Maallistuminen ja ortodoksinen kristillisyys
Ortodoksi.netista
Kirkkomme Aamun Koitossa - osa 24
Aamun Koitto julkaisi oheisen rovasti Pentti Hakkaraisen 17.6.1972 Ortodoksisten Opettajain Liiton luentopäivillä Valamon luostarissa pitämän alustuksen syyskuussa ilmestyneessä lehdessään nr. 21/1972.
Maallistuminen ja ortodoksinen kristillisyys
Tämänhetkinen historia ilmentää monin eri tavoin niitä yhteiskunnallisia ristiriitoja, jotka ovat yhteydessä kahteen tällä vuosisadalla käytyyn maailmansotaan. Erikoisen selvästi liikehtimistä on havaittavissa nuorison keskuudessa, joka avoimesti ja jopa väkivaltaisesti pyrkii muuttamaan yhteiskuntajärjestelmää. Totaalisen sodan pelko lisääntyy ja tietoisuus luonnon saastumisesta antaa entistä synkemmän kuvan maailman yleistilanteesta. Ihmiskunta elää 'kauhun tasapainossa', joka minä hetkenä hyvänsä saattaa puhjeta valtavaksi maailmanpaloksi ja tuhoaa kaiken tajuisen elämän. Tässä ahdistavassa tietoisuudessa Kirkon sanoma koetaan hyvin eri tavoin. Uskontojen monimuotoisuus ja niiden lukumäärän lisääntyminen on osoitus etsinnästä, johon teknisyyttä ihannoiva aika ihmiset pakottaa. Toisaalta sekularisaatio eli maallistuminen, jolla tarkoitetaan 'uuden ja varsinkin uusimman ajan kuluessa tapahtunutta kulttuurikehitystä on enemmän kuin muut vaikuttanut uskontojen asemaan ja muuttanut niiden sisäistä olemusta' (Uskonnot nykyhetken maailmassa, Teinonen, s. 28). On myös selvästi havaittavissa, miten yhteiskunta haluaa uutta sosiaalista järjestystä ja pyrkii vapautumaan uskonnollisista normeista. ’Tämä uusi järjestys pyrkii tyydyttämään massojen perustavat materiaaliset ja kulttuuriset tarpeet' (emt s. 30).
Eksistentialismi ja marxismi ovat ehkä tällä hetkellä yleisimmin tunnettuja ei-kristillisiä ajatussuuntia. Molemmat ideologiat ovat ateistisia. Monet lahjakkaat kirjailijat ovat teoksillaan tehneet tunnetuiksi eksistentialismia (Sartre ja Camus). Ihmisen olemassaololla ei ole mielekkyyttä. Ei edes Jumalan olemassaolo vapauta ihmistä elämän mielettömyydestä. Marxilainen elämänkatsomus taas valloittaa sosiaalisesti asennoituvien nuorten mielen. Ihmisen persoonallinen arvostus riippuu yhteiskunnallisesta aktiviteetista Nämä molemmat ideologiat edustavat uskonnon näkökulmasta sekulaaria elämänasennetta. Korostaessaan ihmisen tämänpuoleisuutta ne pyrkivät suuntaamaan kaiken mielenkiinnon näkyvään todellisuuteen. Elämän suuret kysymykset: kärsimys ja kuolema sivuutetaan ja puhutaan mieluummin tunneperäisistä ja epätieteellisistä uskomuksista. Mircea Eliade, etevä uskontohistorioitsija, pitää aikamme ihmistä juuri tämän vuoksi ainutlaatuisena ilmiönä. Moderni ihminen pakenee sisintä olemustaan, Jumalan kuvaa. Hän haluaa elää epäpyhänä, mutta janoaa vastiketta uskonnollisen elämän puutteelle. Toisaalta nykyinen psykiatria näkee monien sielullisten ja fyysisten sairauksien takana nämä syvät, elämään liittyvät kysymykset, jotka ihminen on 'hukuttanut' tietoisuudestaan ja jotka vasta syvyyspsykologinen tutkimus paljastaa. Ei ole pelkkä sattuma, että Yhdysvallat, joka edustaa ehkä kehittyneintä teknokratiaa maailmassa, on muuttumassa maagisten liikkeiden luvatuksi maaksi. Alkeellinen taikausko ja teknisen ajan rationalismi ovat usein läheisemmässä yhteydessä kuin uskommekaan.
Saksalainen teologi Otto on käsitellyt laajasti ja syvällisesti Jumalan pyhyyttä kaiken uskonnollisen kokemuksen perustana. Tämä on myös rikkaan ortodoksisen Tradition vastaus ihmisen olemassaolon kysymykseen. Koko vanhan Kirkon jumaluusoppia sävyttää Kristuksen lihaksitulemisen ajatus. Jumala on vastannut Kristuksessa ihmisen vuosituhantiseen kutsuun.
Ihmiskunnan ja maailman päämääränä on kirkastuminen, theosis. Kristuksen vaikutus jatkuu Hänen Kirkossaan, joka on tuonut Jumalan valtakunnan maan päälle Pyhien Mysteerien kautta. On iloittava, että myös suomalaisessa ortodoksisuudessa tiedostetaan entistä selkeämmin miten todella rikas ja tasapainoinen ihmisyys kasvaa Kirkon tietoisesta jäsenyydestä. Ylösnoussut Vapahtaja elää Kirkossaan ja vaikuttaa pyhittävästi ja uudistavasti Pyhän Hengen välityksellä. Kirkon jäsenten ykseys toteutuu yhteisessä eukaristiassa, joka antaa syvimmän vastauksen ihmisenä olemisen ongelmaan. Pyhä Eukaristia auttaa näkemään myös ahdistuksissa ihmistä rakastavan Jumalan. Ortodoksian valoisa ihmiskuva, joka on vapaa Augustinukseen liittyvän tradition pessimismistä, tarjoaa myönteisen vaihtoehdon ihmiselle joka etsii kestävää pohjaa täydellisen vapauden ja täydellisen tahdon sidonnaisuuden välillä. Ihminen on kutsuttu Jumalan työtoverina rakentamaan tätä yhteiskuntaa kauniiksi maailmaksi, kosmokseksi (metropoliita Johannes).
Hakeutuminen luonnon pariin osoittaa että ihminen on osa luontoa ja että hän tarvitsee läheistä kosketusta siihen. Nykyajan ihmisen näyttää vain olevan ylivoimaisen vaikeaa hiljentyä ja rauhoittua. Joachim Bodamer varoittaa luottamasta liikaa touhuavan ihmisen rooliin. Mutta ei riitä vain luonnon kauneuden ihailu tai itämaisen mystiikan harrastus. Idän Kirkon näkemys Jumalan läsnäolosta luonnossa pitäytyy raamatulliseen Traditioon ja tekee selvän eron jumalallisen energian ilmenemisen ja Jumalan olemuksen välillä. Pyhät isät korostavat sakramentaalisen elämänkatsomuksen siunauksellisuutta. Vain silloin kasvetaan sisäisesti, sillä Jumalan vaikutus on juuri niissä ihmisen hengelliselle kehitykselle ratkaisevan tärkeä. Kirkon uskon kokemus kasvattaa kirkkovuoden suurten tapahtumien nykyistymiseen ja persoonalliseen kohtaamiseen Sotien ja väki valtaisuuksien maailmassa saattaa tuntua liian suurelta idealismilta puhua liturgisesta elämänasenteesta. Ja kuitenkin juuri liturginen kasvatus muokkaa ihmisen olemusta syvimmin kaikilla tietoisen ja tiedottoman elämän alueilla. Kokonaisvaltaisuudessaan se tarjoaa hyvin paljossa samanlaisen vaihtoehdon kuin Kristuksenkin opetus oli oman aikansa ihmisille Koko ihminen ja kaikki inhimillisen elämän alueet tuodaan Jumalan puhdistavan ja anteeksiantavan armon vaikutuspiiriin.
Teknisyyttä ja tehokkuutta ihannoiva elämänkatsomus valtaa alaa myös suomalaisessa yhteiskunnassa, joka kaupungistuu varsin voimakkaasti. Kirkon sanoman esillä pitäminen ja liturgisen luonteen säilyttäminen on perusteltavissa jo siksi, että mielitautien määrä kasvaa suhteettomasti väkilukuun verrattuna. Kiinnostus patristisen ajan isien ajattelua kohtaan läntisessä maailmassa kuvastaa ihmissielun rauhan ja hiljentymisen ikävää. Pyhien isien raitis ja kokemusperäinen elämänfilosofia pätee tämänkin teknisen ajan vaihtoehtojen keskellä. Heidän syvällinen näkemyksensä, että Kirkko ymmärtää ihmistä syvemmin kuin ihminen itse ymmärtää itseään, on avain Kirkon toiminnalle. Monet lahjakkaat ajattelijat ovat tehneet meille tunnetuksi ortodoksista Traditiota. Meidän on ollut palattava lähteille ja nyt olemmekin vapautumassa vieraista lainoista, jotka ovat liittyneet teologiseen ajatteluumme, kirkkomusiikkiimme ja kirkkotaiteeseemme. Ortodoksinen perinne on apostolisen Tradition arvokas jatkaja. Mutta kuten Vladimir Lossky tähdentää, perinteen on ilmettävä luovalla tavalla. Luova asenne merkitsee syvällisen perinnön kansanomaistamista, sen entistä selkeämpää ja määrätietoisempaa esillä pitämistä. Romanialainen Theodor Popescu kiteyttää tämän sanoihin: »Ortodoksinen Kirkko edustaa vanhan yhteisen kristillisyyden henkeä, joka pysyy uskollisena Kirkon perinteille ja perusolemukselle. Se pyrkii säilyttämään Kirkon traditiot puhtaina ja varjelemaan kristillistä henkeä maailman hengeltä. Se ei pyri olemaan valtio valtiossa eikä valtio valtion yläpuolella, vaan se pyrkii vaikuttamaan kirkkona valtiossa ja maailmassa. Se ei esiinny myöskään minään poliittisena eikä ensi sijassa sivistyksellisenä järjestönä, vaan suorittaa uskonnollissiveellistä lähetystehtäväänsä. Se on kutsuttu ravitsemaan ihmissieluja Jumalan armolla, mutta ei hallitsemaan maailmaa valtiaitten tavoin.»
Pentti Hakkarainen
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.21/1972, joka ilmestyi 5.9.1972, sivuilla 254-255 [s.2-3])