Mikael I Kerularios
Ortodoksi.netista
(Ohjattu sivulta Mikael Kerularios)
Patriarkka Mikael I Kerularios (kreikaksi: Μιχαὴλ Α´ Κηρουλάριος) toimi Konstantinopolin ekumeenisena patriarkkana vuosina 1043-1059. Ennen patriarkaksi valintaansa Mikael oli munkki.
Seitsemännen ekumeenisen kirkolliskokouksen jälkeen idän (Konstantinopoli) ja lännen (Rooma) teologisessa ajattelussa alkoi pian selkeitä eroja. Lisäksi poliittinen kehitys Rooman valtakunnassa johti erilaisiin näkemyksiin mm. paavin (Rooman patriarkaatin piispan) asemasta. Valtakunnan keskus oli siirtynyt Roomasta Konstantinopoliin. Lopulta jännitteet olivat niin suuret, että paavin lähettämä legaatti kardinaali Humbertus ja Konstantinopolin patriarkka Mikael Kerularios julistivat toisensa kirkonkiroukseen vuonna 1054 eli anateemaan (ort.) ja pannaan (room.-kat.). Kiroukset olivat voimassa vuoteen 1965 asti, jolloin paavi Paavali VI ja patriarkka Athenagoras I yhteispäätöksellä kumosivat ne. Seitsemännen kirkolliskokouksen jälkeiselle ajalle sijottuu myös ensimmäinen suurempi skisma, Fotioksen skisma, joka jo enteili kirkon jakaantumista.
Kirkkojen välit olivat Fotioksen skisman jälkeen 200 vuoden ajan kohtalaiset, kunnes ne taas kiristyivät 1040-luvulla. Mikael Kerularios, joka oli aiemmin toiminut hovin edustajana ja sittemmin pakotettu munkkiuteen poliittisista syistä, valittiin vuonna 1043 keisarin toimesta Konstantinopolin patriarkaksi. Mikael oli asenteissaan jyrkkä. Samaan aikaan Rooman paavina oli Leo IX ja hänen edustajanaan myös jyrkkämielinen kardinaali Humbert.
Kirkkojen suhteet olivat tulehtuneet ja yksittäiset tapojen erilaistumiset olivat kinastelun välikappaleina. Toisen osapuolen tahallinen ärsyttäminen oli yleistä keskinäisen rakkauden hävittyä ja alkoi aika, jolloin toisten osapuolten erilaisuuksia korostettiin ja niitä käytettiin syytösten tukena. Eripuraisuutta lisäsi yksittäisten henkilöiden jääräpäisyys.
Vuonna 1053 alkanut tapahtumasarja tuli vaikuttamaan vielä pitkälle. Silloin patriarkka Mikael Kerularios vaati Konstantinopolissa toimivia läntisiä kirkkoja omaksumaan itäiset tavat. Heidän kieltäytyessä Mikael sulki latinalaiset kirkot Konstantinopolissa ja kielsi siellä happamattoman leivän käytön ehtoollisessa, joka oli lännen kirkon perinteen mukainen.
Ohridin (makedoniaksi: Охрид) piispa syytti kirjeessä länttä harhaoppisuudesta, johon Humbert vastasi listaamalla 90 idän harhaoppia. Vaikka Mikael kävi kuumana, ilmeisesti keisari ja Tranin piispa sai hänet rauhoittumaan. Paavi ja Humbert taas halusivat ratkaista asian ja Humbert lähti neuvottelemaan asiaa delegaation kanssa Konstantinopoliin huhtikuussa 1054. Heidän vastaanottonsa ei ollut kuitenkaan heidän toivomansa mukainen ja he ryntäsivät ulos palatsista vihaisina, jättäen Mikaelin vielä vihaisemmaksi. He jättivät Mikaelille paavin kirjelmän, jonka sinettiä oli peukaloitu. Delegaatio oli kääntänyt kirjeestä aikaisemman jyrkemmän version kreikaksi ja asettaneet sen julkisesti nähtäville.
Näiden tapahtumien seurauksena patriarkka ei suostunut tunnustamaan delegaatiota. Paavi Leon kuoltua 19. huhtikuuta delegaatiolla ei enää ollut juridista oikeutta paavin edustamiseen. Turhautuneena heihin osoitetusta käytöksestä, Humbert marssi 16. heinäkuuta Hagia Sofian kirkkoon kesken jumalanpalveluksen ja vei alttarille kirjelmän, jossa hän syytti patriarkka Mikael Kerulariosta harhaopeista, muun muassa areiolaisuudesta, donatismista ja manikealaisuudesta ja julisti hänet pannaan. Kerularios ei tunnustanut kirjelmää, koska Humbertilla ei ollut oikeudellista asemaa julistaa sitä. Idän synodi julisti delegaation anateemaan, mutta ei hyökännyt paavia vastaan.