Anteeksiantamisen armo (opetuspuhe)

Isä meidän, joka olet taivaissa! Anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin anteeksi annamme velallisillemme!

Aamun Koiton nr. 17/1922 kansilehti.

Näin on Jumalallinen Opettaja opettanut opetuslapsiaan rukoilemaan, ja näin rukoilee vielä tänäkin päivänä kristillinen seurakunta kaikissa maissa ja kaikilla kielillä, ja nämä ylevän rukouksen pyhät sanat eivät vaikene maailmassa siihen asti, kunnes aurinko pimenee ja enkelin pasuna soi maan lapsille kutsuen tuomiolle. P. Evankeliumi ilmoittaen meille Jumalan Pojan perustaman uskonnon totuudet, on ilmoittanut ne niin selvästi, niin yksinkertaisesti, että jokainen viisastelulle vieras ja pelastusta etsivä sielu ne hyvin käsittää. Jokaisella Vapahtajan sanalla, jokaisella hänen puheellaan, jokaisella vertauksellaan on oma määrätty, selvä merkityksensä. Mutta ihmiset vallan ja kunnianhimon, väärän vapauden ja muiden puhtaasti maallisten ja alhaisten tarkoituksiensa tähden antavat kaikeksi onnettomuudekseen Kristuksen sanalle väärän merkityksen, semmoisen, mikä paremmin sopii heidän ennakkoluulolleen ja elämisensä tavoille. Niin on käynyt myöskin Jeesuksen opille anteeksiantamisen armosta. Aikain kuluessa on siihen oppiin paljon lisätty ihmisten mielipiteistä, niin että siitä itse totuus kärsii ja hämärtyy.

Meille usein sanotaan, että anteeksiantamisen armo on Jumalan puolesta ehdoton, nimittäin että Jumala antaessaan meille anteeksi ei vaadi mitään, ei aseta mitään ehtoja. Meille sanotaan: kun jaksat uskoa syntisi anteeksisaamiseen, niin ne ovat jo silloin anteeksiannetut. Meille taas sanotaan, kun vain uskot, nimittäin olet vakuutettu ja pidät mielessäsi, että Kristus on Lunastajasi, niin syntisi ovat jo anteeksi annetut. Mutta jos me luemme Jumalan pojan evankeliumia ilman ennakkoluuloja, jos me syvennymme itse Vapahtajan sanoihin, puheisiin ja vertauksiin, niin heti näemme, ettei Jeesus ole sellaista löyhää oppia koskaan esittänyt eikä voinutkaan esittää. Vertaus laupiaasta kuninkaasta ja armottomasta palvelijasta, Vapahtajan sanat: ”Jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi, mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne” , kuin myös Isä meidän rukouksen sanat, jotka kehoittavat meitä rukoilemaan anteeksi ainoastaan siinä määrin, missä me itse annamme ihmisille anteeksi, selvästi opettavat, ettei anteeksiantamisen armo ole ehdoton Jumalan puolesta, vaan että anteeksipyytäminen ja anteeksi antaminen ovat anteeksisaamisen ehtoja. Jumala antaessaan meille syntimme anteeksi tahtoo ja vaatiikin, että mekin antaisimme anteeksi lähimmäisillemme kaiken sen pahan, mitä he ovat meille tehneet. Anteeksiantaminen on niin tärkeä Jumalan pyhien silmien edessä, että Jeesus sanoo: ”Jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi” .

Sen tähden, rakkaat veljet, jos te tahdotte rukouksessa puhutella taivaallista Isää, niin katsokaa: onko sydämenne puhdas vihasta ja koston himosta. Mennessänne synnintunnustukselle tehkää samoin. Herran pyhää Ehtoollista lähestyessänne teidän pitää olla sovinnossa kaikkien kanssa. Jos te niin teette, jos te anteeksi annatte ihmisille, niin taivaallinen Isänne antaa teille anteeksi, sillä itse Jumalan Poika opettaa kaikkia meitä rukoilemaan anteeksi, niin kuin me itse annamme anteeksi.

Isä meidän! Anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin anteeksi annamme velallisillemme!

M. Michailov
(Teksti on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 17/1922, joka ilmestyi syyskuun 5. päivänä 1922, sivulla 133 [1¬¬].)