Pyhä Simeon Emesalainen – Kristuksen tähden houkka (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
(Ohjattu sivulta Simeon Emesalainen)
Houkka – arvoituksellinen ihminen
Bysanttilaisessa kristillisyydessä on tuskin ristiriitaisempaa elämänosaa kuin Kristuksen tähden houkan (kreikaksi: salos) kutsumus. Bysanttilaisen perinteen mukainen houkka on kulkuri ja vieras. Hän on täysin vapaa tavanomaisista perhesiteistä - “ei kenenkään poika, ei kenenkään veli, ei kenenkään isä” - koditon ja usein karkotettu vaeltaja. Yleensä hän ei ole erakko, vaan elää ihmisten keskellä. Silti houkka pysyy jotenkin vieraana, maanpakolaisena järjestäytyneen yhteiskunnan reunamilla, maailman keskellä olematta siitä kotoisin. Houkka on vapaa ihminen ja juuri tämän vuoksi hän kykenee täyttämään profeetallisen tehtävän.
Houkka on moniselitteinen ja arvoituksellinen ihminen, levottomuutta herättävä kysymysmerkki. Puhuttaessa kutsumuksesta Kristuksen tähden houkkuuteen, on raja aidon ja väärennöksen välillä poikkeuksellisen hienovarainen. Miten erottaa pyhä viaton epäpyhästä teeskentelijästä, Jumalan mies lainsuojattomasta tai anarkistista?
Kutsumus houkkuuteen Kristuksen tähden on luonteenomainen piirre bysanttilaiselle ja syyrialaiselle kristillisyydelle 300-luvulta eteenpäin. Pyhiä hulluja on löydettävissä myös latinalaisen kristillisen perinteen piirissä ja myös kristillisen perinteen ulkopuolelta, esimerkiksi juutalaisista Hasidimeista ja islamin sufilaisuudesta.
Houkka on yleismaailmallinen hahmo. Eräs varhaisin esimerkki pyhästä houkasta Bysantin kristillisyyden piiristä ei ole mies vaan nainen. Ylä-Egyptissä vaikutti 300-luvun lopulla Pakhomioksen luostarisääntöä noudattaneessa naisyhteisössä elänyt nimetön nunna, josta kirkkohistorioitsija Palladios (k. 431) kertoo keisari Teodosios II:n kamariherralle omistamassaan historiateoksessa.
Nunna työskenteli keittiössä. Hän teeskenteli mielenvikaisuutta ja oli kietonut luostariviitan sijasta päänsä ympärille rääsyjä. Hän otti hoidettavakseen kaikki luostariyhteisön palvelutehtävät ja muut nunnat potkivat ja pilkkasivat häntä - yleinen halveksunta kohdistui häneen.
Kuuluisa askeetti Pitiorom vieraili päivänä muutamana yhteisössä. Muiden nunnien tyrmistykseksi Pitiorom polvistui nunnan eteen pyysi häneltä siunausta. Muut nunnat huusivat kilvoittelijalle: Miksi otat häneltä siunauksen, etkö tiedä, että hän on hullu! Askeetti vastasi heille: Te tässä hulluja olette, hän on teidän ja minun amma (hengellinen äiti).
Muutaman päivän kuluttua nunna katosi yhteisöstä, välttääkseen nyt osakseen saamaansa kunnioitusta, eikä hänestä kuultu sen koommin.
Pyhä Simeon Emesalainen - Kristuksen tähden houkka
Bysanttilaisessa perinteessä kunnioitettiin 500-luvulla elänyttä Simeon Houkkaa eli Emesalaista (muistopäivä 21.7.). Pyhä Leontios Neapolislainen kokosi 640-luvulla Kyproksella Simeonin elämäkerran. Leontios kertoo, että pyhä Simeon syntyi Edessassa (nykyään Urfa Turkin kaakkoisosassa), joka oli yksi aikansa syyriaa puhuvien kristittyjen keskuksista.
Simeon sai varakkaan perheen lapsena hyvän koulutuksen: hän puhui sujuvasti sekä kreikkaa että syyriaa. Ollessaan noin 20-vuotias ja edelleen naimaton, hän lähti vanhan äitinsä kanssa pyhiinvaellukselle Jerusalemiin. Pyhässä kaupungissa hän tapasi toisen nuorukaisen Syyriasta, Johanneksen nimeltään. Heistä tuli hyvät ystävät ja kanssakilvoittelijat Abba Gerasimoksen luostarissa. Luostari sijaitsi Jordanin kupeessa. Varsin pian Simeon ja Johannes valitsivat yhteisluostarin sijaan erakkolaisuuden. Kaksikko asettui hylättyyn keljaan Jordanin toiselle puolelle lähelle Kuolluttamerta. He kilvoittelivat erakkoina kolmekymmentäyksi vuotta.
Eräänä päivänä Simeon sanoi Johannekselle: Veli, mitä me saavutamme viettämällä elämämme autiomaassa? Jos ymmärrät minua, niin nouse, lähden viemään rauhaa maan päälle. Johannes oli pahoillaan erakkoveljensä suunnitelmista. Hän varoitti ystäväänsä maailman demonisten kiusausten mahdollisuuksista. Simeon oli kuitenkin vakuuttunut, että Jumala käski hänen lähteä maailmaan. Simeon matkasi Jerusalemista Emesaan (nykyisin Homs läntisessä Syyriassa), ja alkoi heti houkkakilvoituksensa. Pyhä Leontios Neapolislainen kirjoittaa:
- “Hän saapui kaupunkiin seuraavalla tavalla. Autuas (houkka) irrotti köysivyönsä löydettyään kuolleen koiran lantakasasta kaupungin ulkopuolella ja kiinnitti toisen pään raadon jalkaan, raahaten tätä juostessaan mukanaan. Näin hän astui kaupungin porteista sisään. Läheisen koulun lapset havaitsivat hänet ja alkoivat kiljua: katsokaa, hullu abba! Kiljuvat lapset juoksivat hänen perässään ja läimäyttivät häntä korville. Seuraavana päivänä, joka oli sunnuntai, hän otti mukaansa pähkinöitä ja meni kirkkoon liturgian alkaessa ja alkoi viskellä pähkinöitä ja sammutella lampukoita. Kun häntä jahdattiin ja haluttiin heittää ulos kirkosta, hän kapusi saarnatuoliin ja heitteli sieltä naisia pähkinöillä. Suurella vaivalla hänet saatiin poistetuksi, mutta mennessään ulos hän kaatoi leipurien myyntipöydät ja he hakkasivat hänet henkihieveriin.”
Pyhän houkan elämä jatkui Emesassa, kuten oli alkanutkin. Hän provosoi toisia tarkoituksellisilla ja toistuvilla järjettömillä teoilla. Hän piti pilkkanaan kirkon paastosääntöjä syömällä julkisesti lihaa suurella viikolla - on pidettävä mielessä että hän kulki aina munkiksi pukeutuneena.
Simeon hyppi ja loikki kaduilla. Hän kamppasi ihmisiä leikkien epilepsiakohtauksia. Muuan kauppias palkkasi hänet pitämään silmällä myyntikojuaan ja heti tilaisuuden tullen Simeon jakoi ruoan ja juoman köyhille. Koko Leontioksen tarinan taustalla on kuultavissa Simeonin nauru. Hän seuraa valitsemansa hulluuden tietä kevein ja iloisin sydämin. Kristuksen tähden houkan leikkimielisyydessä ja puhdistavassa naurussa välittyy meille aito esimerkki kristillisen sisällön saaneesta ironiasta, eräänlainen pohja pilojen teologialle.
Simeon seurusteli ennen muuta yhteiskunnan reunoille ajautuneiden ryhmien, huonomaineisten ja hylkiöiden kanssa. Hän vietti aikaa näyttelijöiden ja näyttelijättärien seurassa, ylipäätään sellaisten ihmisten kanssa joiden ammatillinen asema oli 500-luvun maailmassa kaukana kunniallisesta. Hän kävi tapaamassa prostituoituja ja piti yhteyttä tiettyjen naisten kanssa, joita hän kutsui “tyttöystävikseen”.
Epätavallisen munkin käytös järkytti “kunniallisia” ja tärkeileviä ihmisiä. Mutta köyhät ja yhteiskunnan hylkäämät alkoivat pitää häntä todellisena ystävänään ja kohtelivat häntä, eivät pelkästään huvittuneella ja hyväksyvällä ylenkatseella, vaan monesti aidolla kiintymyksellä.
Niin anarkistiselta kuin houkan käytös vaikuttaakin, on sillä kuitenkin asetetut rajat. Ollessaan julkisesti esillä Simeon hylkäsi paastosäännöt, mutta yksinäisyydessä hän noudatti niitä suuren paaston aikana paljon yleisiä määräyksiä ankarammin.
Houkka ei ole skismaatikko tai harhaoppinen, vaan Kirkon uskollinen lapsi. Vaikka Simeon kulutti päivänsä ja yönsäkin tavernoissa ja ilotaloissa, hän pysyi täysin puhtaana, säilyttäen aidon hengen neitseellisyyden. Kun ilotytöt kiusasivat häntä, ei hän tuntenut seksuaalista halua eikä hetkeksikään luopunut sydämessään Jumalasta.
Pyhä Simeon kulki omakseen löytämänsä itsensä nöyryyttämisen tien loppuun asti. Hän kuoli yksin majaansa peittonaan kimppu oksia, sillä hänellä ei ollut sänkyä tai peittoa. Kului kaksi päivää ennen kuin hänen ystävänsä löysivät hänet. Hautajaiset pidettiin muodon vuoksi, “ilman psalmien laulantaa, kynttilöitä tai suitsukkeita”, tuntemattomien hautausmaalla. Kuolemassakin Simeon jää vierailijaksi. Houkan pilkka kohdistuu lainomaista kristillisyyttä vastaan.
Mitkä olivat pyhän Simeon vaikuttimet palata autiomaasta ja ottaa houkan naamio kaupungissa? Ehkäpä seuraavat tekijät johtivat Simeonin houkkakilvoitukseen. Houkka pilkkaa maailmaa. Houkka etsii nöyryyden ja nöyryytyksen tietä. Houkka haluaa pelastaa toiset myötätunnolla.
Kristuksen tähden houkka ilmaisee olennaisesti tarvetta paljastaa radikaali ristiriita kristillisen totuuden ja maailman terveen järjen ja moraalisen tunteen välillä. Tässä piilee houkan tarkoitus hänen pilkatessaan maailmaa. Kristuksen tähden houkka pilkkaa sisäisen vapauden hyveen ja leikkimielisyyden sekä naurun metodein maailmaa. Hän asettaa kyseenalaiseksi jokaisen pyrkimyksen kaventaa kristillinen elämä vastaamaan kunniallisuuden ja tavanomaisten moraalikäsitysten esikuvia. Houkan pilkka kohdistuu myös legalismiin, kaikkeen joka muuttaa kristillisyyden säännöiksi ja lainkirjaimiksi.
Kristuksen tähden houkka riisuu pilkatessaan maailmaa tekopyhyydeltä suojanaamioita ja karsii roolijaoilta historian niille antamaa väärää mystiikkaa. Houkka uskaltaa huomauttaa keisarin puuttuvista vaatteista. Houkasta tulee langenneessa maailmassa tienviitta, joka osoittaa Kristuksen valtakunnan tuonpuoleisuutta. Pyhässä houkassa on eheytyneenä se osa, joka meissä useimmissa muissa on kuollut kasvatuksessa ja kasvamisessa ja joka olisi löydettävä ja herätettävä henkiin. Vaikka houkka leikkii, häilyy hänen naurunsa myös itkun rajalla, sillä hän on herkkä tunnistamaan ulkoisessa koomisuudessaan tämän maailman tragedian.
Lastenkaltaisten ominaisuuksiensa vuoksi houkkia on ajoittain rakastettu, kuten myös Simeon Emesalaista, mutta heitä on myös pelätty ja vihattu. On tuskallista lukea monien Kristuksen tähden houkkien kohdalla siitä sadistisesta väkivallasta, jolla heitä on kohdeltu. Miksi maailman pitäisi näin pelätä ja vihata houkkia? Maailma vihaa houkkaa, koska houkka on vapaa ja häiritsee maailmaa. Houkka on hyödytön eikä janoa valtaa, jolloin maailma ei saa hänestä otetta.
Toinen houkkakutsumuksen piirre liittyy pyrkimykseen nöyryyden säilyttämiseen nöyryytyksen vapaaehtoisessa hyväksymisessä. Pyhä houkkuus varmistaa ihmisten halveksunnan ja toimii näin nöyryyden vartijana.
Nöyryytysten vapaaehtoisessa etsimisessä piilee kuitenkin syvempikin motiivi. Houkka haluaa tulla yhdistetyksi niin pitkälle kuin mahdollista Kristuksen nöyryytykseen, sillä “hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma” (Jes.53:3). Kieltäytymällä poliittisen liikkeen johtajuudesta ja hylkäämällä tietoisesti ihmisten kunnianosoitukset ja maallisen vallan mahdollisuudet, valitsemalla ristin tien, Kristus toimi tavalla, jota eivät useimmat hänen seuraajistaan voineet pitää muuna kuin ehdoin tahdoin hulluutena.
Tässä piilee Vapahtajan ja houkan samankaltaisuus. Houkka hyväksyy Ristin paradoksin ja hullutuksen, mikä on samalla todellinen viisaus (1.Kor.1:23-24). Houkka kuolee päivittäin ja koska ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus muodostavat yhden kokonaisuuden, hän myös nousee kuolleista päivittäin. Jos pyhä houkka on alentuneen Kristuksen ikoni, on hän myös riemullisen kirkastumisen ikoni.
Pyhälle Simeonille houkkuus oli rakkauden osoituksen muoto. Hän oli tietoinen apostolisesta kutsumuksestaan, sillä hänelle ei riittänyt esirukous maailman puolesta, vaan rakkaudessa hänen oli palattava autiomaasta maailmaan. Simeon uhrasi elämänsä ja houkkien, kuten munkkien ja nunnien, osa on marttyyrien osa: ei ulkoisen marttyyrin verinen, vaan sisäisen, sydämen ja omantunnon marttyyrin osa. Houkka pelastaa lähimmäisiään, ei niinkään sanoillaan, vaan myötätuntoisesti koko elämäntavallaan.
Aidot Kristuksen tähden houkat ovat Kirkossa äärimmäisen harvinaisia ja traditio on yksimielisesti pitänyt tätä kutsumusta yksittäisenä ja vaarallisena. Monilla houkilla oli opetuslapsia, mutta on vaikeaa löytää tapausta, jossa houkka olisi rohkaissut muita samalle polulle.
Pyhä houkka on tässä maailmassa kadonneiden vertauskuva, niiden jotka tulevat perimään ikuisen elämän. Houkkuus ei ole filosofiaa, vaan ilmaisee Kirkon elämännäkemyksen erityispiirteen. Pyhässä Kristuksen tähden houkkuudessa korostuu pohjaton arvostus inhimillistä olemusta kohtaan. Houkkuus ei ole älyllisen ponnistelun tuotetta, vaan ihmissydämessä viljelty luomus. Se on yhteisöllinen vakaumus, ja se toteutuu pyhässä houkassa elämällä lähimmäisen kanssa ja tämän puolesta.