Ajatuksia ristin edessä (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Suuren paaston III:nnen sunnuntain vietto ortodoksisissa jumalanpalveluksissa on omistettu erikoisesti pyhän ristin kunnioittamiseksi.
Illalla toimitettavassa aamupalvelusosassa pyhässä saatossa risti kannetaan keskelle kirkkoa ns. analogiolle, uskovaiset vuorotellen lähestyvät ristiä, kumartuvat maahan saakka ja suutelevat pyhää ristinmerkkiä. Vaikka kysymyksessä on vain esineellisen ristinmerkin kumartaminen ja suuteleminen, hartaat ajatuksemme ylenevät itsensä rakkaan Vapahtajamme puoleen, joka jumalallisilla kärsimyksillään ja kuolemallaan pyhitti ristin. Vasta sen jälkeen risti oli oleva "Jumalan voima ja Jumalan viisaus" (1.Kor.1:23-31). – Tuossa – esiintuodun ristin juuressa me synteinemme painumme maahan saakka, mutta siinä tunnemme myös sanomattoman kiitollisuuden ja huojennuksen synneistämme Kristuksen edessä. Meidän rakkautemme ja katumuksemme ja kyyneleemme pitäisi vain olla vilpittömän, niin kuin olivat syntiseksi sanotun naisen Luuk.7:36-50:ssä, että mekin kuulisimme: "tämän paljot synnit ovat anteeksiannetut: hänhän näet rakasti paljon". Ristiä lähestyttäessä olisi lähestyttävä samoin ajatuksin kuin pyhää Kalkkia: ”… minä en suutele Sinua niin kuin Juudas …" Ristiä lähestyvältä kysyy Herra: "Olenko minä sinulle rakas …" (Joh. 21: 17), sillä vain todellisen rakkauden kohdetta voi vilpittömästi suudella.
Ethän vain Sinä ole sellainen ortodoksi, joka käyt ristiä suutelemassa pakonomaisin ja vastahakoisin tuntein – rakkaudettomasti tai sellainen, että jätät tietoisesti pyhän ristin suutelemisen esim. liturgian lopussa? Entä oletko kaulassasi kantanut ristiä ja muistanut käyttää ristinmerkkiä silloin, kun se ortodoksin tapoihin kuuluu?
Huomaat, ettei ortodoksi pääse eroon rististä eikä ristin sanomasta hetkeksikään. Meidät on "Kristuksen kanssa ristiinnaulittu" (Gal.2:19). Sydämeemme on painettu ristinmerkki kuten martyyripiispa Ignatios sanoi: "Koska Kristuksen nimi on kirjoitettu sydämeeni, niin suunikin sitä alinomaa lausuu".
Kehdosta hautaan saakka elonpolkuamme seuraa risti.
Jos tavallinen maallikkokristitty on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa, niin kuinka paljoa ennemmin onkaan sitten ortodoksinen pappi; hän on aina ja kaikkialla ristinevankeliumin julistaja kantaessaan rinnallaan papillisen armolahjansa tunnusmerkkiä – ristiä. Ken sielunpaimenista laiminlyö tämänkin pienen julistustehtävän nykyisessä muutenkin maallistuvassa ajassa – kaikissa "sopivissa ja sopimattomissa" tilaisuuksissa, ajatelkoon tänä ristinkunnioittamisen päivänä: "Voi minua, ellen julista". Meidän ei ole laumamme edessä lupa esiintyä herroina (vrt. 1.Piet.5:3), vaan olemme Kristuksen orjia, koska kerran olemme molemmat polvemme Hänen työhönsä lähtiessämme pyhän pöydän äärellä notkistaneet.
Ristin edessä kaikkien meidän sopii rukoilla palvelijan nöyrää mieltä:
"Herra, minun elämäni Valtias, anna minulle, Sinun palvelijallesi sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.."
Olavi Tajakka
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Opetuspuhe on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 8/1966, joka ilmestyi maaliskuun 20. päivä 1966, sivuilla 78 [s.2])