Toiminnot

Nikean ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen säännöt

Ortodoksi.netista

Sääntö 1.

Jos joltakin (papistosta) on lääkäri sairauden takia poistanut ruumiin jäseniä tai jos barbaarit ovat hänet (väkivalloin) kuohinneet, niin pysyköön hän papistossa. Mutta jos hän ollen terve on itsensä kuohinnut, niin vaikka hänet luetaankin papistoon kuuluvaksi, on hänet sen tehtävistä pidätettävä, eikä tästä lähtien pidä ketään tällaista virkaan asettaa. Mutta kuten on selvää, tässä on puhe niistä, jotka itse tekevät teon ja rohkenevat kuohituttaa itsensä, jota vastoin barbaarien tai isäntien väkivalloin kuohitseminen, jos he muutoin havaitaan arvollisiksi, sääntö sallii papistossa olla.

Sääntö 2.

Koska on tapahtunut, että joskus tosi tarpeen vaatimuksesta, joskus taas ihmisten painostuksesta, on menetelty vastoin kirkollista sääntöä, kun esimerkiksi ihmisiä, jotka ovat juuri äsken tulleet pakanallisesta elämästä uskoon ja joita on vain vähän aikaa opetettu, on heti päästetty hengelliseen pesoon ja kohta kasteen jälkeen korotettu piispan tai presbyteerin virkaan, niin on katsottu hyväksi, ettei vastaisuudessa saa mitään sellaista tapahtua. Tarvitaanhan sekä kasteeseen opettamista varten että sen jälkeen kylliksi aikaa kasteen tarkempaa koettelemista varten. Selvä on myös apostolin kirjoitus, joka sanoo: "Älköön hän olko äsken kääntynyt, jottei paisuisi ja joutuisi perkeleen paulaan ja tuomion alaiseksi." Jos taas jossakin henkilössä huomataan ajan kuluttua jokin sielullinen synti ja kaksi tai kolme henkilöä näyttää sen todeksi, niin erotettakoon tämä. Se, joka papiston jäsenenä menettelee vastoin tätä sääntöä, asettaa itsensä vaaraan tulla suurta kokousta vastaan uhmailevana erotetuksi papistosta.

Sääntö 3.

Suuri kokous ehdottomasti kieltää sekä piispaa että presbyteeriä, samoin kuin diakonia tai yleensä ketä hyvänsä papistosta pitämästä luonaan asumassa ketään muuta naista kuin ehkä äitiään tai sisartaan tai tätiään tai ainoastaan sellaisia henkilöitä, jotka ovat ulkopuolella kaikkea epäilystä.

Sääntö 4.

Piispan virkaanasettaminen parhaiten sopii maakunnan kaikkien piispojen tehtäväksi. Mutta jos se joko sattuneiden esteiden pakosta tai matkojen pituuden takia käy vaikeaksi, niin kokoontukoon yhteen ainakin kolme piispaa toisten kirjallisesti ilmoittaessa yhtyvänsä päätökseen ja niin toimittakoot kättensä päälle panemisen kautta virkaan vihkimisen. Kaikkien näiden toimituksien vahvistaminen kuuluu joka maakunnassa sen metropoliitalle .

Sääntö 5.

Niihin nähden, jotka kunkin maakunnan piispat ovat erottaneet kirkon yhteydestä, kuuluvatpa nämä papistoon tai maallikkoluokkaan, olkoon voimassa se säännön mukainen käsitys, joka lausuu, että toisten ei tule ottaa vastaan toisten karkottamia henkilöitä. Kuitenkin on tulkittava, eikö erottamisen syynä ole ollut piispan pikkumaisuus tai riidanhalu tai joku vastenmielisyys erotettua kohtaan. Jotta siis saataisiin sopiva tilaisuus tutkimiseen, on katsottu hyväksi toimeen panna kahdesti vuodessa joka maakunnassa kokouksia, siinä tarkoituksessa että kaikki maakunnan piispat kokoontuneina yhteisesti tutkisivat tällaiset kysymykset, ja ne, jotka tunnustetusti ovat loukanneet piispaa, yksimielisen perusteellisen päätöksen kautta erotettaisiin papistosta siihen asti, kunnes uusi piispankokous katsoo hyväksi tehdä heihin nähden ihmisystävällisemmän päätöksen. Toinen kokouksista pidettäköön suuren paaston edellä, jotta sitten, kun kaikki halpamielisyydet poistetaan, tulisi kannetuksi Jumalalle puhdas uhrilahja, ja toinen kokous syksyn tienoilla.

Sääntö 6.

Olkoon voimassa Egyptissä, Libyassa ja Pentapoliksessa vallitsevat tavat, joitten mukaan kaikki nämä ovat Aleksandrian piispan vallan alaisia, kuten on tapana Roomankin piispaan nähden. Samoin myöskin Antiokiassa sekä muissa maakunnissa säilytettäköön kirkkojen etuoikeudet. Ylimalkaan on selvää, että jos joku tulee piispaksi metropoliitan suostumuksetta, suuri kokous on päättänyt, että sellainen ei saa olla piispana. Jos taas kaikkien yhteinen vaali on oikein suoritettu, kirkollisen säännön mukaan, niin vaikka kaksi tai kolme kiistanhaluista panisikin sitä vastaan, pääsköön enemmistön ääni voimaan.

Sääntö 7.

Koska on vakiintunut se tottumus ja vanha perintätapa, että Aelian (Jerusalemin) piispaa pidetään kunnianarvoisena, olkoon hänellä se kunnia edelleenkin ja säilytettäköön hänelle metropoliitan istuimelle tuleva arvo.

Sääntö 8.

Niihin nähden, jotka ennen nimittivät itseään kataareiksi (puhtaiksi) ja sitten ovat tulleet katolisen apostolisen kirkon yhteyteen, on pyhä suuri kokous katsonut hyväksi, että he saavat, sitten kun heidän päällensä on pantu kädet, tulla kleerukseen. Mutta heidän tulee ennen kaikkea antaa kirjallinen lupaus, että he liittyvät kirkkoon ja tulevat noudattamaan katolisen apostolisen kirkon sääntöjä, nimittäin, että tulevat olemaan kirkollisessa yhteydessä sekä toisessa avioliitossa olevien että vainon aikana luopuneidenkin kanssa, joille on annettu katumuksen aika sekä määrätty anteeksiantamisen hetki, niin että he tulevat kaikessa noudattamaan katolisen kirkon sääntöjä. Missä siis kylissä tai kaupungeissa kaikki kleerukseen kuuluvat ovat vain heidän joukostaan vihityt, jääkööt nämä samaan kirkolliseen virka-arvoon. Selvää on kuitenkin, että jos siellä, missä on olemassa katolisen kirkon piispa, jotkut heistä liittyvät kirkkoon, tämä pitää piispallisen arvonsa, ja se, jota kataarit nimittävät piispaksi, saa pitää vain presbyteerin arvon, jollei piispa katso hyväksi pysyttää hänelle hänen nimitykselleen kuuluvaa arvoa. Jollei taas hän tahtoisi sitä hänelle suoda, niin hankkikoon hänelle joko maalaispiispan tai presbyteerin paikan, jotta näyttäisi siltä, että täydellisesti kuuluu kleerukseen. Näin on meneteltävä siksi, ettei tulisi olemaan kaupungissa kahta piispaa.

Sääntö 9.

Jos jotkut tutkimatta ovat asetetut presbyteereiksi tai vaikkapa kyseltyinä ovatkin tunnustaneet syntinsä ja sen jälkeen ihmiset ovat vasten sääntöä panneet kätensä heidän päälleen, niin sellaisten ei sääntö salli olla kleeruksessa, sillä katolinen kirkko ehdottomasti vaatii nuhteettomuutta.

Sääntö 10.

Jos jotkut luopuneista ovat tietämättömyydestä otetut kleerukseen tai vaikkapa ottajien tietäenkin, niin tämä ei vähennä kirkollisen säännön voimaa. Niinpä asian tultua todistetuksi nämä on erotettava viroistaan.

Sääntö 11.

Niihin nähden, jotka ilman pakkoa tai ilman omaisuuden takavarikoimista tai ilman uhkaavaa vaaraa tai ilman mitään muuta sen kaltaista syytä ovat luopuneet uskostaan, kuten on tapahtunut Liciniuksen vainon aikana, kokous katsoi hyväksi, vaikka he eivät ansaitsisikaan ihmisrakkautta, kuitenkin osoittaa heille lempeyttä. Ne heistä, jotka vilpittömästi katuvat, olkoot ensin kolme vuotta sanan kuulijain joukossa, kuten uskovaiset, sitten seitsemän vuotta kumartavien joukossa ja vihdoin kaksi vuotta rukoilkoot yhdessä maallikkojen kanssa osallistumatta kuitenkaan pyhään Ehtoolliseen.

Sääntö 12.

Ne, jotka Jumalan armo on kutsunut uskoon ja jotka ovat ensimmäisen innostuksen osoittaneet sekä heittäneet pois sotilasvyönsä, muta ovat sitten palanneet jälleen, kuten koirat oksennuksilleen, niin että jotkut heistä ovat uhranneet rahaa sekä lahjoilla palauttaneet itselleen sotilasarvonsa, - ne olkoot kymmenen vuotta kumartavina, oltuaan sitä ennen kolmen vuoden ajan kuuntelevina. Kaikkiaan näihin nähden on kuitenkin tutkittavakatumuksen luonne ja muoto. Niinpä niitä, jotka peljäten, kyynelin, kärsivällisesti ja hyvin teoin osoittavat todellista eikä vain muodollista kääntymystään, saa sitten kun he ovat täyttäneet heille määrätyn kuuntelemisajan; oikeuden mukaan ottaa rukousten osallisuuteen ja piispan on lupa vielä suuremmallakin ihmisrakkaudella kohdella heitä. Ne taas, jotka välinpitämättömästi ovat kärsineet rangaistuksensa ja pitäneet vain kaavamaista kirkkoon tulemista itselleen kääntymykseksi riittävänä, suorittakoot täydellisesti katumusajan.

Sääntö 13.

Tästä elämästä poislähteviin nähden noudatettakoon nytkin vanhaa kanonista lakia, jonka mukaan heiltä ei saa kieltää viimeistä mitä tarpeellisinta matkaevästystä. Mutta jos toivottomuuden tilassa ollut tultuaan pyhästä Ehtoollisesta osalliseksi pala taas elämään, olkoon hän yhdessä niiden kanssa, jotka ovat päästetyt ainoastaan yhteisiin rukouksiin uskovaisten kanssa. Ylimalkaan jokaiselle kuolintautia sairastavalle, olkoonpa hän kuka hyvänsä, jos hän kerran pyytää Herran Pyhää Ehtoolista, on piispan tutkittuaan hänen sielunsa tilaa annettava pyhät lahjat.

Sääntö 14.

Uskostaan luopuneisiin katekumeeneihin nähden on pyhä suuri kokous katsonut hyväksi, että heidän tulee olla kolme vuotta ainoastaan kuuntelijain kanssa ja sitten rukoilla yhdessä katekumeenien kanssa.

Sääntö 15.

Muutamin paikoin esiintynyt kleeruksen jäsenten tapa siirtyä paikasta toiseen vasten apostolista sääntöä päätettiin kerta kaikkiaan lopettaa, koska se on synnyttänyt paljon häiriötä ja eripuraisuutta. Päätettiin nimittäin, ettei piispa eikä presbyteeri eikä diakoni saa siirtyä kaupungista toiseen, ja jos joku heistä tämän pyhän suuren kokouksen päätöksen jälkeen yrittää jotakin senkaltaista tehdä tai sallii sellaista itselleen tehtävän, niin se toimenpide kokonaan peruutettakoon, ja asianomainen palautettakoon siihen seurakuntaan, johon hän oli piispaksi, presbyteeriksi tai diakoniksi vihitty.

Sääntö 16.

Niitä presbyteerejä tai diakoneja tai ylimalkaan kleerukseen kuuluvia, jotka pitämättä silmäinsä edessä Jumalan pelkoa ja tuntematta kirkollista sääntöä uhkarohkeasti ovat poistuneet omasta seurakunnastaan; ei suinkaan ole otettava vastaan toiseen seurakuntaan, vaan on heihin nähden käytettävä kaikkea pakotusta, jotta palaisivat omiin paikkoihinsa tai, jos he pysyvät niskottelussaan, tulee heitä pitää erillään kirkollisesta yhteydestä. Jos taas joku piispoista uskaltaa riistää toisen piispan kleerukseen kuuluvan henkilön ja vihkiä hänet omassa kirkossaan ilman sen oman piispan suostumusta, jonka kleerukseen hän on luettu ja jonka hän on jättänyt, olkoon se vihkimys pätemätön.

Sääntö 17.

Koska useat kleerukseen kuuluvista tyydyttääkseen ahneuttaan ja häpeällistä voitonhimoaan ovat unohtaneet Jumalan sanan "joka ei anna rahaansa korolle" (Ps.15:5) ja antavat rahojaan lainaksi vaatien niistä sadanneksen korkoa kuukaudelta, niin suuri pyhä kokous päätti, että jos joku tämän säädöksen jälkeen tavataan ottamasta korkoa antamastaan lainasta tai muutoin keinottelemasta tai vaatimasta koroksi puolet lainatusta rahamäärästä tai jos yleensä keksii jotain muuta keinoa häpeälliseksi voitokseen, erotettakoon sellainen kleeruksesta ja poistettakoon kleerikkojen luettelosta.

Sääntö 18.

Pyhän suuren kokouksen tietoon on tullut, että muutamin paikoin ja muutamissa kaupungeissa diakonit antavat Herran Ehtoollista presbyteereille, vaikka ei mikään kirkollinen sääntö eikä käytäntö ole perinteenä jättänyt sellaista tapaa, että ne, joilla ei ole valtaa toimittaa pyhää Ehtoollista, antaisivat Kristuksen Ruumiin niille, jotka sitä toimittavat. On tullut tunnetuksi sekin, että muutamat diakoneista vieläpä ennen piispoja koskettavat eukaristiaa lahjoja. Tämä kaikki lopetettakoon ja diakonit pysykööt omassa arvossaan tietäen, että he ovat piispan palvelijoita ja alempia kuin presbyteerit. Ottakoot he vastaan pyhän Ehtoollisen järjestyksessä presbyteerien jälkeen piispan tai presbyteerin sitä heille antaessa. Diakonien älköön olko luvallista edes istua presbyteerien keskellä, sillä se on vasten sääntöä ja järjestystä. Jos joku diakoneista ei tätä säädöstä suostu tottelemaan erotettakoon hänet diakonin virasta.

Sääntö 19.

Katolisen kirkon yhteyteen pyrkivästä paulikaaneista on tehty sääntö, että yleensä heidät kaikki on uudestaan kastettava. Jos jotkut heistä ovat ennen tätä luetut kleerukseen, niin, jos he osoittautuvat moitteettomiksi ja nuhteettomiksi, saakoot, sitten kun ovat uudesti kastetut, vihkimyksen katolisen kirkon piispalta, mutta jos tutkittaessa heidät havaitaan virkaan sopimattomiksi, tulee heidät erottaa kleeruksesta. Samaa sääntöä on noudatettava myös diakonissoihin ja ylimalkaan kaikkiin kleerukseen luettuihin nähden. Diakonissoilla tässä tarkoitetaan ainoastaan niitä, joita puvun mukaan pidetään sellaisina. Kun nämä eivät ole saaneet mitään vihkimistä kätten päälle panemisen kautta, niin heidät voidaan aivan ilman muuta lukea maallikkoihin.

Sääntö 20.

Koska muutamat notkistavat polvensa Herran päivänä (sunnuntaina) sekä helluntaijuhlan päivinä, niin jotta kaikissa seurakunnissa noudatettaisiin samaa tapaa, katsoi pyhä kokous hyväksi, että näinä päivinä kannetaan Jumalalle rukoukset seisoaltaan.


<- Ekumeenisten kirkolliskokousten säännöt

Konstantinopolin toisen kirkolliskokouksen säännöt ->