Minne katosi suvaitsevaisuus?
Ortodoksi.netista
Viikon 42 kolumnivalinta
Isä Andrei Verikov:
isä Andrei Verikov
Minne katosi suvaitsevaisuus?
Vaikuttaa siltä, että suvaitsevaisuus toimii välillä ainoastaan yhteen suuntaan. Minä en tällä hetkellä jaksa kovin paljoa surkutella niitä 10000 ihmistä, jotka ovat lokakuussa eronneet kirkosta. Nämä ihmiset olisivat kuitenkin saattaneet seuraavan 10 vuoden sisällä tehneet tämän päätöksen ja lähteneet pois.
Se taas ottaa päähän, että netin mielipidekirjoituksissa saa jatkuvasti lukea juttuja joissa ihan surutta halveerataan kristinuskoa. Raamatusta puhutaan ”satukirjana” ja Jeesuksesta puhutaan ”Jessenä”. Ei tulisi kenellekään mieleen kirjoittaa Koraanista tai islamilaisuudesta samalla tavoin (ja hyvä niin). Kristillinen kirkko on tällä hetkellä Suomessa vapaata riistaa, jota saa erityisesti tämän kuuluisan homokeskusteluillan jälkeen haukkua kaikin sanakääntein.
Toinen turhauttava piirre on se, että läheskään kaikki eivät tiedä miksi eroavat ja mistä eroavat. Jotkut sanovat, että ”kirkko ei hyväksy homoja”. Missä niin on sanottu, että kirkko ei hyväksy sellaista ihmistä piiriinsä, joka on homoseksuaali?! Minä tiedän montakin homoseksuaalia ihmistä, jotka elävät ja vaikuttavat aktiivisesti seurakunnassa. Heitä ei millään tavoin syrjitä tai kohdalla kaltoin. Nämä ihmiset eivät ole nousseet barrikadeille vaatimaan kirkollista vihkimystä. He tietävät, että tässä nyt vaaditaan jotain mitä kirkko ei voi tehdä. Kuten olen aiemminkin sanonut, kyseessä olisi sama asia, että sähkömieheltä vaaditaan putkitöitä tai lääkäriä ohjaamaan lentokonetta.
Erobuumissa kyse taitaa lopulta olla muustakin kuin ihmisen seksuaalisesta tasapäistämisestä. Minun on edelleen vaikea kuvitella, että näin suuri joukko olisi ottanut sydämen asiakseen ajaa enemmänkin poliittista kuin teologista asiaa. Milloin ihmisiltä mahtaa löytyä sellaista hengen paloa, että saataisiin 10 000 suomalaista koottua eduskuntatalon eteen vaatimaan vähäosaisille parempaa kohtelua! Kansanedustajien palkankorotusta ei lopulta vastustanut kuin kourallinen ihmisiä, joten se asia taitaa olla kaikille ihan ok.
Eroamisen taustalla on varmasti osaltaan kapinahenki vanhaa instituutiota kohtaan, joka on todellakin aikojen saatossa kohdellut ihmistä välillä hyvinkin huonosti. Ihmisillä on varmasti vielä muistissa ajat jolloin vanhemmat raahasivat lapsensa väkisin kirkkoon tai sen, kun uskontotunnilla piti opetella ulkoa 10 käskyä. Tässä maksetaan asioita takaisin vähän niin kuin potut pottuina. Ja onhan se tärkeää, että löytyy hyvä syy olla maksamatta kirkollisveroja.
Monesti sanotaan, että kirkko on historiallinen jäänne 2000 vuoden takaa. Kuitenkin, jos menemme Lähi-Itään niin siellä edelleenkin on valloillaan pääpiirteittäin tuo samainen kulttuuri. Ja maailmassa taitaa edelleen olla paljon enemmän niitä paikkoja, joissa arvomaailma on hieman toisenlainen kuin länsimaissa.
Voikin kysyä, että mikä tekee juuri meidän länsimaisesta ja maallistuneesta yhteiskunnasta niin paljon paremman, että sen sääntöjä pitäisi kaikkien tahojen noudattaa?! Kirkonkin tulisi tästä vaatimuksesta muuttua, vaikka se on onnistunut kannattelemaan traditiotaan jo 2000 vuotta. Onko todellakin nyt se hetki, jolloin fiksut ihmiset toteavat sen olevan vanhanaikaista. Mielestäni tämä jos mikä on suvaitsemattomuutta kirkkoa kohtaan. Jos erilaisuus kerran on rikkaus, niin silloin kirkonkin pitäisi antaa olla sellainen kuin se on.
Kuka tahansa voi perustaa uuden uskonnollisen yhteisön aivan omilla pelisäännöillään. Sitä kannattaisi nyt kokeilla, kun vapailla markkinoilla on 10 000 uutta potentiaalista jäsentä.
isä Andrei Verikov
16.10.2010
(Kolumni on lainaus isä Andrein omasta blogista: Andrein ajatuksia ja se on julkaistu Ortodoksi.netissä kirjoittajan luvalla)
Tässä artikkelisarjassa Ortodoksi.net julkaisee kolumneja ja mielipideartikkeleja, joita ovat kirjoittaneet ortodoksisuuteen tavalla tai toisella läheisesti liittyvät ihmiset. Kirjoitukset eivät edusta välttämättä Suomen ortodoksisen kirkon virallista kantaa, mutta eivät myöskään ole Kirkon opin ja opetuksen vastaisia. Kirjoitukset ovat kirjoittajien omia pohdintoja ajassa tapahtuvista asioista ja ilmiöistä.