Paastokäytäntöä Raamatussa

Ruokaa.<bt>(Kuva © Ortodoksi.net / HAP)

Paastoaminen on kuulunut toimivaan elämään jo varhain ihmiskunnan historiassa. Paaston tapaamme itämaisissa uskonnoissa esimerkiksi egyptiläisillä, intialaisilla ja muhamettilaisilla. Samaan itämaiseen ympäristöön sijoittuu myös juutalainen paasto ja siellä sai alkunsa kristillinen paastokin. Paastoamisella on aina ymmärretty uskonnollista käyttäytymistä, nöyrtymistä Jumalan edessä, kuten jo ”paasto”-sanan sisältökin ilmaisee: nöyryyttää itseään, kurittaa sieluaan. "Tämä olkoon teille ikuinen säädös: seitsemännessä kuussa, kuukauden kymmenentenä päivänä, kurittakaa itseänne paastolla." (3.Moos.16:29) Näin kuuluu kehotus juutalaisten suureen sovintopäivään, Joni Kippuriin.

Miksi paastottiin

Juutalaiset ymmärsivät paaston tarkoituksena olevan lannistaa ihmisestä sekä liha että sielu, jotta Jumalan henki saisi paremmin hallita ja ohjata häntä. Paaston aiheina heillä olivat yleiset onnettomuudet, kansalliset ja yksityiset murheet ja vastoinkäymiset. Jumalan antamat koettelemukset ymmärrettiin kehotuksena suruun tai katumukseen, mikä ilmeni myös ulkonaisessa käyttäytymisessä. "Minä, minun sieluni itki ja paastosi... minä pukeuduin säkkipukuun..." (Kärsivän vanhurskaan rukous Ps.69:10-11) "Ja he pitivät valittajaisia ja itkivät ja paastosivat iltaan asti Saulin ja hänen poikansa Joonatanin tähden..." (2.Sam.1:12). Paastoaja virui maassa, ei peseytynyt, ei voidellut itseään öljyllä, vaan sirotteli multaa ja tuhkaa päällensä. Tällaiseen ulkonaiseen puoleen paastoamisessa Vapahtaja kiinnitti huomionsa vastustaessaan yksipuolista sen esiintuomista ja korostaessaan paaston sisäistä merkitystä. "Vaan kun sinä paastoat, niin voitele pääsi ja pese kasvosi..." (Matt.6:17).

Suuri sovintopäivä

Varhaisin juutalaisen lain määräämä paasto oli suurena sovintopäivänä. Tosin Baabelin vankeuden aikana ja sen jälkeen säädettiin lakiin myös muita paastopäiviä. Suureen sovintopäivään liittyen ihmisten elämään tuli katumus luonteenomaiseksi piirteeksi tisri-kuun 10. päivästä (meillä syys-lokakuussa) lähtien muutaman päivän ajaksi. Useat hurskaat juutalaiset valmistautuivat juhlaan paastoten, rukoillen, peseytyen ja joskus vielä yksinäisyyteen vetäytyen. Itse ylimmäisen papin piti vetäytyä erityiseen huoneeseen temppelissä ja pyhittää itsensä rukoilemalla. Tämä suuri sovintopäivä, Jom Kippur, katsottiin niin tärkeäksi, että kun sanottiin pelkästään "päivä", niin jokainen käsitti sen tarkoittavan juuri tätä päivää. Luonnollisesti oli lakattava kaikesta työstä ja paastottava, muuten oli uhkana kuolemanrangaistus. Apostolien teoissa juuri tätä aikaa nimitetään "paastonajaksi". "Kun paljon aikaa oli kulunut ja purjehtiminen oli jo vaarallista, sillä paastonaikakin oli jo ohi, varoitti Paavali heitä..." (Apt.27:9) Oli näet myöhäissyksy ja sade- ja myrskykausi alkamassa. Suurena sovintopäivänä jokaisen tuli ennen kaikkea nöyryyttää sielunsa, palauttaa mieleen kurjuutensa ja syntiensä ääretön paino.

Muita paastoja

Luukkaan evankeliumin 18. luvussa on meille tuttu kertomus [publikaanista ja fariseuksesta. Siinä fariseus mainitsee paastoavansa kahdesti viikossa. Myös Johannes Kastajan oppilaat paastosivat säännöllisesti. "Silloin Johanneksen opetuslapset tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: 'Me ja fariseukset paastoamme paljon, miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?' Niin Jeesus sanoi heille: 'Eiväthän häävieraat voi surra niin kauan kuin ylkä on heidän kanssaan? Mutta päivät tulevat, jolloin ylkä otetaan heiltä pois ja silloin he paastoavat'"(Matt.9:14-15). Farisealaiset paastosivat kahdesti viikossa. Paastopäiviä olivat viikon 5. päivä, jolloin Mooseksen sanottiin nousseen ylös vuorelle, ja viikon 2. päivä, jolloin hänen sanottiin laskeutuneen sieltä alas. Johanneksen opetuslasten paasto liittyi heidän suuren opettajansa ankaraan elämäntapaan, mikä vuorostaan muistuttaa suuresti juutalaisten keskuudessa vaikuttaneen essealaislahkon elämäntapoja. Tällä yhteisöllä oli luostarin tapaisia yhdyskuntia Kuolleen meren rannoilla, mutta sen jäseniä asui myös kansan keskuudessa ankaria elintapoja noudattaen. Juutalaiseen sapatinviettoonkin liittyi paastoa. Kun sapatin aattoillan ateria oli syöty, ei kukaan syönyt mitään ennen lauantaiaamun synagoogajumalanpalvelusta. Tämän tavan rikkomisesta syntyi kerran erimielisyyttä Jeesuksen ja fariseusten välillä. Opetuslapsilla oli sapatinaamuna ollut vain kova nälkä, ja he katkoivat tähkäpäitä ja söivät niistä jyviä (Matt.12:1).

Nasiirien elämää

Juutalaiseen askeesiin liittyi myös nasiirijärjestelmä. Neljännen Mooseksen kirjan 6. luvussa käsitellään tapauksia, jolloin joku tekee nasiirilupauksen Herralle. Nasiirin nimi johtuu heprealaisesta sanasta nazar, tehdä lupaus. Nasiirilupauksen tehnyt pidättäytyi elämän eri tarpeista ja pyrki pyhittäytymään. Tavallisesti nasiirit vihkiytyivät vain rajoitetuksi ajaksi, joka juutalaisten lainopettajien mukaan oli vähintään yhden kuukauden mittainen. Kyseessä voidaan katsoa olevan henkilökohtaisen paaston ja kilvoituksen määräajaksi. Nasiirin vihkiytyminen Jumalalle edellytti ulkonaista askeesia, erikoismerkkejä (ajamaton tukka ja parta) ja sitoutumista rituaaliseen puhtauteen ja lainmukaiseen rukous- ja jumalanpalveluselämään. Myöskin naiset saattoivat tehdä nasiirilupauksia. On mahdollista, että jotkut nuoret tytöt tekivät joksikin aikaa tai koko elämänsä ajaksi lupauksen neitseenä pysymisestä. Eräiden tutkijoiden mukaan myös Jeesuksen äiti oli tehnyt tällaisen lupauksen. Esiin. kirkon perimätieto 21.11. juhlasta puhuu tästä sekä myös Neitsyt Marian ankarasta kilvoituselämästä.

40 päivän paasto

Mutta myös muuten vain, tällaisia lupauksia tekemättä, sekä miehet että naiset saattoivat antautua hartauden harjoituksiin, paastokilvoitukseen, puhtaasti hengellisten päämäärien saavuttamiseksi. He menivät silloin erämaahan. Tämä ei aina tarkoittanut sitä, että he olisivat välttämättä lähteneet aavikolle Siinaihin tai Arabiaan, vaan yleensä paikkaan, jossa saattoi olla yksin ja joka oli otollinen mietiskelyyn, hartauteen ja kilvoitukseen. Kun evankelista Luukas sanoo: "Jumalan sana tuli Johannekselle, Sakariaan pojalle, erämaassa" (Luuk.3:2), ollaan myös sitä mieltä, että tässä tarkoitetaan paremminkin henkistä kuin todellista autiomaata. Muiden evankeliumin kohtien perusteella voi päätellä, että oleskelun erämaassa piti kestää neljäkymmentä päivää. Tämä on ainakin yleinen Raamatun kaava: Mooses oli Siinain vuorella 40 päivää, profeetta Elia kulki Hoorebille 40 päivää ja myös Jeesus oli yksinäisessä paikassa 40 päivää ennen julkisen toimintansa alkamista. Paikka, jota perimätieto pitää hänen erämaassa olonsa paikkana, on edelleen nimeltään Dzebel Qarantal (Jerikon lähellä), karanteenin eli 40 päivän vuori. Tämän 40 päivän aikana paastottiin, rukoiltiin ja elettiin "Jumalan kasvojen alla". Tapa oli varmaankin verraten yleinen, koska myös apostoli Paavali Damaskon kokemuksiensa jälkeen lähtee "Arabiaan" ennen kuin hän aloittaa apostolin toimintansa. Nämä erämaahan vetäytymiset muodostuivat niiden harjoittajille eräänlaisiksi rukouskeskuksiksi jatkuvassa hengellisessä elämässä.

Jeesuksen näkemys paastosta

Jeesuksen elämänvaiheita seuratessa käy selville, että hän ei määrännyt opetuslapsilleen paastoa, muttei myöskään vastustanut sitä. Olihan hän itsekin paastonnut ja hän ennusti myös seuraajiensa paastoavan (Matt.9:15). Sanoessaan, että "tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla" (Mark.9:29), Jeesus hyväksyi jo hänen aikanaan vallinneen käsityksen, että paasto kasvatti henkisiä voimia. Alkuseurakunnan elämässä paasto oli jo elävää todellisuutta. "Ja heidän toimittaessaan palvelusta Herralle ja paastotessaan Pyhä Henki sanoi: 'Erottakaa minulle Barnabas ja Saulus siihen työhön, johon minä olen heidät kutsunut.' Silloin he paastosivat ja rukoilivat ja panivat kätensä heidän päällensä ja laskivat heidät menemään" (Apt.13:2-3). Juutalainen käytäntö oli siirtynyt seurakunnan jäsenille. Paaston eräänä tehtävänä edelleenkin ymmärrettiin olevan valmistautuminen johonkin tehtävään tai tapahtumaan. Paaston valmistava luonne ennen jotain suurta ja merkittävää elämässä korostuu Jeesuksen näkemyksen mukaisesti Basileios Suuren sanoissa:

"Paasto synnyttää profeettoja, vahvistaa voimakkaita, tekee viisaiksi lainlaatijat. Paasto on sielun vartija, jalojen ihmisten ase pahuutta vastaan ja kilvoittelijoiden koulu."

Olavi Merras

(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Opetuspuhe on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 4/1975, joka ilmestyi helmikuun 15.päivänä 1975, sivuilla 44-45 [s.4-5])