Pyhät hallitsijat

Pyhien joukko on moninainen. Miehiä, naisia, rikkaita, köyhiä, lapsia ja vanhoja. Pyhien joukko on yhtä rikas, kuin elämä. Yksi joukko pyhissä ihmetyttää monia - pyhät hallitsijat.

Moni hallitsija on julistettu pyhäksi perusteluna "apostolienvertaisuus". Monilla hallitsijoilla on ollut käänteentekevä merkitys ortodoksisen uskon leviämisessä. Mieleen tulee vaikkapa Konstantinos Suuri ja hänen äitinsä Helena (300-luku), Olga Venäläinen (900-luku) ja Vladimir Kiovalainen (900-luku).

Monella hallitsijalla on verta käsissään. Lintulan luostarin nunna Kristoduli onkin kirjoittanut: "Saattoi olla, että heidän henkilökohtaisessa vaelluksessaan oli paljonkin puutteita, ainakin ennen kuin he tulivat kosketuksiin kristinuskon kanssa. Heidän palveluksensa kirkolle olivat kuitenkin niin suuria, että heidät on niiden tähden julistettu pyhäksi."

Pyhistä tulee helposti mieleen vain kaikkein "ihailtavimmat". Esimerkiksi Serafim Sarovilainen (k. 1833), Maria Pariisilainen (k. 1945) tai Siluan Athosvuorelainen (k. 1938). Toisille tulee ehkä mieleen ihailtavat Fransiskus Assisilainen (k. 1226) tai Kalkutan äiti Teresa (k. 1997). Olisi kuitenkin syytä huomioida, että pyhien joukko on paljon monimuotoisempi.

Tietenkään ortodoksinen kirkko ei pidä murhaamista ja valtakamppailua pyhyytenä. On oltava tarkkana siitä miksi ortodoksinen kirkko pitää esimerkiksi Olga Venäläistä pyhänä. Syy on hänen apostolienvertainen palveluksensa ortodoksiselle uskolle. Hän hylkäsi pakanuuden ja tuli krisityksi. Hän tavallaan auttoi kristinuskon leviämistä. Lopulta hänen pojanpoikansa Vladimir Kiovalainen toi lopullisesti kristinuskon Venäjälle. Olgaa ylistetäänkin usein Kristuksen "pikkusormena" - hänellä oli sormensa pelissä siinä pitkässä muutoksessa pakanuudesta kristinuskoon.

Henkilökohtaisena huomiona. Itse olen yrittänyt "vaikeiden" pyhien kohdalla peilata omia ennakkoluulojani. Liian usein mielikuva pyhästä on liiankin "herttainen". Tutustuminen vaikkapa Aleksanteri Nevskin (1200-luku) elämään antaa ajattelemista. Pyhyyden näkeminen ei ole aina helppoa, elämässäkin on helppoa nähdä toisissa ihmisissä nurja puoli.

Paljastavaa on myös tutustua hyvinkin pyhään elämään yltäneisiin pyhiin - vaikkapa Serafim Sarovilaiseen. Monesti tällöin ihminen on epäluuloinen ja etsimällä etsii säröjä. Voisi sanoa, että sekä "hyvät" että "pahat" pyhät ovat paljastavia ja kertovat meistä itsestämme yllättävän paljon. Me peilaamme itseämme heissä.

isä Lars Ahlbäck

Teksti on alunperin julkaistu Sana papilta -blogissa