Toiminnot

Mikkelin ortodoksinen sotilaskirkko ja AR

Ortodoksi.netista

AR-kuva Mikkelin ortodoksisesta sotilaskirkosta
(kuva: AR-sovelluksesta)


Mikkelin ortodoksinen sotilaskirkko lisätyn todellisuuden sovelluksessa

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa (XAMK) on viimeisen vuoden aikana työskennelty Mikkelin matkailua edistävän Päämajakaupunki Mikkeli mobiilisovelluksen kanssa. Tämä ns. paikkaperusteinen sovellus esittelee pääasiassa sotahistoriallisia kohteita Mikkelissä, sen vanhalla kasarmialueella ja muutamassa muussa paikassa esimerkiksi erilaisten kävelykierrosten avulla. Sovelluksessa on myös ns. lisätyn todellisuuden (augmented reality, AR) toteutukset meitä ortodokseja kiinnostavasta kohteesta, 1950-luvulla puretusta Mikkelin ortodoksisesta sotilaskirkosta, Pyhän suurmarttyyri Georgios Voittajan kirkosta, joka sijaitsi aikanaan Mikkelin vanhan varuskunta-alueen liepeillä.

Sovellusta on kehitetty Euroopan aluekehitysrahaston osarahoittaman AR Mikkelin -hankkeen puitteissa. Mukana tässä työssä on ollut erilaisia Mikkelin alueen matkailuun tai muulla tavalla Mikkeliin liittyviä sidosryhmiä, joista osa on liittynyt siihen läheisemmin ja osa mm. Ortodoksi.net hieman epävirallisemmin.

Yksi Ortodoksi.netin ylläpitäjistä on ollut läheisessä yhteistyössä tuota sotilaskirkon sovellusta tekevän henkilön kanssa. Hän on jossain määrin konsultoinut tätä työn alla ollutta kohdetta ja yhteistyössä mm. Kuopion seurakunnan isä Harri Peiposen kanssa on toimittanut tekijöille aitoja ikonikuvia juuri tämän sotilaskirkon sisätiloista sijainneista ikonien kehyksistä. Nuo koristeelliset puukehykset sijaitsevat tällä hetkellä Pielaveden ortodoksisessa kirkossa.

Lopputulos on jo tällä hetkellä erittäin mielenkiintoinen, joskin hiomista tässä ohjelmakokonaisuudessa vielä riittää, kunhan tietoisuus ja osaaminen lisätyn todellisuuden käytön mahdollisuuksista laajenee.

Applikaation nimeltä ”Päämajakaupunki Mikkeli” voi ladata tällä hetkellä omalle Android-laitteellensa sovelluskaupasta ilmaiseksi. Sovellusta voi käyttää vain ns. aidoilla paikoilla eli puhelimen tai tabletin kanssa on mentävä fyysisesti tässä tapauksessa paikalle, missä sotilaskirkko aikanaan sijaitsi – eli Mikkelin vanhalle varuskunta-alueelle ja sen liepeillä olevalle Linnavuorelle.

Sovelluksen avattuaan sen avulla ko. paikalla voi kävellä esimerkiksi tuon sotilaskirkon sisällä ja katsella sen ikonostaasia ja seiniä laitteen läpi suunnilleen sen oletetulle paikalla ja sovelluksen kehittäjien luoman mielikuvan kautta. Kenelläkään ei liene enää missään aitoja ja alkuperäisiä valokuvia, joista näkyisi miltä sisällä on aidosti aikanaan näyttänyt. Kaksi Ortodoksi.netin ylläpitäjistä on muutama vuosi sitten tehnyt kirkosta historiikin, jossa on joitain kuvia kirkon ulkoa ja sisältä. Nämä kuvat ovat kuitenkin ajalta, jolloin kaikki ikonit ja muu kalusto oli viety pois kirkosta ja kirkkoa alettiin purkaa, mutta kuvia voitiin kuitenkin hyödyntää sovellusta tehdessä.

Silti sovelluksesta avautuva näkymä on erilaisten tietojen pohjalta luotu lähes täysin kuviteltu näkymä, jossa vaikeutena oli mm. se, että tekijät olivat ei-ortodokseja, joilla ei paljoa ollut käsitystä ortodoksisen kirkon sisustuksesta ja ikoniteologiasta, mutta joita jossain määrin Ortodoksi.netin ylläpito pystyi neuvoillaan ja kuvillaan auttamaan. Lopputulos on yllättävän hyvä.

Jos olet Mikkelissä tai voit vieraillessa käydä katsomassa tuota sotilaskirkon paikkaa, lataa itsellesi tuo sovellus ja katso itse.

Hannu Pyykkönen
11.8.2023