Homiletiikka

Ortodoksisessa kirkossa ei mielellään käytetä läntisen kirkon ja luterilaisen kirkon käyttämää sanaa saarna, vaan Kirkko käyttää mieluummin sanaa opetuspuhe. Näitä opetuspuheita tutkivaa, opettavaa ja selittävää oppiainetta himitetään homiletiikaksi, joka on osa käytännöllisen teologian osa-aluetta.

Homiletiikan tarkastelun kohteena on ortodoksisessa teologisessa opetuksessa ortodoksinen julistus. Tyypillinen tällaisen ortodoksisen viestinnän tuote on opetuspuhe eli uskonnollinen puhe. Perinteisesti homiletiikka painotti opetuspuheen tutkimusta ja niitä koskevan teorian opettamista. Aikaisemmin homiletiikan tutkimus oli kiinnostunut lähinnä siitä, miten opetuspuhe oli tehty, mikä oli opetuspuheen perusluonne ja siitä, miten ihmisen puhe opetuspuheessa voisi samanaikaisesti olla Jumalan sanaa. Tästä johtui helposti, että opetuspuheet saattoivat olla hyvin dogmaattisia, oppia korostavia eikä niillä ollut oikeanlaista kosketuspintaa opetuspuhetta kuuntelevien Kirkon jäsenten elämässä.

Nykyään opetuspuhe ymmärretään myös vuorovaikutustilanteena, jossa myös esittäjän sanattomalla viestinnällä on merkittävä osa. Sanaton viestintä voi tässä tarkoittaa vaikka opetuspuhetta pitävän papin persoonaa.