Pyhittäjä Maksimos Tunnustajan juhlana (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Ortodoksinen kirkko on pyhittänyt tammikuun 21. päivän pyhittäjä Maksimos Tunnustajan (k. 662) muistolle. Pyhittäjää kutsutaan myös bysanttilaisen teologian isäksi.
Kilvoittelijan elämä toteutuu Kristuksessa
Pyhittäjä Maksimos oli konstantinopolilainen munkki ja teologi, jonka käsitykset olivat syvästi kiinni ortodoksisessa askeettisessa elämässä. Pyhittäjän teologinen opetus heijastaa Kristuksen pyhää mysteeriota, ja tästä mysteeriosta kasvaa bysanttilaisen askeetin ja teologin hengellisyyden sisältö.
Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja opettaa, että kilvoittelijan elämä toteutuu Kristuksessa. Kuuliaisuus johtaa hänet yhteyteen Kristuksen kanssa. Jumalalliset hyveet muokkaavat kilvoittelijan mielen Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen. Syvimmin siihen johdattaa mielen nöyrä rukous.
Pyhittäjä Maksimos Tunnustajan teologinen opetus on empiiristä. Ihminen on todellisesti ihminen vain, jos hänellä on elävä suhde Jumalaan ja lähimmäisiin. Lähimmäisten rakastaminen on sielun terveyden merkki, joka osoittaa että ihminen on aloittanut vapautumisensa itserakkaudesta.
Ihminen sitoutuu kilvoittelussaan Jumalan Elämästä kasvavaan suureen myönteisyyteen. Askeettinen elämä merkitsee ihmisen tahdon uudistumista. Aito rakkaus Jumalaan karkottaa kilvoittelijasta himot. Jumalan rakastaminen merkitsee, että kilvoittelija valitsee Hänet eikä langennutta maailmaa. Kun kilvoittelijan mieli kiintyy Jumalaan, hän alkaa pitää näkyvää maailmaa arvottomana.
Sielun sairaudesta
Pyhä Maksimos Tunnustaja muistuttaa, että ihmisen himolliset ajatukset vahingoittavat poikkeuksetta sielua. Ne herättävät mielessä haluja, ärsyttävät tai pimentävät ymmärryksen. Silloin sielun hengellinen näkökyky sumenee eikä ihminen kykene hengelliseen mietiskelyyn tai ylentämään sydäntään rukoukseen.
Toiset himot ovat ruumiillisia, toiset ovat sielullisia. Ruumiilliset himot saavat kiihokkeensa ihmisen omasta lihasta, sielullisten himojen kiihokkeet ovat peräisin ihmisen ulkopuolelta.
Pyhittäjä Maksimoksen mukaan rakkaus ja itsehillintä vapauttavat ihmisen molemmista, sillä rakkaus karkottaa sielulliset ja itsehillintä ruumiilliset himot.
Himot edustavat ihmisluonnon alinta tasoa, johon se voi langeta. Kreikankielinen himoja tarkoittava sana pathi osoittaa, että ihminen elää himoissa toimettomuuden eli orjuuden tilassa. Himot kukistavat ihmisen vapaan tahdon, niin etteivät ne enää ole hänen tahtonsa alaisia.
Himo ei vielä ole synnin tekemistä. Himo ja synti eroavat toisistaan: himo on sielunliike, kun taas synnillinen teko ilmenee ruumiissa. Nautinnonhalu, rahanhimo ja kunnianhimo ovat sielun pahoja himoja, mutta haureus, ahneus ja vääryys lihan synnillisiä tekoja.
Pyhittäjä Maksimos muistuttaa, että paheiden aiheuttajina ovat mielessä harhakuvat, hairahdukset ja Jumalan kieltäminen. Himot riisuvat ihmismielen todellisesta ymmärryksestä ja rakkaudesta. Esimerkiksi, jos me syödessämme keskitymme ruoan makuun ja sen suomaan nautintoon, tunne on synnillinen, koska mielihyvä toimii sen kautta.
Ihmisen synnit syntyvät itserakkaudesta ja nautinnonhalusta. Aistit avaavat ihmisessä himot valloilleen silloin, kun niitä ei ohjaa mielen itsehillintä ja hengellinen rakkaus. Himot syöksevät silloin mielen aistimaailman ryteikköihin.
Jumalan tahdon mukainen murhe puolestaan puhdistaa sydämen ja karkottaa siitä nautintojen saastan. Hengellisen kirjallisuuden lukeminen ja rukous puhdistavat mielen, rakkaus ja itsehillintä puhdistavat puolestaan sielun himoista.
Ihmisen vapautuminen synnistä ja himoista on vaikeaa. Vapautuminen vaatii pyhittäjä Maksimoksen mukaan ihmiseltä kasteen mysteerion jälkeenkin lakkaamatonta taistelua, sillä hänestä voi alati tulla synnin orja. Häntä saartavat epäpuhtaat mielikuvat, ahneus, rikkaus, turhamaisuus, ylpeys, viha ja kateus. Vastapainona kaikelle edelliselle on ihmisen hyveellinen elämä. Sille on luonteenomaista usko Jumalaan, oikea tieto Hänestä, elämän puhtaus ja hyvä omatunto. Hyveellinen elämä on kuninkaallinen valtatie. (4. Moos. 20:17)
Pyhittäjä Maksimos opettaa, että pahat henget käyvät ihmisen kimppuun joko itse asioiden tai niiden herättämien himollisten mielikuvien välityksellä. Himollisilla mielikuvilla on ihmismieleen kolme tietä: aistit, ruumiintila ja muisti.
Maksimos painottaa, että himo paljastaa sielun luonnonvastaisen mielijohteen. Se on joko järjetöntä kiintymystä toiseen ihmiseen tai johonkin aistittavaan asiaan tai mieletöntä vihaa jotakin ihmistä tai asiaa kohtaan.
Ihmisen järjetöntä kiintymystä on esimerkiksi viehtymys ruokiin, sukupuolinautintoihin tai maailman katoavaan kunniaan. Mieletön viha puolestaan kohdistuu samoihin asioihin kuin järjetön rakkauskin tai johonkin ihmiseen noiden asioiden vuoksi.
Pyhittäjä Maksimos opettaa, että nautinnonhimoinen mieli tuottaa sydämessä sairaita ajatuksia ja sanoja. Ihminen antautuu ajatustensa vietäväksi ja sokeutuu niistä. Hän näkee kyllä synnin teot, mutta ei kykene paljastamaan sen juuria.
Ihmisen on mahdotonta juosta kahleissa. Niin on myös ihmismielen, joka palvelee himoja, mahdotonta kohota hengelliseen rukoukseen. Sielun luonnolliset ominaisuudet vahingoittuvat himoissa ja sillä tavoin himot kehittyvät sielussa.
Sielun parantaminen himoista
Koska perimmäinen syy himojen maailmaan on Jumalan unohtamisessa, himojen parantaminen täytyy aloittaa uskolla. Usko merkitsee ihmisen paluuta Jumalan jatkuvaan muistamiseen.
Pyhä apostoli Paavali kehottaa meitä olemaan kärsivällisiä uskossa, iloisia toivossa ja kestäviä rukouksessa (vrt. Room. 12:12), että hyvää tekevä jumalallinen ilo asuisi aina meissä.
Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja painottaa, että jumalalliset hyveet irrottavat mielen himoista: hengelliset tutkistelut puolestaan vapauttavat sen himottomista mielikuvistakin. Ja puhdas rukous kohottaa ihmismielen Jumalan eteen.
Pyhittäjä Maksimoksen askeesin merkityksen korostaminen ankkuroituu sielun parantumisen opetukseen. Parantuminen merkitsee sielun palauttamista Jumalan elämään, koska synti on kuolettanut Jumalan elämän lahjan ihmisessä.
Kirkon Pyhät Mysteeriot ja askeettinen elämä tukevat ihmisen parantumista. Jos ihminen ei ole tietoinen tästä totuudesta, hän on tietämätön ortodoksisen perinteen terapeuttisesta elämästä.
Pyhittäjä Maksimos kiinnittää tutkielmassaan Rakkaudesta lukijan huomion ajatuksiin, himoihin ja himojen hoitamiseen. Pyhittäjä näkee askeesin elinikäisenä kilvoituksena, joka koostuu hengellisestä taistelusta ja kurinalaisuudesta. Niiden avulla kilvoittelija kontrolloi himoja. Ihmisen kilvoituselämä sisältää Jumalan hyveen etsimisen ja ihmisen persoonallisen omistautumisen Kirkon askeettiseen elämään.
Kun mieli on puhdas, se muuttaa kaikki vastaanottamansa mielikuvat hengelliseksi tutkiskeluksi. Ihminen joka on harjaantunut jumalallisissa hyveissä ja saavuttanut Jumalan tuntemisen rikkauden, näkee asiat himottomasti eli sellaisina kuin ne luonnostaan ovat. Silloin mieleen kohoaa vain yksinkertaisia mielikuvia, joihin ei liity himollisia aineksia.
Pyhittäjä Maksimos Tunnustajan mukaan ihminen tarvitsee aikaa askeettiseen elämään, koska himot syntyvät käytännössä ja tarvitsevat myös parantuakseen käytäntöä. Aistit, jotka ovat luonnonmukaisessa tilassa, voivat kohdata himottomasti himojen aiheet silloin kun mieli työskentelee jumalallisten asioiden parissa. Tuolloin aistit eivät tunne kiintymystä ja luonnotonta vetoa himoja kohtaan. Hengelliset kilvoitukset ja vaivat synnyttävät sielussa jumalallisen ilon, jota edeltää himojen rauhoittuminen askeesissa.
Kilvoittelijan mielen paluu sydämeen saavutetaan erityisesti mielen rukouksessa, kun mieli vapautuu kaikenlaisista maailmallisista ajatuksista ja ideoista. Silloin ihminen rukoilee Jumalaa ilman ulkopuolisia häiritseviä tekijöitä. Mielen puhdistuminen on tärkeää, koska sillä tavoin kilvoittelija ottaa vastaan Jumalan tuntemisen. Mielen palaaminen sydämeen merkitsee mielen ja sydämen yhdistymistä.