Munkit ja nunnat koolla Kreikassa
Ortodoksi.netista
Kirkkomme Aamun Koitossa - osa 21
Aamun Koitto julkaisi oheisen suomalaisen nunna Kristodulin kirjoittaman artikkelin kesäkuussa ilmestyneessä lehdessään nr. 11/1990.
Munkit ja nunnat koolla Kreikassa
Monien suomalaistenkin tunteman Meteoran kallioluostareiden pääluostari — Suuri Meteora — viettää tänä (1990) vuonna 600-vuotisjuhlavuottaan. Tapauksen kunniaksi luostarin igumeni Athanasios yhdessä paikallisen metropoliitan Aleksioksen kanssa järjesti Kreikan luostariväen yhteisen kokouksen Kalampakan pikkukaupunkiin Meteoran kallioiden juurelle huhtikuun 18. — 20. päivänä.
Kokouspaikkana oli kaupungin suuri freskoin koristeltu Pyhän Bessarionin kirkko.
Paikalle oli saapunut edustajia 48 miesluostarista ja 27 naisluostarista, arviolta vajaa 400 henkeä. Lisäksi kokoukseen osallistui 15 metropoliittaa ja luennoitsijoina Ateenan ja Tessalonikan yliopistoiden teologisten tiedekuntien professoreita. Ekumeeninen patriarkka Demetrios ja Amerikan arkkipiispa Iakovos muistivat kokousta sähkeellä.
Kansainvälisyyttä tilaisuudelle antoi serbialaisen Vanaton metropoliitan Amfilokhioksen ja kolmen serbialaisen nunnan läsnäolo.
Kokouksen kulkua seurasi Kreikan televisio, viisi radioasemaa ja erinäinen määrä lehdistön edustajia.
Tilaisuutta luonnehdittiin historialliseksi: vastaavaa koko Kreikkaa käsittävää munkkien ja nunnien kokoontumista ei ole aiemmin järjestetty.
Kristillisyys askeettista
Kokouspäivät alkoivat liturgialla, jonka jälkeen seurasi luentoja eri aiheista. Innokkaat keskustelut leimahtivat käyntiin luentojen jälkeen, ja niille varattu aika osoittautui aina liian lyhyeksi.
Useissa yhteyksissä ja nimenomaan maallikkoteologien taholta korostettiin, että kristillisyys on olemukseltaan askeettista. Professori Zisin mukaan koko alkukristillinen kirkko oli luostari — ei siinä mielessä, että kaikki olisivat olleet naimattomia, vaan siksi että kaikkia innoittivat korkeat eettiset ihanteet ja hengelliset pyrkimykset.
Lännessä kristillisyys on menettänyt otteensa kansoista juuri siksi, että siltä on terä poissa: kilvoittelun ja siveellisen puhtauden ihanteet ovat latistuneet.
Ortodoksisuus ja nimenomaan luostarit säilyttävät alkuperäistä evankeelista kristillisyyttä, jonka tuntomerkkejä ovat kaidan tien vaeltaminen, maailmasta ja sen hengestä luopuminen, nöyryys ja vaatimattomuus. Luostariyhteisöjen yksinkertainen, aineellisia tarpeita rajoittava elämä sopii myös ekologiseksi ihanteeksi.
Vuoden 1992 yhtenäisessä Euroopassa Kreikan luostareilla tulee olemaan tärkeä tehtävä: ensinnäkin ne suojelevat Kreikan ortodoksista kansaa yhä lisääntyvältä läntisten vaikutteiden paineelta — onhan Kreikka toistaiseksi ainoa ortodoksinen maa EEC:ssä — ja toiseksi ne voivat toimia hengellisen uudistuk¬sen lähteinä turhautuneille eurooppalaisille.
Igumenia ja rippi-isä
Mitä tulee luostarielämän sisäistä puolta koskeviin luentoihin, kokous olisi voinut keskustella vaikka koko päivän pelkästään Voloksen metropoliitan Kristoduloksen luennon pohjalta, jonka aiheena oli "Igumenian ja rippi-isän oikeudet naisluostareissa kanonien mukaan".
Metropoliitta korosti kanonien hengessä, että igumenia on luostarin varsinainen johtaja, ja piti antikanonisena joissakin luostareissa vallitsevaa tilannetta, jolloin rippi-isä — etenkin sellaisissa tapauksissa, jolloin hän on myös luostarin perustaja — on itse asiassa päättävä henkilö ja igumenian asema on vain nimellinen.
Harvinaisia eivät myöskään ole tapaukset, jolloin liian itsenäinen rippi-isä on saanut aikaan sisariston hajoamisen.
Toisaalta ei pidä mennä toiseen äärimmäisyyteen, jolloin rippi-isästä tulee igumenian tahdoton työkalu. Igumenian ja rippi-isän harmonisesta yhteistyöstä, missä molemmat tukevat toisiaan ja kunnioittavat toistensa oikeuksia, riippuu suuressa määrin sisariston hengellinen hyvinvointi.
Piispat ja luostarit
Toinen "kuuma" aihe, joka pulpahti keskusteluissa esiin vähän väliä, vaikkei siitä varsinaisesti luennoitu, oli paikallisten metropoliittojen ja luostarien välinen suhde.
Esitettiin, että Kreikassa viime vuosisadan alkupuolelta lähtien vallinnut käytäntö, että piispat valitaan lähes yksinomaan maailmassa työskentelevistä pappismunkeista, on ortodoksisen tradition vastainen ja on johtanut siihen, etteivät he useinkaan pysty syvällisemmin ymmärtämään luostarielämää.
Tähän on osaltaan vaikuttanut myös teologisissa tiedekunnissa viime vuosikymmeniin saakka vallinnut läntinen, luostarielämään epäilyksin suhtautunut henki.
Yhtenä syynä siihen, miksi Athos-vuori, joka on autonominen ja kuuluu patriarkaattiin, kukoistaa, mutta Kreikassa sijaitsevat muut miesluostarit enimmäkseen ammottavat tyhjyyttään tai ovat parin vanhuksen varassa, nähtiin juuri pelko piispojen mielivallasta.
Toisaalta — etenkin nunnien välisissä yksityisissä keskusteluissa — piispojen rooli koettiin suojelevana, nimenomaan tavallisten munkkien ja nunnien turvallisuutta lisäävänä tekijänä. Jokainen tuntui puhuvan tästä aiheesta omien joko myönteisten tai karvaiden kokemustensa perusteella.
Läsnäolleet teologit muistuttivat, että luostarit ovat osa kirkon elämää ja siten myös piispojen valvonnan alaisia. Vaikeuksia ei synny, jos piispat eivät ylitä valtuuksiaan ja — kuten eräs metropoliitoista sattuvasti sanoi — "elävät ja antavat toistenkin elää".
Vanhempien suhde lapsiin
Stavronikitan luostarin igumeni Basileios Athokselta käsitteli esitelmässään vanhempien reaktioita lasten mennessä luostariin.
Yhteistä niille kaikille on lähes säännöllisesti eriasteinen suuttumus, joka sitten vähitellen lievenee ja lopulta väistyy myönteisen suhtautumisen tieltä.
Igumeni kertoi yksinkertaisesta kansannaisesta, joka poikansa luostariin menon myötä ymmärsi myös oman roolinsa muuttuneen universaaliseksi. Luostariin kirjoittaessaan hän allekirjoitti "teidän kaikkien äiti". Hän oli alkanut tuntea itsensä kaikkien munkkien äidiksi.
Vastakkainen tapaus ovat varakkaat vanhemmat, jotka tyttärensä mentyä luostariin kirjoittivat tämän rippi-isälle ja käskivät häntä pakottamaan tytön työhön maailmaan, että tämä korvaisi vanhemmilleen kasvatukseen ja koulutukseen kuluneet varat. Nämä vanhemmat siis näkivät lapsensa vain taloudellisena sijoituskohteena.
Paitsi luentoa ovat muutamat muutkin Stavronikitan sympaattisen igumenin repliikit jääneet mieleen.
Igumenin tehtävästä hän sanoi:
- "Minä en voi sanoa kuuliaisuusveljelleni: "Kuules, sinun pitää kunnioittaa minua, koska minä olen igumeni." Se ei kerta kaikkiaan käy. Igumenin/ igumenian päätehtävänä on luoda luostariin sellainen ilmapiiri, että veljet/sisaret oma-aloitteisesti avaavat hänelle sydämensä."
- "Igumeni on kuuliaisuusveljiensä kuuliaisuusveli — kaikkien palvelija."
- "Igumenin ei pidä sitoa veljiä omaan persoonaansa vaan alttariin — tapahtuuhan munkiksi vihkiminen alttarin edessä."
- "Itse asiassa luostariveljestöjä pitävät koossa ne veljestön jäsenet, joiden sydämessä asuu Jumalan armo. Tällainen armon astia voi olla igumeni mutta myös viimeinen noviisi. Nämä ihmiset kannattavat koko maailmaa."
Kristitty ristin tiellä
"Itsepakotuksen helppous ja helpon elämän tukaluus" oli Athoksen Simonos Petran luostarin igumenin Emilianoksen aihe. Hän on myös Ormilian yli sata nunnaa ja noviisia käsittävän naisluostarin hengellinen isä.
Erityistä painavuutta tämän karismaattisena tunnetun igumenin sanoille antoi se tosiseikka, että hän puhui selvästikin omasta kokemuksestaan.
Kristillinen elämä on ristin tie, hän korosti.
- "Ne, jotka ovat Kristuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen" (Gal 5:24).
Ei pidä etsiä mukavuutta, vaan elää ahdistuksensa ja murheessa, että pääsisi taivasten valtakunnan avaruuteen. Sisimmässämme on käynnissä sisällissota. Taistelu himoja vastaan raastaa kappaleiksi koko luontomme, sydämemme, mutta tähän taisteluun kätkeytyy myös kristillisen elämän onni.
Helppous ja mukavuus tuo mukanaan masennuksen, murheen, ärtyisyyden, sekasorron, kun taas itsemme pakottaminen kilvoitteluun tekee sisimmästämme ihanan puutarhan, jalostaa meidät, on tie vapauteemme.
Itsepakotus on paras lääkkeemme, sen avulla kehitämme elämäämme, se on sisäänkäynti Jumalan alttarin eteen. Kilvoittelija saa iloita monista sisäisistä voitoista ja valloituksista. Pienet vaivamme, pienet puutteet, joita vapaaehtoisesti kärsimme, vähäisen kärsivällisyyden Jumala palkitsee suurilla lahjoillaan.
Saamme tuntea hänen läheisyytensä, maistaa Hänen näkemistään jo tästä elämästä käsin.
Balkanin ongelmia
Serbialainen metropoliitta Amfilokhios, joka hänkin kuuluu niihin hengenmiehiin, joiden pelkkä näkeminen vaikuttaa kohottavasti, esitti Suuren Meteoran luostarin perustajien pyhittäjien Athanasioksen ja Joosafin välillä vallinneen hengellisen rakkauden esikuvaksi Balkanin ortodoksisten kansojen suhteille.
Pyhä Athanasios oli näet kreikkalainen, kun taas hänen oppilaansa Joosaf kuului serbialaiseen Uresin hallitsijasukuun, luopui kruunusta ja meni munkiksi Meteoraan.
Uskon yhteyden tulisi päästä voitolle kansalliskiihkosta.
Keskustelussa tiedusteltiin metropoliitan mielipidettä Jugoslavian puoleisessa Makedoniassa vaikuttavasta skismaattisesta ns. Makedonian kirkosta. Hän selitti tämän kirkon syntyneen ateistisen valtiovallan tuella ajamaan valtion poliittisia päämääriä ja olevan edelleenkin valtion ohjauksessa.
Ekumeenisten suhteiden kannalta vähemmän miellyttävä on hänen antamansa tieto, että Vatikaanillakin on sormensa pelissä ja se tukee skismaatikkoja — omia uniaattipäämääriään ajaakseen sekin.
Luostareiden maaomaisuus
Kokous päätti yksimielisesti lähettää Kreikan uudelle pääministerille julkilausuman, missä se korostaa luostarien merkitystä Kreikan kansan elämässä ja vaatii luostarien maaomaisuuden takavarikoimista koskevien ns. Tritsin lakien kumoamista.
Lait ovat olleet voimassa vuodesta 1987, mutta eivät ole vielä toistaiseksi johtaneet käytännön toimenpiteisiin. Nykyinen hallituspuolue on vastustanut niitä alusta lähtien.
Samalla pyydettiin Meteoran julistamista pyhäksi alueeksi Tinos-saaren tavoin.
---
Yhteiset ateriat, jotka Suuri Meteora vieraanvaraisesti tarjosi kokouksen osanottajille, virkistystauot samoin kuin vierailevien nunnien majoittaminen paikallisiin naisluostareihin tarjosivat luostariväelle tervetulleen tilaisuuden tutustua toisiinsa ja vaihtaa mielipiteitä.
Kokouksen päätteeksi kaikki osallistujat saivat muistolahjaksi kaksi vasta ilmestynyttä Meteoraa käsittelevää teosta ja ikonin.
Tyytyväisin mielin, hengellisesti vahvistuneena luostariväki hajaantui sitten omiin luostareihinsa soveltamaan käytäntöön kokouksen antia. — Mutta Meteoran juhlavuosi jatkuu edelleen ja huipentuu syyskuussa tapahtuvaan ekumeenisen patriarkan vierailuun.
Sisar Kristoduli
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.11/1990, joka ilmestyi 11.6.1990, sivuilla 219-220)