Toiminnot

Elämää ei voi rakentaa hyvän sadon varaan (opetuspuhe)

Ortodoksi.netista

Sunnuntai 19.11.2006 / 24. helluntainjälkeinen sunnuntai (Luuk. 12:16-21)

Elämää ei voi rakentaa omaisuuden varaan

16 Ja hän esitti heille vertauksen:
"Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. 17 Hän mietti itsekseen: 'Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.' 18 Hän päätti: 'Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. 19 Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!' 20 Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut -- kenelle se joutuu?'
21 "Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona."

Päivän Evankeliumi kertoo meille Kristuksen vertauksen miehestä, joka halusi turvata maallisen elämänsä. Hän ahkeroi ja keräsi satoaan ja kartutti näin omaisuuttaan, jotta hänellä olisi kaikkea mitä hän saattaisi elämässään tarvita.

Juuri kun hän omasta mielestään oli saavuttanut riittävästi kaikkea tuli kuitenkin hänen maallinen elämänsä tien päähän. Jumala sanoi tälle miehelle: "Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut - kenelle se joutuu?"

Tämä Kristuksen vertaus opettaa meille monella tavoin siitä, miten meidän tulisi suhtautua omaisuuteen, jota meillä on mahdollisesti enemmän, mitä me itse lopulta tarvitsemme. Vertauksen mies sai osakseen hyvän sadon. Jopa niin hyvän, että hänen oli tarpeen rakentaa suuremmat aitat sitä varten. Tässä tilanteessa hän ajatteli, että oli onnistunut keräämään kaiken tämän itselleen; "Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!"

Surullisinta ja pahinta tässä kaikessa oli se, että mies ei kiittänyt missään vaiheessa Jumalaa siitä, että oli saanut niin paljon hyvää osakseen elämässään. Yhtä pahaa oli se, että hänellä ei ollut aikomustakaan antaa tuosta kaikesta edes pientä osaa vähäosaisille.

Eli kaiken tämän perusteella mies piti kaikkea hyvää puhtaasti omana saavutuksenaan, hän siis kielsi Jumalan olemassaolon ainakin tässä yhteydessä. Tämän vuoksi Jumala nimittikin häntä "hulluksi".

Jos muistelemme psalmien kirjaa, niin siellähän sanotaan seuraavasti: "Hullu sanoo sydämessänsä: Ei ole Jumalaa." (Ps. 14:1) - Ihminen, joka kieltää tai ei osaa kiittää Jumalaa, on ”hullu”.

Mutta kysymys ei ollut pelkästään kiittämättömyydestä, vaikka sekin jo itsessään on suuri synti. Vielä pahempaa oli todella se, että tuo mies ei osannut käsitellä suurta satoaan siten, että olisi jakanut siitä niille, jotka elivät puutteessa ja köyhyydessä. Hän ajatteli pelkästään itseään tässä tilanteessa.

Itsekkyys ja välinpitämättömyys toimivat kaikkein pahimmalla tavalla rakkauden vastakohtana ja tällöin kaikkein eniten vievät meitä poispäin Jumalasta. Tässä korostuu myös suuren omaisuuden tuoma vastuu. - Rikas mies voi pelastua siinä, missä ihminen jolla ei ole yhtään rahaa. Ero on vain siinä, että tuon rikkaan pitää osata jakaa paljostaan noille vähäosaisille ja monesti se on paljon vaikeampaa, mitä päälle päin voisi luulla.

Pyhä Maksimos Tunnustaja sanoo maallisten asioiden omistamisesta seuraavaa:

"Raamattu ei kiellä meiltä mitään, minkä Jumala on antanut käyttöömme. Se tuomitsee ainoastaan kohtuuttomuuden ja kehottaa hylkäämään harkitsemattomuuden. --Herran käskyt opettavat meitä käyttämään oikein asioita, jotka eivät semmoisinaan ole enempää hyviä kuin pahojakaan. Jos me siinä onnistumme, sielumme puhdistuu. Sielunpuhtaus taas saa aikaan himottomuuden, ja se puolestaan johtaa täydelliseen rakkauteen." [Filokalia II, s.133,138]

Suuresta omaisuudesta luopuminen on siis vaikeaa, mutta oikeastaan siihen on vielä edellä mainitun lisäksi yksi oikein hyvä syy. Mikään keräämämme maallinen asia ei jää meille, kun kuolemme. Luonnollista on, että ihminen ei vie maallisia asioita, mitkä ovat katoavaisia paikkaan, jossa kaikki on iankaikkista ja katoamatonta.

Meillä on tuon rikkaan miehen tavoin suuri kiusaus haalia asioita varastoon ja käyttää niitä sitten omaksi hyödyksemme. Tällainen toiminta on ollut ymmärrettävää esimerkiksi pula-aikana, jolloin piti elää hyvin säästäväisesti. Mutta nykypäivänä on hyvin vaikeaa löytää oikeutusta sillä, että keräämme kaikenlaisia asioita varastoon.

Kysymys ei ole pelkästään rahasta, vaan monesti keräämisen kohde liittyy myös vaatteisiin tai joihinkin esineisiin. Kodeista löytyy mitä moninaisimpia asioita, joita on säästetty siinä toivossa, että niitä jonain kauniina päivänä niitä tarvitaan.

- Kun ihminen ajattelee tällä tavoin, niin ajan myötä hänelle voi kertyä suunnaton määrä kaikkea, sinänsä hyödyllisiäkin asioita, joita hän ei kuitenkaan itse tarvitse.

Mutta kuinka pitkään ihminen voi kerätä asioita itselleen; eihän kukaan voi tietää omaa elinikäänsä; ja Jumalan sanojen mukaan, "kaikki, minkä olet itsellesi varannut - kenelle se joutuu?"

Kirkko on antanut meille apukeinon siinä, ettemme kiintyisi liikaa sellaisiin maallisiin asioihin, jotka eivät johdata meitä pelastukseen. Tämä apukeino on PAASTO. - Sen avulla erotamme itsellemme tarpeettomat asiat ja suuntaamme voimavaramme siihen, että osaisimme auttaa niitä, jotka ovat avun tarpeessa.

Puhumme siitä, että Joulu, Kristuksen syntymäjuhla on aikaa, jolloin muistamme lähimmäisiämme lahjoin. Tämä on totta, mutta erityisesti, nyt paaston aikana meidän tulisi huomioida ne vähäosaiset, jotka ovat avun tarpeessa. Paastossa me luovumme asioista, mutta emme niin, että samalla säästämme jotain itsellemme myöhempää käyttöä varten.

Paastossa luovumme, jotta samalla voimme auttaa avun tarpeessa olevia lähimmäisiämme. Antakoon armollinen Jumala meille voimaa, jotta voisimme kaikessa toimia tällä tavoin.

Hänelle kuuluu kunnia, kiitos ja ylistys, nyt aina ja iankaikkisesti. Amen.

isä Andrei Verikov