Toiminnot

Simo Musovskij

Ortodoksi.netista

isä Simo Musovskij
(korjailtu kuva: ON)

Aamun Koitto 1935 numero 19 sivu 147.


Perjantaina toukokuun 3 päivänä (1935) kuoli Kuusamossa Karjalan pakolainen pastori Simo Musovski.

Pastori Musovskij oli syntynyt 15. päivänä helmikuuta 1868 Kitelässä Impilahdella. Käytyään Pietarin hengellisen alkeiskoulua ja jatkettuaan opintojaan Sortavalassa, hän oli kolmisen vuotta noviisina Konevitsan luostarissa ja määrättiin 1887 Sortavalan seurakunnan lukkariksi, mistä hän siirtyi samanlaiseen toimeen suojärvelle 1893. Täällä hän toimi vuodesta 1912 lähtien diakonina, aina vuoteen 1914, jolloin hänet määrättiin Vienan-Karjalaan Pistojärven seurakunnan esimieheksi. Suomeen hän palasi pakolaisena 1922, jolloin määrättiin pakolaisten 4. piirin sielunhoitajaksi, missä toimessa hän vaikutti vuoteen 1932. Tämän jälkeen hän hoiti pari vuotta kolmannen piirin matkapapin virkaa sekä pariin otteeseen Mantsinsaaren seurakunnan esimiehen virkaa. Viime vuonna hän siirtyi jälleen Kuusamoon hänelle rakkaiksi tulleiden pakolaisten pariin vanhuuden lepoa nauttimaan.

Vainaja oli luonteeltaan nöyrä ja vaatimaton, ja voitti hän kohtalotovereidensa Karjalan pakolaisten luottamuksen ja rakkauden.

Vanhemmat:

  • isä: Vladimir Nikolainpoika Muzovskij, (1840-1916),
  • äiti: Paraskeva Pedrintytär Muzovskaja os. Markova, (1846-1916)
  • puoliso: Matrona os. Karppanen
  • lapset: Boris, Raisa, Senja (Jeygenia) Mustonen, Maija Maria Pohjanoksa, Elisabet ja Vladimir