Katumus tarkoittaa hyveiden rakastamista (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Ortodoksisen kirkon hengellisesti hoitavassa perinteessä olemme sovintosunnuntain jälkeisenä maanantaina aloittaneet suuren ja pyhän paaston. Paasto on Kirkon jäsenen hengellinen taisteluareena. Varhaisina kristillisinä vuosisatoina kirkkoon liittymistä edelsi pitkä kasteeseen valmistava aika. Kasteoppilaat tutustuivat Kirkon elämään erityisten pyhien toimitusten kautta, toimitusten, joihin kuului rukouksia ja pyhien kirjoitusten selityksiä.
Kasteoppilaskausi kosketti koko kristillistä yhteisöä, joka valmistautui ottamaan vastaan uusia jäseniä Kristuksen Kirkkoon. Tästä kaksinkertaisesta valmistautumisesta kehittyi nykyinen pääsiäistä edeltävä liturginen aika, jota kutsutaan Suureksi Paastoksi. Se oli valmistautumista “pyhään yöhön”, joka huipentui Suurena Lauantaina Kristuksen luokse tulevien ja Häneltä pelastusta ja uutta elämää etsivien pyhään kasteeseen.
Kirkko on itsessään valmistautumista. Kirkko valmistaa uskovia iankaikkiseen elämään. Kirkon tehtävänä on muuttaa koko elämämme valmistautumiseksi. Ilman tätä valmistautumisen ajatusta ei ole kristillisyyttä. Kirkko opettaa meille, mitä on katumus ja kuinka voimme löytää katumuksen hengen. Kirkon uskollisen jäsenen elämä on katumusta.
(kuva © Hannu Pyykkönen)
Katumus on hedelmätöntä, ellemme tee päätöstä elämän muutoksesta eli paluusta takaisin Jumalan yhteyteen. Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka pyhä Fotios Suuri opetti 800-luvun puolivälissä:
- “Me olemme ottaneet vastaan kasteen pyhän lahjan ja tehneet sen pahuutemme tähden hyödyttömäksi. Olemme valistetut taivaallisella ja jumalallisella valkeudella, ja silti olemme pimentäneet kasteen lahjan tekojemme pimeydellä. Koska olemme tehneet kasteen jälkeen syntiä ja saastuttaneet itsemme pahoilla teoillamme, onko meillä enää mitään toivoa pelastuksesta. Miten voin katua syntejäni? Olemalla armahtavainen köyhille ja kerjäläisille ja antamalla anteeksi lähimmäisteni pahat teot. Sillä sanotaanhan: “Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden” (Matt.5:7).
Pyhän patriarkka Fotioksen opetuspuheen sanat osoittavat, että bysanttilaiset suhtautuivat vakavasti ihmisen lankeemukseen. Ihminen on lankeemuksen tilassa. Aadamin lankeemuksen ajoista lähtien ihmisluonnon luonnolliset voimat ovat olleet turmeltuneita. Ihminen kykenee ajattelemaan, mutta ei järkevästi. Hän haluaa, mutta kaipaa järjettömästi. Hän osaa vihastua, mutta vihastuu järjettömästi.
Ihmisen synti sisältää valinnan: hän hylkää papillisen suhteensa Jumalaan ja maailmaan. Syntiin langenneen ihmisen elämäntavalle on olemassa sattuva sana, josta on tullut modernin yhteiskunnan vertauskuva. Sana on “kuluttaja”. Totuus on, ettei käsite kuluttaja syntynyt maailmaan vasta 1900-luvulla. Aadam oli ensimmäinen kuluttaja. Hän suhtautui maailmaan kuluttajana. Hän halusi syödä maailman antimia, käyttää ja hallita maailmaa omaksi hyödykseen. Isä Aleksander Schmemannin (k. 1983) mukaan Aadamin synnin traagisin hedelmä on siinä, että se uskonnosta “kuluttajaystävällisen”, jotta ihmiset voisivat tyydyttää uskonnollisia tarpeitaan.
Kristus paljasti lihaksitulemisessaan ja uhrissaan maailman pelastuksen edestä ihmisen todellisen papillisen luonnon. Hän lahjoittaa uskoville elämänsä pyhässä kasteessa. Hän palauttaa heidät Jumalan pyhään pappeuteen. Hän lahjoittaa heille voiman antaa “koko elämän pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi” (Room. 12:1).
Bysanttilaiset teologit ja ohjaajavanhukset käsittelevät Kirkon pyhän tradition hengessä ihmiselämän tervehdyttämistä ja eheyttämistä. Tie hengelliseen elämään johtaa ihmisen väistämättä hyveisiin. Hyveet ovat Jumalan luomatonta energiaa ja Hän asettaa ne ihmissydämeen. Ihminen näkee vaivaa ja taistelee.
Pyhä isämme Gregorios Palamas (k. 1359) opettaa:
- “Katumus tarkoittaa synnin vihaamista ja hyveiden rakastamista, sen välttämistä, mikä on pahaa ja sen tekemistä, mikä on hyvää”.
Pyhä Gregorios puhuu innoittuneesti Kristuksesta uskovien esikuvana ja opettajana. Kristityt ovat lihaksi tuleen Jumalan Sanan oppilaita, jotka saavat osakseen Kristuksessa jumalallista opetusta. Sielun voimien väärinkäyttäminen merkitsee synnin tekemistä ja sairautta. Pyhien isien mukaan kyyneleet, murhe, katumus ja tuska vaikuttavat Jumalan rakkauden avulla hoitavasti sielun tervehtymiseen.
Ihminen tarvitsee sielun terapiassaan ennen kaikkea itsetuntemusta. Jos hän ei tunne sielun sairauttaan, on parantuminen mahdotonta. Pyhittäjä Maksimos Tunnustajan (k. 663) mukaan on kolme hirvittävää pahetta, joiden voidaan sanoa aiheuttavan kaiken pahuuden:
- tietämättömyys,
- itserakkaus ja
- viha.
Nämä paheet ovat sukua toisilleen ja tukevat toisiaan.
Tietämättömyys eli langenneessa ihmisessä vaikuttava Jumalan tuntemattomuus synnyttää itserakkauden. Itserakkaudesta versoo viha lähimmäisiä kohtaan. Pyhä isämme Gregorios Nyssalainen (k. 394) kirjoittaa teoksessaan “Mooseksen elämä” niistä monista ihmisistä, jotka ovat ottaneet vastaan kasteen pyhän salaisuuden, mutta jotka lain käskyjen tietämättömyydessä sekoittavat keskenään vanhan elämän hapatuksen uuden elämän hapatuksen kanssa. Vaikka nämä ihmiset ovat ylittäneet pyhässä kasteessa hengellisen punaisen meren, he ovat ottaneet mukaansa egyptiläisten armeijan eli kaikenlaisen pahan tekemisen ja jumalattomuuden. He ovat tulleet rikkaiksi rosvoamisella ja riistämällä omaisuutta lähimmäisiltään.
Ortodoksisen kirkon terapeuttinen opetus Jumalan tahdon toteuttamisesta asettaa koetukselle kuuliaisuutemme ja uskollisuutemme Kristukselle. Kristus kiinnitti monin tavoin huomiota ihmisen sisäiseen maailmaan . Hän opetti, että “juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet“ (Mark. 7:21-23).
Katumus estää itserakkauden kasvamisen ihmissielussa. Katumuksen merkitys alkaa siitä, että ihminen on avoin Kirkon terapeuttiselle hoidolle. Pyhä isämme Johannes Krysostomos (k. 407) opettaa katumuksesta:
- “Oletko tehnyt syntiä? Tule kirkkoon ja kadu, sillä kirkko on terapeuttinen eikä lainomainen tuomioistuin, täällä ei syntistä tuomita, vaan hän saa syntinsä anteeksiannon. Jumalan Kirkossa eli Sairaalassa Luoja on läsnä Lääkärinä, joka hoitaa ylpeyden saastuttamia ihmisiä. Kirkko on hengellisen parantamisen Sairaala.”
Anteeksiantamuksen lahja sisältyy Jumalan ja ihmisten rakkauteen. Mutta ei riitä, että meille annetaan anteeksi: meidän tulee olla valmiit ottamaan anteeksiantamus vastaan ja hyväksymään se elämässämme. Kristuksen ylösnousemuksen ilo meidän on opittava kokemaan, mutta voimme kokea sen vain jos ensin olemme oppineet elämässä ristin murhenäytelmän. Meidän on kuoltava kahlehtivalle itsekkyydellemme, peloillemme ja kaikelle, mikä tekee maailmasta ahtaan, kylmän, köyhän ja julman. Kuolla, jotta sielumme voisivat elää, riemuita ja löytää elämän lähteen eli Jumalan rakkauden.
(Iltahartaus 16.2.2010)