Pääsiäinen ja kasteen ilo (opetuspuhe)

Suuri Lauantai oli Vanhan Kirkon merkittävä kastepäivä

Kirkon ensimmäisinä vuosisatoina kaste elettiin Kristuksen ylösnousemusjuhlan pyhänä salaisuutena. Suuri Lauantai oli Vanhan Kirkon merkittävä kastepäivä. Kasteella on Pääsiäisen luonne ja sisältö. Se meidän on välttämätöntä tietää Ortodoksinen kaste on Jumalan Valtakunnan pyhä salaisuus:

Kristus on noussut kuolleista ja antaa ihmisille mahdollisuuden uuteen elämään Hänessä.

Nykyään pyhän kasteen ja Pääsiäisen yhteys on katkennut, harvat edes tietävät tuosta yhteydestä. Kaste merkitään asiakirjoihin, mutta ei ortodoksikristityn mieleen.

Kasteessa saatu uusi elämä julistaa Kirkon jäsenen voimallista matkaa langenneesta maailmasta Jumalan Valtakuntaan. Ortodoksisen kirkon hengellinen elämä selittää ja julistaa kasteen pyhää mysteeriota.

Pääsiäinen on sekä loppu (vanhan elämän) että uusi alku (uusi elämä Kristuksessa). Siinä kiteytyvät ortodoksisen kasteteologian terapeuttiset ainekset. Ortodoksisen teologisen käsityksen mukaan kuolema on ennen muuta hengellinen todellisuus. Hengellinen kuolema tarkoittaa ihmisen eroa elämästä eli Jumalasta, joka on Itsessään elämän antaja ja Elämä

Ensimmäisten vuosisatojen ortodoksikristityt tiesivät, että Pääsiäinen oli heidän oman kasteensa muistamista, osallistumista ylösnousseen ja kuoleman voittaneen Kristuksen elämään. He olivat vakuuttuneita, että kaikki aika oli uudistunut, aivan kuten koko maailma oli uudistunut heidän omassa elämässään. He eivät kutsuneet uskoaan uskonnoksi, vaan ilosanomaksi. He julistivat elämällään Pääsiäisen ilosanomaa ja elivät todeksi Kirkon Uutena Elämänä ja Jumalan Valtakunnan illattoman päivän odotuksena.

Kirkon ensimmäisten vuosisatojen ihmisten kirkollisuus rakentui rukoukseen, ylistykseen, anteeksiantamukseen ja Jumalan pyhyyden esillä pitämiseen.

Suuri Viikko on erityisen katumuksen aikaa

Ortodoksisen Suuren Viikon suurenmoiset jumalanpalvelukset auttavat uskovia astumaan sisälle Jumalan mittaamattoman rakkauden maailmaan. Pyhän Viikon jokaisella päivällä on erityisaiheensa, painotuksensa ja kertomuksensa. Jokainen Suuren Viikon kertomus yhdistyy selkeästi keskeiseen tapahtumaan: Ristin Pääsiäiseen ja Vapahtajan Ylösnousemukseen.

Suuri viikko tekee meidät tietoisiksi ihmisen synnin aiheuttamasta tuhosta ja kapinasta Jumalaa vastaan. Synti vaikuttaa meissä ja ympärillämme monin tavoin. Kun Kirkon Isät opettavat meille katumuksesta, he tarkoittavat askeettista taistelua pahaa vastaan, joka ärsyttää ja kiusaa meitä ja yrittää saastuttaa ajatuksemme ja tahtomme. Mutta me saamme mahdollisuuden kokea Jumalan rakkauden ja pyhyyden uudeksi tekevän voiman.

Suuri Viikko on annettu meille erityiseksi katumuksen ajaksi. Kirkko on pelastuksen arkki. Se ei kutsu meitä uskonnollisiin spektaakkeleihin tai hetkellisiin tunne-elämyksiin. Kirkko kutsuu meitä synnin himojen sairastuttamia taisteluun saatanan hajottavia voimia vastaan. Meitä kutsutaan elämän sisäiseen muuttamiseen. Himot ja jumalattomuus avaavat sielussamme oven toisilleen.

Suuri Viikko paljastaa liturgisissa teksteissään ihmisen syntiinlankeemuksen häpeän: helvetin syöverit, kadotetun paratiisin ja Jumalan poissaolemisen. Siksi meidän tulee murehtia. Me voimme käsitellä katumuksessa Jumalaa vastaan kohdistuvaa kapinaamme ainoastaan äärimmäisessä nöyryydessä ja särkyneessä sydämessä. Muutoin me lyödä tietä todelliseen katumukseen ja elämän muutokseen. Ortodoksisen kirkon askeettista elämää ei ole ilman kärsimyksiä, kipuja ja menetyksiä. Hyveen tielle kuuluvat vaivat ja vastukset.

Kirkko on Jumalan Valtakunnan yhteisö. Se suuntautui kohti iankaikkista elämää. Siksi ortodoksisen liturgisen elämän tehtävänä on muuttaa elämämme valmistautumiseksi. Kirkko opettaa meille elämämme suunnan ja tarkoituksen, mikä on tulevaa, mitä odotetaan ja toivotaan.

Kirkon koko liturginen elämä tekee uskoville Jumalan Valtakunnan läsnä olevaksi. Kaste, eukaristia ja katumus ovat Jumalan Valtakunnan esimakua. Ne muistuttavat Kirkon jäseniä heidän kutsumuksestaan todistaa elämällään Kristuksen pelastavista teoista.

Kirkon pyhissä kilvoittelijoissa elää Pääsiäinen

Kristuksen ylösnousemuksen päivä on illaton. Kristus palauttaa Itsessään ihmisluonnon kunniaan ja voimaan. Saatana hyökkäsi kaikkia keinoja käyttäen Kristuksen kimppuun tuhotakseen Hänet ja tehdäkseen tyhjäksi Hänen pelastustekonsa. Saatan hyökkäys epäonnistui. Kristus ei kukistunut. Jumala riisui rakkaudellaan saatan valhevoiman aseista.

Pyhä Epifanios Kyproslainen (k. 403) kysyy Suuren Lauantain saarnassaan:

Missä ovat nyt kansanjoukot, vastalauseet, sotilasjoukot, aseet ja keihäät? Missä kuninkaat, papit ja tuomiota harjoittavat tuomarit? Missä soihdut, miekat ja kuriton huuto? He kävivät kulmakiven, Kristuksen, kimppuun, mutta murtuivatkin itse. Tänään on pelastus tullut maan päälle ja iankaikkisuudesta asti maan alla oleville. Ottakaa vastaan suuri valkeus, te, jotka istutte pimeydessä ja kuoleman varjossa.

Meitä kutsutaan Kirkossa toteuttamaan Jumalan siunaamaa lähetystyötä. Meitä kutsutaan osallistumaan Kristuksessa Jumalan voittoon maailmasta. Eukaristinen malja ja leipä muistuttavat meitä kaikkia yhdistävistä läheisistä siteistä. Ne vaativat meitä luopumaan itsekkyydestämme. Kirkon yksinkertainen elämäntapa on haasteellisena esikuvana aikamme ihmisille rajoittaa kulutusta ja osoittaa kristillistä rakkautta lähimmäisille.

Kuolleista ylösnoussut ja iankaikkisesti Isän kunniassa elävä Kristus kuuluu Kirkon elämän ja historian jokaiseen päivään, jokaiseen silmänräpäykseen, koska Hän elää ja on lupauksensa mukaisesti kanssamme nyt ja aina. Ylösnousemuksen ilo on pyhä salaisuus, joka meidän on opittava kokemaan, mutta me voimme kokea sen vain, jos olemme oppineet ensin ristin murhenäytelmän.

Noustaksemme ylös kuolleista meidän on kuoltava synnille. Meidän on kuoltava pyhässä katumuksessa kahlehtivalle itsekkyydelle, peloille ja kaikelle, mikä tekee langenneen maailman ahtaaksi, kylmäksi, köyhäksi ja julmaksi paikaksi. Ilman Ristin kuolemaa ei ole ylösnousemusta, joka on iloa jälleen löydetystä elämästä, iloa Jumalan elämästä, jota kukaan tai mikään ei voi ottaa pois Kirkon uskollisilta jäseniltä.

Pyhä Johannes Krysostomos (k. 407) opettaa:

Jos Jumala ei olisi aikonut herättää meitä kuolleista, jos Hänen tahtonsa oli, että kaikkien meidän pitäisi hävitä olemassaolosta, niin Hän ei olisi taistellut niin monissa asioissa puolestamme. Hän ei olisi levittänyt taivaita yllemme eikä laskenut maata jalkojemme alle. Hän ei olisi tehnyt koko tätä maailmankaikkeutta, jos se olisi tarkoitettu vain meidän lyhyen elämämme ajaksi. Taivas ja maa ja meret ja joet ovat pysyväisempiä kuin me ihmiset. Ja kuitenkin Jumala halusi aikojen alussa tehdä ihmisen kuolemattomaksi. Mutta voi sinua ihminen, sinä et sitä halunnut!

Kirkon jäsenten katumus heijastaa Kristuksen ylösnousemuksen iloa, johon kätkeytyy ihmiselämän tuskan, kärsimyksen ja särkyneisyyden moninainen kirjo. Kun Kristus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen Tuomaalle, Hän ei osoittanut tälle parantuneita ja hoidettuja haavoja, vaan sanoi:

Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko (Joh. 20:27).

Kristus nousi kuolleista haavoineen, ja myös meidän on noustava kuolleista haavoinemme. Kirkon katumus merkitsee ihmiselämässä kuolemaa ja elämää. Katumus merkitsee ihmisen kuolemista synnille Kristuksessa, mutta myös uuden elämän vastaanottamista Häneltä.

Kirkon pyhissä kilvoittelijoissa elää Pääsiäinen: he antavat meille mahdollisuuden kantaa suurta viikkoa läpi kirkkovuoden. Heissä elää ristin ja ylösnousemuksen ykseys. Heissä elää Kristus. He kulkevat vuosisadasta toiseen tietäen, että Kristus on heille ennalta kertonut, että tässä langenneessa maailmassa heillä on oleva surua, mutta Jumalan valtakunta on oleva heidän.

Kristuksen seuraajille on luonteenomaista Kirkon terapeuttinen henki, joka kantaa maailman syntejä eikä sälytä niitä muiden kannettaviksi. Maailma tarvitsee yhä enemmän Kirkon parantavaa henkeä voittaakseen ihmisten elämää hallitsevan ahneuden, hyötyajattelun ja ulkokultaisuuden.

Kirkon pyhät ihmiset kutsuvat meitä, yhä todistavat elämällään Kristuksesta: Kristus, Pääsiäisen Mysteerio elää - elämänlanka ei ole katkennut.

Kristus kuoli ristillä, nousi ylös kuolleista ja elää iankaikkisesti. Kuoleman ja kärsimyksen noidankehä särkyi Herran Pääsiäisenä. Se särkyy joka kerta siellä, missä Kristuksen kuolemaa julistetaan ja Hänen ylösnousemuksensa tunnustetaan kirkkoyhteisön elämän ilosanomaksi.

Kristus nousi kuolleista - totisesti nousi!

Isä Jarmo Hakkarainen