Pienisuuri ihminen (opetuspuhe)

Ihmisen luominen
ranskalaisessa freskossa.
Kuva © Pyykkönen

Mikä on ihminen? En edes yritä vastata tyhjentävästi tähän kysymykseen. Pyrin vain esittämään joitakin lyhyitä huomioita. Ne nousevat Kirkon uskosta, mutta ovat myös pyrkimyksiä vuoropuheluun.

Ihmisellä – muodostaessaan käsityksen itsestään – on ollut kaksi suurta kiusausta. Joko hän on nähnyt itsensä liian suurena tai sitten liian pienenä. Molemmat ääripäät ovat vahingollisia.

Ihminen on maailman kruunu. Ihminen ei kuitenkaan ole Jumala, vaikka hän aina välillä ylpeästi luulee niin ja pullistelee itsevarmuuttaan ja itseriittoisuuttaan. Tämä kiusaus on, lainataksemme Kirkon uskon kieltä, ihmisyyden alkusynti. Minä ja vain minä olen kaiken keskus ja mitta. Tällöin unohtuu, että olemme hyvin samanlaisia kuin muut maailman olennot. Olemme eläin muiden joukossa – esimerkiksi DNA-nauha sitoo meidät tiukasti yhteen.

Toisaalta ihminen on myös alentanut itsensä, nähnyt itsensä liian pienenä. Ihminen on usein nähnyt itsensä vain eläimenä ja unohtanut suuruutensa. Ihminen ei ole vain hieman kehittyneempi apina. Ihmisen suuruus nousee siitä, että hän on Jumalan erityisellä tavalla luoma, mutta myös kutsumuksesta elää Jumalan kanssa. Ihminen ei koskaan saa unohtaa olevansa tärkeä, ainutlaatuinen ja kutsuttu. Asiaa ei muuta edes se, että ihminen voi olla toiselle susi.

Nämä huomiot kiteytyvät kauniisti kahden 300-luvun kirkkoisän ajatuksissa. Basileios Suuri totesi, että ihminen on eläin, joka on saanut kutsun tulla jumalalliseksi. Hänen veljensä Gregorios Nyssalainen sen sijaan opetti, että toisin kuin aurinko, tähdet tai ihan mikä tahansa, vain ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Monet kirkkoisät hyödynsivät käsitteitä mikrokosmos ja mikrotheos – pienoismaailma ja pienoisjumala – kuvamaan edes jotenkin ihmistä keskellä luomakuntaa pienisuurena luomuksena.

On sanottu, että eräs kohta William Shakespearen (1564-1616) näytelmässä Hamlet kiteyttää hyvin kirkkoisien näkemykset ihmisestä.
Lause kuuluu näin:

”Mikä mestariteos onkaan ihminen! Kuinka ylevä järjeltään! Kuinka rajaton kyvyiltään! Kuinka ilmeikäs ja ihmeteltävä muodoltaan ja liikkeiltään! Toiminnassaan enkelin näköinen! Ajatuksiltaan Jumalan kaltainen! Maailman kaunistus! Kaikkien elollisten alkukuva! Ja kuitenkin: mitä merkitsee minulle tuo tomun ydin?”

Isä Lars Ahlbäck