AK: Patriarkan pysyvä edustusto Suomeen
Ortodoksi.netista
Kirkkomme Aamun Koitossa - osa 53
Aamun Koitto julkaisi oheisen silloisen dosentti Heikki Kirkisen puheenvuoron Ekumeenisen patriarkaatin pysyvän edustuston perustamisesta Suomeen lokakuussa 1965 ilmestyneessä numerossaan nr. 26/1965. Tammikuun 9. päivänä 2018 90 vuoden iässä kuolleen emeritusprofessori Heikki Kirkisen ajatuksissa on paljon yhä vieläkin tämän päivän ortodokseille Suomessa. Vaikka aihe ei lopulta toteutunutkaan, se on yhä mielenkiintoinen keskustelun avaus moneen nykyisiäkin ongelmia koskevaan asiaan, kirkon sisäänlämpiävyyteen ja hierarkkiehdokkaiden, piispakandidaattien, pieneen määrään.
Patriarkan pysyvä edustusto Suomeen
”Helsingin yliopiston kutsusta saapui maahamme syyskuun 12 päivänä yli kaksiviikkoiselle vierailulle Myrran Metropoliitta Krysostomos tuoden samalla ekumeenisen patriarkan Athenagoraan lämpimät terveiset Suomen ortodoksiselle kirkkokunnalle. Kuvassa metropoliitta Krysostomos luovuttaa patriarkan ja oman lahjansa arkkipiispa Paavalille kirkollishallituksen istunnossa Helsingissä syyskuun 16 päivänä.
K.S. arkkipiispa Paavali on tehnyt merkittävän aloitteen, jonka toteutuminen voi lujittaa kirkkokuntamme kansainvälistä asemaa ja vaikuttaa myönteisesti kirkollisen kulttuurimme kehittymiseen. Kirjeessään Hänen Pyhyydelleen ekumeeniselle patriarkalle Atenagorakselle hän on tiedustellut, mitä mahdollisuuksia on perustaa Suomeen ekumeenisen patriarkan pysyvä edustusto, joka käytännössä käsittäisi ehkä arkkimandriitan arvoisen hierarkin. Ekumeeninen patriarkka oli valtuuttanut Pyhän Synodin jäsenen ja Panortodoksisten konferenssien pääsihteerin, Myrran metropoliitan Krysostomoksen, käymään puolestaan neuvotteluja tämän asian johdosta, ja korkeat hierarkit keskustelivatkin useaan otteeseen asiasta, joka toivottiin saatavan myönteiseen päätökseen.
Mitä merkitystä sitten olisi ekumeenisen patriarkan pysyvällä edustajalla Suomen autonomisessa ortodoksisessa kirkkokunnassa? Eikö se merkitsisi patriarkaatin sekaantumista kirkkokunnan asioihin ja siis autonomian rajoitusta?
Asia on niin, että patriarkan edustus päin vastoin korostaisi kirkkokuntamme laajaa autonomiaa. Yleensä vain itsenäisillä kirkkokunnilla on edustajia toisten kirkkokuntien luona. Jo Bysantin varhaiskaudella oli ekumeenisella patriarkalla tapana lähettää eräänlainen legaatti, arvonimeltään apokrisiarios, merkittävimpien kirkkokuntien keskuksiin, mm. Roomaan. Myöhemmin vakiintui tapa, että itsenäinen kirkkokunta perusti pienen kappelin eli metokhionin toisen kirkkokunnan tärkeään keskukseen, johon asettui myös kirkkokunnan pysyvä edustaja. Lupaa saada perustaa metokhion (ven. podvori) toiseen kirkkokuntaan pyysi lähettävä osapuoli, joka toivoi edustajansa kautta tiettyä hyötyä. Toisen, kirkkokunnan edustaja, jonka jumalanpalveluskappeli metokhion oli, ei tietenkään millään tavoin voinut sekaantua sijoituspaikkanaan olevan kirkkokunnan asioihin, vaan hän hoiti sellaisia tehtäviä, joista molemmin puolin sovittiin, lähinnä yhteisiä suhteita sekä mahdollisia avustuksia omaan kotikirkkokuntaansa. Metokhion oli siis eräänlainen kirkkokunnan lähetystö toisessa kirkkokunnassa diplomaattista vertausta käyttääksemme.
Meidän tapauksessamme ekumeeninen patriarkaatti ei ole pyytänyt lupaa perustaa edustustoa Suomeen, vaan Suomen kirkkokunnan taholta on kanonisesti oikeaa tietä tehty tiedustelu mahdollisuudesta saada tänne patriarkaatin edustaja. Kysymys ei siis ole patriarkaatin etujen ajamisesta, vaan Suomen kirkkokunnan hyödystä, kuten metropoliitta Krysostomos keskustelussa mainitsi patriarkaatissakin ymmärretyn. Vaikka Suomen kirkkokunta ei olekaan täysin itsenäinen eli autokefaalinen, patriarkaatti näyttää olevan suostuvainen edustajansa lähettämiseen, mikäli sitä virallisesti pyydetään ja mikäli käytännölliset järjestelyt saadaan suoritetuiksi. Tällöin edustajaksi tulisi todennäköisesti akateemisen teologisen koulutuksen saanut [arkkimandriitta]], jonka patriarkka nimittäisi edustajaksi mutta samalla alistaisi hierarkisesti Suomen kirkon arkkipiispan tuomiovaltaan. Näin ei syntyisi mahdollisuuttakaan sekaantua Suomen kirkon sisäisiin asioihin.
Mitä hyötyä Suomen ortodoksiselle kirkkokunnalle sitten olisi patriarkan pysyvästä edustustosta ja mitä tehtäviä edustajalla olisi?
Ensiksikin, pysyvä edustaja helpottaisi suuresti yhteydenpitoa Suomen kirkon ja ekumeenisen patriarkaatin välillä. Jo kielivaikeudet ovat tehneet kanonisenkin kanssakäymisen hankalaksi ja hitaaksi kirkkokuntien kesken. Tästä on ollut haittaa esim. kun on tiedusteltu patriarkaatin mielipidettä liturgisista tms. kysymyksistä. Pysyvä edustaja, joka osaisi länsimaisia kieliä, helpottaisi kirkkokuntien virallista kanssakäymistä. Samalla asiat voitaisiin esitellä paljon perusteellisemmin ja tarkemmin, niin että ne tulisivat oikein ymmärretyiksi. Kielivaikeuksien vuoksi on kirjeenvaihdon rajoitetuissa puitteissa aina ollut melkoinen epätarkkuuksien ja väärinkäsityksien vaara. Patriarkan edustajalla olisi töitä jo yhteyksien välittäjänä.
Toiseksi, patriarkan edustaja voisi auttaa erittäin suuresti kirkkokuntaamme opetustyössä. Hän voisi toivottavasti tehostaa kreikan kielen opetusta pappisseminaarissa, missä Uuden Testamentin sekä jumalanpalvelustemme, kanonisen lakimme ja kirkkoisiemme alkukieli ei ole vielä ollut niin tehokkaasti opetettu kuin nykyajan vaatimukset edellyttävät. Koko ortodoksisen perinteen keskeisimmät ainekset ovat syntyneet kreikan kielellä. Siksi kreikalla on keskeinen osa myös tuon perinteen ymmärtämisessä, elävöittämisessä ja edelleen kehittämisessä.
Pysyvä edustaja voisi huomattavasti auttaa myös ortodoksisen akateemisen opetuksen alkuun saamisessa ja yllä pitämisessä. Yksityisluontoisissa keskusteluissa on jo saatu tietää, että esim. Helsingin yliopistossa voi ulkomaalainen pätevä opettaja antaa opetusta (eri tasoillakin), mikäli hän saa pääasiallisen palkkansa lähettävältä taholta. Ekumeeninen patriarkaatti on puolestaan ylläpitänyt käytäntöä, että se lähettää opettajia ulkomaisiin yliopistoihin ja maksaa näille palkkaa, jota asianomainen yliopisto hiukan täydentää. Patriarkaatin professorit ovat antaneet opetusta mm. eräissä Saksan yliopistoissa. Näin ollen ei ole periaatteellista estettä sille, että patriarkan pysyvä edustaja, joksi toivotaan akateemiseen opetukseen pätevä henkilö, voisi mahdollisuuksien mukaan antaa opetusta myös esim. Helsingin yliopistossa. Koska varsinainen kirkolliskokous on päättänyt ryhtyä ajamaan ortodoksisen opetuksen aikaan saamista yliopistossa ja asettanut toimikunnan asiaa valmistelemaan, pitäisi kirkkokunnan myös voimakkaasti tukea kaikkia käytännöllisiä mahdollisuuksia kyseisen opetuksen aloittamiseksi ja ylläpitämiseksi. Patriarkan pysyvä edustaja Suomessa voisi miltei ratkaisevalla tavalla edistää tuon opetuksen toteuttamista esim. kreikan kielen tai eksegetiikan tai patristiikan tai muun aineen opetuksella pätevyydestään riippuen. Omat voimamme ovat hyvin rajoitetut vielä kauan aikaa, vaikka nuoria tutkijoita ja opettajia pyritäänkin tehokkaasti kouluttamaan. Opetuksen alalla patriarkan edustajalla olisi siis paljon työtä ja miltei jo sen takia hänen tänne saamisensa on erittäin tarpeellinen.
Edelleen patriarkan edustaja voisi auttaa kirkkokuntaamme sisälähetys- ja nuorisotyössä. Hänen vierailunsa seurakunnissa, kuoroissa, tiistaiseuroissa, nuorisokerhoissa, partioissa ja muissa järjestöissä toisi eloa, vaihtelua ja varmaan myös uutta avartumista ja syvyyttä näiden elämään. Näilläkään aloilla meillä ei ole riittävästi voimia, joten jokainen apu olisi tärkeä. Erityisesti nuorisomme kokee voimakkaasti konkreettisen yhteyden tarpeen omaan patriarkaattiin, jonka päätä se muistelee jokaisessa jumalanpalveluksessa, mutta joka jää helposti abstraktioksi. Henkilökohtainen kosketus toisi nuorisollemme ja myös varttuneelle väelle ortodoksisen yhteytemme eläväksi oikealla tavalla. Patriarkan edustaja rikastuttaisi kirkkokuntamme sisäistä elämää ja poistaisi sen eristyneisyyden vaaran, jossa me syrjäisenä ja pienenä kirkkokuntana olemme ja joka on ilmennyt tendenssinä koteloitumiseen. Patriarkan edustaja toisi meille myös kipeästi tarvittavaa lisävoimaa teologisella alalla sekä kanssakäymisessä luterilaisen kansankirkon ja roomalaiskatolisen kirkon kanssa. Häneltä voitaisiin pyytää asiantuntija-apua harkintamme mukaan.
Ekumeenisen patriarkan pysyvä edustaja, joka muodollisesti ja hierarkisesti olisi oman arkkipiispamme alainen, rikastuttaisi myös jumalanpalveluselämäämme. Hänen metokhion-kappelissaan jatkuisi Konstantinopolin Suuren Kirkon mitä syvällisin jumalanpalveluselämä, johon kirkkokunnan jäsenetkin voisivat konkreettisesti tutustua; hän itse voisi osallistua seurakuntien jumalanpalveluksiin niitä rikastuttaen. Yksityisluontoisesti olen sitä mieltä, että jos patriarkan edustajaksi saataisiin sopiva henkilö, me voisimme ehkä ajatella häntä myöhemmin myös yhtenä piispaehdokkaana, mikäli se on tarpeen.
Patriarkkamme pysyvällä edustajalla kirkkokunnassamme olisi siis runsaasti työtä ja hänen toiminnastaan olisi kirkollemme erittäin suurta hyötyä pitkällä tähtäyksellä katsottuna. Sen vuoksi on arkkipiispamme aloitetta tervehdittävä riemulla. Kirkkokansamme on jo yli neljäkymmentä vuotta sitten tehnyt päätöksen elää ekumeenisen patriarkaatin yhteydessä ja on lujasti päättänyt jatkaa laajasti autonomisena paikalliskirkkona Konstantinopolin hengellisen perinteen yhteydessä. On todellakin jo aika, että kirkkomme myös käytännössä mahdollisimman elävällä mutta silti itsenäisyytemme takaavalla tavalla toteuttaa päätöstään. Siteemme ekumeeniseen patriarkkaan ei voi olla vain muodollinen "huulten tunnustus", vaan sen on oltava todellista hengellistä yhteyttä. Ekumeenisen patriarkan pysyvän edustajan saaminen luoksemme toteuttaisi sitä entistä paljon konkreettisemmin, samalla kun se auttaisi meitä suuresti tärkeiden ajankohtaisten tehtäviemme täyttämisessä.
Ekumeeninen patriarkaatti on säilyttänyt erityisen syvällisen ja voimakkaan hengellisen elämän, etenkin syvästi vaikuttavan jumalanpalveluselämän, jolla on paljon annettavaa kaikille kirkkokunnille. Ekumeeninen patriarkaatti on osoittautunut valveutuneeksi ja eläväksi ortodoksisuuden perinteelliseksi keskukseksi. Se on viitoittanut tietä koko ortodoksisen maailman suurimpiin ajankohtaisiin uudistuksiin: ekumeeniseen toimintaan ja yleisortodoksiseen yhteistyöhön. Molemmilla aloilla se on tehnyt aloitteita ja esimerkillään vetänyt muutkin mukaansa. Ekumeeninen patriarkaatti on todella johtava ortodoksinen kirkkokunta, vaikka se elääkin vaikeissa ulkonaisissa oloissa. Sen yhteydessä eläminen on kirkkokunnallemme suuri etuoikeus, jota meidän on täysin käytettävä hyväksi.
Patriarkan pysyvän edustajan pyytäminen ja sen nimittäminen on täysin kirkkokuntien päiden kanoniseen valtaan kuuluva toimenpide. Suomen kohdalla sen toteuttamisen ennakkoehtona on kuitenkin taloudellisen pohjan järjestäminen, joka lienee katsottu kirkolliskokouksen asiaksi. Koska kirkkokunnalta toivotaan tuskin muuta kuin pysyvän asunnon antaminen patriarkan edustajalle, varsinkin jos tämä voisi saada muulta taholta tuloja esim. opetustyöstä, niin asunto on erittäin halpa hinta edustajan tuomasta hyödystä. Asiallisesti ja järkevästi ajatellen on meillä täysi syy odottaa, että tulevassa ylimääräisessä kirkolliskokouksessa asia epäröimättä saa myönteisen ratkaisun.
Dosentti Heikki Kirkinen
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.26/1965, joka ilmestyi 20.10.1965, sivulla 287-288 [s. 3-4])