Arkkipiispa Herman: Ihannepappi
Ortodoksi.netista
Kuuntele opetuspuhe
Aamun Koitto 1948 nro 19 / 17.10.1948 s. 1-3
Arkkipiispa Herman: Ihannepappi apostoli Paavalin käsityksen mukaan
Arkkipiispa Hermanin pappisseminaarin 30-vuotisjuhlassa Helsingin katedraalissa 26.9.1948 pitämä saarna
Tänään, pyhän Johannes Teologin, tuon helläsydämisen, Kristuksen hengen täydellisesti läpitunkeman rakkauden apostolin muistopäivänä, tämän Jumalan temppelin holvien alle on sankoin joukoin kokoontunut paikallisen seurakunnan jäsenten lisäksi läheltä ja kaukaa koko joukko arkkipiispakuntamme papistoa muistellakseen lämpimin tuntein ja kiitollisin mielin pappisseminaariamme sen kolmikymmenvuotispäivän johdosta ja ylentääksensä sydämiensä syvyydestä kiitoksen ja ylistyksen kaiken hyvän antajalle Jumalalle siitä, että Hän on ollut armollinen meille, maamme pienelle ortodoksiselle laumalle, ja suonut niin suotuisat ulkonaiset mahdollisuudet sen kehittymiselle ja aina runsain mitoin siunannut Kirkkoamme hyvyydellä.
Tänään juhliva oppilaitoksemme on eräs näkyvimpiä Jumalan meille antamia lahjoja. Tämän oppiahjon ansiosta on arkkipiispakunnassamme toimivasta papistosta noin kaksi kolmasosaa saanut oloihin ja mahdollisuuksiin nähden varsin tyydyttävän papillisen sivistyksen ortodoksisessa ja kansallisessa hengessä. Sen johtotähtinä ovat olleet ortodoksisuuden historialliset perinteet. Ja suomalainen kansallisuus ja sen ihanteena: rakastaa Jumalaa yli kaiken ja rakastaa tätä katajaisia Suomea.
Pappisseminaarin työn päämäärä on korkea ja sen edesvastuu Jumalan ja Kirkkomme edessä pelottavan suuri: sen on valmistettava Kristuksen pelastustyön jatkajia, jotka Jumalan armon vahvistamina ja Pyhän Hengen elävöittävinä sanallaan, esimerkillään ja pyhien sakramenttien kautta johtaisivat ihmislapsia taivaan valtakuntaan, jossa jokaiselle on varattu asuinsija Jumalan Isän luona. Todella vaativa tehtävä! ”Koko maailma on pahan vallassa”, kirjoitti pyhä apostoli Johannes aikanaan, ja niin on meidänkin päivinämme. Minkälaisen on oltava hänen, joka kykenee voimakkain ottein tarttumaan ihmissieluihin ja johtamaan niitä surujen laaksosta ja pimeydestä, kuoleman maasta ja varjosta autuuden kirkkauteen! Jeesus Kristus sanoi apostoleilleen: "Katso, minä lähetän teidät niin kuin lampaat susien keskelle". Perin vaikea on lampailla susien parissa, siitä ei ole epäilystäkään, ja kuitenkin on yritettävä.
Minkälaisen on oltava lampaan, jotta se jaksaisi tehdä raskasta apostolista työtä susien keskellä? Minkälaisen täytyy olla papin, että hän voisi olla todellinen Kristuksen työnjatkaja? Ja minkälaisen pappisseminaarin, joka tällaiseen työhön pappeja kasvattaa?
Katsokaamme apostoli Paavalin hahmottelemaa ihannepapin kuvaa, niin meille selviää myös pappisseminaarin jättiläistehtävä, -vastuu ja myöskin -ansio, jos sen on onnistunut suuren Jumalan armon avulla saavuttaa korkea päämäärä.
Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle, kolmannessa luvussa, ja Titus-kirjeen ensimmäisessä luvussa on selvin piirtein ja kirkkain värein kuvattu Kristuksen lammastarhassa työskentelevän papin niitä ominaisuuksia, jotka kieltämättä takaavat hänelle menestyksen. Pyhä apostoli osoittaa, ”miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus”.
Erittäin suurta painoa apostoli panee papin siveelliselle olemukselle. Seurakunnan kaitsijan tulee olla ”nuhteeton” tarkoittaa, että pyhitetty henkilö ei saa olla minkään himon orja; sana ”pyhä” taas sitä, että papilla täytyy olla ainainen taipumus ja halu tehdä hyvää. (Sanalla pyhä määritellään yleensä kaikkia vanhantestamentin vanhurskaita, Sakariasta, Elisabetia, Jobia jne.)
Pappi ei saa olla "tappelija". "Piispa, pappi tai diakoni”, sanotaan Nomokanonissa, ”joka lyö uskovaista tai pakanaa, menettää virkansa”. Ja edelleen: ”ei riitaisa”, ”ei pikavihainen”, ”ei itserakas”, ”ei häpeällisen voiton himoinen”, (so. pappi ei saa hankkia elatustaan moitittavilla keinoilla, kuten esimerkiksi kiristämällä, koronkiskomisella jne.), ”ei rahanahne” (so. hän ei saa olla kiintynyt rahaan). Papin tulee olla yhden vaimon mies. Johannes Krysostomos selittää, että pyhitetty henkilö ei voi mennä toista kertaa avioliittoon, että, kuten on sanottu ”hän ei osoittaisi itsessään pidättämättömyyden ja heikkouden pahetta ja siten langettaisi koko pappeuteen moitetta ja itselleen häpeää ja halveksimista”. Pappi olkoon ”raitis”. Pyhä Johannes Krysostomos ymmärtää tässä raittiudella herkeämätöntä huolenpitoa laumasta. Mutta on aihetta ajatella toistakin raittiutta, fyysillistä, so. pidättyväisyyttä ruoassa ja juomassa, niin kuin Kristus Luuk. 21:34 sanoo ”Pitäkää vaari itsestänne, ettei sydämenne raskaudu päihtymyksestä ja juopottelusta".
Pappi ei saa olla juomari. Miten iljettävää papin juopottelu on Jumalan silmissä, sen huomaamme vanhan testamentin määräyksestä, jonka mukaan papeilta oli juopottelu kielletty kuoleman uhalla. Herra puhui Aaronille sanoen: ”Viini ja väkijuomia älkää juoko, älä sinä, älköönkä sinun poikasi sinun kanssasi, kun menette ilmestysmajaan, ettette kuolisi. Tämä olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen" 3. Moos. 10:9. ”Ei juomari saa periä Jumalan valtakuntaa”, sanoo apostoli Paavali 1. Kor. 6:10 [vanh. käännös]. Kleeruksesta poissulkemisen uhalla ortodoksisen kirkon saannot kieltävät jopa kanttoreiltakin, puhumattakaan sitten pyhitetyistä henkilöistä, ei vain itsensä humalluttamisen, vaan kapakkaan käynninkin. Kirkkomme sääntöjen mukaan, pyhitetty henkilö, joka on havaittu humalassa, määrätään ensimmäisen kerran epitimalla olemaan luostarissa muutaman kuukauden ja samalla voidaan kieltää myös jumalanpalveluksien toimittaminen. Toisella kerralla uhkaa jo viraltapano ja määräys kanttorin paikalle, kunnes asianomainen katuu ja tekee parannuksen. Pyhitetty henkilö, joka temppelissä tai sen ulkopuolella jumalanpalveluspuvussa uskaltaa toimittaa jumalanpalvelusta humalassa, ensimmäisen kerran syylliseksi näytettynä pannaan viralta ja määrätään lukkarin toimeen ja kielletään toimittamasta jumalanpalveluksia, kunnes katuu, tekee parannuksen ja puhdistaa omantuntonsa rippi-isänsä edessä. Mutta jos joku rohkenee humalassa ryhtyä toimittamaan jumalallista liturgiaa, niin hän menettää virkansa ja alennetaan kanttoriksi. Papin on oltava ”maltillinen” ja ”itsensähillitseväinen”, ”siveä”. Tiit. 1:8 so. hänellä täytyy olla terve järki, jota himot eivät sumenna. Mutta koska kaikki himot lähtevät sydämestä, 1. Tim. 3:2, niin tämä on käsitettävä vaatimukseksi sydämenpuhtaudesta ja pidättyväisyydeksi lihallisista himoista ja rivopuheista, – tulkitsee Krysostomos. Mat. 15:19, Mark. 7:21-23. On myös vältettävä häpeämättömyyttä liikkeissä ja katseissa, sillä autuaan Augustinuksen mukaan ”saastainen silmä on saastaisen sydämen ilmoittaja”. Papin on oltava harras siinä mielessä, että hän on syvän nöyryyden läpitunkema. Tämä tunne ilmetköön hänen kasvoissaan, silmissään, puheissaan. Pappi olkoon ”säädyllinen”: se merkitsee elämää, joka on joka suhteessa sopusoinnussa papin korkean kutsumuksen kanssa. Papin on oltava ”lempeä”, ”hyvää rakastava”, ”oikeamielinen”. Papin on oltava ”vieraanvarainen”, mikä merkitsee kaikkien puutteessa olevien kristittyjen auttamista, vastaanottamista omassa talossaan. ”Vaatimattoman ruokapöytäsi jakakoon kanssasi köyhä, vaeltaja ja heidän kanssaan itse Kristus”, opettaa autuas Hieronymus. Papin on oltava ”taitava opettamaan” sekä sanalla että oman elämänsä esimerkillä. Papin on oltava ”hiljainen”, ”rauhanrakastaja”, ”oman kotinsa hyvä hallitsija ja hänen on kaikella kunniallisuudella pidettävä lapsensa kuuliaisina”. Papin on ”tavoiteltava vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta, kilvoiteltava hyvä uskon kilvoitus, tartuttava kiinni iankaikkiseen elämään, johon hänet on kutsuttu”. 1. Tim. 6:11-12. Hänen on oltava ”uskovaisten esikuvana puheessa, vaelluksessa, rakkaudessa, uskossa, puhtaudessa”. 1. Tim. 4:12.
Paitsi siveellisesti korkeita ominaisuuksia, papin on oltava riittävästi sivistynyt, erityisesti teologiassa, vahva Jumalan sanassa ja sen tulkinnassa, ”että hän olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojan väitteet”. Tiit. 1:9. Mutta papin on oltava syvästi perehtynyt myös mahdollisimman moniin tieteisin, voidakseen havaita kaikkeuden Hallitsijan nerokkuuden, joka käy yli ihmisen mitättömän järjen ja ymmärryksen ja voidakseen ammentaa siitä viisautta itsensä sekä kaittaviensa valistamiseksi ja vaellukseksi Jumalan kasvojen valkeudessa.
Pyhä apostoli vaatii, että papiksivihittävällä olisi ”hyvä todistus ulkopuolella oleviltakin”, so. ei-kristityiltä, toisin sanoen, että asianomainen olisi ansainnut itselleen hyvän julkisen maineen omatakseen siveellisen luottamuksen kansan keskuudessa.
Tällainen on pyhän apostoli Paavalin käsitys ihannepapista, Pyhän Hengen pyhittämästä sielunpaimenesta.
Tätä korkeata sielunpaimenen ihannekuvaa katsellessaan, tarkoin tutkiskellessaan, siihen syventyessään, jokainen varmaan heti havaitsee, miten vaikea, korkea ja samalla edesvastuullinen on pappisseminaarin tehtävä, kun sen täytyy kasvattaa ja sivistää sellaisia persoonallisuuksia.
Äsken tarkastamamme apostoli Paavalin esittämä papin ihannekuva on vakava ja ankara kriterio, jonka mukaan jokainen saa arvostella pappisseminaarin suorittamaa työtä ja havaita, missä määrin se on jaksanut ja kyennyt lähestymään päämääräänsä.
Apostoli Paavalin papin ihannekuva on mainio mittapuu, jolla saa mitata pappisseminaarimme suorittamaa työtä ja havaita, kuinka sen kasvatit toimivat sielunpaimenen työvainiolla, havaita onko pappisseminaarimme kasvateista paljonkin tullut ihannepappeja.
Pyhän Paavalin antama ihannekuva on samalla myös jokaiselle pappisseminaarimme suorittajalle ikään kun peilinä, josta jokainen pappisseminaarimme suorittanut ja sielunpaimenuralla työskentelevä pappi voi itse tarkkailla, missä määrin hänen papillinen olemuksensa vastaa tätä ihannekuvaa.
Tämä esikuva tulee pappisseminaarimme vastaisessakin toiminnassa olemaan kasvatuksen ja opetuksen säteilevänä ja kirkkaana tähtenä, jonka saavuttamiseksi olisi kaikin voimin ponnisteltava.
Pappisseminaarin arvo riippuu siinä, missä määrin se on voinut kasvattejaan muovailla Pyhän Raamatun osoittaman ihannekuvan kaltaisiksi.
Pappisseminaarin tehtävän menestyksellinen suorittaminen vaatii säännöllistä, perusteellista ja intensiivistä työtä, ensikädessä kuitenkin hyvän Jumalan siunausta.
Rukoilkaamme, että pyhä apostoli Johannes Teologi, kaikkien teologisten oppilaitosten taivaallinen suojelija, turvaisi pappisseminaarimme tulevaisuuden Jumalan kaikkivoivalla armolla ja että rakkauden apostolin oma täydellinen papin esikuva heijastuisi, vaikka heikomminkin, pappisseminaarin opettajissa ja kasvateissa.
Yhtykäämme kaikki hartaaseen rukoukseen kiittäen suurta Jumalaa siitä hyvästä, mitä Hänen armostaan pappisseminaarimme on kansallemme voinut antaa sekä anokaamme Häneltä kaikkivoipaa siunausta juhlivan oppilaitoksemme jatkuvalle toiminnalle, että se voisi valmistaa Kirkollemme pyhän apostoli Paavalin papin ihannekuvan mukaisia sielunpaimenia, jotka ovat pyhän kutsumuksensa tasolla, ovat suolana, sytytettynä kynttilänä, ylhäällä vuorella olevana valaistuna kaupunkina.
Amen.