Kristuksen syntymäjuhlana (opetuspuhe 2)

Jumalan pelastushistoriassa ovat keskeisiä tapahtumia Hänen ilmestymisensä maailmalle. Ne antavat ajalle merkityksen ja sisällön. Jumala oli voimallisesti läsnä Israelin kansan historiassa. Kristuksen tuleminen maailmaan oli ennalta valmistettu. Iisak, Joosef, Mooses, Joosua ja profeetat viitoittivat tietä Jumalan Pojan tulemiselle.

Mutta aika täyttyi, kun ilmestyi nuori nainen, Neitsyt Maria, joka oli otollinen synnyttämään Kristuksen. Pyhän Gregorios Palamaksen (k. 1359) mukaan Neitsyt Marian henkilössä huipentui Jumalan ihmisten pelastukseksi tarkoittama tapahtumasarja. Thessalonikin esipaimen kirjoittaa: Jumalansynnyttäjä oli perusta heille, jotka edelsivät häntä ja suojelija heille, jotka tulivat hänen jälkeensä. Hän oli ensimmäinen apostoli, marttyyrien tuki ja opettajien järkkymätön perusta.

Jumala ilmaisi Kristuksen lihaksitulemisessa Ilmoituksena täyteyden. Lihaksi tullut Herra on täydellinen Jumala ja täydellinen ihminen. Kristus syntyi maailmaan ja poisti ensimmäisen Aadamin tottelemattomuuden seuraukset ja avasi ihmisille jälleen mahdollisuuden päästä Jumalan Valtakuntaan. Pyhittäjä Maksimos Tunnustajan (k. 662) mukaan Kristuksessa vaikuttaa ajallisen ja ikuisen ykseys. Jumala toimii historiassa. Jumalan Valtakunta on ihmisissä mahdollisuutena.

Pyhän apostoli Paavalin mukaan kristillisen uskomme syvin mysteerio on lihaksi tullut Kristus (1.Tim.3:16). Ihmisen olemassaolon todellinen merkitys ja lopullinen tarkoitus ilmoitettiin ja toteutui Kristuksen ihmiseksi syntymisessä. Hän tuli taivaasta pelastaakseen maailman ja yhdistääkseen ihmisen iankaikkisesti Jumalan kanssa.

Kirkon koko kristologinen opetus perustuu Sanan eli Kristuksen ihmiseksi tulemiseen. Jumala toimii Sanassa ja Pyhässä Hengessä. Kirkko rukoilee sen, minkä Pyhä Raamattu opettaa, Jeesus Kristus, lihaksi tullut Sana syntyi maailmaan vapauttaakseen ihmiset demonisesta harhasta, pimeydestä ja synnin orjuudesta. Kristus syntyi ihmiseksi johdattaakseen ihmisen Jumalan valkeuteen ja viisauteen. Pyhät apostolit Johannes ja Paavali toistavat usein tämän totuuden. Paavali kirjoittaa Jumalan salaisuudesta Kristuksesta, ”jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä” (Kol.2:3).

Kirkon jumalanpalvelus on uskon toimintaa. Ortodoksinen liturgia tekee läsnä olevaksi Kirkkoa Kristuksen Ruumiina. Jumala kutsuu Kirkon kautta maailmaa jakamaan Kristuksen lihaksitulemisessa alkaneen uudistumisen. Kirkon identiteetti kasvaa Jumalan Valtakunnasta. Kirkko todistaa uudesta elämästä Kristuksessa.

Kirkko on Jumalan valtakunnan lahja. Mutta juuri tämä lahja saa meidät oivaltamaan, että olemme vieraantuneet Jumalasta. Katumus ohjaa meidän juhlan iloon, mutta tuo ilo paljastaa meille syntisyytemme ja asettaa meidät tuomiolle. Orjuutettuina, sokeina ja kuuroina olemme silti Jumalan rakkauden ja arvonannon kohteita. Tämän näkeminen, siitä iloitseminen, tästä kaikesta kiittäminen on aitoa ortodoksista kirkollisuutta, uutta elämää meissä.

Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja opettaa, että koko luomakunta perustuu Jumalan ajatukseen ja tahtoon. Kristuksen syntyminen ihmiseksi on Jumalan pelastussuunnitelmassa maailman olemassaolon polttopiste, mutta sillä on myös paikkansa jumalallisen luomisen alkusuunnitelmassa. Jumala loi maailman ja on ilmaissut itsensä tullakseen ihmisenä tähän maailmaan. Ihminen on luotu niin, että Jumala saattoi syntyä ihmiseksi ja lihaksitulemisen kautta ihminen jumaloituu.

Kristuksen pyhässä syntymisessä taivas ja maa laulavat yhdessä: menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus tulevat yhdeksi. Koko maailmankaikkeus luodaan uudelleen. Kristuksen syntyminen ihmiseksi merkitsee Jumalan ja ihmisen ikuista ykseyttä.

Kristuksen syntymä on uuden ihmisyyden juhla. Evankeliumi muotoutui ja levisi aluksi seemiläiseen maailmaan. Jumalan Sanan lihaksi tuleminen toteutui konkreettisessa ajassa ja paikassa elävien ihmisten keskellä. Kirkko kehittyi samanaikaisesti seemiläisessä ja kreikkalaisessa maailmassa. Apostolisen ja katolisen kirkon evankeliumi ei pysähtynyt ihmiselämän- ja kulttuurin pintatasolle vaan jatkoi matkaa ytimeen eli ihmisen sisäisen elämän uudistamiseen ja muutokseen.

Kristus paljasti ihmisille heidän alkuperänsä ja tulevaisuutensa eli sisäiseen ihmiseen kätketyt hengellisen kasvamisen mahdollisuudet.. Evankeliumin muovaama kristillinen kulttuuri ylsi Bysantissa vuosisatoja myöhemmin korkealle eettiselle tasolle ja huomattaviin filantrooppisiin saavutuksiin.

Kirkon jäsenten haastava lähetystehtävä on tänäkin päivänä saattaa lihaksi Jumalan rakkaus ja totuus. Jumalan Pyhän Hengen ohjaama Kirkko on luova, elävä ja parantava Kristuksen Ruumis, joka etsii kaikkina aikoina oikean uudistumisen teitä. Pyhä eukaristia jäsentää uskovien elämää, kun siihen osallistuvat vievät mukanaan eukaristian terapeuttisuuden arjen keskelle.

Kristus syntyi ihmiseksi vahvistaakseen ihmisille, miten elämän pyhyys on käytännöllistä. Jumalan tunteminen on elämää, toimintaa ja kokemusta Hänessä. Kirkon lähetystyö tarkoittaa luovaa armeliaisuutta lähimmäistä kohtaan. Kristus sanoi, että usko voi siirtää vuoria (Matt. 17:20). Hän tarkoitti, että oikea usko muuttaa kaiken ihmisen elämässä. Jumalan syntyminen ihmiseksi merkitsee ihmiselämän mittaamatonta arvoa. Jumalan valtakuntaan ei ole tietä, joka sivuuttaisi maailman elämän taistelut.

Meidän on tänä päivänä vaikea ymmärtää syvällisesti ortodoksisen kirkon toimitusten ja käytäntöjen: mysteerioiden, jumalanpalvelusten, juhlakausien, rukouksen, askeesin ja katumuksen luonnetta. Tämä johtuu paljolti siitä, että meillä on lattea ja yksipuolinen käsitys ajasta ja tilasta. Ihmiset osaavat käyttää koneita, mutta eivät maailmaa. Teknologia auttaa ihmisiä leivän hankinnassa, mutta ei taiteen luomisessa. Eukaristinen leipä ei ole enää ihmiselämän tärkein asia, muu ravinto on syrjäyttänyt sen.

Ortodoksisen kirkon yhteisöllinen eetos on eukaristia, joka käsittää kaikki elämän ulottuvuudet. Se on uskollisuutta Kirkon todelliselle olemassaololle, pelastuksen evankeliumille ja uskon käytännölliselle julistamiselle. Liturgia ilman huolenpitämistä lähimmäisistä on ritualismia ja johtaa kristillisen elämän vääristymiin.

Ihminen on sitä, mitä hän tekee, ja hän tekee sitä, mitä hän on ihmisenä. Bysantin kirkon teologinen näkemys ihmisestä perustuu käsitykseen, että ihminen on tarkoitettu elämään osallisena Jumalasta. Ihmistä ei luotu itseriittoiseksi olennoksi. Hänen perusolemuksensa on eheä Jumalassa.

Kristus palautti pyhässä syntymisessään ihmisluonnon sanoinkuvaamattomaan kunniaan ja voimaan. Siksi ortodoksinen kirkollisuus on myönteistä, se kumpuaa ilosta, hyväksymisestä eikä pelosta, hylkäämisestä. Tämän hyväksyminen on erityisen tärkeää ajassamme, jolle on luonteenomaista kielteisyys, pelko, viha ja inho maailmaa ja lähimmistä kohtaan. Epätoivo ja inho näyttävät olevan nykyään suorastaan maailmallisen viisauden ja moraalin merkkejä.

Maailmassa etsitään yhteyttä, rauhaa ja rakkautta. Mutta yhteyttä, rauhaa ja rakkautta on turha etsiä talouselämästä, sotavoimista tai yksilöiden ja kansojen kilpailusta.

Kristuksen syntymäjuhla opettaa, että kaikki olemassa oleva on Jumala lahja ihmisille, ja se kaikki on olemassa tehdäkseen Jumalan tunnetuksi ihmisille ja liittääkseen ihmisten elämän Jumalan yhteyteen. Ei ole helppo rakastaa, ja ihmiskunta on katsonut parhaaksi jättää vastaamatta Jumalan rakkauteen.

Bysantin terapeuttisen teologian mukaan armeliaisuuden osoittaminen lähimmäiselle on Jumalalle mieluisin uhri. Hyvän tekeminen lähimmäiselle on tie Jumalan valtakuntaan. Bysantin kirkko ei rajannut toimintaansa pelastuksen evankeliumin sanalliseen julistamiseen. Kirkko ruokki nälkäisiä, osoitti vieraanvaraisuutta muukalaisille, vaatetti alastomia, huolehti sairaista ja elämässä epäonnistuneista sekä antoi turvan orvoille, leskille ja vanhuksille.

Bysantin valtio omaksui Kirkolta armeliaisuuden perinteen. Kirkko ja valtio toimivat yhdessä inhimillisen tuskan ja kärsimyksen lievittämiseksi. Tuska, kärsimys, onnettomuudet loivat yhdessä pohjaa terapeuttiselle näkemykselle Jumalasta äärimmäisenä armahtajana ja auttajana. Ortodoksia eli Jumalan oikea ylistäminen sai Bysantin keisarikunnassa aikaan rukouksen ja lähimmäisen palvelemisen jokapäiväisessä elämässä.

Ortodoksiuskovien yhteisö tulee kirkkorakennukseen elääkseen Kirkkona. Siksi kirkkorakennus ei ole pelkästään rakennustaiteellinen suunnitelma, vaan sen muodossa yhdistyy elämä ja sen kulku. Ortodoksisuus korostaa Pyhässä Eukaristiassa tapahtuvaa Jumalan ja ihmisen kohtaamista. Ollakseen enemmän kuin vain akateemisen teologian saivarteluja tämän kohtaamisen tulee muuttua käytännöksi. Meidän on palattava pyhien isien hengessä kristillistä vastuullisuutta korostavan teologian tielle.

Kristuksen lihaksitulemisessa aineellinen luomakunta korotettiin Jumalan valtaistuimelle. Kirkko ei ole itseisarvoinen organisaatio, joka määrää arvovallallaan toisistaan erillisiä yksilöitä. Kirkko on Kristuksessa ihmispersoonien ykseys, jonka tehtävänä on vahvistaa kirkkoyhteisön elämää.

Kristuksen pyhä syntymäjuhla julistaa ihmisen uudistunutta suhdetta Jumalaan ja lähimmäiseen, suhdetta, joka perustuu jumalalliseen vapauteen ja elämänmuutokseen.

Kristus syntyy - kiittäkää!

Isä Jarmo Hakkarainen