Miehen asema ortodoksisessa kirkossa
Ortodoksi.netista
Kirkkomme Aamun Koitossa - osa 1
Vuoden 2000 Aamun Koiton numerosta 9 löytyy seuraava artikkeli:
- Millainen on miehen asema ortodoksisessa kirkossa? Ensimmäisiä, joka Suomessa esitti tämän kysymyksen julkisuudessa, oli majuri Igor Forsblom ortodoksisten upseerien ja aliupseerien hengellisillä päivillä 1961. Sen jälkeen asiasta ei ole juuri keskusteltu vaan miehen asemaa on käytännön elämässä usein pidetty itsestään selvästi etuoikeutettuna, vaikka naisen asema onkin kohentunut ja miehen kohdalla on todettu, että miehen asema perheen päänä on vastaavanlainen kuin Kristuksen asema seurakunnan päänä: ei käskijän vaan huolenpitäjän.
Ortodoksisen kirkon tavat ja käytänteet ovat monin tavoin kietoutuneet agraariyhteiskunnan patriarkaaliseen rakenteeseen ja molemmat ovat vahvistaneet toisiaan. Tätä kautta kirkollisia tapoja on usein tulkittu miehen asemaa vahvistavalla tavalla. Vastaavasti miehen asemaa on tuettu vetoamalla kirkon opetuksiin, vaikka näitä ei olisikaan tarkoitettu korottamaan miestä jalustalle.
Forsblom luetteli alustuksessaan monia tällaisia seikkoja. Hän totesi, että ortodoksiseen uskoon kastetun poikalapsen, mutta ei tytön, ensimmäinen kirkollinen elämäntapahtuma on käyttö alttarissa kastamisen jälkeen. (Huom! -> Ortodoksi.net: tällaisesta käytännöstä on nykyään luovuttu) Kasteen yhteydessä pojalle on perinteisesti annettu kultainen ja tytölle hopeinen risti. Vanhan tavan mukaan avioituneen miehen tulisi pitää kultaista, naisen hopeista sormusta. Nainen voi toimia kirkossa laulajana, lukijana ja kanttorina, mutta ei pappina. Forsblomin alustuksen aikoihin oli vielä tapana täyttää kanttorinviratkin miehillä.
Edelleen miestä pidetään perheen päänä käsitteen määräämistä, käskemistä ja valtaa tarkoittavassa mielessä, vaikka kirkko opettaakin miehellä olevan perheessä samanlainen huolenpitäjän rooli kuin Kristuksella on seurakunnassa. Samoin puhutaan "isien", ei äitien tai esivanhempien uskosta sekä kirkkoisistä, mutta harvoin kirkkoäideistä.
Myös kirkon ja seurakuntien hallinto on pääasiassa miesten käsissä, vaikka mikään laki ei edellytä vain miesten valitsemista seurakunnallisiin luottamustehtäviin.
Forsblom ei suinkaan kiistänyt miehen ensisijaisasemaa, kuten hän sanoi, mutta hän lisäsi, että tämä "edellyttää meiltä (miehiltä) myös ensisijaisvastuuta!". Hän siis halusi miesten palaavan kirkon opetuksen oikeaan tulkintaan. Ja hän jatkoi: "Olkoon tämä ensisijaisuus siis velvoittajana elämässämme ja toiminnassamme niin, että voisimme itse kukin aikanaan mandollisimman puhtaina Kristuksen lapsina siirtyä tästä taistelevasta seurakunnasta riemuitsevien seurakuntaan."
Miksi mies ei käy kirkossa? Kirkollinen vallankäyttö on miesten käsissä, mutta kirkossa kävijät ja erilaisissa järjestö- ja muissa vapaaehtoistehtävissä puurtavat ovat enimmäkseen naisia. Forsblom ihmetteleekin, miksi niin harva isä tulee kirkkoon, ja kysyy, "onko pojasta polvi muuttunut, onko suomalaisesta ortodoksisesta miehestä tullut se `heikompi astia', mitä esivanhempamme eivät suinkaan olleet". Hän lisää, että "ortodoksisen kirkkomme, Suomen kirkkokuntamme ja kunkin seurakuntamme nykyisyys ja tulevaisuus on meidän miesten harteilla ja vastuulla. Me olemme siitä kaikesta vastuussa toinen toisillemme, edesmenneille ja nouseville sukupolville sekä ennen kaikkea Hänelle, Jumalallemme".
Mitä sitten voidaan tehdä, jotta mies ryhtyisi kantamaan vastuutaan myös ruohonjuuritasolla, ei vain vallankäyttäjänä? Forsblom vastaa: paljon!
Hän luettelee kuusi seikkaa, joissa miesten tulisi parantaa tapojaan. Tänä päivänä voidaan todeta, että joissakin kohdin on kenties tapahtunut myönteistä kehitystä, mutta silti olemme kaukana siitä ihanteesta, jonka Forsblom asetti.
- Hän kehotti ensinnäkin kaikkia olemaan "rehdisti ja häpeilemättä" ortodokseja kaikkine siihen kuuluvine tapoineen.
- Hän kannusti käymään aiempaa useammin pyhäkössä, mieluiten koko perheen voimin, sekä "tuomaan kirkon kotiin" eli kutsumaan pappeja koteihin vaikkapa kodinsiunaukseen.
- Hän painotti oman esimerkin tärkeyttä; lapset oppivat ortodoksisuuden perusteet paljolti sen pohjalta mitä vanhemmat heille opettavat.
- Hän piti tärkeänä osallistumista seurakunnan julkisiin tilaisuuksiin, myös kokouksiin, sekä kirkkokunnan asioiden seuraamista ortodoksisen lehdistön välityksellä.
- Lyhyesti sanottuna hän korosti maallikkojen aktiivisuuden merkitystä kirkon elämässä: "Mitä enemmän me maallikot voimme olla avuksi seurakunnallisten asian hoidossa, sitä enemmän jää papistolle aikaa ja voimia varsinaisiin papillisiin tehtäviinsä. Jos (me miehet) pysymme liian passiivisina, vetäydymme liiaksi syrjään, ei seurakunnan mieshenkilöistä yksinkertaisesti löydetä sitä tai niitä, jotka voisivat olla ehkä arvaamattomaksi hyödyksi omalle seurakunnalleen."
- Hän myös muistutti, että Jaakobin kirjeen maininta, että "ilman tekoja usko on hyödytön" (Jaak. 2:20) koskee asemaan ja sukupuoleen katsomatta kaikkia. (AK)
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 9/2000, joka ilmestyi 5.5.2000, sivulla 11)