta 1996 "Autonomisen Viron ortodoksisen metropoliittakunnan" perustetuksi osana Konstantinopolin jurisdiktiota. [Metropoliittakunnan] väliaikaiseksi johtajaksi nimitettiin Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Johannes. Tällaiset toimenpiteet loukkaavat vakavasti kaikkia ortodoksisen maailman kanonisia perusperiaatteita, ovat sekaantumista toisen paikalliskirkon [sisäisiin] asioihin ja sotivat räikeästi niiden uskovien ja uskonnollisten yhteisöjen oikeuksia ja vapautta vastaan, jotka haluavat pysyä äitikirkkonsa jurisdiktiossa.

Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä Venäjän kirkko on yhteistyössä - Suomen autonomisen ortodoksisen kirkon kanssa voittanut [Suomen ja Venäjän] kansojen väliset ristiriidat ja jakanut pyrkimykset rakentaa uudelleen Eurooppaa. On erityisen valitettavaa, että Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Johannes, joka on päättänyt osallistua Viron uuden jakamisen valmisteluun ja toteuttamiseen omaksumalla asiattoman velvoitteen toimia sen [Viron ortodoksisen kirkon] päänä, on toiminnallaan vakavasti vahingoittanut noiden [aiempien] sukupolvien työtä.

Viestissä, jonka Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksi on Pyhän synodin ja Venäjän ortodoksisen kirkon piispojen puolesta lähettänyt Konstantinopolin patriarkalle Bartholomeokselle, todetaan erityisesti: "Venäjän ortodoksinen kirkko on suureksi surukseen ja murheekseen saanut tietää Teidän pyhyytenne kanonien vastaisesta toimenpiteestä...[joka on toteutettu] vastoin Venäjän ortodoksisen äitikirkon tahtoa, kirkon, jonka kanoniseen alueeseen Viro on kuulunut ikimuistoisista ajoista Konstantinopolissa 1590 ja 1593 pidettyjen synodien päätöksellä... Tämä ennenkuulumaton kanonien vastainen toimenpide tulee, kuten aiemmin varoitimme, hävittämään ikivanhat paikallisten ortodoksisten kirkkojen välisiä suhteita koskevat normit ja on tuhoisa isku yleisortodoksiselle ykseydelle, koska mikä tahansa sekaantuminen toisen paikalliskirkon alueelle sekä virastaan pidätettyjen pappien [tarkoittaa piispa Kornelin toimituskieltoon asettamia virolaispappeja] hyväksyminen rukousyhteyteen muodostaa esteen eukaristiselle ja kanoniselle yhteydelle Venäjän ortodoksisen kirkon ja Konstantinopolin patriarkaatin välillä... Tehden tämän surullisen päätöksen kutsumme koolle synodin tekemään asiasta lopullisen päätöksen."

Viron ortodoksiuskovien ihmisoikeuksia on tänään räikeästi loukattu. Viranomaiset ovat painostaneet poliittisesti papistoa. Pappeja, jotka ovat päättäneet pysyä uskollisina äitikirkolle, on pakotettu tukemaan uutta, laitonta kirkollista rakennelmaa. Samaan aikaan on käytetty talouspakotteita uhkaamalla riistää heiltä oikeus omaisuuteen. Heidät on myös uhattu karkottaa maasta. Monilta papeilta, joilla ei ole Viron kansalaisuutta, on jo evätty oleskelulupa, ja lukuisia Pühtitsan luostarin nunnia on karkotettu maasta.

Kirkon elämässä yleisesti hyväksytyt normit samoin kuin oikeudenmukaisuus vaativat palauttamaan niiden Virossa asuvien ortodoksiuskovien lailliset oikeudet, jotka ovat pysyneet Moskovan patriarkaatin jurisdiktiossa. Venäjän ortodoksinen kirkko kehottaa Viron valtion viranomaisia lopettamaan Tallinnan ja koko Viron arkkipiispan Kornelin alaisen kanonisen kirkon diskriminoinnin ja tunnustamaan paikallisten kirkollisten yhteisöjen [seurakuntien] oikeuden omaisuuteen, jotta epäoikeudenmukainen ja laiton kiistely siitä voidaan jättää syrjään päätettäessä ortodoksisuuden kohtalosta Virossa.

Muistio on päivätty 29.2.1996.

(Teksti on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 6/1996, joka ilmestyi maaliskuun 23.päivänä 1996, sivuilla 12-15.)