Pyhät kanonit kirkon elämän lääkkeinä (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Pyhien isien teologia liittyy Kirkon elämän olemukseen, joka tarkoittaa sielun ja ruumiin puhdistumista, valistumista ja kirkastumista. Isät lähestyivät tästä näkökulmasta aikansa yhteiskuntaa ja sen sosiaalisia ilmiöitä.
Patristinen teologia on hengellistä lääkitsemistä
Patristisen merkityksen mukaisesti jokainen ihminen on mieleltään sairas. Hänen ei tarvitse olla skitsofreenikko ollakseen sairas mieleltään. Pyhien Isien määrittelemä mielen sairaus tarkoittaa, ettei ihmisen mielen energia toimi oikein. Se merkitsee, että ihmisen sielu on täynnä ajatuksia, ei pelkästään pahoja, vaan yhtä lailla myös hyviä ajatuksia. Tässä yhteydessä käytetään käsitettä logismos (mon. logismoi), joka tarkoittaa ajatuksen yhdistymistä mielikuvaan. Kristus opetti, että pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureus ja väärä todistus lähtevät ihmisen sydämestä (Matt. 15:19).
Pyhien Isien mukaan kuka tahansa, joka ei ole puhdistanut sieluaan himoista eikä ole saavuttanut Pyhän Hengen armosta jumalallisen valistumisen tilaa on sairas mieleltään, mutta ei psykiatrisessa merkityksessä. Maalliselle psykiatrille mielen sairaus on jotakin muuta, psyykosista kärsimistä tai skitsofreenikkona olemista.
Ortodoksisen kirkon kaikissa jumalanpalveluksissa samoin askeettisessa perinteessä mainitaan kolme hengellisen kehittymisen astetta:
- sielu ja ruumis ovat puhdistuneet himoista,
- ihmismieli on kirkastunut Pyhän Hengen armosta ja
- ihmisen sielu ja ruumis kokevat jumaloitumisen. Jälkimmäinen tarkoittaa myös puhdistumista ja valistumista.
Bysantin pyhästä kanonisesta perinteestä
Bysantin kanoninen aineisto jaetaan tavallisesti neljään ryhmään:
- apostolisiin,
- ekumeenisten kirkolliskokousten,
- paikallisten kirkolliskokousten ja
- Pyhien Isien kanoneihin.
Aluksi on välttämätöntä määritellä, mitä kanoninen laki tarkoittaa. Tässä yhteydessä ei ole tarkoituksena käyttää käsitteitä kanoninen laki ja kirkollinen laki teknisinä termeinä. Käsitettä kanoninen laki käytetään pikemmin yleiskäsitteenä, joka viittaa siihen, mikä yleisesti ymmärretään kirkkolakina.
Bysantin kirkkoa ei hallittu ahtaasti kanonien tai lakien, vaan paljon enemmän hengellisen lain hengessä. Tämä tulee selkeästi esiin ortodoksisen kirkon hyväksymissä kanoneissa, joiden tarkoituksena oli säädellä Kirkon elämää eli uskovien suhdetta Kirkkoon ja toinen toisiinsa. Ortodoksisen kirkon kanonit tulee ymmärtää pastoraalisina ohjeina. Pyhiä kanoneja pidetään ortodoksisen hengellisyyden hedelminä, joiden tarkoituksena on auttaa Kirkon jäseniä pelastukseen.
Ortodoksisen kanonisen perinteen alkuperäinen lähde ja arvovalta perustuu Jumalan pyhään tahtoon huolehtia maanpäällä Kirkon elämästä. Kirkon kanonien tehtävänä on ohjata jäseniään pelastukseen liittyvissä asioissa ja palvella Kirkkoa.
Ortodoksisen kirkon kanoneja tulee käyttää kirkko-opillisesti, ei jonkinlaisina ihmiselämän ihanneperiaatteina. Jälkimmäisessä tapauksessa pyhät kanonit menettävät merkityksensä ja kadottavat voimansa.
Pyhät kanonit perustuvat Ekumeenisten kirkolliskokousten dogmeihin ja määritelmiin ja ilmaisevat niiden käytännön. Ne ovat lääkkeitä, jotka auttavat synnin sairastuttamia ihmisiä kasvamaan askeesissa Jumalan ilmoittaman totuuden kokemiseen. Uskon dogma toimii heissä. Jumalan, Jumalan Sanan lihaksitulemiseen ja Kirkkoon liittyvät dogmat tulevat ihmisen hengelliseksi ravinnoksi. Ihminen ottaa tämän vastaan elämällä pyhät kanonit todeksi.
Ortodoksikristitty on pyhän kasteen ja mirhavoitelun jälkeen altis kaikenlaisille kiusauksille ja sairauksille. Katumuksessa ja pyhien kanonien käyttämisessä kasteen ja mirhavoitelun armo alkaa toimia ihmisessä. Pyhät kanonit eivät ole vain eettisten sääntöjen tai moraalisten velvoitteiden kokoelma, vaan myös ihmisen pelastuksen lääkkeitä.
Pyhien kanonien traditio
Kanoninen oikeus viittaa käsitteenä samankaltaisuuteen maallisen oikeuden kanssa. Yhtymäkohtia vaikuttaa olevan paljon. Molemmissa oikeuksissa on niitä, jotka käyttävät valtaa säätää lakeja, soveltavat lakia sekä valvovat niiden noudattamista. Toisaalta kanoninen oikeus viittaa käsitteenä liikaa maalliseen oikeuteen. Kirkon opetuksen ja käytännön mukaisesti nimitys pyhien kanonien traditio on parempi ja vastaa kanonien terapeuttista luonnetta.
Pyhien kanonien tradition valtuudet perustuvat Jumalan tahtoon. Kanoninen laki eroaa näin maallisesta laista tarkoituksen, aikakäsityksen, laajuuden ja paikan suhteen. Se ilmaisee syvimmiltään Kirkon pastoraalista tehtävää maailmassa. Ortodoksinen pastoraalinen palveluvirka on ekklesiologinen ja erottamaton osa Kirkon mysteeriota.
Pyhät kanonit ovat hengellisyyden hedelmiä
Kirkko on jumalallis-inhimillisenä yhteisönä Kristuksessa ainoa paikka, jossa pastoraalinen työ on hedelmällistä. Pyhät kanonit painottavat Kirkon luonnetta Jumalan ja ihmisten välisenä yhteisönä Kristuksessa.
Kirkon Isät ja Pyhät ovat Kirkon jäsenille uskovan esikuvia. Pastoraalisen palvelutehtävän päämääränä on tutustuttaa kristillinen yhteisö Kirkon Pyhään Traditioon. Kirkon Tradition siirtämistä uskoville ei tule ymmärtää ulkonaisesti ja rationaalisesti. Kirkon jäsenten tehtävä on kokea ja oppia tuntemaan tämä totuus persoonallisesti eukaristisessa yhteisössä. Ortodoksinen pastoraalinen palvelutehtävä edellyttää Kirkon Tradition hyväksymistä hengellisen elämän välttämättömänä ehtona.
Bysantin kanonista oikeutta ei pidä sekoittaa maalliseen oikeuteen. Kanonit osoittavat uskoville kristillisen elämän esikuvan. Kanonit tulee ymmärtää Kirkon pastoraalisina ohjeina. Pyhät kanonit ovat uskovia pelastukseen johtavia ortodoksisen hengellisyyden hedelmiä. Toisin kuin maallisen oikeuden rikkomisen seuraamukset, kanonisessa oikeudessa seuraamukset ovat luonteeltaan sääntöjen rikkojan hengelliseen parantumiseen tähtääviä. Kanoninen oikeus ilmaisee Kirkon pastoraalista ja terapeuttista tehtävää.
Ortodoksisen kirkon ykseys merkitsee Jumalan ihmisille antamaa katolisen ykseyden lahjaa. Uskovasta tulee Kirkon ykseydessä katolinen ihminen (katholikos antropos). Hänen katolisuutensa on ortodoksisen pastoraalisen palveluviran päämäärä. Se voittaa kaiken ihmisen elämään liittyvän heikkouden ja pirstoutumisen. Katolinen ihminen on täysin avoin Jumalalle ja lähimmäisilleen. Hän elää Jumalan totuuden ja rakkauden täyteydestä.
Ihmisen heikko, langennut ja itsekeskeinen elämä eheytyy kokonaiseksi jumalallis-inhimillisessä yhteisössä. Hän ei sitoudu aikansa inhimillisiin pyrkimyksiin ja hylkää Pyhän Hengen hedelmiä eli Kirkon elävää traditiota ja kanonisia sääntöjä. Kaiken Kirkossa tapahtuvan tarkoituksena on ihmiskunnan pelastuminen.
Kirkon hengellinen terapia edellyttää, että jokaisella Kirkon jäsenellä on hengellinen isä. Synnin ja saatanan vaikutuspiirissä oleva ihminen ei voi parantua itsekseen. Hengellinen isä tarvitsee työssään syvä luottamusta Pyhän Hengen armon suomaan arviointikykyyn, että hän voisi viisaasti toteuttaa sielun lääkärin tehtäväänsä.
Ortodoksisen pastoraalisen palvelutehtävän tärkeänä tehtävänä on parantaa ihminen synnin taudeista. Pyhien isien mukaan synti on sairaus, joka aiheuttaa ihmisessä hengellisen kuoleman. Synti erottaa ihmisen Jumalasta. Ainoa lääke synnin sairauksiin on ihmisen vakavamielinen katumus. Pyhän kanonit tuntevat juuri tämän lääkkeen. Papin tulee ohjata katuva todelliseen katumukseen.
Lääkitsemisen, parantumisen ja taudin kielikuva on erityisesti esillä pyhän Gregorios Nyssalaisen kanonisessa kirjeessä ja Trullon (691-692) 102. kanonissa. Molemmat kuvaavat yksityiskohtaisesti kanonisen rangaistuksen käyttämistä sielun lääkkeinä.
Lääketieteelliset viittaukset eivät ole kanoneissa yleisiä. Viittauksia löytyy satunnaisesti. Pyhän Basileios Suuren (k. 379) kanoneissa on poikkeuksellisen paljon esimerkkejä kanonien hoitavuudesta. Pyhä Basileios määrittelee ensimmäisessä kanonissa skismoiksi niitä, jotka ”joidenkin kirkollisten, parannettavissa olevien syitten takia ovat riitaantuneet toisten kanssa”. Kirkkoisä tekee selkeästi skismojen suhteen eron harhaoppeihin, jotka ”täysin repeytyneet eroon (Kirkosta) ja ovat jopa uskostakin vieraantuneet”.
Ortodoksinen Traditio jatkuu Kirkossa. Se määritellään Ekumeenisten kirkolliskokousten päätöksissä ja Pyhien Isien teoissa. Pyhä Traditio merkitsee Kirkon elämän kokonaisuutta. Pyhien ekumeenisten kirkolliskokousten erehtymättömyys on Kirkon erehtymättömyyttä.
Kirkko ei voi olla uskoton Kristuksen antamalle lähetyskäskylle. Kirkko ei ole vain uskovien yhteisö, vaan myös Kristuksen mystinen Ruumis. Bysantin hengellisyyden luovana valtavirtana on kehotus ihmisen täydellisyyteen ja pyhyyteen.
Ortodoksisuuden teologia perustuu terapeuttisesti Kristukseen, joka on Totuus. Kirkon teologiaa ohjaa Pyhä Henki. Ortodoksinen usko ei toteudu ilman Kristuksessa tapahtuvaa eheytymistä ja parantumista. Ortodoksista teologiaa ei ole ilman niitä. Ihmiselämän päämäärä on hengellinen parantuminen.
Kirjallisuutta
- Burgmann, L., 2002, Juritische Buchproduktion in Byzanz. Coll V. (ed.). – Juritische Buchproduktion in Mittelalter. Frankfurt.
- Gallagher, Clarence SJ, 2002, Church Law and Church Order in Rome and Byzantium. A Comparite Study. Birmingham Byzantine and Ottoman Monographs. Vol. 8. Ashgate Variorum.
- Ohme, Heinz, 2012, Sources of the Greek Canon Law to the Quinisext Council (691/2). Councils and Church Fathers. – The History of Byzantine and Eastern Canon Law to 1500. Edited by Wilfried Hartmann and Kenneth Pennington. Washington, D.C.
- Patsavos, Lewis J.
- 1984, The Canonical Tradition of the Orthodox Church. – A Companion to the Greek Orthodox Church. Ed. by F. Litsas. New York.
- 2003, Spiritual Dimensions of the Holy Canons. Brookline.
- Potz, R & Synek, E., 2007, Orthodoxes Kirchenrecht: eine Einführung. Freistadt.
- Pyhien isien kanonit, 1986, Suomennos: Johannes Seppälä. Pieksämäki.
- Rodopoulos, Panteleimon, prof. Dr., 2007, An Overview of Orthodox Canon Law. Translated from the Greek original by W.J. Lillie. Rollinsford.
- Troianos, Spyros, 2012, Byzantine Canon Law to 1100. – The History of Byzantine and Eastern Canon Law to 1500. Edited by Wilfried Hartmann and Kenneth Pennington. Washington D.C.