Bysantin hengellistä elämää Kainuussa II
Ortodoksi.netista
Bysantin hengellistä elämää Kainuussa II. Isä Pentti Hakkaraisen ajatuksia kirkosta, hengellisestä kasvusta ja kulttuurista. Joensuu 2016.
Puhe Isä Pentti Hakkaraisen teoksen julkaistamistilaisuudessa 23.9.2016
Isä Pentti, arvoisa kirjastotoimen johtaja Erkki Romppainen, hyvät kuulijat!
Ihmisyys on alennusmyynnissä. Toisen ihmisen tuska ja vaikeudet ovat meille jokseenkin yhdentekeviä. Niinhän se on ollut ennenkin. Mutta viimeisin Lähi-idän pakolaisuudesta johtuva kiista on korostanut tuota tunnetta. Olemme tuudittautuneet näkemykseen, että tokihan kaikkia ihmisiä on autettava. Mutta entäs kun apua tarvitsevia on miljoonia? Kun todellinen tarve syntyy, myös sydämet kylmettyvät.
Elämme täällä lännessä omaa turvattua elämäämme, jota rytmittää nykyajan yksilökeskeisyys. Se on asia, jota emme enää edes huomaa. Toisen ihmisen asemaan asettuminen ja hänen puolestaan toimiminen on jotenkin poikkeuksellista. En sano, että kaikkialla näin on. Onneksi ei ole. Mutta ajatus lähimmäisen auttamisesta ei suinkaan ole selvä asia nykyisin.
Ihmisyyden ymmärtäminen on isä Pentin kirjan kantava teema. Siksi kirja on terapeuttinen. Laaja-alaisesti hän tuo esille ihmiselämän kirjon. Isä Pentti kirjoittaa asioista muistelutyyppisesti. Mutta mielestäni juuri omat kokemukset elämästä ovat niitä mielenkiintoisimpia. Tässä hän jatkaa aiemmin omaksumaansa linjaa.
Isä Pentti tekee syväluotausta ihmispersoonan ja ympäröivän maailman väliseen todellisuuteen. Hänelle ortodoksinen, erityisesti bysanttilaisilta kirkkoisiltä nouseva teologinen opetus antaa suuret mahdollisuudet sielulliseen eheytymiseen. Tätä maailmaa eivät muut papit Suomessa ole avanneet lukijoille. Tässä isä Pentti on tiennäyttäjä.
Kirja voisi ihan hyvin olla hengellinen opas, sillä isä Pentin esille tuomat ajatukset on tarkoitettu mietiskeleviksi. Ne eivät ole saarnamaista opetusta, vaan tarkoitettu terapeuttiseksi pohdiskeluksi. Toisaalta hän tuo esille murjotun ihmispersoonan ja tarjoaa siihen lääkkeeksi kirkon vuosituhantisen kokemuksen.
Isä Pentti puolustaa ihmisyyttä. Kirjassa on monia kohtia, jotka saavat mielen liikkeelle. Eräs mieleen jäänyt kohta ”Kevyt yhteisöllisyys”. Isä Pentti kirjoittaa näin: ”Yhteisö ei merkitse paljoakaan. Olennaista on säilyttää yksilö, vaikka yhteisöt tuhoutuisivat. Mikään ei ole niin häpeällistä kuin se, että yksilö kadottaa elämänsä hallinnan. Kun kaikki ovat voittajia toistensa kustannuksella, on helppo ruokkia mediassa mielikuvaa siitä, miten joku on etuoikeutettu kaikkien muiden suhteen. Häkellyttäväksi ilmiön tekee mielikuvan sisäistyminen myös kirkolliseen todellisuuteen.” Tuo teksti on hyvin terävä ja puhutteleva.
Mutta isä Pentin teksti on myös hoitavaa. Eräs huippukohta kirjassa on mielestäni kohta, jossa hän kirjoittaa Kristuksen tähden houkista. Houkkuus on kilvoittelumuodoista kaikkein hankalin: ”Bysanttilaisen houkkaliikkeen ainutlaatuinen merkitys oli kyvyssä lohduttaa, kunnioittaa ja rakastaa elämän kauhujen murskaamia, sodan helvetin pahoin traumoittamia ihmisiä. Eläimellisen julmuuden, pahuuden ja sadismin keskelläkin he tavoittivat pyhyyden ja rakkauden terapeuttisen syvyyden eivätkä vajonneet halvaannuttavaan kyynisyyteen tai sadistiseen itseinhoon ja vihaan”.
Tuo isä Pentin kuvailema tuska on läsnä myös tässä päivässä. Onko meillä houkkia, jotka voisivat auttaa näkemään yhteiskunnallisen hädän tässä ajassa? Apu ja läsnäolo ovat pelottavan kaukana todellisista ihmisten välisistä kohtaamisista kauniiksi hoetussa pohjoismaalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassamme. Miten sitten käy, jos kaikki ulkoistetaan, myös toisen ihmisen kohtaaminen!
Isä Pentti käsittelee teoksessaan hyvin monia aiheita. Saarnakokoelmassaan hän käsittelee kirkkovuoden eri teemoja. Tunnustusta saa myös mm. lauluemo Ogoi Määränen tai sodan jälkeinen aika, jolloin kantavana teemana oli puhumattomuus. Niin vahvistui entisestään näkemys puhumattomasta miehestä.
Isä Penttiä on puhutellut myös Kajaanin kotiseurakunnan synty ja kehittyminen. Hän myös kauniilla tavalla puhuu omista juuristaan, unohtamatta siirtolaisuuteen ja karjalaisuuteen liittyvää tunne-elämän kirjoa, ja elämän tummia sävyjä.
Kirkkoherrana hän on tehnyt tavattoman suuren työn seurakunnan puolesta. Hän onnistui pitämään seurakunnan elinvoimaisena juuri niinä vuosina, kun muuttoliike Kainuusta kasvukeskuksiin oli häkellyttävän suurta. Erityisesti isä Pentin ansioita on Kajaanin Kristuksen kirkastumisen kirkon seinämaalaukset, joista on myös oma lukunsa kirjassa.
Teoksen muita kirjoittajia ovat Jarmo Hakkarainen ja Juha Riikonen. Isä Jarmo kirjoittaa professori John Romanideksesta ja Juha Riikonen arkkipiispa Paavalista ulkosuhteiden hoitajana 1960-luvulla.
Teosta voi tilata sen julkaisijalta, isä Pentiltä.
Monia vuosia isä Pentille!