Näkymättömän armon näkyvät merkit
Ortodoksi.netista
Pyhistä salaisuuksista eli sakramenteista
Ortodoksinen kirkko on jo kauan opettanut, että sakramentteja, erityisiä pyhittäviä toimituksia ihmisen pelastukseksi, jotka Herra itse on meille tarpeellisiksi osoittanut, on seitsemän.
Vaikka yksikään kirkolliskokous ei ole nimenomaan lausunut, että seitsemän olisi oikea luku, tukee sitä kuitenkin ikivanha traditio, ja se tosiseikka, että kaikki vanhat kirkot (ortodoksinen, roomalaiskatolinen, monofysiittiset ja nestoriolaiset) tuntuvat pitävän siitä luvusta kiinni. Sen luvun tueksi vedotaan myös mielellään Sananlaskujen kirjan 9:nnen luvun jakeeseen 1:
"Viisaus on talonsa rakentanut, veistänyt seitsemän pylvästänsä".
Siinä ajatellaan talolla tarkoitettavan kirkkoa, ja pylväillä niitä toimituksia, jotka ovat tarpeellisia pelastuksen takia, siis sakramentteja.
Pyhä Augustinus on sanonut, että sakramentti on Jumalan näkymättömän armon näkyvä merkki. Se on pidettävä aina mielessä, että emme sekoittaisi toisiinsa näkyviä ja näkymättömiä asioita. Esim. kun uskomme, että kasteessa pestään pois synnit, ei suinkaan kastevesi riitä niitä pesemään, ei vaikka juuriharjaa käytettäisiin, vaan se mikä todella vaikuttaa, on Jumalan armovoima. Mutta – niin me uskomme – Jumala halusi auttaa heikkouskoista ihmistä antamalla näkyviä toimituksia, jotka yleensä kuvaavat sitä mitä todella tapahtuu. Samalla muistettakoon kuitenkin, että uskomme mukaan sakramentit ovat todellisia, eivät pelkkiä vertauskuvia, koska itse Herra, Jeesus Kristus, on ne asettanut.
Leipä ja viini Ehtoollisessa ovat todella Kristuksen ruumis ja veri, vaikka näkyvältä muodoltaan kovin muistuttavatkin leipää ja viiniä.
Sakramentteja voidaan ryhmitellä
On monta tapaa jakaa sakramentit ryhmiin. Voimme erottaa sellaiset sakramentit (tai salaisuudet – mehän emme pysty käsittämään, miten ne toimivat), joita ei kenenkään kohdalla toimiteta toiseen kertaan:
- kaste ja
- pappeus.
Ja muut sakramentit, joita voidaan tilanteen mukaan toimittaa yhä uudelleen ja uudelleen.
Voimme myös erottaa sakramentit sellaisiin,
- jotka aina toimitetaan kirkossa, kirkkorakennuksessa, ja sellaisiin,
- jotka voidaan toimittaa muuallakin, kodeissa tai ulkoilmassakin.
Kirkossa toimitettavia ovat pappeus ja mirhavoitelu.
On varmaan syytä huomauttaa, että vaikka jokainen pappi toimiikin mirhavoitelun välittäjänä, yleensä heti kasteen jälkeen, niin varsinainen pyhitys tapahtuu lähes poikkeuksetta jonkun patriarkan toimesta, ja mirhavoide – valmiiksi pyhitettynä – lähetetään sitten seurakuntiin.
Tässä yhteydessä haluan mainita myös kirkonvihkimisen pyhän toimituksen. Vaikka sitä ei luetakaan sakramentteihin, se kuitenkin – luonnollisesti! – toimitetaan aina kirkossa, eikä siinä kyllin, sen toimittajana on aina piispa. Papitkin voivat siunata kirkkorakennuksia käyttöön, mutta oikeaa kirkonvihkimistä ei siis toimita kukaan muu kuin piispa.
Piispat ja papit toimittajina
Piispa onkin kaikkien sakramenttien ensisijainen toimittaja täällä maan päällä, niiden näkyvässä muodossa. Mirhallavoitelu esim. on jatkuvasti "piispojen toimitus", koska papit eivät itse pyhitä mirhavoidetta. Sillä tavalla, että mirhavoiteen pyhittää patriarkka, halutaan ilmaista eri paikallisten kirkkojen yhteenkuuluvuutta, mutta jokaisella piispalla on muodollisesti valta siihen.
Koska kuitenkin sakramentit ovat suorastaan välttämättömiä yksityisille kristityille, ovat piispat valtuuttaneet papitkin useimpia niistä toimittamaan. Eihän voida ajatella että esim. liturgia toimitettaisiin vain silloin, kun piispa ehtii tulla paikalle. Mirhallavoitelun lisäksi vain pappeuden sakramentin toimittaminen, eli siis diakoniksi, papiksi tai piispaksi vihkiminen, on jäänyt piispojen tehtäväksi, osittain varmaan siksi, että pappeuden arvo siten tulisi oikein korostetuksi (piispaa, so. "täydellistä" pappia, vihkimään tarvitaan käytännössä jopa kolme piispaa!), mutta ehkä myös siksi, että niin tarpeellinen toimitus kuin se onkin, se ei juuri koskaan ole niin kiireellinen, etteikö piispakin ehtisi paikalle.
Välttämättömät pelastumiselle
Kirkollahan on kuitenkin satoja, ehkä tuhansiakin erilaisia palveluksia ja rukouksia käytettäviksi mitä moninaisimmissa elämän tilanteissa (on sanottu että ortodoksinen kirkko siunaa kaiken). Miksi sitten näitä seitsemää korostetaan niin erityisesti?
On jo mainittu, että niitä pidetään välttämättöminä ihmisen pelastumiselle. Uskomme, että Jumala antoi ne meille, niin kuin koko maanpäällisen kirkkonsakin, sen tähden, että meidän olisi helpompi ottaa vastaan Hänen armonsa sellaisissa muodoissa, mihin me olemme tottuneet, aineeseen sidottuja kun olemme. Mutta kaikki toimitukset ovat samalla tavalla näkyviä, mikä sitten erottaa nämä seitsemän kaikista muista?
Me uskomme, että syntiinlankeemuksessa ihmisluonto ikään kuin likaantui, ihmisellä ei enää ollut sellaista asua, vaatetta, joka sopisi Jumalan iankaikkiseen valtakuntaan. Itse Jeesushan antaa meidän selvästi ymmärtää, että vaikka kaikki ovatkin kutsutut hääjuhlaan, ei sinne ole menemistä, ellei edes yritä pukeutua "hienosti". Omin voimin me emme kuitenkaan pysty itsestämme poistamaan synnin aiheuttamaa likaa, vaan me tarvitsemme siihen Jumalan apua. Ja apua me saammekin.
Kaste ja mirhalla voitelu
Koska me uskomme, että jokainen ihminen on jo syntyessään "likaantunut", ei omaa syyllisyyttään, mutta ihmisluonnon turmeluksen takia, haluamme suorittaa puhdistuksen niin aikaisin kuin mahdollista kunkin kohdalla, jo aivan pian syntymän jälkeen. Tämä ensimmäinen puhdistus on pyhä kaste, jossa ”vaatteemme pestään” niin että voimme päästä Jumalan valtakuntaan. Ja siihen liitetään yleensä heti vahvistuksen sakramentti, pyhä mirhallavoitelu, niin että saisimme Jumalalta voimaa pysyä puhtaina, ottaa aktiivisesti osaa Jumalan valtakunnan työhön, ottaa vastaan niitä moninaisia Pyhän Hengen lahjoja, joita maailmassa tarvitsemme.
Tuon synnynnäisen "vian" takia on kaste ainoa sakramentti, jonka toimittajana voi – hätätilassa – olla myös maallikko, sillä ei haluta että kukaan kuolisi kastamattomana.
Kastetta ei koskaan toimiteta uudelleen, mutta mirhallavoitelu voidaan eräissä tapauksissa uudistaa, varsinkin jos joku on niin sanoissaan kuin teoissaankin ensin sanoutunut irti Jumalan armosta ja sitten palaa takaisin.
Ehtoollinen
Jeesus kuoli meidän edestämme, lunastaakseen meidän velkamme. On siis tärkeätä, että osallistumme tuosta lunastuksesta, saamme sen omaksemme. Sitä varten meillä on pyhän ehtoollisen sakramentti, jossa Jeesuksen omien sanojen mukaan kirjaimellisesti otamme vastaan Hänen ruumiinsa ja verensä, juuri sen ruumiin joka meidän tähtemme kärsi, ja sen veren, joka meidän tähtemme vuodatettiin. Pyhää ehtoollista voidaan syystä pitää koko kirkon, Kristuksen seurakunnan, salaisuuden kuvauksena: olemmehan me Kristuksen ruumiin jäseniä, onhan kirkko itse Kristuksen ruumis!
On luonnollista että yritämme kaikin tavoin tulla tähän yhteyteen mahdollisimman puhtaina, "häävaatteissa". Luotamme siihen, että Jumala armossaan ottaa meidät vastaan sellaisina kuin olemme, mutta kuitenkin – meidän on edes yritettävä. Siksi paastoamme aivan erityisesti ennen ehtoollista, luemme rukouksia tavallista enemmän jne. Mutta ihmisinä emme pysty aina edes hyvällä tahdollamme välttämään syntiä, joka saastuttaa meidät, ja siksi tarvitsemme Jumalan apua, että Hän taas puhdistaisi meidät, niin kuin kasteessakin, palauttaisi meidät siihen puhtauden tilaan, joka alun perin oli tarkoitettukin ihmisille.
Synninpäästö
Sitä varten meille on annettu synninpäästön, synnintunnustuksen sakramentti. Tunnustamista tarvitaan mm. siksi, että siten osoitamme olevamme tietoisia edes siitä, mitä ei olisi pitänyt tehdä, mutta myös siksi että pappi ehkä pystyy auttamaan meitä, niin ettemme uudelleen lankeaisi ainakaan samaan syntiin. Mutta todellinen sakramentti on tietenkin synnin päästö, jossa Jumala jälleen puhdistaa meidät kaikesta sellaisesta saastaisuudesta, mitä olemme itseemme keränneet.
Nämä neljä sakramenttia ovat uskomme mukaan välttämättömiä jokaiselle aikuiselle henkilökohtaisesti. Ja ihmisen oman heikkouden takia on varsinkin ehtoollisen ja synninpäästön toistaminen tarpeellista.
Pappeus
Pappeuden sakramenttia voidaan pitää tarpeellisena vain epäsuorasti, eli niin että sakramenttien toimittamista varten on välttämätöntä, että kirkossa on pappeja, mutta jokaisen kristityn ei tarvitse sitä sakramenttia omalla kohdallaan ottaa vastaan. Piispat ovat varsinaisia pappeja, ylipappeja, mutta papeilla ja diakoneilla, pappeuden alemmilla asteilla, on valtuus toimittaa ennen kaikkea sellaisia sakramentteja ja jumalanpalveluksia, joiden tiheä toistuminen on suotavaa.
Avioliitto
Avioliiton sakramentti on välttämätön niille, jotka on siihen kutsuttu, mutta jo vanhastaan kirkko on hyväksynyt ajatuksen, että kaikkien ei tarvitse mennä naimisiin.
Sairaanvoitelu
Sairaanvoitelun sakramentti, seitsemäs, on ehkä myös sellainen, johon kaikkien ei tarvitse osallistua, mutta koska on olemassa pelko, että olemme tietämättämme (unohtaen) tehneet jotakin, josta meitä sairaudella rangaistaan, on hyvin vaikea sanoa koska siihen ei tarvitsisi osallistua. Korostettakoon, että ei tarvitse olla mitenkään "erityisesti" sairas, että voisi sitäkin kautta pyytää apua Jumalalta.
Ennen muuta emme koskaan saisi pelätä sakramentteihin osallistumista, vaan meidän tulee muistaa, että Jumala on hyvyydessään antanut ne meille juuri sitä varten, että voisimme puhdistautua synnin liasta. Sakramentit eivät ole hurskaita ja hyviä varten, "eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat", ne ovat meitä varten, jotka yhä uudelleen sorrumme syntiin, yrityksistä huolimatta. Lähestykäämme siis niitä uskalluksella luottaen Jumalan armoon, tietoisina siitä että Jumala haluaa kaikkien ihmisten pelastuvan.
Johannes Seppälä
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 4/1984, joka ilmestyi helmikuun 16. päivänä 1984, sivuilla 60-61 [s. 12-13)
[Toim. huom. Alkuperäisestä tekstistä poiketen, jokaisesta linkiksi merkitystä värillisestä otsikosta avautuu ko. sakramenttia tai kyseistä asiaa käsittelevä KS Joensuun piispa Arsenin vuonna 2017 yhdessä Ortodoksi.netin kanssa tehty video.]