Rakkauden tulessa
Ortodoksi.netista
(kuva © veli Martinus, Valamon luostari)
Kukapa olisi arvollinen asumaan kuluttavassa tulessa, ellei se, joka on sekoittunut Kristuksen rakkauteen ja jonka sisällä Jumalan rakkaus liekehtii? Rakkauden polton hehkussa hän katselee joka hetki – nytkin – Jumalaa ja kaipaa kiihkeästi Hänen ylistettyä hahmoaan öin ja päivin. Hänen olemuksensa liottuu ja kirkastuu elävässä Hengessä; hän saa kauneutta ja hohdokkuutta, hän sädehtii kauttaaltaan Jumalan kunniaa. Hän itse ei huomaa mitään muuta kuin tuon, jota kaikki ylistävät, sillä hän asuu ylevässä valkeudessa Jumalansa rakkauden sitomana.
Suurella rakkaudella ja alituisella sisäisellä katselemisella on taipumus verhota silmät katselemasta näkyväisiä. Kuinka usein tapahtuukaan, että mietiskellessämme Rakastettua sydämessämme ja katsellessamme Häntä mielessämme me kyllä näemme ympärillämme olevan kohteen, mutta emme näe tajuamalla, tai kuulemme sanan, mutta emme kuule sitä ymmärryksellä. Tämä johtuu siitä, että tajuavan näkemisen ja ymmärtävän kuulemisen kyvyn juuret johtavat mieleen. Kun näkemisen juuri ojentuu mieltä kohti sen ollessa keskittyneenä toisiin asioihin, mieli ei kykene kunnolla aistimaan ulkopuolisia asioita. Näin on myös Jumalan rakkauden tapauksessa. Rakkaus nostaa ihmisen ja kohottaa hänet korkealle Jumalan luokse katselemaan Häntä alati ja mietiskelemään jumalallisia asioita.
Mutta jos ihmisen sielu ei ennen kaikkea pala Kristuksen rakkaudesta, jos hän ei astu vaivattavaksi kiusausten ahjoon ja jos häntä ei koetella kärsimysten paljoudessa niin kuin kultaa, hän ei tule tämän lahjan arvoiseksi. Hän ei saavuta tätä suuruutta, jollei hän juovu Kristuksen rakkaudesta unohtaen oman sielunsa ja koko maailman ja pysy humaltuneena Jumalan rakkaudesta tietynlaisessa katoamattomassa hurmoksessa. Sillä hän ei enää elä, vaan hänessä elää Kristus, jota hän rakastaa.
(käännös syyriasta © munkki Serafim)
<- katso edellinen opetusteksti: Humala Jumalassa ~ katso seuraava opetusteksti: Kristus meissä ->