Matka Jumalan valtakunnan uuteen aikaan (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Bysantin ortodoksisen kirkon Suuren Viikon suurenmoiset jumalanpalvelukset opastavat meitä astumaan sisälle Jumalan mittaamattoman Rakkauden maailmaan. Pyhän Viikon jokaisella päivällä on erityisaiheensa ja painotuksensa. Jokainen Suuren Viikon raamatullinen kertomus yhdistyy Ristin Pääsiäiseen ja Vapahtajan ylösnousemukseen.
Meitä kutsutaan muuttamaan sisäinen elämämme uudeksi Kristuksessa
Suuri Viikko tekee meidät tietoisiksi ihmisen synnin aiheuttamasta kapinasta Jumalaa vastaan ja sitä seuraavasta hengellisestä tuhosta. Synti vaikuttaa meissä ja ympärillämme monin eri tavoin.
Ortodoksinen kirkko kutsuu meitä synnin himojen haavoittamia askeettiseen taisteluun Kristuksessa pahojen henkien hajottavia voimia vastaan. Meitä kutsutaan Suuren Viikon pyhissä jumalanpalveluksissa muuttamaan sisäinen elämämme uudeksi Kristuksessa.
Suuren Viikon kolme ensimmäistä päivää, maanantai, tiistai ja keskiviikko yhdistyvät Kirkon jumalanpalveluselämässä selkeästi Kristuksen toiseen tulemiseen eli viimeisiin tapahtumiin. Nämä kolme päivää muistuttavat meitä Kristuksen ylösnousemusjuhlan eskatologisesta merkityksestä. Jumalan läsnäolon syvän kaipaaminen ja tietoinen askeettinen liike kohti alkukuvaa Kristusta määrittää ihmisyytemme ja tekee meistä tässä langenneessa maailmassa Jumalan Valtakunnan ilmentäjiä.
Pyhää eli Suurta Viikkoa pidämme usein pelkästään kauniina uskonnollisena perinteenä, ortodoksisen kirkkokalenterin itsestään selvänä osana. Me ehkä ihailemme tämän viikon jumalanpalveluselämän kauneutta ja juhlavuutta, jos osallistumme näihin jumalanpalveluksiin. Kun Suuri Viikko on ohi, aloitamme jälleen ”normaalin” maailmallisen elämän.
Kristus kuoli ristillä, ja normaali elämä loppui. Maailma piti kuolemaa ja pimeyttä tärkeämpänä kuin elämää ja valkeutta. Kristuksen pyhä ylösnousemus merkitsi tämän maailman loppua, sillä tämä nykyinen maailmamme on katoamassa (1. Kor. 7:31).
Kristuksen kuolema ristillä julistaa koko luomakunnalle Hänen rakkauttaan Isän tahtoa kohtaan. Kuolema ja synti ovat langenneen maailman valhetta, sillä ”yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema” (Room. 5:12). Ortodoksisten isien mukaan maailmasta tuli kosminen hautausmaa. Kuolema vallitsee yhä siellä, missä ihmiset kieltäytyvät uskolla ja rakkaudella ottamasta vastaan Kristuksen ylösnousemusta. Hengellinen kuolema eli luopuminen Jumalasta on heidän helvettinsä.
Matka Jumalan valtakunnan uuteen aikaan
Pääsiäinen merkitsee sanana ”matkaa”. Kristus kulki lopullisen matkan kuolemasta elämään, tästä maailmasta uuteen maailmaan, Jumalan valtakunnan uuteen aikaan. Kristus teki tämän matkan meille mahdolliseksi.
Päästäksemme tähän päämäärään meidän on tehtävä myös oma matkamme. Meidän on tuomittava Kirkon pyhässä askeesissa vanha Aadam itsessämme ja pukeuduttava Kristukseen ja Hänen kuolemaansa.
Pyhän Gregorios Palamaksen (k. 1359) mukaan kaste vapauttaa ihmisen kuoleman vallasta, joka tuli maailmaan synnin kautta. Kasteen armo uudistaa ihmisessä sekä sielun että ruumiin. Sielun ylösnousemus alkaa pyhässä kasteessa. Sielu kasvaa ja kehittyy elämällä Kristuksessa.
Pyhän Tessalonikin esipaimenen mukaan ihminen ei etsi Jumalan valtakuntaa, vaan Kuningasta, joka tulee valtakuntaansa. Kristus on iankaikkinen elämä, ja ihmisen elämä Kristuksessa on Kirkko.
Historiassa tämä tie kuljetaan ristin kautta. Muuta tietä Jumalan valtakuntaan ei ole, ja siksi askeettinen elämä tarkoittaa ristiä. Risti on apostolien, marttyyrien ja hesykastinen elämä.
Ortodoksisessa teologiassa ihmistä hoidetaan askeettisessa ja sakramentaalisessa elämässä. Kirkon pyhä traditio merkitsee liikettä, ei paikalleen pysähtymistä. Kirkon traditio on Jumalan Rakkauden tapahtumaa. Siksi rakkaudessa tapahtuva Jumalan ja ihmisen kohtaaminen vaatii eristäytyvän individualismin ja itsekkyyden voittamista.
Kristus palautti meille vapaan tahdon kunnian
Ortodoksinen usko ei toteudu meissä ilman Kristuksessa tapahtuvaa eheytymistä ja parantumista. Ortodoksinen teologia rakentuu elämään ja tekoihin. Kyse on Kirkon askeettisesta elämänkokemuksesta. Tieto osoitetaan todeksi teoissa ja elämässä.
Ortodoksisen rippi-isän tehtävä ei ole myydä lippuja paratiisiin, vaan parantaa ihmisiä Kristuksessa. Kirkon pyhät mysteeriot eivät ole rituaaleja. Niiden päämääränä ei ole psykologinen vanhurskauttaminen tai uskonnollisten tunteiden viljeleminen, vaan ihmisen hengellisen terapia. Kun ihminen osallistuu Kirkon pyhistä mysteerioista, niiden tarkoituksena on puhdistaa ihmisen sydän hengellisistä sairauksista.
Kristuksen kuolema ristillä on ennen muuta lihaksi tulleen Herran kuolema. Kristuksen kuolema ristillä merkitsee Jumalan rakkauden uhria. Mutta se ei tarkoita pelkästään uhrautumista, vaan myös omistautumista Jumalalle.
Kristus kuolee meidän edestämme, koska kuolema on synnin hedelmä ja rangaistus. Vapahtajalle langetetusta rangaistuksesta tulee anteeksiantamuksen ja rakkauden ainutlaatuinen mysteerio, ihmisten yksinäisyyden ja erossa olemisen loppu. Tuomio muuttuu anteeksiantamukseksi ja lopulta Kristuksen kuolema ristillä on pelastava kuolema, koska se tuhoaa kuoleman, pahan todellisen lähteen.
Pyhittäjä Simeon Uusteologi (k. 1022) kirjoittaa:
- ”Vapahtajamme laskeutui taivaasta maan päälle. Hän tuhosi omalla kuolemallaan kuoleman, joka orjuutti meitä. Hän antoi meille uuden ihmisyyden mahdollisuuden pyhässä kasteessa ja, mikä tärkeintä Vapahtaja palautti meille alkuperäisen vapaan tahtomme kunnian”.
Kristus yhdisti ylösnousemuksessaan koko inhimillisen olemassaolon Itseensä eli uuteen, rappiosta ja kuolemasta vapaaseen ihmisyyteen. Kristuksen ylösnousemuksen siunaus edellyttää kuitenkin meiltä itsensä kieltämisen ja uhraamisen askeesia. Ortodoksinen askeesi tarkoittaa Kristuksen seuraamista Hänen kärsimyksissään, ristissään ja jopa kuolemassaan, mutta ennen muuta rakkaudessa. Hän joka ei kuole Kristuksen kanssa, ei voi elää Hänessä.
Kristuksen kuoleman muisteleminen liittyy läheisesti oman kuolemamme kohtaamiseen. Oma aikamme on Suuren Lauantain todellisuutta. Me uskomme ylösnousemukseen, koska Kristus on noussut kuolleista, mutta me vasta odotamme omaa ylösnousemustamme. Kuolema ei ole enää kaiken toivoton loppu. Meidät on kastettu Kristuksen kuolemaan, mutta me olemme myös osalliset Hänen elämästään.
Kyproksen pyhä esipaimen Epifanios (k. 403) opettaa Suuren Lauantain saarnassaan:
- ”Tänään on pelastus tullut maan päälle ja iankaikkisuudesta asti maan alla oleville. Tuonelan portit avautuvat. Te jotka istutte pimeydessä ja kuoleman varjossa, ottakaa vastaan suuri valkeus. Nouskaa, lähtekäämme täältä, kuolemasta elämään, turmeluksesta turmeltumattomuuteen ja pimeydestä iankaikkiseen valkeuteen. Viettäkäämme juhlaa ruumiittomien kanssa ja ylistäkäämme heidän kanssaan Kristusta, joka on nostanut meidät turmeluksesta ja tehnyt meidät eläviksi”.
Ortodoksisessa terapeuttisessa teologiassa kaste ja pääsiäinen liittyvät yhteen. Kaste on Kristuksen ylösnousemuksen mysteerio, tie vapauteen. Kirkon pyhässä kasteessa yhdistyvät kuolema ja elämä, hauta ja ylösnousemus.
Ortodoksista ylösnousemusjuhlaa hallitsee Kristuksen voitto kuolemasta, synnistä ja pahojen henkien tyranniasta. Kuolema on lakannut olemasta ihmisen olemassaoloa säätelevänä elementtinä.
Kuoleman kukistanut ja haudasta ylös noussut Kristus kutsuu meitä vastustamaan syntiä ja pahuutta. Hän kutsuu meitä hengelliseen parantumiseen. Kristus kutsuu meitä pyhässä askeesissa, rukouksessa ja diakoniassa elämän kirkastumiseen. Vapahtaja osoittaa meille, että ortodoksinen kirkko on Ylösnousemuksen Mysteerio.