Rukouksesta ja rukoilijoista (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
(Kuuntele artikkeli tästä linkistä luettuna äänitiedostona, avaa äänitiedosto uuteen välilehteen)
(Aamun Koitto numero 2, 27.1.1977, sivut 22-23.)
Aleksanteri Kasanko: "Rukouksesta ja rukoilijoista"
(katkelma [loppuosa] Ortodoksisen veljestön hengellisillä päivillä pitämästä rovasti Aleksanteri Kasangon esityksestä)
(kuva © veli Martinus, Valamon luostari)
…
Isä Anatoli – luottava rukoilija
Hiljattain luin eräästä tavallisesta venäläisestä maalaispapista, jonka väkevä, uskoon ja luottamukseen perustuva tapa rukoilla muistutti tunnetun italialaisen Guareschin kuvaaman isä Camillon groteskia Ristiinnaulittunsa puhuttelemista. Lainaan tähän katkelman siitä.
---
"Isä Anatolia ei pidetty varsin älykkäänä, koulujakaan hän ei saanut käydä. Hänen saarnansa olivat kömpelöitä, mutta Jumalaan hän uskoi niin, että saattoi tehdä ihmeitäkin. Vieras tuli pappilaan ja sai yösijan kamarin puolella. Oli kaunis kevätilta. Ikkuna oli avoinna, ja pihalta tunkeutui syreenien tuoksu. Isä Anatoli istui ikkunan vieressä ja oli vaiti. Näytti siltä, että hän odotti vieraansa uneen vaipumista. Vieras tekeytyikin nukkuvansa. Silloin isä Anatoli riisui vanhan, paikatun viittansa ja pukeutui valkoiseen, jonka alta jäivät näkymään talonpoikaiset rasvanahkasaappaat. Hän suki pölyttyneen partansa ja ruskeita hiuksiaan. Katsahdettuaan vielä kerran vieraaseensa hän astui peränurkkaan, nousi rahille ja sytytti tuohuspätkällä nurkassa ikonien edessä olevat lampukat palamaan. Kohta seitsemän liekkiä valaisi pyhän nurkan. Asetuttuaan ikonien eteen isä Anatoli syventyi hetkeksi katselemaan hiljaisuudessa näitä tulia. Hiljaisuuden rikkoi papin raskas huokaus. Hän pudottautui polvilleen ja kumartui maahan asti. Hetken hän pysyi liikkumattomana, sitten suoristautui, ja nurkasta alkoi kuulua epäselvää muminaa, joka kuitenkin voimistui siinä määrin, että tapahtumaa seurannut vieras saattoi erottaa sanoja."
Paranna lapsukainen Yrjö
Isä Anatolin kasvot olivat suunnatut kohti käsittätehtyä Vapahtajan kuvaa esittävää ikonia ja hän puhui: ”Taas minä käännyn Sinun laupeutesi puoleen. Tulen näin seitsemänkymmentä kertaa seitsemästi turvautumaan Sinuun, kunnes kuulet minua, syntistä pappiasi. Nosta sairasvuoteelta lapsukainen Yrjö. Hän on vasta seitsenvuotias. Elää hän haluaa. Hourii vain vihreistä niityistä, kuinka menee sieniä poimimaan ja rapuja pyydystämään. Lohduta poikasta. Tartu hänen käteensä. Syleile häntä, Herra, Herra. Ainoa hän on vanhemmilleen. He tuskailevat, kun heidän toivonsa ja lohdutuksensa on kuolemaisillaan ... Herra, niin kuin minun on helppoa ajatella Sinut ylösnousseeksi, niin on Sinun helppo parantaa tämä lapsi. Olen ikävystyttänyt Sinua pyynnöilläni, mutta en voi jättää Sinua rauhaan, sillä suuri on lapsen kärsimys."
Tehtyään kumarruksen maahan asti isä Anatoli mumisi edelleen: "Auta, paranna tämä lapsukainen Yrjö." Ja hän ojensi kätensä ikään kuin koskettaen edessä olevan Kristuksen vaatetta. Vieras järkyttyi. Köyhässä, talonpoikaistavoin sisustetussa kamarissa, jota ainoastaan lampukkain valot kultasivat, yksinkertaiselta vaikuttava pappi keskustelee Jumalan kanssa, ehkäpä näkee Hänen kuvaamattoman loistonsa. Näin saattaa rukoilla ainoastaan henkilö, joka tuntee olevansa Jumalan edessä kasvoista kasvoihin. Isä Anatoli teki kolme kumarrusta ja rauhoittui hieman. Väsyneenä ja kalpeana hän oli muutaman minuutin vaiti.
Vahvista Kornilia
Sitten hän taas alkoi puhua Jumalan kanssa, nyt vain vähän hiljemmin, mutta yhä vahvasti toivoen.
"Minä kelvoton, syntinen pappi olen jo useasti rukoilut Sinua, että pelastaisit turmelevasta viinan himosta palvelijasi Kornilin. Ja nyt jälleen rukoilen: pelasta hänet, hän menehtyy. Vaimo itkee, lapset itkevät. Kohta he joutuvat puille paljaille. Älä anna, Herra, näin käydä. Vahvista häntä, Kornilia. Anna anteeksi myös Paavolle, tarkoitan Paavalia, Herra, Paavalia. Kieleni on tullut kömpelöksi. Niin, armahda siis tätä Paavoa. Juovuksissa ja sekapäisenä hän hoilasi sopimattomia lauluja pyhistä ihmisistä, ja kulkiessaan hanurinsa kanssa sylkäisi kirkkoon päin. Anna, Herra, anteeksi hänelle ja valista hänen sieluansa. Hän tulee vielä katumaan.
Ja vielä, Herra, on minulla Sinulle vähäinen asia. Palkitse terveydellä ja hyvillä lapsilla Jefim Petrovitsh Abramov. Hän on omalla kustannuksellaan hopeoinut kirkossa olevat kynttilänjalat ja on luvannut hankkia uuden jumalanpalveluspuvun entisen vanhan, kokonaan jo paikkoja täynnä olevan tilalle. Siunaa häntä, Abramovia, sillä hän on auttavainen. Ja mitä vielä pyytäisin Sinulta? Niin, anna meille hyvä sato, anna, että heinät kasvaisivat, kaikenlaiset vihannekset ja hedelmät.” kypsyisivät.
Kiitos Darjan paranemisesta
”Niin, Herra, Darja Ivanovna on parantunut. Kiitän Sinua ja ylistän Sinun kunnioitettavaa nimeäsi. Kolme talvea hän on maannut voimattomana ja tuskaisena, ja nyt hän jo kävelee ja iloitsee. No, nyt siinä on toistaiseksi kaikki. Niin, ja vielä pelasta vieraani, tässä lepäävä palvelijasi Vasili, ja armahda häntä. Auta häntäkin hänen sielunsa vaivoissa. Ja vielä, pelasta palvelijasi ... niin mikä olikaan hänen nimensä? Kas, muistini on tullut heikoksi, sitä, jolla on mehiläistarha ja joka on lahjoittanut minulle huopikkaat. Kaikki hänet tuntevat, hän on niin hyvä, Parta hänellä on vyötäröön saakka. Sinähän tunnet hänet, Sinä tunnet kaikki. Suo anteeksi minulle, kun ikävystytän Sinua, Armollinen, näillä huolillani. Mutta rakkaudellahan Sinä katsot meidän syntisten ja kelvottomien puoleen."
Varmaan ei muistanut rukoilla
Isä Anatoli sammutti lampukat, ainoastaan käsittätehdyn ikonin eteen hän jätti valon palamaan. Sitten hän meni olkivuoteelleen. Kulkiessaan vieraansa ohitse, hän pysähtyi, huokasi ja sanoi:
”Nukkuu siinä ihminen. Eikä maata mennessään varmaankaan muistanut rukoilla. Voi tätä nuorisoa. Mitäpä sille voi. Pitänee siunata häntä. Varjele, Herra, häntä Sinun kunniallisen ja eläväksitekeväisen ristisi voimalla ja suojele häntä kaikesta pahasta."
Lopuksi isä Aleksanteri antaa vielä lyhyen ohjeen:
Toista lyhyttä rukousajatusta
Niin, isä Anatolin suhde lähimmäisiinsä ja hänen elämän asenteensa vastasivat rukouksissa esiintuotuja ajatuksia. Hurskas elämä ravitsee ja vahvistaa rukousta. Isä Anatoli osasi rukoilla. Harvalla on voimaa ja taitoa näin välittömästi lähestyä Jumalaa. Ja siksi meidän käyttöömme ovat annetut pyhien isien henkevät, Pyhän Hengen vaikutuksessa syntyneet rukoukset. Mutta kuinka vaikeata onkaan saada ajatuksemme pysymään keskitetysti rukousten sanoissa. Kokemuksesta tiedämme, että syventyessämme rukoukseen me kohta tulemme hajamielisiksi ja annamme ajatustemmne liitää muihin asioihin. Näin varsinkin pitkien rukousten ollessa kysymyksessä. Isätkin tiesivät tämän, ja siksi he neuvoivat pysähtymään johonkin lyhyeeseen rukousajatukseen ja sitä jatkuvasti toistaen pitää ajatukset koossa ja kurissa. Näin jo erämaan kilvoittelijain keskuudessa syntyi [[Jeesuksen rukous|Jeesus-rukous], joka kestävien harjoitusten avulla johdettuna sydämeen muodostuu lakkaamattomaksi rukoukseksi.