Abortti

Ortodoksinen kirkko suhtautuu kielteisesti aborttiin. Se on vakava synti. Se on ollut ortodoksisen kirkon kanta alusta saakka. Syystäkin. Kysehän on ihmiselämän riistämisestä.

Abortti ei ole uusi kysymys ortodoksiselle kirkolle. Toki lääketieteen kehityksen myötä se on muuttanut muotoaan. Peruskysymys on silti sama. Näin esimerkiksi 100-luvulla: "Älä tapa, älä tee aviorikosta, älä häpäise poikia, harjoita huoruutta, älä varasta, älä harjoita noituutta, älä sekoittele myrkkyjä, surmaa lasta lähdettämällä, äläkä tapa sitä kun se on syntynyt."

Ihmiselämästä on kyse

Ortodoksinen kirkko suhtautuu kielteisesti aborttiin. Se nähdään vakavana syntinä ja rinnastetaan murhaan. Jo alkuajoista elämän varjeleminen - kohdusta saakka - on ollut ortodoksisen kirkon asenne.

Nykyinen keskustelu on liiankin "teknistä". Ihan kuin olisi kyse ainoastaan "lääketieteellisestä toimenpidestä". Itse asiassa sanat sikiö tai alkio hämärtävät sitä tosiasiaa, että on kyse syntymättömästä ihmisestä. Nykyään puhutaan raskauden keskeytyksestä, mutta olisi hyvä tiedostaa, että on kyse elämän päättämisestä. Abortissa elämä ei pääty, vaan se toimenpidellä päätetään.

Elämä alkaa hedelmöityksestä. Silloin saa alkunsa täysin uusi elämä, ainutlaatuinen ja vailla vertaa. Toista samanlaista ei ole, eikä tule. Hänessä on jo kaikki valmiina "sisäisesti", vaikkei vielä kehittyneenä. Puolentoista kuukauden jälkeen on jo paljon eriasteisissa kehitysvaiheissa. Sydän lyö ja on aivotoimintaa. Runsaan parin kuukauden jälkeen on jo käsiä, jalkoja, pää ja suu. 300-luvulla jo kirjoitettiin ettei ortodoksinen kirkko ryhdy "hiustenhalkomiseen" milloin ihminen muotoutuu. Ihmiselämästä on kyse alusta saakka.

Raamatussa on kauniit lauseet liittyen aiheeseen elämän alusta. Luulen, että jokainen ihminen voi inhimillisyydessään samaistua niihin, edes runollisella tasolla, olkoon hänen uskonsa laita miten tahansa.

"Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut... (Ps. 139:13-16)"

"Entä sitten, kun olen sen tehnyt..."

Syyt abortteihin ovat moninaiset. On hyvinkin traagisia syitä. Merkittävin syy on kuitenkin niin sanottu "sosiaalinen". Enemmistö kymmenistätuhanista vuosittaisista aborteista Suomessa tapahtuu sosiaalisista syistä. Selkeässä vähemistössä on kaikkein traagisimmat syyt. Kovalta se varmaan kuulostaa, kun ortodoksinen kirkko silloinkin on aborttia vastaan (yhtä kiivaasti kuin vaikkapa katolinen kirkko). Kanta on aikalailla ehdoton.

Ortodoksisen kirkon pyrkimys on siis suojella elämää, mutta olla myös armollinen. Naista tai tyttöä ei tietenkään hylätä. Eräs opettaja kertoi keskustelusta oppitunnilla: "Keskustelu oli erittäin elävää, kunnes eräs tytöistä sanoi: 'Abortti on siis kirkon mielestä väärin. Se on murha. Entä sitten, kun olen sen tehnyt.' Elävyys katosi ja tilalle tuli hiljaisuus."

"Entä sitten, kun olen sen tehnyt." Naista ei jätetä yksin. Yksin naisen ei vastuuta kuulu kantaa, hän on harvoin yksin syypää tekoon. Isällä ja muilla ihmisillä ympärillä on myös vastuunsa. Tarpeen tullen terveydenhoitoalan ammattilaiset auttavat, sillä abortti aiheutta usein terveydellisiä haittoja.

Armollisesti ortodoksinen kirkko ottaa naisen vastaan, tuomiten synnin, muttei syntistä. Pappi ottaa vastaan synnintunnustuksen ja määrää mahdolliset katumusharjoitukset (esimerkiksi esirukous loppuelämäksi kuolleen lapsen puolesta). Vastuu teosta on siis otettava.

Eräät toki väittävät valheellisesti, ettei abortissa ole tapahtunut mitään "kovinkaan erikoista" tai kyse on "oikeudesta". Antti Nylén (s. 1973) kirjoitti osuvasti:

"Eikö alkio tai sikiö aivan ilmiselvästi ole myös jotakin muuta kuin raskaana olevan naisen ruumiin osa? Raskauden edetessä se erkanee yhä selvemmin, kunnes lopulta ja väistämättä on lihallisesti täysin itsenäinen olemassaolo. Onko joku tästä eri mieltä? Abortin rinnastaminen parturikäyntiin on sietämätöntä roskapuhetta..."

Vastaväitteitten kirjo

Ikävän usein ortodoksisen kirkon opetusta aiheesta ei tunneta. Yksi totesi: "Hyvä, että jaat informaatiota ja selvennät ortodoksisen kirkon kantoja asioihin, joista ei juurikaan puhuta ... eikä minulla ole ollut selkeää kuvaa näistäkään asioista."

Nykyisessä "kuoleman kulttuurissa", lainatakseni paavi Johannes Paavali II:n (k. 2005) luonnehdintaa, jopa pyritään "järkeilemään" asiassa.

"Pitkä on matka kirkolla siihen kunnes se ymmärtää...", väitetään. Viitataan lääketieteeseen ja muuhun tieteeseen. Kunnioitan syvästi tiedettä, mutta samalla tiedostan, ettei se tuo paljoakaan kysymykseen ihmiskuvasta.

Oheinen kuva on aika nokkela. Ortodoksinen kirkko ei kuitenkaan ala "hiustenhalkomiseen". Tämä abortin puolesta puhujien mainitsema "solumassa" on elämää, ihmiselämää joka on kehittymässä. Se on itse asiassa "hiustenhalkomista".

Olisi mielenkiintoista tietää milloin ihmisestä tulee ihminen oheisen kuvan laatijan mukaan. Toki saa hiuksia halkoa, että voi perustella aborttia, mutta kirkko ei sitä tee ja pysyy elämän puolella - jo syntyneiden ja syntymättömien. Alusta loppuun saakka - ja iankaikkisuuteen. "Minua on aina ihmetyttänyt joidenkin väitteet, ettei ihmisalkio tai -sikiö näytä ihmiseltä. Sellaiseltahan juuri ihminen näyttää kaksiviikkoisena tai kaksikuisena. Siltä sinä ja minä näytettiin silloin", totesi Richard John Neuhaus (k. 2009) osuvasti.

Elämän ensihetki on sellainen juupas-eipäs väittely. Kyse on loppujen lopuksi juuri ihmiskuvasta. Tiede ei tosiaan paljoakaan siihen tuo. Jotkut ihan "rakastavat" hiustenhalkomista tässä ja muissa eettisissä kysymyksissä. Aina saa kriittisesti kysyä, mitä hiustenhalkomisilla ajetaan takaa. Usein ne eivät ole kovinkaan kauniita ja yleviä asioita.

Perustavoite on löytää perustelu, näennäiesti tieteellinen, toiminnalleen. Tämä on jo ihmiselämää, mutta tämä on "vain" solumassaa, alkio, sikiö tai jotain muuta, minkä voi "keskeyttää" ja "ottaa pois". Rajaa siirrettään tarpeen tullen. Olisi hyvä muistaa, että kaikissa noissa kuvissa yllä on kyse elämästä. Luojan antamasta elämästä ja yksi kuvista on ihmiselämän ensiaskeleista. Siitä on joka ikinen meistä alkanut, mutta miljoonien ja taas miljoonien tie on loppunut siihen tai myöhemmin elämän päättämiseen.

Abortti on "normalisoitunut". Se on jokapäiväinen asia monessa maassa. Eutanasiastakin yritetään tehdää samaa. Suomessakin taannoin se esitettiin "järkevänä" ja "modernina". Ne melkein nähdään "ihan vain" toimenpiteinä. Yksi "normalisoituneen" asenteen esimerkki on seuraava. Joku perusteli aborttia, sillä että on jo niin paljon lapsia, joita vain siedetään, eikä rakasteta. Pelottava on (täysin mielivaltainen) "ei-toivottu lapsi" perustelu. Aborttiko on tähän kaikkeen ratkaisu? Luulisin, että ratkaisu on välittäminen ja rakkaus. Sama logiikka olisi käänteentekevä vanhusten ja vammaisten kohdalla. Vanhustenhuoltolaki saisi aivan uuden ulottuvuuden.

On esitetty myös väestönkasvua ja maapallon ihmismäärää aborttia puolustelevana asiana. On maailma pitkälle päässyt, kun ihminen on vain tilastomerkintä. Ihminen on tilastomerkintä ja abortti väestöllinen toimenpide. Ihmiskuva on mitä hirvein. Persoonan arvokkudesta, loukkaamattomuudesta ja ainutlaatuisuudesta ei ole mitään jäljellä. On turhaa puhua ihmisoikeuksista ja muusta kauniista, kun ihmiskuva demonisen musta.

Tietenkin esiin tuodaan traagisia ääriesimerkkejä aborteista. Raiskaus, insesti ja paljon muitakin. Nämä aborttisyissä vähemmistönä olevat ovat tietenkin äärimmäisen surullisia ja raskaita. Ortodoksinen kirkko yrittää olla tukena ja apuna. En aio nyt käsitellä niitä. Äärimmäiset tapaukset on aina parempi jättää muualle käsiteltäväksi. Ääriesimerkein ei kuitenkaan saa yrittää kääntää koko "pakkaa".

Ihmiselämän arvo ja koskemattomuus on uskon asia

Syystäkin ortodoksinen kirkko ja katolinen kirkko seisoo, kuin kaksi majakkaa myrskyisässä maailmassa. Ne ehdottomasti puolustavat ihmisarvoa. Jokaikisen arvoa. Se ei välttämättä ole muodikasta tai uusimman aatteen mukaista.

Ihmiselämän arvo ja koskemattomuus on uskon asia. Se ei löydy laboratoriossa tai nokkeluudella. Siihen uskotaan ja sitoudutaan. Nyt ei ole kyse muodista, vaan elämästä, Jumalasta ja kaikesta pyhästä.

Haluan lopettaa tämän kirjoituksen raskasta aiheesta paavi Johannes Paavali II:n (k. 2005) sanoihin abortin tehneille naisille Elämän ilosanoma - ihmiselämän arvo ja koskemattomuus -kiertokirjeestä. Toivottavasti ne antavat ajattelemista ja myös lohtua:

"Haluaisin sanoa nyt sanan teille naisille, jotka olette päätyneet aborttiin. Kirkko tietää, kuinka monenlaiset tekijät ovat saattaneet vaikuttaa ratkaisuunne, eikä se epäile, että monisa tapauksissa olette joutuneet tekemään tuskallisen, ehkä järkyttävän ratkaisun. Haava sydämessänne ei ole vielä ehkä arpeutunut. Se, mikä on tapahtunut, on ja pysyy syvimmiltään vääryytenä. Älkää kuitenkaan masentuko älkääkä menettäkö toivoanne. Pyrkikää ymmärtämään tapahtunut tosiasia ja kohtaamaan se rehellisesti. Ellette ole näin vielä tehneet, avatkaa sydämenne katumukselle täynnä nöyryyttä ja luottamusta. Kaiken laupeuden Isä odottaa teitä voidaksenne antaa teille katumuksen sakramentissa anteeksiantamuksensa ja rauhansa. Saatte huomata, ettei mitään ole menetetty lopullisesti, ja voitte pyytää anteeksi lapseltannekin, joka nyt elää Herrassa. Ystävien ja asiantuntijoiden avulla ja muidenkin ihmisten neuvoessa teitä voitte oman kivuliaan kokemuksenne vuoksi tulla hyvin kaunopuheisiksi elämän oikeuden puolustajaksi. Panoksellanne elämän hyväksi, joko ottaessaan vastaan uuden lapsen tai ottamalla hoitoonne niitä, joita vanhemmat eivät kykene elättämään, te luotte uuden tavan tarkastella ihmiselämää."

isä Lars Ahlbäck

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Sana papilta -blogissa.