Jumalan valtakunnan sanoman tulee näkyä sanoissa ja teoissa (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Ortodoksinen kristillisyys merkitsee parantumista synnin sairauksista
Ortodoksinen kirkkovuosi alkaa bysanttilaisen perinteen mukaisesti syyskuun ensimmäisenä päivänä. Kirkkovuoden alkaessa on paikallaan tarkastella ortodoksista kasvatustyötä.
Ortodoksinen kasvatus merkitsee Kirkon opetuksen siirtämistä eteenpäin uusille sukupolville. Kirkon hengen mukainen kasvatus kattaa kaiken. Se ei rajoitu koulun luokkahuoneeseen tai yliopiston luentosaliin. Ortodoksisen kirkollisen kasvatustyön sydän sykkii liturgisessa elämässä.
Ortodoksinen liturginen elämä on oikein ymmärrettynä yhteisöllistä, lähimmäisestä välittävää kasvamista ja kasvattamista. Ortodoksinen kasvatustyö merkitsee ihmisen hengellistä kasvamista ja kehittymistä Kristukseen Ruumiin eli Kirkon jäseneksi.
Ortodoksisen kirkon kasvatuksen päämäärä on kokonaisvaikutteinen: kasvatus pyrkii vaikuttamaan koko ihmiseen. Kirkon opetus- ja kasvatustyö vastaa ihmiselämän syviin teologisiin kysymyksiin.
Ortodoksinen jumalanpalveluselämä on Kirkon teologian lähde. Kirkon teologia on luonteeltaan kokemuksellista. Kaikki liittyy erottamattomasti sydämen puhdistumiseen askeesissa synnin ja himojen maailmasta.
Ortodoksinen kirkko ei tarkoita valtaa eikä hallitsemista, vaan Jumalan ja lähimmäisen palvelemista. Kristus tekee meille tämän selväksi: ”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja” (Matt. 20:26-27).
Bysantin kirkon sosiaalinen vastuuntunto kasvoi yhteisestä eukaristisesta rukouksesta. Kirkon yhteisöllisen vastuun kantamisen esikuva on Kristus.
Kristus antaa meille mahdollisuuden palata takaisin Jumalan yhteyteen ja toteuttaa Luojan ihmiselle antama varsinainen päämäärä. Vain Kirkossa me voimme ottaa vastaan Jumalan meille tarjoaman hengellisen elämän ja terveyden. Pyhä Eukaristia vahvistaa ja kirkastaa kirkkoyhteisön, mutta se pyhittää myös ihmisen keskinäiset suhteet. Bysanttilainen liturgia julistaa Kirkon lähetystehtävää maailmassa ja kutsuu uskovia katumukseen eli mielenmuutokseen. Ortodoksinen kristillisyys korostaa kilvoitusta ja parantumista synnin sairauksista.
Kirkon hengen mukaista oikeudenmukaisuutta ei ole ilman Kristukseen rakentuvaa rakkauden hyvettä. Jokainen Kristuksen teko ja sana on ortodoksikristitylle hyveen sääntö. Hengellinen kasvaminen edellyttää meiltä jokaiselta hyvän tekemistä ja itsekkyydestä luopumista.
Jumalan valtakunnan sanoman tulee näkyä sanoissa ja teoissa
Ajallemme on tyypillistä kaikenlainen puuhastelu ja toiminta, joka on luikerrellut myös uskonnolliseen elämään. Kaiken takana on paholaisen juoni, jolla se pyrkii pettämään kaikkia. Puuhastelu täyttää mielemme, niin ettei meillä ole aikaa rukoilla, osallistua jumalanpalveluksiin, katumuksen mysteerioon ja Pyhään Ehtoolliseen.
Ortodoksisen elämän päämääränä on Kristuksessa elettävän elämän vaaliminen. Tämä toteutuu kirkollisen elämän olemuksellisella tasolla eli yhteydessä Pyhään henkeen. Kun pyhä apostoli Paavali luettelee kristityn päähyveitä, hän kutsuu niitä Pyhän Hengen hedelmiksi (Gal. 5.22-23).
Mutta on hyvä pitää mielessä, että ortodoksikristityn suhde hyveeseen ei ole passiivinen. Jumalallinen hyve ei ole olemukseltaan psykologinen ja eettinen asia, vaan hengellinen ja olemuksellinen todellisuus.
Hyve merkitsee Pyhän Hengen lahjaa, hedelmää ihmisen osallisuudesta Pyhän Hengen armoon. Muussa tapauksessa kaikki johtaa ihmisen vieraantumiseen ja ortodoksikristityn todellisen jumalallisen arvon kadottamiseen. Silloin evankeliumin opetus vääristyy ja sen sisältö hajoaa ja luonne vesittyy.
Kirkko ei niinkään kouluta, vaan pikemminkin pyrkii muuttamaan ihmisen niin, että tämä ajattelisi, työskentelisi ja kehittyisi Kristuksen antaman esimerkin mukaisesti. Kirkolliseen elämään kasvaminen tapahtuu elämällä kirkkoyhteisössä.
Kristuksen evankeliumin ja Jumalan valtakunnan sanoman tulee näkyä sanoissa ja teoissa. Evankeliumin julistaminen edellyttää kuulijoilta myönteistä vastausta siihen. Evankeliumin syvään luonteeseen kuuluu ihmisen antama vastaus. Kristus opettaa, että ihmisten tulee pyytää saadakseen ja heidän tulee aktiivisesti etsiä löytääkseen (Matt. 7:7-8).
Katumus on Kirkon elämän sydän
Pyhittäjä Maksimos Tunnustajan (k. 662) mukaan hengellinen elämä edellyttää kilvoittelijalta kasvamista ja vapaan tahdon kehittämistä. Askeettisuuden merkitys ja päämäärä tulee esille ihmisen tahdon uudistamisena ja eheytymisenä. Ihmissielu voi parantua Kristuksessa, jos sielun rationaalinen puoli yhdistyy rukoukseen, itsekuriin ja rakkauteen. Sielu puhdistuu näiden jumalallisten hyveiden seuraamisessa.
Pyhittäjä Maksimos opettaa: Pahojen henkien ote herpaantuu, kun täytämme Kristuksen käskyt ja siten kuoletamme himojamme. Niiden tappio on täydellinen, kun niillä, sitten kun olemme saavuttaneet himottomuuden, ei enää ole mitään, minkä kautta ne voisivat luikerrella sieluun ja taistella sitä vastaan.
Pyhä Basileios Suuri (k. 379) opettaa, että kokemuksellinen tieto on ensiarvoisen tärkeää kirkollisessa elämässä. Usko vahvistuu ihmisessä jumalanpalveluksessa ja palvelemisessa. Kirkkoisä muistuttaa, että ihmisen älyllinen voimavara on rajoittunut. Usko ja tieto ovat yhdessä olennaisen tärkeitä uskovan ihmisen kristillisen elämän kehittymiselle.
Tänä päivänä harvat kirkon jäsenet näkevät, mikä yhteys evankeliumilla on elämään. Ortodoksien luovuttamattomana kutsumuksena on taistella pyhän kirkon askeesissa langenneen maailman epäjumalia vastaan – ja niitä on leegio: menestys, aineellinen hyvinvointi, raha ja turvallisuus.
Katumus on Kirkon elämän sydän. Kirkko parantaa ihmisiä Kristuksessa synnin sairauksista. Synti tarkoittaa ihmisen erottautumista Jumalasta ja lähimmäisistä.
Paha kauhistuttaa, kiehtoo ja kiihottaa aikamme ihmistä. Yleismaailmallinen viihdekulttuuri ja tiedotusvälineet tekevät pahan alati läsnä olevaksi.
Nykymaailmassa käydään jatkuvaa taistelua ihmisten sieluista. Kirkon uskollisen jäsenen vastassa on voimakas uskontojen ja aatemaailmoiden virta. Siihen sisältyy runsaasti ihmisten himoja, sokeita, pimeitä ja pahansuopia pyrkimyksiä.
Ihmiset kuvittelevat, että he voivat ratkaista kaiken järjellään. Siksi ortodoksisen kirkon hengellisetkin asiat ovat heille usein kuin vapaakaupan tuotteita.
Pyhille isille elämä Kristuksessa on jumalallinen lahja ja tehtävä. Ihminen hyväksyy vapaaehtoisesti Jumalan hänelle tarjoaman elämän ja taistelee pyhässä kilvoituksessa sen puolesta.
Hyve ja hengellinen kasvaminen liittyvät kiinteästi yhteen. Ortodoksikristittynä oleminen on ortodoksikristittynä elämistä, joka merkitsee syvää luottamusta Kirkon parantavaan perinteeseen.
Ortodoksista askeettista kasvatusta voidaan perustellusti kutsua hengelliseksi psykiatriaksi, sillä ihmismielen vapautuminen himojen haavoista merkitsee ihmisen luonnollista tilaa Pyhässä Hengessä.
Pyhien Isien mukaan rakkaus on jumalallisen tiedon lapsi. Tieto on puolestaan sielun terveyden lapsi. Sielun terveys syntyy kilvoittelijassa askeesin pitkästä kärsivällisyydestä. Katumus nostaa pyhittäjä Johannes Siinailaisen (600-luvulla) mukaan kilvoittelijan ylös, murhe kolkuttaa taivaan porteille ja pyhä nöyryys aukaisee ne.